teillä mokumorsiamet/vaimot keskustelut miestenne kanssa,kun kummankaan äidinkieli ei ole englanti.Onko pelkkä jokapäivisistä asioista jutustelu mielestänne riittävä,entä pystyttekö keskustelemaan syvällisemmistä asioista miehienne kanssa.Vai eikö ole tarvetta sellaisiin keskusteluihin.Onhan suhteessa mielestäni ehdottoman tärkeää pystyä juttelemaan muustakin kuin ruoka/pyykinpesu/roskiksen vienti,raha yms.
Kuinka
sujuukaan
693781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Itse olen kieli-ihmisiä, mutta mieheni ei mitenkään erityisen. Siis hänellä ei ole suurta intohimoa opiskella eri kieliä, kuten minulla. Mutta ihan tulevaisuuttansa varten silloin aikoinaan opiskeli englantia ahkerasti, ja siitä onkin ollut hyötyä :-).
Hyvin sujuu keskustelu meillä englanniksi, vaikka puhumme kyllä venäjääkin aika ajoin.
Molemmat puhumme sujuvaa, joskaan emme tietenkään täydellistä englantia. Minä puhun ehkä paremmin ja sujuvammin, jotenkin luontevammin, mutta miehelläni on taas laajempi "tieteellinen" sanavarasto.
Meillä ei ole koskaan tullut suurempia kommunikaatiovaikeuksia, mitä nyt joskus on ollut joku erikoinen sana, jota kumpikaan ei ole tiennyt englanniksi. Silloin auttaa sanakirja tai kiertoilmaisut, ja onpa käynyt niinkin jo monta kertaa, että olenkin tiennyt kyseisen sanan venäjäksi.
Tuolla englannin kielellä on kyllä negatiivinen vaikutuskin: joskus minulle tulee aivan totaalinen ajatuskatkos, niin etten muista jotain aivan tavanomaista suomalaista sanaa. Täytyy miettiä muutama sekunti, ennen kuin se tulee mieleen. Mutta ei kovin vakavaa :-)
Myös äitini ja lähisukulaiseni puhuvat englantia, nuoret aika hyvinkin. Äidin englannin opiskeluista on kolmisenkymmentä vuotta, mutta ihan hyvin perusjutut häneltä sujuvat, mitä nyt he ja she menevät aina sekaisin :-D Niin, eli pystyvät miehen kanssa ilman apuani juttelemaan ihan hyvin, joskus täytyy monimutkaisemmissa asioissa mennä kääntämään. Kielivaikeuksista saan kyllä aina hyvän kuvan, kun lähden Venäjälle sukuloimaan. Eiväthän siellä vanhemmat ihmiset puhu lainkaan englantia, niin on sitten pakko puhua venäjää. Ihan hyvä kielitaitoni kannalta. Kun appivanhempani olivat jonkin aikaa sitten Suomessa, jouduin toimimaan tulkkina jatkuvasti, koska he eivät puhu sanaakaan englantia. Saksaa ovat joskus opiskelleet, mutteivät kuulemma enää osaa juuri yhtään. Kyllä huomaa, että ihan englannin alkeetkin auttaisivat huomattavasti.
Mitkä asiat muuten mielestäsi kuuluvat noihin syvällisempiin asioihin? :-) Ydinfysiikasta emme ole keskustelleet... Niin ja muuten, mikset kysynyt kysymystä kaikilta mokusuhteessa eläviltä, miksi vain naisilta?
ovat useinkin laiskempia kommentoimaan näitä keskusteluja.
mitä syvällisemmillä asoilla tarkoitetaan,niin olisiko vaikka asian pohtiminen miehesi kanssa aiheellista.Ehkä keksisitte yhdessä,mitä syvällisillä asioilla elämässä tarkoitetaan.Ja siinähän taas kielitaitokin kehittyisi.Ydinfysiikasta ei nyt ole kyse.
Mikä kellekin on syvällistä. Jollekin se on se ydinfysiikka, jollekin toiselle taas kirjallisuus, jollekin politiikka, ja jollekin taas siihen kastiin kuuluu kaikki, mikä on vähänkään monimutkaisempaa kuin se ruoka ja pyykki.
Ei tullut Watsonkaan esittelemään sujuvaa portugaliansa, joka ei loppujen lopuksi taidakaan olla niin sujuvaa :-(
...ei näytä sujuvan edes suomen kieli. Voisitko edes laittaa välin pisteiden ja pilkkujen perään, niin ehkä suoltamasi teksti ei näyttäisi ekaluokkalaisen kirjoittamalta ihan yhtä selvästi kuin nyt?
Vaikutat henkilöltä, joka tietää olevansa kuolettavan tylsä ja keskinkertainen, mutta koitat laihana lohtuna saada anonyynimä nettipersoonana muita anonyymejä uskomaan persoonallisuutesi voimaan.
Tuollaista analyysia en aiemmin olekaan saanut. Kiitoksia.
Hyvin on sujunut meilläkin aina tuo kommunikaatiopuoli - jos ei olisi sujunut, ei välttämättä oltaisi edelleen yhdessä, koska minulle on ensiarvoisen tärkeää, että kumppanin kanssa pystyy keskustelemaan & on samalla aaltopituudella.
