Miksi kaksi senttiä nestettä lasin pohjalla juotuna poisti hikan välittömäst nielaisun jälkeen? Sitä ennen oli pala juuttunut ruokatorveen eli ruoka ei laskeutunut normaalisti. Tässä valossa on ERITTÄIN TODENNÄKÖISTÄ, että pala painoi vieressä menevään palleahermoon ja näin ollen palan laskeutuminen välittömästi poisti hikan. Tämä selittää hyvin miksi porkkanan syöminen usein aiheuttaa hikan eli siis kun ei pureskella kunnolla, liian suuri pala painaa palleahermoon. Ihmisillä, joilla esiintyy jatkuvaa hikkaa, palleahermo voi olla jotenkin hermopinteessä tai kulkea liian läheltä ruokatorvea...tämäkin on PALJON todennäköisempää kuin "olemme tulleet kaloista"-teoria. SYY ja sen SEURAUS sopii myös luonnontieteeseen? Kaulan alue on ihmisellä erittäin herkkä alue, sillä kaikki tieto menee sitä kautta aivoille ja olisi enemmän kuin tärkeää ilmoittaa aivoille, jos jokin painaa hermoja??
Todennäköisin selitys hikalle osa2
Justiina
1016431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 101
Vanhimmat
Onglema selityksessäsi on se, että ei ole silti mitään syytä miksi palleohermon painaminen aiheuttaisi niin tolkuttoman monimutkaisen ja useita eri elimiä kattavan ja näennäisen hyödyttömän reaktion kuin hikan.
Jos nyt tämä pitäisi tulkita niin, että puolustat ID:tä, ilmaistaan heidän käsitteiden avulla: Tuon reaktion suunnittelulla on pakko olla joku selitys. Evoluutioteoria hakee selitystä siintä, että tuolla monimutkaisella refleksillä oli esivanhemmillemme jokin tarkoitus, joka on nytten jäänyt pois. ID taas romahtaa jälleen kerran starttiviivalle, koska ihmisen pitäisi olla valmiina luotu ja siten tuolla selkeän suunnitellulla ominaisuudella pitäisi olla jokin tarkoitus nimenomaan meille. Tuollaista tarkoitusta ollaan etsitty, mutta ei vain löydy. Evoluutiohistoriasta löytyvää tarkoitusta ID ei sitten taas kykene selittämään.
...tarkoitushan olisi se ettei kaulahermoihin saa tietenkään painaa mikään, sehän olisi kohtalokasta? Mainitsin jo sen edellisessä tekstissäni. Ja uskon sen ettei teille mikään yksinkertainen selitys kelpaa :D
Itse reaktio epäonnistuu täysin estämään minkään hermon painamisen, joten selitys ei yksinkertaisesti toimi lainkaan. Se ei selitä sitä, miksi tuo hermon painaminen laukaisisi juuri tuonkaltaisen reaktion. Miksi nikottelua, eikä esimerkiksi hihityskohtausta? Tai kurkun lihasten jännittymistä, oksennusreaktiota?
...muissa reaktioissa on kauniinpaa...vain sekö kun sitten ei tietäis onko oksennustauti vai onko tullut hulluksi:D Siis jos haluaa löytää hikalle hyödyllisen tarkoituksen...pääasia, että ihminen tunnistaa hälytyksen.
'Hälytys' voisi toimia tasan samalla lailla kuin muualla kehossa: Kipuna tai muuna tuntemuksena. Outo, tarpeettoman monimutkainen ja useita eri elimiä hyväksikäyttävä loistavasti koordinoitu lihasreaktio ei ole likimainkaan optimaalinen.
Selityksesi kattaa _vain sen, miksi tuohon ylipäätään reagoidaan_(Tämä siis _vain jos selityksesi on edes todenmukainen). Sitä, miksi reaktio on juuri tuonkaltainen et onnistu sanomaan yhtään mitään. Ja juuri sen takia selityksesi ei edes selitä koko asiaa.
Sinä kyselet koko ajan ID:n mukaista tarkoitusta hikalle. Hermon painuminen on epänormaali tila ja se voi aiheuttaa kaikkia erilaisia häiriöitä.
Mutta josko yrittäisit sinäkin hakea oppisi mukaista selitystä. Miksi ruokapalasten juuttuminen tai hidas alasvaluminen käynnistäisi jonkun omituisen 400 milj. v vanhan kidushengitysreaktion? Miten se kaloihin liittyy tai yleensäkään mihinkään kalan elintoimintoihin?
***Outo, tarpeettoman monimutkainen ja useita eri elimiä hyväksikäyttävä loistavasti koordinoitu lihasreaktio ei ole likimainkaan optimaalinen.***
Et tiedä sinä eikä tiedä kukaan muukaan mikä reaktio on siinä tilanteessa optimaalista ja mikä ei.
