Kaikkihan me jo tiedetään että vaimot ja kakkoset haukkuvat toisiaan koko ajan, mutta yks asia ihmetyttää kakkosissa jotka ovat eronneet.
Jos/kun kakkosen oma avioliitto on kerran epäonnistunut, niin miksi pitää syyllistää pettäjäkaverin puolisoa?
Luulisi, että koska tietää millaista arki ja elämä yleensä avo/avioliitossa on, niin ei omalta osaltaan haluaisi olla sotkeentuneena toisten liittoon millään tavalla. Oli sen liiton tila mikä hyvänsä.
Eikä varsinkaan pitäisi olla syytämässä ja tuomitsemassa petettyä. Eihän toisten liiton tilasta tiedä kukaan muu läheskään kaikkea paitsi itse pariskunta.
Eikä kannatta ihan kaikkea uskoa mitä se petturi kertoo puolisostaan. Tuntuu että pettäjillä on vähän samanlaiset suuret puheet kuin kalamiehillä :)
Kun kerran itse on epäonnistunut puolisona, niin tuleeko sitten tarve näyttää tai tuntea itsensä tärkeäksi?
Miksi eronnut kakkonen ei itse vaivaantunut hellimään, kannustamaan tai tukemaan kumppaniaan?
Miksi piti olla pihtaaja?
Kukaan mies ei varmaan olisi halunnut erota, jos omassa liitossa olisi saanut tarpeekseen hyvää seksiä.
Jos/kun kakkosen oma avioliitto on kerran epäonnistunut, niin miksi pitää syyllistää pettäjäkaverin puolisoa?
Luulisi, että koska tietää millaista arki ja elämä yleensä avo/avioliitossa on, niin ei omalta osaltaan haluaisi olla sotkeentuneena toisten liittoon millään tavalla. Oli sen liiton tila mikä hyvänsä.
Eikä varsinkaan pitäisi olla syytämässä ja tuomitsemassa petettyä. Eihän toisten liiton tilasta tiedä kukaan muu läheskään kaikkea paitsi itse pariskunta.
Eikä kannatta ihan kaikkea uskoa mitä se petturi kertoo puolisostaan. Tuntuu että pettäjillä on vähän samanlaiset suuret puheet kuin kalamiehillä :)
Kun kerran itse on epäonnistunut puolisona, niin tuleeko sitten tarve näyttää tai tuntea itsensä tärkeäksi?
Miksi eronnut kakkonen ei itse vaivaantunut hellimään, kannustamaan tai tukemaan kumppaniaan?
Miksi piti olla pihtaaja?
Kukaan mies ei varmaan olisi halunnut erota, jos omassa liitossa olisi saanut tarpeekseen hyvää seksiä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
...aina ei eroon ole syynä seksin puute, sen varmasti jokainen tietää.
Joka toisessa kakkosen kirjoittamassa kirjoituksessa syytetään vaimoja pihtaamisesta.
yksinkertaisesti. Eikö näillä miehillä ole mitään osuutta siihen että nainen "pihtaa". Eikö se ole naisen käyttämä hätähuuto, että jotain on pielessä. Eikö miehen pitäisi herätä ja menneä kurkistamaan peiliin ja tutkia mitä voisi tehdä liiton eteen.
En suinkaan väitä että pihtaaminen on välttämättä oikea keino, parempihan olisi keskustelu. Mielestäni se on kuitenkin lievempi keino kuin se että heti lähdetään hakemaan nk. kakkosta.
Mutta on olemaasa tilanteita joissa nk. pihtaaminen on yksinkertaisesti kiinni olosuhteista, pienet lapset, paljon työtä jne. Miewsten pitäisi ymmärtää että kaikki on vain väliaikaista. Seksin puutteeseen ei kuole.
Summa summarum. Ihmiset eivät osaa (kykene) puhumaan toistensa kanssa.
Kommentteja...
Hyvä nostetaan kissa pöydälle.
Puhutan asioista oikeilla nimillä. Toi minun
Hyvä kakkonen nimi ei siis tarkota että
olisin parempi tai edes kilpailisin paremmuudesta
jossa ois palkintona mies.
Vaimo siis on ensimmäinen ja ykkönen.
Olen eronnut vuosia jo aikaa ja nuorena myös
tein vakaan päätöksen varattuihin miehiin en koske.
Tilanne nyt vaan on se että tapailen varattua.
Toivon ettei jätä vaimoaan tai vaimo ei jätä
häntä. Avioliitto on pyhä, ei se sen pyhempi ole tässä sairaassa maailmassa kun mikään muukaan.
Pihtaamisesta en tiedä kun en usko sen olevan syy
mieskaverini ja minun suhteeseen.
Ei me läheskään joka kerta seksiä harrasteta.
Ikinä ei autossa pikapanoja.Ne on jonkun muun juttu, syödään yhdessä jutellaan ihan kaikesta.
Ollaan tunnettu kyllä jo vuosia ja todellisuudessa
ensin oltiinkin vaan työkavereita.