Itseltä on englanti taittunut 4-vuotiaasta saakka (eng.kiel.päiväkoti) & miehellä on ylipäänsä kadehdittavan hyvä kielipää. Puhutaan läpi niin parisuhdekiemurat, arkiasiat kuin syvälliset eettiset & poliittiset keskustelutkin... Ja nykyisin mieheltä toki taittuu myös suomi, joten englannin taitaminen ei enää ole järin välttämätöntä.
Salamaa nopeammin tulevat palstan mokuttajat huutamaan ja riekkumaan, miten EI TIETENKÄÄN käytämme parisuhteessamme lähinnä sönkköenglantia...
Säälittävää.
samaa mieltä.Kyllähän monien tuntemieni mokupariskuntien kommunikointu on melkoista soppaa,tankeroenglantia ja jokunen suomenkielen sana silloin tällöin sekaan.
Kun pariskunnalla on useampi eri kieli käytössä, monesti he kehittävät "oman kielensä", missä eri kielet sekoittuvat. Mikäs siinä?! Kunhan vaan lapsille puhutaan sitä äidinkieltä.
Heh. Tulipa viestistäsi mieleen taas yksi hauska juttu.
Muistan, kun joku palstailija (muistaakseni joku mo-je) kerran kritisoi Kimi Räikkösen englannin kielen taitoa, niin tuli heti kauhea viestivyöry miespuolisilta palstailijoilta. Viesteissä he sitten ylistivät suomalaisten kielitaidon aivan taivaisiin saakka, missään maailmalla ei puhuta näin hyvää englantia, kuin ehkä korkeintaan Englannissa.
Nyt se maailmanhuippu englannin kielen taito muuttui taas sönkköenglanniksi. Näin valikoidenhan asiat menevät :-)
Nyt taas bedelialta se sekavuudenestopilleri taas ottamatta, näköjään. Voi voi. :) Kimi Räikkönen, what the fuck? Todennäköisesti muuten puhuu ymmärrettävämpää englantia kuin sinä ja miehesi, mutta miten se nyt liittyy yhtään mihinkään?
Niin vielä rautalangasta, palstan naisten ja heidän miestensä kielitaito tuskin on ihan sitä kaikkein kovinta kosmopoliitti/traveller-tasoa.... ;)
En voisi kuvitellakaan, millaista olisi "seurustella" suomeksi, englanti sujuu paremmin koska olen sitä käyttänyt enemmän viimeiset 15 vuotta. Miehen kanssa puhumme englantia, hän puhuu sitä hyvin, opiskellut ja opettanut englanniksi jo vuosia. Suomea hän oppii pikkuhiljaa, minä ymmärsin hänen äidinkieltä jo ennen kuin tapasimme. En tajua tätä joidenkin käsitystä, etteivät eri kieliset pariskunnat pysty koskaan kommunikoimaan yhtä hyvin ja syvällisesti kuin samaa äidinkieltä puhuvat! (jos kuitenkin osaavat esim. englantia hyvin)
Olet aivan oikeassa siinä että lapsille tulisi puhua aina vain sillä omalla äidinkielellään.
Meilläkin tehdään sitten niin että minä mongerran vaaville suomella ja miekkonen turkiksi..
mutta kuten tässäkin kärjistetysti aloitettiin "puhutteko muusta kuin kuka laittaa ruokaa, kuka vie roskat...", jestas, ei kai sitä nyt ihan aitoa vuosia kestävää suhdetta vain tuollaisen varaan kukaan rakenna! Kuten sanoin me saatamme puhua tuntikaupalla vaikka mistä, totta kai englanti ei ole äidinkielen veroista, mutta esim. minä ilmaisen sillä itseäni paljon paremmin. On sitä muitakin versioita kuin "suomalaisten tönkköenglanti" tai englanti äidinkielenä! xD
Ja jos joku tähän kommentoi,että kommunikaation tarpeeni taitaakin olla hyvin vähäistä, heh, tai en ole kiinnostunut mistään asiaan tai kieliin liittyvästä, pieleen meni...
Kahvitar, onko sinulla kokemusta monikulttuurisesta suhteesta Suomessa? Monesti kommentoit joitakin asioita kuin tietäen, mistä puhut, mutta oikeassa elämässä harvoin asiat niin toimii! ;)
Eiköhän tuon pitäisi olla ihan selvä juttu kaikille, joilla on lapsia!
Ja silti aiheesta on tällä kyseiselläkin palstalla ollut useita kertaa kysymyksiä..
Sääliksi käy jo nyt lapsiasi.
Myö puhutaan kyllä suomeksi..
Alussa huomasin kyllä puhuvani "yksinkertaisemmin", mutta nyt puhun mitä puhun..Kyllä tuo sitten ilmoittelee jos ei mene jakeluun.
Mitäköhän tuo "sönkköenglanti" on? Noh..