Onhan ihmisessä muutakin mitä ei osata selittää, esim. akupunkitopisteet. Sitten on niitä pisteitä, joita itämaisissa taistelulajeissa käytetään hyväksi kun toiselta halutaa äkkiä taju kankaalle. Esim. äkillinen painallus pariin, kolmeen kohtaan kasvojen alueella veisi sinut salamannopeudella unten maille jne....
Et kai ihan oikeasti usko vielä akupunktion voimaankin? Lamarcisti, kreationisti ja nyt vielä kiinalaisen höpöhöpöhoitomuodon kannattaja.
uskooko joniii sitten jotta hikka on seuraus kala-ajoista?
Olen petri....n kanssa samaa mieltä, että kaikkea ei kannata katsella länsimaisten naturalistilinssien läpi. Avoin mieli kannattaa säilyttää niihinkin asioihin, joita tiede ei tunnusta.
Vaikka luonnontieteilijäksi opiskelenkin, olen sitä mieltä, että ihminen ei välttämättä havaitse ja tunnista kaikkea. Akupunktioon en ole perehtynyt, mutta onhan se nyt kuitenkin vähän enemmänkin kuin pelkkä höpöhöpöhoitomuoto...
"uskooko joniii sitten jotta hikka on seuraus kala-ajoista?"
En ole kyseistä kirjaa lukenut, joten minulla ei ole mahdollisuutta sanoa muuta kuin arvailuja perustuen ihmisten reaktioihin kirjasta. Käsittääkseni tuota väitettä ei olla lytätty, vaan yleisesti tiedepiireissä ollaan suhtauduttu tuohon varovaisen myönteisesti.
Mutta, tärkein pointti on se, että tuo kalahypoteesi silti oikeasti vastaa kysymykseen, miksi hikottelemme. Olkoot oikea tai väärä. Aiemmin kommentoimani yritelmä epäonnistuu tuossa koska se ei edes _vastaa koko kysymykseen_.
johtua aina vastaavasta syystä ja lähteä pois juomalla tilkkanen.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Jotenka selityksesi ei kyllä ilmiötä selitä.
...että hikka onkin multihyödyllinen eikä ollenkaan totaalisen hyödytön jäänne niin kuin uskotte? Sehän voi ilmoittaa useita asioita, pääsääntöisesti se näyttäisi kehoittavan juomaan eli sitä voi hyvin pitää yhdistävänä tekijänä. Koska ihminen yleensä yrittää juoda, kun hikka iskee...
Enpä tuostakaan tiedä. Ja useinhan hikka näyttää aiheutuvankin juomisesta. Enkä tarkoita pelkästään alkoholia.
Ihminen pyrkii myös esim. pidättelemään hengitystä, säikähtämään, syömään suolaa tai sitruunaa jne. päästäkseen hikasta eroon.
Alkaa mennä aika kaukaa haetuksi tämä useiden asioiden ilmoittelu samalla viestillä... Minulle ei elämäni varrelta tule mieleen yhtään tapausta, jossa hikasta olisi hyötyä ollut. Toki miksei siitä nyt ehkä jollekin joskus voisikin olla, jos kovasti niin haluaa ajatella.
...selvää, että moni näistä konsteista ei tehoa, riippuu kai siitä onko kyseessä krapula vai mikä...meinaatko siis, että hikan syntyyn olisi jokin yksi ainoa syy? En ole koskaan onnistunut hengitystä pidättämällä saamaan hikkaa pois ja säikähdykseenkään en usko, en siis tiedä onko kyseessä vain uskomus. Olisi siis tärkeä ottaa selvää juuri nimenomaan minkälaisissa elämäntilanteissa hikka syntyy ja millä se lähtee kulloinkin...niin kuin juuri sanoin, hikka voi siis olla hyvinkin multihyödyllinen. Tarkoitatko, kun sanot hikkaa hyödyttömäksi ettei se aja ihmistä tekemään kaikkensa, jotta hikka lähtisi? Odotatko siis vaikka päivän, että hikka itsellään lähtee?
"Koska ihminen yleensä yrittää juoda, kun hikka iskee... "
- En minä ainakaan yritä juomalla hikkaa pois. Mitään takuuvarmaa keinoa siihen en tiedä, mutta toistaiseksi on aina loppunut jossain vaiheessa.
kiitos =)
En meinaa mitään yhtä syytä, olen vain taipuvainen uskomaan sen olevan jäänne, koska en ole kertaakaan törmännyt sen hyötyihin. (Mikä on eri asia kuin väittää sen olevan hyödytön; se etten minä olen törmännyt hyödyllisyyteen ei vielä tee hyödyllisyyttä mahdottomaksi)
Enkä tiedä mistä tuon sitten sait, että odottelenko päivän sen lähtemistä... Mutta joo, nykyään lähinnä kyllä odotan sen menevän ohi, koska mikään keino (juominen mukaan luettuna) ei ole näyttänyt tehoavan. Yleensähän se on hyvin lyhytkestoinen vaiva.
