Kiinnostaisi tietää, mieltääkö kukaan omaa elämäänsä täydelliseksi? Jos, niin millä perusteilla? En tarkoita tällä "päällepäin täydellistä", vaan että itsestäkin tuntuu siltä. Kysyn tätä parisuhde-palstan alla, koska onnellisuus elämässä on niin vahvasti kytköksissä ihmissuhteisiin..
Joka paikassa puhutaan nykyään siitä, ettei kaikkea voi saada. Uskon kuitenkin, että joillain pakosti onnistaa!
Joka paikassa puhutaan nykyään siitä, ettei kaikkea voi saada. Uskon kuitenkin, että joillain pakosti onnistaa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
... oman elämäni täydelliseksi. Emme asu mieheni kanssa yhdessä kirjaimellisesti, riitoja tulee välillä ja eihän me missään asuntolainakämpässä rivitalossa pihoineen päivineen asuta, eikä sitä rahaa riitä kaikenmaailman hömpötyksiin, mutta vaikka joku ei ehkä uskoisi sitä, mä olen onnellinen.
Mä olen koko ikäni haaveillut perheestä, mulla on aikaisemmasta suhteesta tytär, jota hoidamme yhteishuoltajuudessa niin, että tytär on viikonloput mun luona, koska olen arjet aivan kiinni. Mulla on mies, joka rakastaa mua jetsulleen sellaisena kuin olen ja on juuri kaikkea sitä, mistä olen voinut vain haaveilla aikaisempien mänttipäiden kohdalla.
Herään aamuisin onnellisena ja nukahdan iltaisin onnellisena. En sanoisi eläväni omassa haavemaailmassani, mutta olen oikeasti onnellinen. Siihen en halua rahaa enkä mitään muuta, vain omat rakkaani.
Jonkun silmissä ehkä vaatimatonta, mutta mä en halua koko ajan jotain lisää. Mulle riittää luksukseksi iltapäivälehti ja halpisvanukas silloin tällöin, kun ehtii hengähtää. Miehenikin on melko paljon töissä, mutta antaa huomiota mullekin aivan riittävästi.
Ei tämä itsestäänselvää ole, mutta olen alkanut tottua, mutta osaan silti arvostaa enkä pelkää menettäväni tätä.
elämä ei ole täydellistä ja olen siitä iloinen. täydellinen olisi tylsää, ei olisi mitään parantamisen varaa missään eikä mitään minkä takia tehdä työtä kun kaikkea olisi jo.. joten ehkä epätäydellisyys siis on tietyllä tavalla täydellistä.
sain tämän ahaa-elämyksen pelatessa sims peliä. siinä vaiheessa kun perhe oli ns täydellinen täytyi rakentaa uusi perhe koska ei sitä vanhaa jaksanut enää pelata.
Ei ihmiselle ole olemassa täydellistä elämää paitsi ehkä vähän aikaa, kun tajuaa miten hyvin asiat ovat niin alkaa pelkäämään niiden menettämistä. Meihin on kai rakennettu tietynlainen epäusko liian hyvään elämään, varaudumme tiedosmattomasti pahempaan ja kehittelemme ongelmia itsellemme jos niitä ei muuten ole.
Miellän elämäni onnelliseksi vaan en täydelliseksi :) Jos se olisi jatkuvasti täydellistä niin silloin olisi jotain jo pahasti vialla ja vieläpä omassa nupissani :D
Jotkut hetket saattavat tosin olla täydellisiä ja sitä kautta tukea onnellisuutta :)
Nyt tuntuu siltä, että jos vaimoni olisi terve, niin elämäni olisi ainakin parisuhteen osalta täydellistä. Onhan se nytkin toki onnellista, mutta kuluttavaa ja raskasta nähdä kun itselle tärkein ja rakkain ihminen maailmassa joutuu kärsimään.
Mutta niinhän sitä sanotaan, että kiusan määrä maailmassa on vakio. Jos ei ole isompia ongelmia, niin pienemmät kaivetaan esille ;-)
täydellistä elämää, mitähän se olisi.. Ootko huomannnut sellaista, että jos jonkun asian eteen ponnistelee ja sen saavuttaa( olkoot asia mikä vain), monesti saavutuksen jälkeen tulee tyhjä ja masentunut olo? Tällä tarkotin sitä, että vaikka kaikki saisikin, ei se automaaattisesti täydellisyyttä tai onnea tuo. Ihmisen mieli on rakennettu niin, tai mä uskon näin. Omasta asenteesa ja päänupista se "elämän täydellisyys" on pitkästi kiinni. Ja mulla on vielä paljon oppimista. Ihailen sellaisia ihmisiä, jotka ovat positiivisia ja elävät päivän kerrallaan.