"Sönkköenglantia" puhun sitten omien sukulaisteni kanssa (täti, sen mies ja serkut niiden lapset) ja parhaan ystäväni sukulaisten kanssa (isän puolelta englantilaisia). Koulussa (ylä-aste ja lukio) oli rinnakkaisluokat kansainvälisiä, silloin tuli puhuttua paljon englantia, ei enää.. Lähes kaikki opintoni oppikirjat ovat myös "sönkköenglanniksi" kirjoitettuja..eli olen kyllä joutunut lukemaan aika lailla kyseisellä kielellä..
Mitäs muuta..omaan kielivarastoon kuuluu siis: suomi (äidinkieli), ruotsi (ylä-asteelta), englanti (A-kieli), ranska (ylä-asteelta lukio). Ja sitten nimellisesti (eli alle 3 tai 3 kurssia/kieli) saksa (lukiossa), espanja (yliopistossa) ja turkki (enimmäkseen kotona)..
No jaa, itse kyllä toivoisin enemmän keskustelua, mutta mieheni ei ole kovin innokas keskustelemaan ainakaan minun kanssani, kavereidensa kanssa jauhaa kyllä sitten vaikka minkälaista bullshittia. Välillä kyllä unelmoin miehestä, jonka kanssa saisi aikaan kunnon keskusteluja, ihan jo noin vanhuuttakin silmällä pitäen. Ja on kyllä monesti tullut mieleen kuinka paljon helpompaa olisi kielen puolesta, jos olisi naimisissa suomalaisen miehen kanssa, ja voisi keskustella "rikkaasti" mistä vaan oman sivistyksen puitteissa.
Suhteen alussa keskusteltiin englanniksi, joka on minulla huomattavasti paremmin hallussa kuin miehelläni. Kuitenkin vuosien myötä näin paremmaksi kehittää omaa kreikankielen taitoani, ja nykyisin valtaosa keskusteluista käydään kreikaksi. Joskus tosin minä puhun englantia ja mies vastaa kreikaksi.
Lapsen syntymän jälkeen suomi on tullut kuvioihin mukaan, ja miehenikin varmaan oppii sitä hiukan ainakin ymmärtämään, ellei muuta.
"mohammad, you garbake poks brink to out then clean toiletti pliis"???
"äbäläwäbälä luuv uuu..."
"mohammad, you stei home todai not bar go tis iivnink????"
"äbäläwäbälä äbäläwäbälä luuv uu...kiv mani kiv mani"
"ookoo hier mani tis last taim not ator voman fuk pliisss"????
"äbäläwäbälä äbäläwäbälä luuv uu...."
*klonk*
Aivan mainio. En vain tajunnut mitä tuo *klonk* tuolla lopussa tarkoitti? Selitys, please.
*klonk* kuuluu kun ovi meni kiinni..Mies sai rahat ja lähti baariin..
Ei ole tullut paljon sarjakuvia luettua, niin tällaiset "efektit" ovat vähän tuntemattomia minulle. Tosin, sinä kai ihan päättelit asian itse :-).
Mutta kiva, että täällä nämä miekkoset ovat sarjakuvaiässä.
Luin pienenä aina Aku Ankkaa..
TAI storyline ehdotus 2: se *klonk* kuului kun mehmet löi sillä roskiksella pirjoa päähän ja sitten lähti baariin..
Klonkista minulle tuli ensin mieleen Taru sormusten herrasta- Klonkku, ja sen jälkeen juurikin tuo, että nyt mohametti paiskasi jollain päähän.
Luitko sen mun opintovuodatuksen tuolta toisesta ketjusta?
Piti vain lisätä kun nyt luin sen itse myöhemmin..että varaudun siis henkisesti tyyliin koliikki-lapseen, joka ei nuku ensimmäiseen vuoteen koskaan yli tuntia..Silloin ei voi oikein opintojakaan tehdä..
Mutta, todennäköisempäähän kuitenkin on, ettei se vauveli ihan niin vaativa välttämättä ole. Silloin voi jossain määrin vähän lueskella, tai kirjoitellakkin siinä kotona olon ohessa..
Missä vaiheessa sun opinnot on?
Huumorilla jaksaa paljon paremmin
huonotkin päivät.
Enkä ole miekkonen vaan naikkonen.
Juu, luin sen eilen äkkiseltään, mutten kerennyt vastailemaan. Nyt lukasin vielä uudestaan.
Äitini on neuvolassa terveydenhoitajana, ja häneltä saa kuulla aina näitä tarinoita etenkin opiskelijoista, jotka ovat ajaneet itsensä aivan burnoutin partaalle, jos on ollut "vaikea vauva" ja samalla yrittänyt kauheasti tehdä opintojensa eteen. Että kannattaa varmaan ottaa ihan iisisti :-) Jos on aikaa, niin mikäs siinä, mutta niin kuin varmaan tiedät, on se vauvan hoito aika uuvuttavaa loppujen lopuksi.
Itselläni opinnot aika alkuvaiheessa. Kaikki sanovat, että vauvat vasta valmistumisen jälkeen, mutku mutku... :-) En millään malttaisi odottaa niin montaa vuotta. Nyt minulla on muutenkin joku ikäkriisi, kun tuntuu, että aika menee aivan liian nopeasti ja vanhenen kovaa vauhtia. Okei, ehkä tyhmä ajatus, mutta silti...