Riitelemään en ikinä miehestä alkaisi.
En siis nytkään. Jos kaverini vaimo jossain vastaan tulee en usko käsirysyyn en tiedä tunteeko hän minut minä tunnen hänet.
Ulkonäöltä siis.
takaa sitä, että koska eronneet tietää minkälaista avioliitto on (on ylä- ja alkmäkiä), niin miksi kuitenkin syyllistävät ihmisiä (vaimoja) jotka siinä elävät?
Kun naisella ei ole kaikki hyvin yläkerrassa, niin ei se alakertakaan pelaa.
Tällä pahalla ololla meinaan sitä, että jokin mättää avioparin suhteessa.
Henkinen hyvä olo on kaiken perusta.
Sääli, että useinkaan miehet eivät kykene puhumaan tunteistaan tai siitä, mikä heidän mielestään suhteessa on vialla.
Varsinkaan he eivät useinkaan tunnusta että eivät itse panosta tarpeeksi suhteeseensa.
Vaimon pitäisi nostaa mies melkein jalustalle ja palvoa körilästä :)
Tuntuu siltä, että kaikki miehet eivät ole kasvaneet oman vastuunsa tunteviksi aikuisiksi.
En usko, että kakkoset syyllistävät vaimoja, vaan tällä palstalla on hyvin vahva vastakkais asettelu näiden kahden välillä. Ykkönen on hyvä ja kakkonen on se huora, joka on sen miehen mukaansa houkutellut.
Todellisuudessahan se ei ole näin. En usko, että yhtäkään aviomiestä on väkisin viety sivusuhteeseen.
Ja luulen, että nämä "puhumattomat" aviomiehet löytävät usein näistä kakkosista sen puhekumppanin, jolle voi purkaa tuntojaan/ajatuksiaan, tavallaan hän on "ulkopuolinen" terapeutti, jonka kanssa myös useinmiten harrastetaan seksiä. Itse sanoisin, että syvää ystävyyttä jossa mukana myös erotiikkaa.
Jos kakkonen on vielä itse eronnut, elikä ensimmäinen kierros takana, luulen että hänen suhtautuminen asioihin on avointa ja hyväksyvää. Ja kuten tiedämme, ensimmäisestä kerrasta yleensä oppii jotain ja ainakin omalla kohdalla voin sanoa, että nyt vasta osaan antaa arvoa sille parisuhteelle ja panostaa siihen (ensimmäistä kierroksesta oppineena).
sanovat että jos ei ole selvittänyt edellisen suhteen ongelmia, niin ennenpitkää samat ongelmat tulevat esille uudessakin suhteessa.
Elikkä, kun uutuudenviehätys katoaa ja arki alkaa, niin alkaa samat ongelmatkin.
Tämä koskee nyt sitä, joka ei ole selvittänyt mikä vanhassa suhteessa oli vialla, ja mitä olisi voinut itse tehdä toisin tai parantaa.
Ihminenhän on aika pitkälti tapojensa orja.
että miehen "pettäminen" on yritys ratkaista niitä ongelmia toisen ihmisen avulla. Eronneella voi olla hyviä havaintoja ja näkemyksiä miehen tilanteeseen. Eli mies ei juuri siksi halua erota, kun tietää että ongelmia siinä uudessakin suhteessa tulee.
Onko miehille helpompaa puhua vertaiselleen kuin jollekin ammattilaiselle? Ainakin minä tunnen miehiä jotka eivät uhattunakaan lähde "kallonkutistajalle".
itselleen oma osuutensa liiton epäonnistumisesta. Ihminen on usein hyvin sokea omille virheilleen syyttäessään toista. Toinen on voinut tehdä sen konkreettisen teon, joka on johtanut eroon, se ei ole välttämättä kuitenkaan se todellinen syy. Todellinen syy löytyy usein pienistä asioista mitä on tullut tehtyä ja sanottua. Nämä pienet asiat kertyvät suuriksi padoiksi, jotka saattavat murtua rytinällä täysin korjauskelvottomiksi.
Vaikuttaa että varsinkin miehet ovat kuin ne kolme surullisen kuuluisaa apinaa.
Ei näe mitään, ei kuule mitään eikä puhu mitään.
Elikkä eivät ole kasvaneet vastuuntuntoisiksi aikuisiksi, vaan käyttäytyvät kuin strutsit, jotka kuvittelevat olevansa piilossa kun pää on puskassa :)
Heh heh, eläinvertaukset ovat aika osuvia näissä tapauksissa :))
>Mitä annat sen saat takaisin>
Myös hyvänäpidon>
Annat siis minulle ukkottoman miehen! Kiitos vaan! Tiedät mitä minä haluan sinulle itse antaa.