Meillä on kohtuullisen hyvinkin tietoa, missä tilanteissa hikka esimerkiksi esiintyy helpoiten, mutta toki lisää voi ja kannattaa tutkia.
Mielestäni teoriasi hikan syystä on kuitenkin aika mitätön, koska se ei yksinkertaisesti toimi.
Minulta hikka lähtee juuri hengitystä pidättämällä - ja mikään muu ei oikeastaan tähän tehoa (olen kyllä kokeillut ties mitä säikyttelyä, vedenjuomista, veden ja sokerin juomista [mikä lienee vanhan kansan taikauskoa]). Lapsena kyllä jokin noista tehosi jotenkuten, mutta kun löysin pidätystekniikan, pystyn lopettamaan hikan aina sillä. Miten tämä suhtautuu oletukseesi ?
Hikan hyödyllisyydestä ei ole mitään näyttöä, joten aika vaikea se on hyödylliseksi nimetä näillä tiedoilla. Ehkä sillä kuitenkin on jokin funktio, mutta ei se ainakaan suoraan nesteisiin liity, jos minulta hikka katoaa hengitystekniikalla.
Otaksuit, että syy on jokin hermon painaminen tms. (ja toinen arvauksesi oli nestetasapaino). Kuitenkaan hikan syntyyn ei tarvita välttämättä yhtään mitään: vaikka sängyllä löhötessä voi yht'äkkiä alkaa hikattaa. Sinulla on monia "varmoja" ehdotelmia. Mitä jos valitsisit vain yhden. Lisäksi niin, vaikka syy olisi jokin hermostollinen, niin mistä tuo hermostollinen rakenne on peräisin, joka hikan mahdollistaa. Onko se nimenomaan samanlainen refleksi kuin kalojen hengitys.
Moni henkilö väittää, että hikka lähtee juomalla, syömällä purkkaa, pidättelemällä hengitystä, juoksemalla alasti latoa ympäri myötäpäivään tai mitä vaan.
Näissä kaikissa hikanpoistomenetelmissä on yksi ja sama yhteinen piirre: Niitä suorittaessa kuluu aikaa.
Ne eivät todista mitään muuta kuin sen, että ajan kuluessa hikka jossain vaiheessa lopulta lakkaa.
siihen kun hikka lähtee myös hengitystä pidättämällä. Suu tiukasti kiinni ja nenä puristetaan kiinni. Hikka loppuu takuuvarmasti. Eikä tarvitse kauankaan olla hengittämättä.
Miten kalan hengitys tämän selittää? Jos kala estetään saamasta happea niin lakkaako se kokonaan henkimästä jo 10 sekunnissa - puolessa minuutissa?
Ei ole toiminut kertaakaan.
>
Ei, kyllä minä pystyn lopettamaan hikan esimerkiksi kolmannen nikotuksen jälkeen, jos se käy siinä kohdassa ärsyttämään. Keuhkot täyteen ilmaa ja tietynlainen ponnistus (ilmeisesti muilla hengitykseen liittyvillä lihaksilla), mitä on vaikea selittää, ja vot: hikka on poissa kun hengitystä pidättää esim. kahden hikan jakson ajan. Onkohan mahdollista, että pallea ei pääse liikkumaan tuolloin ja siitä johtuen sen rytmillinen supistus estyy tms. - en tiedä, mistä se johtuu, mutta minun ei tosiaan tarvitse turvautua ajan "parantavaan" vaikutukseen.
>
Joiltakin ei lakkaa. Luulisi, että jossain vaiheessa jouhi kiristyy kun on hikannut esim. kuukauden (harvinaisiahan nämä ovat).
...melkein kaikki mainitsemasi tilanteet olivat epätavallisia minulle, koska minulla hikka on aina lähinnä liittynyt jotenkin ruokailuun. Et pysty mitenkään varmuudella sanomaan etteikö hikka voisi liittyä nestetasapainoon, jos se yhtäkkiä alkaa yllättäen levossa...ei se sitten ainakaan liity hengittämiseen ja liikuntaan.
...pitäisi AINA johtua samasta syystä? Mihin se perustuisi? Ihminenhän esim. oksentaakin miljoonasta eri syystä, aina ei tiedä onko kyseessä mahatauti, joku muu viirus, päänsärky, joku sairaus vai mikä...miten siis on varmaa, että hikka johtuu yhdestä syystä?
Jos sinulla on teoria, että hikka liittyy nestetasapainoon, eihän sitä nyt vastoin muiden kokemuksia voi lähteä todistamaan sillä, että 'et voi mitenkään varmuudella sanoa, etteikö voisi liittyä'...
Siis suu kiinni ja nenä puristetaan kiinni. Jos ei purista niin siitä kautta hengittää tietämättäänkin. Hengittämättä niin kauan kuin kykenee.
