Miksi vanhoja vihanaiheita kaivellaan?

Arvojohtajattaren arvot tulivat tänään selkeiksi, kun hän osallistui punalippujen seassa punikkien hautamuistomerkin äärellä vihanpitoa uhkuvaan "juhlaan".

Ihmettelen siitäkin syystä, mikä saa muutamat ihmiset ylläpitämään ikivanhoihin tapahtumiin pohjautuvaa vihaa sisimmässään.

Eikö jokaiselle ole selvää, että viha on tuhoava voima, joka kalvaa hiljalleen myös vihanpitäjän henkistä ja fyysistä terveyttä, jolloin oikeat elämänarvot jäävät ehkä kokonaan löytymättä?

Presidentti on kansan keulakuva, mutta jos keulakuvan ilmaisemat arvot sisältävät vanhojen kaunojen esillekaivamista, kansa saa väärän viestin itselleen.

Allekirjoittanut ei vihaa oikeastaan mitään eikä ketään, mutta tuomitsee kyllä jonkun yksilön tai jonkin kansakunnan tahallisen pahuuden, joka ilmenee muiden ihmisten tai kansojen häpäisemisenä ja piinaamisena.

Ikävä kyllä olemme saaneet useinkin karmaisevia näyttöjä tällaisesta sekä valtio- että yksilötasolla.

Siltikään en voi sanoa vihaavani edes venäläisiä tai paatuneita rikoksentekijöitä, vaan tunnen lähinnä surua ja säälintunnetta näitä harhaan kulkeutuneita tahoja kohtaan.

Voimme kuitenkin aina elätellä toivetta, että tulevaisuus tuo enemmän inhimillisyyttä ja hyvää tahtoa koko ihmiskunnalle...
23914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Erehdyit nyt pahasti, Hitman, sillä tunnen monia vasemmistolaisia itseni lisäksi, jotka eivät kulje suupielet alaspäin.

Eikö ole vain hyvä, että johtajattaremmekin todistaa itäiselle naapurimaallemme, että osaamme antaa arvoa niille, joiden haaveena oli kommunistinen Suomi Neuvostoliiton suuressa kansakuntien perheessä?

Kukapa tietää, vaikka emme sinä tilanteessa olisi joutuneetkaan kansakuntana siirtymään Siperian ikiroutaiselle maaperälle?

Äänestä

"Muistojuhla järjestetään paikalla, johon 90 vuotta sitten haudattiin yli 3 000 punavankia. Kyseessä on Suomen itsenäisyyden ajan suurin joukkohauta."

Olipas älytön avaus avaajalla. Eihän tuossa kukaan viha-aiheita muistele vaan vainajia.

Pitäisikö avaajan mielestä sankarihautausmaat sulkea ettei "vanhoja vihanaiheita" kaiveltaisi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Milloin Halonen osoittaa samanlaista harrasta paneutumista asiaan sotiemme sankarivainajien tai sotaveteraaniemme hautojen äärellä?

    Johtajattaremme voisi olla kansakuntaa kokoava voima, ei sitä luokitteleva.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    jälkeen.

    Se oli ikävää luokittelua se.

    Äänestä

  • yli 30 000 sodan kirjoitti:

    jälkeen.

    Se oli ikävää luokittelua se.

    Milloin isänmaalliset suomalaiset ovat lahdanneet yli 30000 punikkia?

    Eikö pelkästään Talvisodassa venäläissotilaita kuollut monin verroin enemmän?

    Äänestä

  • Kyselevä mies kirjoitti:

    Milloin isänmaalliset suomalaiset ovat lahdanneet yli 30000 punikkia?

    Eikö pelkästään Talvisodassa venäläissotilaita kuollut monin verroin enemmän?

    Luokkasodassa punaisia lahdattiin lähes 30 000.

    Hienoa, että presidenttimme muistaa heitä.

    Äänestä

  • Kyselevä mies kirjoitti:

    Milloin isänmaalliset suomalaiset ovat lahdanneet yli 30000 punikkia?

    Eikö pelkästään Talvisodassa venäläissotilaita kuollut monin verroin enemmän?

    tiedä, että esi-isänne lahtaisvat suomen kansalaisia peräti 30 000 heti sodan päätyttyä.