Itse en ole saanut niistä tällä iällä mitään irti.
Paitsi luin kyllä joku vuosi - pari sitten sellaista sarjakuvaa, joka ei kyllä ollut erityisen humoristinen. Se oli sarjakuva, joka kertoi toisesta maailmansodasta, etenkin natsi-Saksasta. Siinä natsit olivat kissoja, ja juutalaiset hiiriä. Sattuuko kukaan tietämään, mikä sen nimi oli? Olisi kiva taas lukea...
Ja toi siis meille molemmille..
Mä olen vähän sellainen että joko teen tuhatta asiaa yhtäaikaa ja kaikki vielä todella hyvällä menestyksellä, tai sitten en saa tehtyä mitään..
Esim. Tein ekana opiskeluvuotenani kahden ensimmäisen vuoden opinnot kesällä opintoja kesätöitä jne.. Jaksoin tota kaksi vuotta ja sitten loppui patterit..Oli pakko ottaa iisimmin.
Pystyisin varmaan päräyttämään nuo loput opinnot jossain puolessa vuodessa, mutta nyt en ole enää varma että haluanko valmistua kyseiseen ammattiin.. Argh.. Katsotaan nyt että miten tämä homma etenee..
Toi biologinen kello on paha.. Tietenkin on aina "paras" vaihtoehto tehdä kiltisti paperit ja mennä töihin jne.. ennen niitä vauveleita, mutta toisaalta, onhan noita saatu heikommissakin oloissa ja pärjätty silti.. Ikuisuuskysymyksiä..
mitä vuosimallia?
Minä olen taas aina ollut harvinaisen saamaton. Olen miettinyt asiaa ja tullut siihen johtopäätökseen, että se johtuu siitä, että ala- ja yläasteella ei koulun eteen täytynyt tehdä yhtään mitään, ja kymppejä ja ysejä peruskoulun päättötodistus silti täynnä. Én muista, että olisin montaakaan kertaa tehnyt läksyjä. Lukiossahan sitten sama tyyli jatkui, mutta arvosanat laskivat hieman. Hyvin paperein minä sieltä kuitenkin lähdin, mikä oli yllätys. YO-kokeet menivät saman vanhan kaavan mukaan, koetta edeltävänä iltana kirjat käteen ja selailemaan.
Nyt on tietty sitten joutunut siis ihan vain pakon takia tekemäänkin oikeasti jotain, kun ne tenttikirjat vain yksinkertaisesti on luettava, eikä pärjää enää sillä yleissivistyksellä. Ihan hyvä vaan, että kerrankin näin...
Niin käsitinkö oikein, että olet psykologiksi valmistumassa, mutta koet, että otat työn liian henkilökohtaisesti, ja siksi mietit niitä pedagogisia? Ei välttämättä hullumpi idea, jos olet tosiaan liian sydämellinen tuohon työhön...
Meillä muuten hankittiin kissanpentu pahimpaan vauvakuumeeseen ;-D
Auttoi se ehkä vähän... parin kuukauden ajan.
No, tuolla minäkin koitan miestä aina innostaa, että kyllä siellä Afrikassakin lapsia elää, ja aikas paljonkin, eikä niillä ihan välttämättä ole omakotitaloa ja kaikkia mahdollisia virikkeitä. Melkein alkoi muuten tuossa toisessa ketjussa ärsyttää, kun joku russutti teidän tuloista ja rahatilanteesta, ettei muka riitä. Ja aivan varmasti riittää turvaamaan vauvalle ihan hyvän lapsuuden. Ei tarvitse olla mitkään huipputienaajavanhemmat, että on oikeutettu hankkimaan lapsia. Tärkeintä ovat rakastavat ja huolehtivat vanhemmat. Voin muuten sanoa ihan kokemuksella, koska sitä kokemusta on sekä vaatimattomista että paremmista oloista.
Noin henkilökohtaiset tiedot pidän mielelläni itselläni. Kukakohan siellä kyselee?
Art Spiegelmanin "Maus". En ihmettele, ettet itse osaa edes googlata vastausta.
Jos muuten Sormusten herrasta diggaat, niin koita kuitenkin googlata sanalla "argonath." Tossa olis ollut hyvä vihje sulle ja "miehelles" Suomen rajoilla, eikös vain? :-D
Voi olla vähän vähempi hauskaa, kun omassa tulevaisuudessasi mehmet kyllästyy rääkyvään vauvaan ja tossukka vaimoon ja se *klonk* sattuu omalle kohdalle... :D
"Minä olen taas aina ollut harvinaisen saamaton."
Tämän voin vielä uskoa.
"Olen miettinyt asiaa ja tullut siihen johtopäätökseen, että se johtuu siitä, että ala- ja yläasteella ei koulun eteen täytynyt tehdä yhtään mitään, ja kymppejä ja ysejä peruskoulun päättötodistus silti täynnä. Én muista, että olisin montaakaan kertaa tehnyt läksyjä. Lukiossahan sitten sama tyyli jatkui, mutta arvosanat laskivat hieman. Hyvin paperein minä sieltä kuitenkin lähdin, mikä oli yllätys."