Ei aina minullakaan lähde ensikerralla, joskus harvoin. Sitten tehdään sama temppu toisen tai kolmannen kerran. Mulla on joka kerran auttanut ja opin niksin sentään jo alle kouluikäisenä.
Hyvä ihminen, osaan pidätellä hengitystäni. Osaan pidätellä sitä kohtuullisen kauankin. Ja voit uskoa, että olen kokeillut kerta toisensa jälkeen peräkkäin. Apua ei ole tullut.
Mutta tietysti sinä osasit alle kouluikäisenä pidätellä hengitystä jokseenkin tehokkaammin kuin aikuiset, jotka väittävät, ettei tämä keino tepsi heillä hikkaan ;) Oi vaatimattomuutta! ;)
Sen sijaan hikka yleensä kestää vain lyhytkestoisen ajan. Jotenka jos teet mitä hyvänsä temppua useamman kerran, kyllä se jossakin vaiheessa 'toimii' ;)
oli juuri sellainen. Sinulla oli todennäköisempi syy hikalle, vieläpä huomattavasti, kuin tiedemiehet ovat päätyneet. Sillä siis pitäisi olla hyvä selitearvo.
Kuitenkin hikan laukaisijana voi olla niin moni asia (joskus ei mikään) ja kertomasi hoito, veden juominen, tehoaa vain joillekin joskus. Jotkut vannovat eri kikkojen nimeen eikä tieteellisesti niiden avusta ole havaintoa.
Eli jos sinä et teoriassasi ota muuta huomioon kuin tuon seikan, niin sen silloin pitäisi olla se ainut syy ja hoidon pitäisi tehota. Kai sinulla vaihtoehtoja muuten olisi niihin muihin tilanteisiin, jotakin?
...siinä mielessä asiasta sivuun, koska en ole edes väittänyt hikan olevan sairaus vaan ilmoitus jostain toisesta tilasta, joka tarvitsee hoitoa ja näitä kaikkia yhdistää palleahermo...eli tässä valossa ei ole oleellista hikan parannus vaan sen asian parannus mistä hikka johtuu...näin ollen ei voisi edes löytyä yhtä parannuskeinoa. Aloitus kuvasti ainoastaan yhtä tilannetta eli palan juuttumista ruokatorveen.
on todennäköisempi syy hikkaan. En huomannut siinä mainintaa, että erääseen hikan syyhyn, vaan ihan noin yleistäen koko arvoitus ratkottu. Et puhunut muista syistä etkä muista hoitokeinoista. Asiasta toki tulee kiinnostavampi, mikäli sinulla on kattavampi teoria - kertonet sen seuraavaksi?
En sairaudeksi väittänyt hikkaa minäkään, kuten ehkä huomaat? =) Totta, että syitä pitäisi hoitaa, ei seurauksia, mutta aika usein hoidetaan kyllä ihan niitä oireita. Yritän olla tarkempi - mielestäni teoriasi ei selitä hikkaa, joten vaikea muistaa puhua kannaltasi oikeilla termeillä.
...lukikin osa2, kun ei ole koko totuus...oleellisinta oli se, että se liittyi palleahermoon...ja palleahermon sairauksiin.
tosiaan kuulisin.
...selviä, se asia ja lue erityisesti kohta pallean ärsyyntyminen, en viitsisi yhdelle ruveta koko ketjua tiivistämään, nääs?
todellakaan. Olen lukenut koko ketjun, eikä missään nimessä tässä ilmene teoriaa hikasta noin yleisemmin. Hajanaisia eriäviä mielipiteitä kylläkin.
Että teoriaa ei sitten tarkemmin ollut, jos se tässä ketjussa ilmenee. Sääli.
...ei täällä kenenkään muunkaan tarvitse koko teoriaa lähteä todistamaan...itse ID-teoria on selitetty muualla...tämä oli vain ID:n lähtökohdista annettu selitys aivan kuten kalaselitys on evoluutio-teorian lähtökohdista annettu selitys...se jos väität tätä teoriaksi on vain imartelevaa minulle...hah. Mutta uskon silti, että lääkärit ovat varsin huvittuneita olleet kalajutuista, itse asiassa lääkärit ovat ainoat, jotka voisivat kyseisen "hikkateorian" luoda...
ole tokikaan =) Ajattelin, kun halusit tarjota todennäköisemmän selityksen, että sinulla kunnollinen teoria sitten olisi. Ei kai kukaan lähde tieteen tuloksia hatusta tempaistulla hajanaisella väitteellä nokittamaan?
Tai no, ehkä sitten lähtee.
Jos tämä ei ollut oma teoriasi, voit toki selventää sitä myös linkittämällä sinne, mistä olet sen lainannut. Näinhän voi tehdä jokainen. Oletin tämän olevan oma ideasi, siksi pyysin sitä laajempaa selitystä teoriasta. En niinkään tarkoittanut, että todista se, vaan että sinulla olisi sellainen kattava selitys ilmiöön johon sanoit tietäväsi todennäköisemmän selityksen...