    Ryhdikkäästi, aseetomia, antautuneita.

    No, saitte mitä ansaitsittekin, 1939-1945 ja aluemenetyksiä. Sitä se kouluttamaton fasistipää teettää.

    Äänestä

  • Hurskas Mies kirjoitti:

    Luokkasodassa punaisia lahdattiin lähes 30 000.

    Hienoa, että presidenttimme muistaa heitä.

    Luulin, että punikitkin tappoivat vastustajiaan.

    Yritätkö kirjoittaa uutta historiaa?

    Äänestä

  • ettekö tosiaan kirjoitti:

    tiedä, että esi-isänne lahtaisvat suomen kansalaisia peräti 30 000 heti sodan päätyttyä.

    Ryhdikkäästi, aseetomia, antautuneita.

    No, saitte mitä ansaitsittekin, 1939-1945 ja aluemenetyksiä. Sitä se kouluttamaton fasistipää teettää.

    Luulin, että sinunkin sukulaisesi saivat sotavuodet ja aluemenetyksiä, vai olivatko ehtineet jo muuttaa N-liittoon?

    Äänestä

  • Ihmettelevä lukija kirjoitti:

    Luulin, että punikitkin tappoivat vastustajiaan.

    Yritätkö kirjoittaa uutta historiaa?

    Lahtareita kuoli hyvin vähän verrattuna punaisiin. Jos presidentin pitää joitakin muista niin niitä, joita kuoli enemmän ja joilla oli oikeat arvot.

    Äänestä

  • Hämmentynyt fanisi kirjoitti:

    Luulin, että sinunkin sukulaisesi saivat sotavuodet ja aluemenetyksiä, vai olivatko ehtineet jo muuttaa N-liittoon?

    piippu selustassa vaati. Ei muuta.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Milloin Halonen osoittaa samanlaista harrasta paneutumista asiaan sotiemme sankarivainajien tai sotaveteraaniemme hautojen äärellä?

    Johtajattaremme voisi olla kansakuntaa kokoava voima, ei sitä luokitteleva.

    Itsenäisyyspäivänä, kaatuneiden muistopäivänä ja aina kun valtiovieras niin haluaa on myöskin presidentti mukana hietaniemessä.

    Milloinka itse kunnioitit kaatunutta suomalaista sotilasta?

    Itse kunnioitin ukkiani ja hänen kahta veljeään samalla sankarihautausmaalla lippupäivänä.

    Jos et ole käynyt sankareitamme muistamassa, niin aamulla MENE!

    Äänestä

  • Älä tarjoa Hittimiehelle linkkejä, ei hän avaa niitä kuitenkaan!

    Äänestä

  • Havaitsija kirjoitti:

    Älä tarjoa Hittimiehelle linkkejä, ei hän avaa niitä kuitenkaan!

    samalla palstallakin.

    Kyllä se avasi jo. Utelias kun on. Ei vai viitsi ottaa kantaa asiaan. odotellaan...

    Äänestä

"Ihmettelen siitäkin syystä, mikä saa muutamat ihmiset ylläpitämään ikivanhoihin tapahtumiin pohjautuvaa vihaa sisimmässään."

Juuri tuota kaiveluahan teet itse.

Et ole "täyspäinen".

Äänestä
  • on että hänellä osa täytteestä on kusta. Kuitenkin se on varmaa, että tuo mies ei ole normaaliälyinen. (e-m)

    Äänestä

  • mahdollisuus,, kirjoitti:

    on että hänellä osa täytteestä on kusta. Kuitenkin se on varmaa, että tuo mies ei ole normaaliälyinen. (e-m)

    Ei todellakaan voi olla normaaliälyinen. Voisin sanoa nyt muutakin, mutta jätänpä vaihteeksi väliin. :)

    Äänestä

  • lapinleuku kirjoitti:

    Ei todellakaan voi olla normaaliälyinen. Voisin sanoa nyt muutakin, mutta jätänpä vaihteeksi väliin. :)

    edelliselläkin on joku ruuvi kiristämättä?