Jos, siis jos, ylläkerrottu pitää paikkansa, olen sanoinkuvaamattoman järkyttynyt tästä nykyisestä peruskoulutuksen tilasta.
Toisaalta, rationaalisesti ajatellen se ei voikaan pitää paikkaansa.
Miksi vaivautua, kun sinä sen niin ystävällisesti minulle kerroit :-)
Sormusten herraa en oikeastaan kovasti diggaile. Kirja on mielestäni yliarvostettu. Aivan järkyttävän pitkäveteistä lukemista. Hobitti oli huomattavasti parempi. Nuo Sormusten herra-leffat kyllä menevät, vaikka vähän puuduttavia nekin.
Peruskoulun päättötodistukseni keskiarvo oli 9,5. Voin sanoa, että monet tekivät paljon enemmän töitä ja lähtivät joillain 8 papereilla. Minkäs sille mahdan? :-)
Lukiossa menikin sitten vähän huonommin, kun ei kaikki enää tullutkaan niin helposti. Lukion päättötodistuksen keskiarvo oli jotain kahdeksan luokkaa, tosin sillä ei ollut sitten mitään merkitystä jatko-opintojen suhteen. Ylioppilastodistus olikin sitten aika hyvä.
Lukuaineista ropisi kymppejä, vaikka et koulukirjaa käteesi ottanut? Siirrettiinkö tiedot muistitikulla kaaliisi, vai tiesitkö kaiken jo syntyessäsi?
Minkähänlaisia ruudinkeksijöitä alle kahdeksan keskiarvon oppilaat mahtoivat tuolla taulukolla oll?
Minä en aikoinani tehnyt läksyjä, mutta eihän se tieto itsestään päähän mene.
Minulle riitti se, että kuuntelin oppitunneilla, ja selailin kirjaa koetta edeltävänä iltana.
Minulla on aikas hyvä muisti.
Lukiossa sen sijaan minulla laskivat etenkin matematiikan, fysiikan ja kemian arvosanat, jotka aiemmin olivat olleet 9. Että siinä sitten tuli ilmi, missä olin oikeasti lahjakas (kielissä). Vaikka voi olla, että noistakin olisi tullut kivoja arvosanoja, jos olisin tehnyt läksyt edes pariin kertaan.
hauska,nauroin vedet silmissä.Aika monilla tuollainen jutustelu mokusuhteissa on melko tavallista.En itse jaksaisi tuollaista mongerrusta pitkään,ihan on kuin vajaaälyisten pälpätystä.Itselläni useita mokusuhteissa eläviä tuttavia ja heidän seurassaan tuota "omituista" englannin sönkötystä kuullut ihan tarpeeksi.
Siis et ymmärtänyt ja sisäistänyt asioita, vaan opettelit ne ulkoa? Mutta matemaattisissa aineissa, joissa piti osata soveltaa, putosi haukionkala-opeilta pohja pois?
Muististasi on varmaan eriäviäkin mielipiteitä. Minä taas muistelisin, että muistikuviasi siitä mitä olet täällä kirjoittanut, on korjailtu useampaankin otteeseen.
Mitä siinä teini-iässä sitten oikein tapahtui? Menikö kuulo vai muisti?
"Itselläni useita mokusuhteissa eläviä tuttavia ja heidän seurassaan tuota "omituista" englannin sönkötystä kuullut ihan tarpeeksi."
Tämä kertookin jotain sinusta ja tuttavapiiristäsi.
Itse en kehtaisi kyllä edes arvostella kenenkään englannin taitoja jos kirjallinen ulosantini omalla äidinkielelläni olisi samaa luokkaa kuin sinun.
Nyt menee tuo sinun järjen juoksusi hieman yli. Enkös juuri sanonut, että nimenomaan en opiskellut, vaan tunneilla kuuntelu riitti? Se on kaukana ulkoa oppimisesta.
Lukiossa tapahtunut ero liittyykin pikemminkin siihen, että siellä pärjää aineissa vain jos on luonnollisesti lahjakas, tai jos opiskelee. Yläasteella meno on vielä niin helppoa, että kymppien ja ysien saaminen tapahtui minulta automaattisesti. Lukiossa en siis myöskään opiskellut, ja matematiikan numeroni laski, koska en ilmeisestikään ollut siinä erityisen lahjakas, eikä tunneilla kuuntelu enää riittänytkään. Tosin geometria- ja tilastokursseista sain kympit. Olen jollain lailla matemaattisesti lahjakas (looginen päättelykyky, mitä älykkyystestit testaavat), mutta nuo kaavat sun muut menevät yli ymmärryksen, eivätkä kiinnosta. Mutta kuten sanoin, varmasti ymmärtäisin paremmin, jos jaksaisin keskittyä. Oli miten oli, en edes kirjoittanut matematiikkaa, enkä sitä tarvinnut jatko-opintojani varten.