...että mitkään käsitykset etenee, jos ei joku lähde selittämään jotain mihin uskoo... :D
en ole kovinkaan kiinnostunut. Tiede etenee tutkimalla.
Tokihan mielipiteitään ja uskomuksiaan saa kertoa, mutta ellei niitä halua eikä osaa perustella, ei kannattaisi niiden todennäköisyyttä niin kovin mainostaa.
...jotta tämmöstä tällä kertaa, olen kyllä omasta mielestäni perustellut aina....laitetaan se perustelu nyt vielä kerran tähän: Palleahermo on niin todennäköinen yhdistävä tekijä näissä, että asia on puhtaasti lääketieteellinen, sillä onko hikka periytynyt vaikka persereiän sulkijalihaksesta jollain kalalla, ei ole mitään tekemistä siihen asiaan voisiko hikka olla hyödyllinen ihmiselle...sen sanelee aivan muut asiat kuin periytyminen ja niitä muita tekijöitä, jotka EIVÄT periytymiseen liity on havaittavissa lääkärintarkastuksissa ja jokapäiväisissä hikkakokemuksissa.
tämän esimerkiksi juuri näin, ettei ole mitään estettä etteikö se voisi olla hyödyllinen.
Olet kertonut yhden tapauksen ja vetänyt siitä yleistyksen. Ja kertonut, että tämä on todennäköisempi selitys hikalle.
Et ole pystynyt kertomaan muita tapauksia, joissa hyödyllisyys ilmenisi.
Olen pahoillani, mutta mielestäni tällä ei sitä selitysarvoa juurikaan ole. Olen kysellyt, mutta muuta ei ilmeisesti ole tarjolla, joten kiitokset tästä ja hyvää jatkoa.
...jos esitän havainnollisen esimerkin, en väitä sen olevan koko totuus, ÄLÄ VÄÄRISTELE! Katso lääkärinlausunnot kohdasta, palleahermon ärsyyntyminen, löytyy alempaa ketjusta.
....
Ja voit uskoa, että olen kokeillut kerta toisensa jälkeen peräkkäin.
..... Tuohon ei usko kukaan, kunhan koetat narrata DDDDD
..
Mutta tietysti sinä osasit alle kouluikäisenä pidätellä hengitystä jokseenkin tehokkaammin kuin aikuiset, jotka väittävät, ettei tämä keino tepsi heillä hikkaan
....
Kun pistää suunsa kiinni ja puristaa oikean käden käden etusormella ja peukalolla nenästään niin sen oppii jo lapsikin. Mikä siinä on sun mielestä se vaikee kohta, johon tarvii osatakseen ollaa täysi-ikäinen :). Olet kuyllä aikas hassu DDD.
Loppu sinulla onkin jo ihan hassu. Ajatella kun hiljattain minulle väitti eräs ajokortiton vanhus jotta ei auton kääntumisellä ja ratin pyörityksellä oo mitään yhteistä, hän kyllä tietää sen. Kääntyilee se auto itsekseen koko ajan. Pitää vaan sovittaa mutkat ja auton kulku yhteen niin hyvin se menee. Ratti on vain sitä varten jotta on kuskilla missä käsiään pitää :) DDD.
Ensinnäkään, tieteellistä johtopäätöstä ei voida tehdä yksittäisen havainnon pohjalta.
Hikan mysteerin selvittämisestä tekee vaikeaa se, ettei ole havaittu mitään selkeää ärsykettä joka hikan laukaisee. Toisaalta ei ole myöskään havaittu mitään selkeää menetelmää, joka lopettaa nikottelun.
Miten mukavaa, että otit tämän esille. Syy ja seuraus ovat oleellinen asia tieteessä. Tämä tekee juuri vaikeaksi kreationistien kanssa keskustelun.. Tieteellinen syy onkin kreationismille seuraus.
Loppujen lopuksi lähes kaikki taistelu tälläkin foorumilla on pohjimmiltaan sitä, että evo-pellet ja arvon kreationistiveitikkaiset tappelevat siitä onko tekijä A syy vai seuraus. Koko syyn ja seurauksen käsite on yleisesti kreationismissa päinvastainen kuin tieteellisessä ajattelussa.
Otetaanpa pieni esimerkki:
TIEDE:
Syy: Maalla on ilmakehän, Auringon etäisyyden ja muiden tekijöiden vaikutuksesta tietty pintalämpötila
Seuraus: Elämä on Maassa mahdollista.
KREATIONISMI/ID:
Syy: Elämä on Maassa mahdollista.
Seuraus: Maalle on pitänyt asettaa ilmakehä, sopiva etäisyys Auringosta ja muut tekijät sopivasti tietyn pintalämpötilan aikaansaamiseksi.
***Toisaalta ei ole myöskään havaittu mitään selkeää menetelmää, joka lopettaa nikottelun.***
Kyllä hengityksen pidättäminen on takuuvarma keino vedenjuonnin lisäksi. On minulla pelannut kumpikin konsti jo vuosikymmeniä, kokeilepas itsekin ensikerralla kun saat hikan.
Lääketiede vaan ei ikävä kyllä halua tuntea näitä vanhoja kansanparannuskeinoja. Turhaa ammattiylpeyttähän se sellainen on.
Tässä toinen ongelma kreationistien kanssa keskusteltaessa. Tiede hakee objektiivisia havaintoja ja selityksiä, kreationismille kelpaavat subjektiiviset havainnot. Se että menetelmä A toimii aina henkilöllä X ei tarkoita että kyseinen menetelmä toimisi välttämättä koskaan henkilöillä Y, Z ja Å. Tieteen mielestä nämä henkilöt on otettava huomioon, kun taas kreationistille riittää vain havainto omasta itsestä.
Niin ja mikä onkaan se yhteinen tekijä, joka on molemmissa metodeissa, sekä veden juonnissa, että hengityksen pidättelemisessä?
Se, että molempien suorituksessa kuluu aikaa.
Todistaa vain, että ajan kanssa se hikka menee lopulta ohi kuten aiemmin eräälle kirjoittajalle myös vastasin. Mitään todellista faktaa tai luotettavia havaintoja ei ole noita menetelmiä tukemaan. Ja kyllä, olen noita itsekin kokeillut. Ehkä ne nopeuttavat hikan loppumista, ehkä eivät.. Ei voi tietää.
Koitapa seuraavan kerran seistä yhdellä jalalla kun hikka tulee. Jos hikka menee lopulta ohi, niin eikö yhdellä jalalla seisominen olekin takuuvarma konsti lopettaa nikottelu?
Ei näin..
...vain sanojen vääntelyä, yksikään kreationisti/ID ei ajattele noin...kaikki sen näkivät, ettei lauseessa ollut mitään järkeä, pitää ajatella melko kierosti, että tollaisen virkkeen saa aikaan edes...ei me osata ajatella noin kieroja.
...ja mitenköhän otitte huomioon, että kun toiset sanoo, että oikeesti joku aina auttaa? Ette huomioineet sitä millään tavalla...
Hengityksen pidätys ja veden juominen ovat vanhoja nikotuksen lopetuskeinoja. On siten testattu ja toimivaksi havaittu tuhansilla ja taas tuhansilla henkilöillä sukupolvien saatossa.
Tuo sinun höpötyksesi ei ole mitään tiedettä, pelkkää jaarittelua vaan. Todista sinä itse, että nuo konstit toimivat vain yhdellä henkilöllä koko planeetalla.
...jos hikka välittömästi loppuu palanlaskeutumisen jälkeen, niin sinusta palan laskeutuminen ei liittynyt asiaan, kun aikaa kului kaksi sekuntia nielaisusta?
***sekä veden juonnissa, että hengityksen pidättelemisessä?
Se, että molempien suorituksessa kuluu aikaa.***
Voi räkä sinun tarinoitasi. Paljonko sinulla menee aikaa kun otat vettä astiaan ja sen ryyppäät. Tai pidätät 10 s hengitystäsi. Ja sillä loppuu tuntikausien hikka.
Tuon saman mitä sanot hikasta voi sanoa vaikka antibiottikuureista. Niissä menee aikaa 10 - 14 vrk tai enemmänkin. Eli sinun mukaasi antibiootti onkin vain lumetta, aika onkin se mikä parantaa, ei lääke.
En voi tietää, koska mielestäni on virheellistä käyttää todisteena yksittäistapausta näin monimutkaisessa ongelmassa.
Ongelma on hankala, sillä hikkahan loppuu kymmenillä eri tavoilla kun lähdemme ihmisiltä kyselemään. Mitään selvää yhteistä tekijää näille menetelmille ei tunnu löytyvän.
Kyse taitaa olla ihan samasta asiasta kuin "anna kun isi puhaltaa" -menettelyssä. Vaikutus on lähinnä psykologinen. Tulee parempi mieli kun ongelmalle yrittää tehdä jotain, vaikkei se todellisuudessa mitään auttaisikaan.
...katsohan lääkärinlausuntoa alempana...vai ei ole yhdistävää tekijää.
Miten älyttömiä analogioita oikein pystyt rakentamaan? Olisiko jokin fyysinen toiminto kuten nesteen juominen tai hengityksen pidättäminen kuitenkin aika lailla eri asia kuin vieraan yhdisteen saattaminen verenkiertoon? Lisäksi antibioottien teho on ihan tieteellisesti todistettu fakta. Veden juominen hikottelun lopettajana ei ole.