    Äänestä

Vanhoja hyviä aikoja on joskus mukavakin muistella. Oltiin jumalattoman köyhiä, mutta kyllä vanhalla pappatunturillakin naisen sai, vaikka takalokasuoja olikin ruostunut pois. Pääasia oli, että sarvi oli kova, eikä varsinkaan ruosteessa.

Nyt on mersuja ja bemuja persiin alla, vaan ei nouse sarvi entiseen malliin. Asiaa ei auta yhtään ne siiderivalaat, jotka rikkaasta vanhasta pierusta kiinnostuvat. Siksi käynkin seurakunnan tilaisuuksissa, joissa vielä joskus tapaa ihan tavallisia, läpeensä turmeltumattomia naisia.
Ei sen puoleen, että tarvitsisi enää metsästää, kun olen jo löytänyt kumppanin menettämäni tilalle. Hakuaikana solmittuja ystävyyksiä pidän silti yllä.
Kyllä elämässä sentään vielä löytyy ilonaiheitakin. Rahasta huolimatta. Ne joilla sitä on, tietävät kyllä mitä tarkoitan.

Äänestä

"Kairakettu
14.6.2008 23:08

Miksi itse kaivelet?
"Ihmettelen siitäkin syystä, mikä saa muutamat ihmiset ylläpitämään ikivanhoihin tapahtumiin pohjautuvaa vihaa sisimmässään."

Juuri tuota kaiveluahan teet itse.

Et ole "täyspäinen".

Äänestä

Meistä jokainen tietää että lahtareiden harjoittama kansanmurha on teko joka ei unohdu eikä vanhene koskaan. Se on sovittamaton rikos jonka sovittaa vain lahtareiden jälkeläisten ja oman aikansa porvaririistäjien vuolaana koskena virtaava veri kunhan aika on kypsä. Sitä ennen on aika kasvattaa rauhanomaisesti vasemmiston voimaa ja muunmuassa lakkoasetta ja joukkodemonstraatioita käyttämällä pakottaa riistäjäporvarit polvilleen. Ja kuten Tasavallan Presidentti Tarja Halonen on todennut, on hyvityksen hetki aikanaan makoisa.

Paavo Arhinmäki presidentiksi. Siinä on suomen työväelle velvollisuus ja kunnia muurata seuraava kivi sen kanuunan jalustaan, jonka ärjäisy aikanaan puhkaisee porvarillisen pimeyden pätsin.

Äänestä

Sinähän täällä aina jankkaat talvisodasta. Ei liene sekään kovin tuore aihe?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

Arvojohtajattaren arvot tulivat tänään selkeiksi, kun hän osallistui punalippujen seassa punikkien hautamuistomerkin äärellä vihanpitoa uhkuvaan "juhlaan".

Ihmettelen siitäkin syystä, mikä saa muutamat ihmiset ylläpitämään ikivanhoihin tapahtumiin pohjautuvaa vihaa sisimmässään.

Eikö jokaiselle ole selvää, että viha on tuhoava voima, joka kalvaa hiljalleen myös vihanpitäjän henkistä ja fyysistä terveyttä, jolloin oikeat elämänarvot jäävät ehkä kokonaan löytymättä?

Presidentti on kansan keulakuva, mutta jos keulakuvan ilmaisemat arvot sisältävät vanhojen kaunojen esillekaivamista, kansa saa väärän viestin itselleen.

Allekirjoittanut ei vihaa oikeastaan mitään eikä ketään, mutta tuomitsee kyllä jonkun yksilön tai jonkin kansakunnan tahallisen pahuuden, joka ilmenee muiden ihmisten tai kansojen häpäisemisenä ja piinaamisena.

Ikävä kyllä olemme saaneet useinkin karmaisevia näyttöjä tällaisesta sekä valtio- että yksilötasolla.

Siltikään en voi sanoa vihaavani edes venäläisiä tai paatuneita rikoksentekijöitä, vaan tunnen lähinnä surua ja säälintunnetta näitä harhaan kulkeutuneita tahoja kohtaan.

Voimme kuitenkin aina elätellä toivetta, että tulevaisuus tuo enemmän inhimillisyyttä ja hyvää tahtoa koko ihmiskunnalle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu