Olen rikki.
Olemme seurustelleet avokin kanssa ensi syksynä 6 vuotta, takana yksi parin viikon ero viime syksynä. Syynä siihen oli epävarmat tunteeni häntä kohtaan. Palasimme kuitenkin yhteen ja kaikki meni hyvin aina viime aikoihin asti. Nyt on iskenyt sama ahdistus kuin viime syksynä. Tiedän sen jo nyt, että tämä on tuhoon tuomittu, mutta kun vain saisi voimia jostakin riuhtaista itseni irti tästä kaikesta. Pelottaa tulevaisuus, kuinka pärjään opiskelijana, miten talous, kuinka pärjää avokkini, miten hänen talous -ja asuntoasiat..? En haluaisi katkaista välejä, olla ystävänä, mutta olen aivan loppu. Kun joskus ilmoitan Hänelle, että haluan lähteä, pelkään hänen reaktiotansa. Hän on hyvin herkkä, on sanonutkin, ettei ole muuta syytä elää..Ei, hän ei ole narsisti, tai takertuja, hän on vaan tavallista herkempi persoona. Oikeastaan minua huolettaa lähinnä hänen tulevaisuus, kuinka hän hajoaa palasiksi totuuden kuullessaan. Itse tiedän pärjääväni, mutta entä se toinen..? :(
Olemme seurustelleet avokin kanssa ensi syksynä 6 vuotta, takana yksi parin viikon ero viime syksynä. Syynä siihen oli epävarmat tunteeni häntä kohtaan. Palasimme kuitenkin yhteen ja kaikki meni hyvin aina viime aikoihin asti. Nyt on iskenyt sama ahdistus kuin viime syksynä. Tiedän sen jo nyt, että tämä on tuhoon tuomittu, mutta kun vain saisi voimia jostakin riuhtaista itseni irti tästä kaikesta. Pelottaa tulevaisuus, kuinka pärjään opiskelijana, miten talous, kuinka pärjää avokkini, miten hänen talous -ja asuntoasiat..? En haluaisi katkaista välejä, olla ystävänä, mutta olen aivan loppu. Kun joskus ilmoitan Hänelle, että haluan lähteä, pelkään hänen reaktiotansa. Hän on hyvin herkkä, on sanonutkin, ettei ole muuta syytä elää..Ei, hän ei ole narsisti, tai takertuja, hän on vaan tavallista herkempi persoona. Oikeastaan minua huolettaa lähinnä hänen tulevaisuus, kuinka hän hajoaa palasiksi totuuden kuullessaan. Itse tiedän pärjääväni, mutta entä se toinen..? :(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko sinulla toista ihastusta?
no ei oikeastaan ole. tai on/ollut sellaisia pieniä, mutta itsekin tiedän ettei niistä seuraa mitään, enkä lähtisi säheltämään myöskään kenenekään kanssa, ellen olisi "vapaalla jalalla". Jotenkin vain mieli halajaa kokeilla omia siipiä ja nähdä maailma "yksinäisen ihmisen silmin". Jos kukaan ymmärtää mitä tarkoitan..En ole esimerkiksi ikinä asunut yksin, joten haluaisin sellaista omaa rauhaa.
...täysin. Oma tilanteeni hyvin samankaltainen, poikkeuksena pidempi yhdessäolo ja 1 lapsi. Aloitimme seurustelun nykyisen vaimoni kanssa jo yli 10-vuotta sitten ja naimisissakin oltu useita vuosia. Yhdessä olemme asuneet lähes kokoajan ja muutinkin suoraan vanhempieni luota ihastukseni kanssa asumaan. Pari kertaa ero ollut jo lähellä, koska olen ollut pirun masentunut ja miettinyt, mitä kaikkea minulta ja tietysti häneltäkin on jäänyt kokematta...nyt lähestyy jo sitten 3-kympin kriittinen ikä ja tuntuu, että nyt viimeinen aika alkaa elää itselleen, jos joskus meinaa. Tähän asti eroaikeet kariutuneet vastuuseen yhteisestä lapsesta ja huoli hänen ja nykyisen vaimoni hyvinvoinnista eron jälkeen. Lisäksi tuntuu, että en edes enää ikävöi vaimoani, vaikka olisimme pitkäänkin erossa. Lähinnä ikävöin lastani ja tietenkin yksinasumiseen tottumattomana seuraa. Asiaa ei juuri helpota, että muutimme vuosi sitten pois kotiseuduiltamme, koska sain työtä ja vaimoni suostui muuttaamaan vain minun takiani. Muuten hän tuskin olisi muuttanut minnekkään. No tällaista tämä elämä on toisinaan...rankkaa ja potkii päähän. Pitäisi vaan saada jonkunlainen ratkaisu aikaan, sillä tilanne on sietämätön.... Jaksamisia kaikille kohtalotovereille ja varsinki tän aloittajalle!