Mitään luotettavia todisteita ei kuitenkaan ole siitä, että veden juominen, hoosiannan huutaminen, käsillä kävely tai hengityksen pidättely todellisuudessa poistaisi hikan. Jokin noista voikin auttaa, en tiedä, mutta mitään luotettavia todisteita ei sen puolesta ole olemassa.
Sinä väität, että hengityksen pidätys ja veden juominen ovat luotettavia keinoja hikan parantamiseen. Siispä sinun on todistettava tämä. Siihen et ole kyennyt. Eikä ole kyennyt kukaan muukaan hikan hoitoja tutkinut ihminen. Eikö tämä kerro sinulle mitään?
kun mulla lähtee hikka jos joku säikäyttää!
No ei vaan minulla ole toimineet kyseiset konstit. Olenko minä sitten joku tieteellinen anomalia? Joskus hikan olen saanut kuriin röyhtäilemällä tai yskimällä, mutta mistään perinteisestä konstista ei ole ollut varmaa apua.
Ethän sä voi tehdä kokeita yksin itselläsi, ja olettaa että 6 miljardia muuta ihmistä on juuri kuin sinä? Aivan hemmetin itsekästä minusta.
Ja saanen huomauttaa, että solvaamasi kirjoittaja suorastaan loistaa häpäistymättömyydellään. Ihme, että hän jaksaa vääntää tikusta taitamattomille.
....
Veden juominen hikottelun lopettajana ei ole.
Mitään luotettavia todisteita ei kuitenkaan ole siitä, että veden juominen, ,,,,,, käsillä kävely tai hengityksen pidättely todellisuudessa poistaisi hikan. Jokin noista voikin auttaa, en tiedä, mutta mitään luotettavia todisteita ei sen puolesta ole olemassa.
,,,,,,,,
Teet elämässäsi siis vain sitä mikä on tieteellisesti todistettua, niinkö? Jos näin on, niin kyseessä on silloin taatusti pahanlaatuinen neuroosi. Eihän ihminen voi niin elää.
Jos sinulle tulee hikka, joka ei meinaa millään lopettaa, niin mitä teet. Juoksetko lääkärille vai kärsitkö vain vaivasta? Mutta veden juomista tai hengityksen pidättämistä et kokeile koska niitä ei ole tieteellisesti todistettu.
Hah haaa onnea elämääsi ja pitkää ikää.
Mikä pakko sitä on laittaa sanoja toisen suuhun? Onko asiallinen keskustelu vaikeaa?
En ole se, jolle kommentoit, mutta omalta osaltani voin sanoa, että minä tosiaan odottelen vain hikan loppumista. Nämä kehumasi poppakonstit kun eivät ole koskaan minulle tepsineet. Hikka sen sijaan ei minulla tapaa kestää kauaa.
Hyvä ihminen kun jos ne niksit olisivat yleispäteviä, se olisi myös tieteellisesti todistettu. Voit vannoa niiden nimeen ihan niin paljon kuin haluat, mutta ei se niistä tee sen toimivampia.
...selittää, kun en edes tiedä mistä sun hikkasi silloin johtui?? En ole mikään selvännäkijä.
Justiina kirjoitti:
"Kuule kun ei mun tarvi... ...selittää, kun en edes tiedä mistä sun hikkasi silloin johtui?? En ole mikään selvännäkijä."
Jos olet tarjoamassa yleispätevää selitystä hikalle, mistä se johtuu ja mikä tarkoitus sillä on, niin silloinhan sinun pitäisi kyetä se selittämään.
Jos siis et pysty selittämään, niin silloin sinun selitysyrityksesi ei yksinkertaisesti toimi.
Tapasi tehdä yksittäinen havainto ja yleistää se sitten yleispäteväksi selitykseksi asiasta on, kuten aiemminkin olen sinulle kertonut, väärä lähestymistapa.
Tieteessä pyritään objektiivisuuteen, eli ilmiön nostamisesta yli subjektiivisten kokemusten. Etsimme siis pienintä yhteistä nimittäjää ilmiölle ja sitäkautta syytä kaikkiin niihin subjektiivisiin havaintoihin, joita meillä siis on.
Tästä asiasta tiedämme, että hikka jouontuu palleahermon ärsyttämisestä. Tiedämme myös, että palleahermo tekee kummallisen mutkan kurkunpäästä palleaan.
Tiedämme myös, että pallehermoon ja muuhunkin tähän asiaan liittyvään lihaksistoon ja rakenteisiin vaikuttaa perimästä saatu informaatio. Tämä taas on peräisin meidän esivanhemmilta.
Niinpä kun tiedämme, miten kaloilla ja niillä selkärankaisilla, joilla on sekä kidukset että keuhkot, tuo nimenomainen refleksi toimii niiden ympäristössä, niin tiedämme sen refleksin tarkoituksen.
Se, että ihmisellä on kyseinen refleksi (kissalla ja koiralla mysö), selittyy siis (evoluutio)historian kautta.