Kummallakohan meistä on käsitteet sekaisin? Eikö koulunkäynti yleensä ja tunneilla kuuntelu nimenomaan ole opiskelua?
Ymmärtäisit paremmin jos jaksaisit keskittyä? Mutta silti vetelit useimmista aineista kymppejä keskittymättä? Lienet Suomen vanhin ihmelapsi.
Oliko se koulupinnaus jo orastavaa isäkapinaa, joka sittemmin huipentui aatelisneidolle sopimattomaan epäsäätyiseen seurustelusuhteeseen?
Mä en jaksa lähteä ruotimaan jo kerran useita päiviä ruodittua aihetta.. Keksi jotain uutta, niin voidaan jatkaa keskustelua?
Olemme molemmat aina puhuneet hyvin sujuvaa englantia. Vuosien mittaan toista alkaa ymmärtää paremmin kuin ketään muuta, vaikka olisikin eri äidinkieli. Voidaan kehittää molempien äidinkielien murteista ihan oma kieli (tästä tuli mieleen USA:ssa spanglish) jota kukaan ulkopuolinen ei tajua. Lisäksi joissakin maissa elekieli on hyvin rikasta ja sillä voidaan käydä matkan päästä jopa lyhyitä keskusteluja. Parasta on kuitenkin jos eri maissa oltaessa voidaan puhua sellaista kieltä, mitä muut eivät ymmärrä. Tässä ollaan onnistuttu loistavasti :)
emmekä puhu keskenämme englantia. Puhumme toki muustakin kuin arjen askareista :)
Meillä on molemmilla omasta ja muiden mielestä sujuva englannin kielen taito. Itselläni tosin laajempi sanavarasto useimmissa aiheissa kuin miesystävälläni. Keskustelu sujuu pääsääntöisesti hyvin aiheesta tai keskustelun syvällisyydestä riippumatta. Joskus on sana hukassa, mutta sitten sitä mietitään yhdessä tai tarkistellaan sanakirjasta.
Itseäni silti harmittaa, että emme osaa toistemme äidinkieliä. Olen siitä täällä aikaisemminkin kirjaillut, että minusta tapa puhua ja kirjoittaa omaa äidinkieltään on iso osa ihmistä. Ainakin minua, koska tykkään leikitellä kielellä käyttäen eri murteita, väännellen sanoja jne. Englanniksi en samaa osaa yhtä luontevasti tehdä, vaikka toki luonteeni vimmalla tulee sitäkin välillä yritettyä. Jokseenkin ymmärrettävästikin vielä. :) Miehen mielestä englannin käyttö keskenämme on vain hyvä juttu, koska emme "taannu" sekakieleen tai "huonoon" englantiin, vaan tarkistamme aina puuttuvat sanat jne., jotta kielitaitomme kehittyy jatkuvasti. Joitain kieliopillisesti täysin persiillään olevia lausahduksia käytämme, mutta se tule aina jonkun tarinan kanssa ja aiheuttaa hyvää mieltä ja naurunpyrskähdyksiä niin toisissamme kuin muissakin.
Molemmilla kuitenkin on onneksi historiaa englannin kielisistä maista, joten se ehkä auttaa sitä keskustelun luontevuutta kun osaa aika hyvin käyttää sanontoja jne. Mies osaa englannin ja arabian lisäksi hieman ruotsia ja suomea. Itse pärjään ruotsilla hyvin ja ymmärrän saksaa, vaikka puhuminen onkin hankalaa. Arabia on seuraavana oppimislistalla.
Voi kunpa yhteinen kieli olisikin englanti!
Asuin lukion jälkeen yhteensä 10 vuotta sekä Englannissa että USAssa, opiskelin maisteriksi asti ja olin samalla työelämässä. Englanti ja sen alueelliset variaatiot olisivat siis suurin piirtein hanskassa.
Kaikki se vaivannäkö ja aherrus oli ilmeisesti ihan turhaa, sillä sen jälkeen on täytynyt sekä työskennellä että rakastaa pelkästään saksaksi... Kunhan viimein opin täyttämään saksalaisen veroilmoituksen (Einkommensteuererklärung) oikein, niin kaikki muu kommunikointi onkin sen jälkeen tuntunut tavattoman helpolta!
Alussa yhteinen kieli oli englanti mutta aika äkkiä vaihdettiin puhekieli suomeen joka on helpottanut miehen kielen oppimista paljon.