Muutit perheesi työsi perässä ja nyt sitten haluat heistä kokonaan eroon. HUH, se sinun aika elää itsellesi meni jo. Ärsyttää tällaiset 30v kakarat, jotka ryhtyvät 10v yhdessäolon jälkeen miettimään, millaista se olisi elää yksin. Etkö voisi koittaa löytää suhteestanne jotain uutta ja piristävää, menkää lomalle koko porukalla tai sinä ja vaimo kaksin, tehkää jotain hauskaa yhdessä. Onko se niin tylsää se perhe-elämä? Sinulla on kaikki hyvin, sinua ei ole petetty eikä jätetty, sinulla on varaa valita. Älä mieti sitä, mitä olisit voinut kokea, vaan mieti sitä, mitä voisit kokea. Ja mieti sitäkin, mitä olette jo yhdessä kokeneet. Et ole koskaan enää 20v joten turha sitä aikaa on haikailla takaisin. Kun mikään ei riitä... :(
Olen niin samaa mieltä, älä haikaile muka menetetyn nuoruuden, vapauden tms. perään. Pilaat oman ja toisen rakastamasi ihmisen elämän. Mulle kävi juuri noin 10 vuoden jälkeen ero tuli vain siksi että toinen haluaa elää omaa elämää jotain jota ei ole saanut vielä kokea. Tietenkin tunteilleen ei voi mitään, ehdota vaikka taukoa jos vielä vähänkin rakastat, olkaa hetki erossa ja mieti uudelleen. Älä pilaa sellaista mitä et ikinä voi enää saada takaisin.
minulla on aivan samanlainen tilanne kuin sinullakin... olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa noin kolme vuotta ja muutimme molemmat omien vanhempiemme luota yhteen vuosi sitten. kuitenkin siis sinun tilanteeseesi verrattuna aika vähän ollaan oltu yhdessä. noh, minua on ahdistanut tämä yhteiselo tässä jo vähän aikaa ja olen siitä muutaman kerran poikaystäväni kanssa keskustellut ja ero on ollut pariin otteeseen todella lähellä. haluaisin ehkä tehdä oman ratkaisuni, mutta pelkään todellakin samaa, mikä sinua askarruttaa... olen myös opiskelija, joten mietin samalla myös omaa tilannettani.. avokkini on töissä, mutta hän on ilmoittanut, ettei jäisi työpaikalleen/paikkakunnalle, vaan lähtisi takaisin vanhalle kotipaikkakunnalleen, joten töitäkään hänellä ei olisi eromme jälkeen...
olen yrittänyt saada päähäni, että kyllä hän pärjäisi hyvin, vaikka eroaisimme, mutta silti pelkään, miten hän kestäisi...
Moi vaan. Täälläkin 21 vuotias nainen jolla avoero edessä 4,5 vuoden jälkeen. Meillä on myös 2 lasta :(
Meidät on tähän tilanteeseen ajanut miehen omituinen käsitys siitä minkälaista arki lapseperheessä on. Hän ei kannata lapsista minkäänlaista vastuuta, harvoin edes jos vartavasten pyydän!
Hän myös käyttää henkistä ja toisinaan fyysistäkin väkivaltaa, ja nyt mun mitta vain täysi.
Mutta, mä pelkään myös sitä , kuinka mies tulee pärjäämään. Vaikka hänellä on työpaikka, tienaa siis ainakin 1500€/kk.
Hän on nyt alkanut mua syyllistämään, etten voisi muka lähteä kun HÄN EI TULE TOIMEEN RAHALLISESTI!!
Täytyy vaan lähteä, onhan niitä sossut sun muut.. Ei kukaan nälkään kuole.
Mun exä on sitten takertuja ja narsistinen, mutta niin mä vaan kuitenkin lähdin, monien syiden takia tietty. Olen huolissani, miten hän pärjää ja rahaa on vähän. Terapian takia hänen pitää ajaa pitkiä matkoja joka viikko. Olemme kuitenkin hyvssä väleissä ja pystyn auttamaan ja tukemaan häntä, "ulkopuolisena" se on helpomaa. Tietenkin minustakin tuntuu pahalta ja on minunkin näkökulmastini ihanaa ja turvallista, että tuttu mies on olemassa.
Olen siis opiskelija ja ihan hyvin pärjäillyt. Saan kelasta 430e, jotka menee just tasan vuokraan. Sitte muihin menoihin mulla menee joku 150e, jotka hankin sitten työpaikalta. Olen siis koulun ohella tehny vähän töitä, mutta se on ollu ihan piristävää ja usein tälleen kesäaikoina saa sit säästettyy tulevan vuoden varalle. Mä asun kaksiossa, et kyl yksiöitä pitäs vähä halvemmalla saada (paitsi hki). Mä en käy paljo baareissa, joten mulla ei mene rahaa sinne, muuten en koe eläväni köyhyydessä. Kuitenki voi vähän miettiä, et mitä sitä kaupasta ostaa.