Uskon kyllä siihen, että osa pettämisistä johtuu yksinkertaisesti siitä, että miehet eivät puhu keskenään kuten naiset. Jos miehellä tökkii oma suhde, joku ymmärtävä nainen toimii ensin olkapäänä ja sitten lipsahdetaan sänkyynkin. Tosiasiassa harva suhde on parantunut pettämisellä. Joillekin harvoille kriisi on saattanut olla uusi alku, mutta useimmat petetyt ottavat eron ennemmin tai myöhemmin. Uskottomuushan on suurin yksittäinen avioeron syy.
sorru vain harvat? Olen pannut merkille että äkäisempiä ja hanakempia nimittelijöitä ovat oikeastaan ne erotetut naiset, eli mies on pettänyt ja lähtenyt! Sitten sitä kaunaa ja katkeruutta puretaan eteenpäin, kostetaan.
Tällä palstalla niitä syyllistäjiä on ollut ja on todellla paljon.
Toisaalta jotenkin ymmärrän sen, jos ajattelee, että oma mies jää kiinni pettämisestä, kuka vaimo haluaa välttämättä myöntää siinä vaiheessa että hänen oma miehensä on pettänyt häntä (se lasten lapsien isä jne.), helpompaa on hakea syyllistä jostain muualta. Myöskin tässä vaiheessa usein "herätään" että parisuhteessa on ja on ollut ongelmia ehkäpä jo pidemmän aikaa.
Eli näille ihmisille voi olla todella vaikeaa kohdata se todellisuus ja vieläpä näin rajulla tavalla.
Itse olen eronnut vuosia sitten.
Minulla on ollut useita seksisuhteita varattuihin miehiin, pitkäaikaisia juttuja. Heidän puolisoistaan en tiedä, enkä koskaan ole kysynyt mitään.
Emme ole koskaan keskustelleet pulisosta, perheestä tai heidän tilanteestaan.
Se miksi tilanne on ollut tämä, johtuu siitä, että olen koko ajan kuitenkin etsinyt itselleni sopivaa vapaata kumppania. Ja hyviä vapaita miehiä nyt ei jostain syystä ole niin vain tarjolla. Tuntuu, että kaikki mukavat, kunnolliset miehet on varattuja, kukapa nyt sellaisesta luopuisi. Tarjolla on eronneita etupäässä, kenkää saaneita miehiä ja niistä sitten pitäisi joku itselleen valita. Tai
sitten ikisinkkupoikamiehiä, tai niitä, jotka eivät tosissaan edes halua sitoutua.
Seksiä kuitenkin tekee mieli ja vieläpä sellaisen mihen kanssa, josta pitää kaikin puolin, oli sitten naimisissa tai ei.
Oma liitto ei kaatunut seksin puutteeseen, eikä
pettämisiin.
hakevat todella paljon harvemmin eroa kuin naiset. Eikä missään tapauksessa avioero ole pelkästään naisen "vika". Itse yrität nyt syyllistää eronneita naisia aika pahan kerran.
Jos olet lukenut kakkosten kirjotuksia, niin olet varmaan huomannut, että aika usein he sanovat ja syyllistävät vaimoja siitä, että ovat pihtaajia. Jos eivät olisi, niin miehen ei tarvitsisi hakea hellimistä ym. muualta.
Elikkä syytetään VAIN vaimoja, eikä ollenkaan niitä väärinymmärrettyjä miesparkoja.
Miksi kakkonen ei voi sanoa että mies hoitaisi ensin pesäeronsa vaimoonsa, ja vasta sitten aloittaisivat suhteensa?
Taitaa pelko painaa persauksissa, että jospa se mies ei sitten vaivaantuisikaan suhteeseen?
Helpommallahan pääsee kun etsii halukkaan joka ei vaadi mitään, vaan suostuu kaikkeen.
Näitä kun tuntuu riittävän ihan kyllästymiseen asti...ei millään pahalla.
Eikä todellakaan ero ole vaan toisen vika. Ei ainakaan yleisesti ottaen.
No, nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä, jotka eivät ratkea koskaan, mutta onhan se hyvä että näistä keskustellaan...ehkä.
harkintaa käyttäen näitä viestejä. Ensin voi sulkea pois ne asiattomat teiniviestit ja jossain lääkehöyryissä kirjoitetut hävyttömyydet, sen jälkeen jääkin aika vähän niitä oikeita kakkosten viestejä, niistä aika vähän löytyy viestejä jotka vaimoja syyllistävät. Itse kakkosena suljen silmäni kaikilta huorittelu-viesteiltä ja pyrin löytämään ne asialliset vaimojen viestit, joista saattaisi löytyä jotain keskustelun aihetta.
kirjoituksia (siis alotuksia ja niihin vastattuja ketjuja), ja tule sitten tänne kertomaan kuinka harva kakkonen syyllistää vaimoja.
Yhden käden sormet riittää hyvin.
Mutta mitäpä niistä kakkosten syyllistämisistä pitäisi välittää (kuten ei vaimojen kakkosten syyllistämisistäkään)? Mistä kakkonen ylipäänsä tietää vaimosta yhtään mitään - paitsi sitä mitä mies on kertonut? Mistä vaimo voi tietää kakkosesta mitään (paitsi sitä mitä mies on kentien kertonut)?
Siksi jokaisen pitäisi miettiä asiaa lähinnä omalta kannaltaan.