Ja jutustelua tulee ihan kaikesta, ei pelkästään säästä tai pyykkipäivistä. ;D
Lapset puhuu suomea myös isälleen vaikka ymmärtävätkin arabiaa....
http://education.guardian.co.uk/schools/story/0,,2284503,00.html
niille, jotka ei ummarra...
http://www.tiedeuutiset.fi/
Hyvin :) Kultani on asunut lapsesta asti suomessa, joten suomi luistaa vallan hyvin :)
Puhumme molemmat lisäksi sujuvaa englantia, ja lisäksi minä puhun kultani äidinkieltä, joten ei ongelmia ;)
Näiden lisäksi minä puhun ruotsia ja italiaa, mutta harmi, mieheni ei näitä kieliä taida, mutta olisikohan enää tarpeenkaan....:)
Keskusteltua tulee siis paljon, voidaan aina alussa päättää että millä kielellä tänään puhumme hahahahaha
vitsi vitsi, kotona kielenä suomi, mutta kyläillessä kieli sen mukaan mitä kukakin osaa.
kultani perhe ja suku puhuvat kaikki sujuvaa suomea, joten ei ole ollut ongelmia sieltäkään suunnalta :)
En oo ollu ikinä kauhean hyvä englannissa, mutta on tässä kahden vuoden aikana se petraanunut ihan sujuvaksi. Joskus tulee sellaisia hetkiä, että sanat ei millään meinaa tulla suusta ja alan änkyttämään, mutta ollaan pystytty ihan kaikesta keskustelamaan. Mun ei tarvi jännittää sanonko aina kaiken oikein ja jos jotain sanaa en tiedä, oon oppinut aika hyvin kiertämään sellaiset sanat.
Puhutaan poikakaverin kanssa paljon ja kuulemma mun englanti on ihan hyvää verrattuna moneen muuhun suomalaiseen. Toki on myöntänyt että ekoilla treffeillä mietti pystytäänkö ikinä puhumaan mistään.
Jos meillä on jotain pientä riitaa tai erimielisyyksiä koen että toisella on kotikenttäetu, koska en saa muodostettua puhetta yhtä nopeasti. Toki hyvä puoli siinä, että en tapani mukaan sano ihan kaikkea mitä sylki suuhun tuo.
Joitain väärinkäsityksiä on tullut kielimuurin takia, joten aika usein kysyn mitä mies tarkoittaa kun sanoo jotain jos se tuntuu hassulta.
Kaikki mokupariskunnat kommunikoivat erittäin hyvin, mitään kieliongelmia ei ole ollut. Kehitysmaan miehet puhuvat joko sujuvaa englantia tai sujuvaa suomea, mahdolisesti myös sujuvaa ranskaa tai saksaa. Jotkut naiset kommunikoivat ulkomaalaisen miehensä kanssa jopa paremmin kuin suomalaisen miehen kanssa ikinä pystyisivät. Kysyjän olisi tosin pitänyt arvata tämä jo ennen kuin esitti kysymyksensä. :-D
Jotenkin musta kuitenkin tuntuu, että palstan naisten kielitaito ei ole mitään kosmopoliitti-tasoa, heidän arabi- ja afromiehistä puhumattakaan. :-D
Voi esa esa!! Minkähänlainen se sinun kielitaitosi on?!! Oletko käyttänyt jotain toista kieltä arjen puhekielenä useita vuosia? Oletko tietoinen,että monet halveksimasi kehitysmaalaiset opiskelevat esim. englanniksi vuosikausia.... Kerropa kokemuksesi näistä ja tule sitten arvostelemaan meidän kielitaitoja uudestaan...
kanssasi.En kyllä suostu uskomaan kaikkea lukemaani,en puoliakaan siitä.Jos esim.nainen väittää pystyvänsä kommunikoimaan mokumiehensä kanssa paremmin kuin suomalaisen,niin täyttä potaskaa.Harvan kielitaito niin erinomainen,turhaa kusettamista.On mokumorsiamet mielestään hyvin kielitaitoista joukkoa,uskokoon ken haluaa.Jos on asunut vuosia esim.englanninkielisellä alueella,silloin voi jo olla kieli erilailla hallinnassa.Ei kouluenglannilla kovin kehuttavia keskusteluja käydä.Eikä muutaman lomaviikon aikana sönkköenglannilla jutustelu kielitaitoa paljon paranna.Turhaa kehuskelua, no, palstallahan se on helppoa.
kun sun kirjoitustyylis tökkii! Ei alkeellisintakaan osaamista konekirjoituksesta. Et kovin korkealle ole kyllä itseäsi kouluttanut, näkyy kirjoituksistasi joka kerta.
Onko sinulla vaikeuksia luentun ymmärtämisessä? Eipä ihme jos ei mene tajuntaan,mitä täällä kirjoitetaan... Ja jos ei ole mitään kokemusta suhteesta suomalaisen miehen kanssa, se jo varmasti kertoo,että ei oikein yhteisiä intressejä löydy, saati kommunikaatiotaitoja. ;) Kuten jo mainittu, aika moni kuitenkin käyttää esim. englantia päivittäin ja jo vuosien ajan ihan työelämässä Suomessa. Ja monia muitakin kieliä, olen minäkin asunut vuosia ranskankielisessä maassa, suomeksiko minä olen ne vuodet siellä sönköttänyt...;)
Ja kyllä, mieheni kanssa me keskustelemme, todellakin! Harva suomipoika sellaista jaksaa, lätkä, raha, kalja ja sohva kiinnostaa enemmän!
Ehkä tämä kysely ei anna kattavaa tulosta siitä millainen mokuparien kielitaito on, koska kaikki huonomman kielitaidon omaavat eivät varmaankaan vastaa. Palstan ilmapiiri nyt on sellainen, että jokaisen heikkouden myöntäminen johtaa "haaskalintujen nokkimiseen" ja moni on sen huomannut...
Mutta kyllä meitä ihan taatusti on myös joukossa niitä, joilla oikeasti kielitaito ei koskaan ole ollut ongelma... Minun IRL-tuttavapiirissäni mokuparit ovat pääasiassa tavanneet ulkomailla opiskelijavaihdossa tai esim. opiskellessaan samassa ammattikorkeassa englanninkielisellä linjalla, jolloin kielitaito on kehittynyt muussakin yhteydessä kuin lirkutellessa rakkaudentunnustuksia kadulla. ;o)
Vastapainoksi voin myös kertoa, että tunnen kyllä myös niitä "sönkköenglantia änkyttäviä". Yhden tuttavapariskuntamme mies esimerkiksi ei puhu äidinkielensä lisäksi ymmärrettävästi mitään vierasta kieltä. Suomi on fraasien tasolla & englantia osaa ehkä kolme sanaa... En ymmärrä miten ja miksi kyseinen pariskunta on pysynyt yhdessä jo kaksi vuotta.
Toisen hyvän ystäväpariskuntamme yhteinen kieli taas oli alkuaikoina ruotsi (nykyisin suomi), jota mies osasi erittäin vähän. Miehellä oli kuitenkin kova vimma oppia & lyhyessä ajassa opiskeli suomen yllättävän hyvin. En tosin tiedä miten syvällisiä he vieläkään voivat keskustella, mutta harvinaisen onnellinen pariskunta ovat olleet nyt nelisen vuotta. :o)
En jaksanut lukea kaikkia viestejä ja laitan nyt kommenttini tähän.
Kuinkahan moni pariskunta ylipäätään puhuu ns. syvällisiä? Siis ihan samaa kulttuuriakin edustavat parit. Mokupareillehan sivulliset asettaa yleensä ihan erilaiset tasovaatimukset kaikella tapaa. (En nyt viitsi kerrata millaisia naiset ovat /millaisia heidän pitäisi olla yms. Lukekaa palstaa niin asia selviää.) Siis toki myös kielitaitovaatimukset. Oletuksena on kuitenkin se, että mokumiehet ovat kouluttamattomia ja suominaiset bimboja. Kait se kuitenkin kertoo enemmän näistä ns. tietäjistä ja ennustajista kuin mokuliitossa elävistä.
Kysynpä vain, että kuinka moni ihan oikeesti keskustelee puolisonsa kanssa niitä ns. syvällisiä? Ei varmaankaan kovin moni. Saman verran löytynee keskustelevia pareja mokuliitoistakin.
Mokusuhteessa kaikki ovat kokeneet sekä hauskoja että vähemmän hauskoja tilanteita kun tulee väärin ymmärrettyä. Vaan kuinka moni "sivullinen" tietää, että aina ei kuitenkaan ole kyse kieliongelmasta vaan ihan oikeesti niistä kulttuurieroista. Täydellistä kielitaitoa ei tarvita mokuliiton onnistumiseen. Sitä tärkeämpää on, että molemmat haluavat elää yhdessä. Kyllä silloin myös löytyy halua ja keinoja asioitten selventämiseen.
ole englanti kummankaan äidinkieli, mutta molemmat ollaan opiskeltu kyseisellä kielellä, joten se sujuu ja on kommunikointikielenä miehen kotimaassa (siis mulla!). Miehen kanssa puhutaan keskenämme suomea, se on ollut yhteinen kielemme alusta asti.Eli tähän mennessä ei ole ollut kommunikoinnin suhteen ongelmaa, mitä nyt mua ärsyttää kun en ymmärrä sen ja kavereiden juttua, jos puhelevat omilla kielillään.. mutta sitten jos joskus saamme lapsia, niin homma varmasti monimutkaistuu.. minä tietty puhuisin suomea ja hän äidinkieltään... joten silloin munkin pitäisi sitä ehkä vähän opetella, jotta pysyisin kärryillä... saas nähdä!
Täytyy olla rehellinen. Ongelmia on ollut aika paljon ja turhautumista. Tuntuu, että toinen on tosi tyhmä kun ei ymmärrä, mutta olen oppinut lukemaan mieheni "kehon kieltä" ja se ei valehtele. Mieheni myös opiskelee Suomen kieltä ahkerasti, sekä yleisesti, että yksityisesti. Meillä on tarkoitus siirtyä kokonaan Suomen kieleen kotona tämän vuoden lopussa. Hänen äidinkieltään ei aio opiskella, koska siitä ei ole juuri mitään hyötyä minulle tai miehelleni. Tottakai joitakin fraaseja voi opetella. Meille on nyt päälimmäisenä, että mieheni oppii suomea, joka tulee olemaan kotikieli. Miehelläni on noin puoli vuotta vielä aikaa opiskella.
Tosin emme yleensä puhu englantia keskenämme. Ei ole tullut vastaan sellaista asiaa, mistä ei olisi pystytty keskustelemaan. Tarpeen vaatiessa otetaan käyttöön englanti tai saksa, mutta en kyllä heti muista, koska niitä olisi viimeksi tarvittu.