Mites sinun selitysyrityksesi kanssa on, selittääkö se sittenkään refleksin tarkoituksen yleispätevästi (siis syyn), eikä vain havaittavia seurauksia ja niitäkin vain osittain?
...selitä itse joku mistä et tiedä taustoja? Selitä itse miten kalateoria selittää säikähdyksen, juomisen, hengenpidättämisen tehon? Voisin toki yrittää selittää säikähdyksen, jos annettaisi tietoa mitä tekijöitä edelsi hikkakohtausta (en kyllä silti usko, että kukaan säikäyttelee itseään hikan yllättäessä, varmaan oli pilaa)
Justiina kirjoitti:
"...selitä itse joku mistä et tiedä taustoja?"
Eli sinulla ei sitten ollut mitään syy-seuraus - selitystä? Jos nimittäin olisi, niin voisit selittää tapauksen sen toimintamekanismin kautta.
"Selitä itse miten kalateoria selittää säikähdyksen, juomisen, hengenpidättämisen tehon?"
Katsos, kun nuo eivät olekaan yleispäteviä keinoja, vaan joillakin joku noista toimii ja joillakin ei niistä mikään. Yleistä noille voisi olla se, että ne keskeyttää sen hikkaan liittyvän refleksin (eli hermoston ja lihaksiston yhteispelin). Kala-teoria nimenomaan selittää tuon refleksin.
Sinullahan tuo selityksesi liittyi sen tarkoituksenmukaisuudesta mm. tässä nestetasapainon säätelyssä.
...siis pelkästään siitä, kun hikka on pitää selittää hikka...toisin sanoen jätetään kaikki oleellinen pois niin vola! päästään evoluutioteoriaan ja sitähän en ole selittämässä.
Justiina kirjoitti:
"Selittää toimintamekanismin kautta......siis pelkästään siitä, kun hikka on pitää selittää hikka..."
Toimintamekanismi on oleellinen osa tuota ilmiötä. Palleahermolla on joku tarkoitus, palleahermon ärsytyksellä joku seuraus.
Mikä tässä on sitten syytä ja mikä seurausta, niin se on selityksen tehtävänä.
"toisin sanoen jätetään kaikki oleellinen pois niin vola! päästään evoluutioteoriaan ja sitähän en ole selittämässä."
Hetkinen, mitenkä päättelet mitkä asiat ovat oleellisia ja mitkä eivät?
Oleellisia ovat havainnot, mutta havainnot ovat yleensä ilmiön (ulkoisista) seurauksista. Syyt voivat olla, ja usein ovatkin, piilossa seurausten takana.
Edelleen en onnistu näkemään sinulta nousua subjektiivisten käsitysten yläpuolelle. Teet siis yleistyksiä harvoista ja valituista subjektiivisista käsityksistä - se on taas perin huono metodi.
Tässähän on käynyt niin, että etsit näköjään epätoivoisesti suoraa ja selkeää tarkoitusta hikalle. Ja kuten on nähty, se ei ole onnistunut.
Vielä siihen, että aloituksessa esitit väitteen "todennäköisin selitys hikalle" = pallehermon hermopinna, niin mitenkähän olit päätellyt tuon "todennäköisyyden" asteen?
Tokihan on niin, että palleahermon ärsytys voi aiheuttaakin sen hikan (eli voit olla tuossa ihan oikeassakin) mutta se ei silti selitä hikkaa refleksinä eikä refleksin alkuperää.
Ihan kun yrittäisit selittää ovea avaimenreiän perusteella.
Olet joko surkea provosoimaan tai sitten et vain yksinkertaisesti ymmärrä lukemaasi.
Luetunymmärtäminen on aika välttämätön taito monessa työssä ja arkielämässä, että onnea vain omaan elämääsi. Tarvitset sitä.
...palleahermolla on tarkoitus ok...palleahermon ärsytyksellä on joku seuraus??? ei vaan palleahermon ärsyyntyminen on seurausta jostakin! Ja juuri se mistä se on seuraus, sen te sivuutatte ja keskitytte pelkkään palleahermoon ja siihen missä kohtaa se esim. sijaitsee.
Koska hikkaa esiintyy monella yksilöllä, niin selvästikin se on hyödyllinen ominaisuus. Muutoinhan se olisi karsiutunut pois. Olet siten täysin oikeassa. :)
...hyvä huomio.
koitus? Sitä en tajua. Onhan ihmisillä kaikenlaista häiriötä ja remppaa mutta onko kaikella jokin tarkoitus, ei minun mielestä.
Hikassa joka tulee palleahermon ärsytyksestä (jos se nyt siitä tulee) on kyse rappeutumisesta. Joskun jollain on tapahtunut haitallinen geenimuutos joka saa aikaan tämmösen toiminnon. Mitä siinä sen kummempaa ja syvällisempä tarkoitusta tarvitsee hakea.
Tai jos haluat hakee niin selitä miksi palasen pyöriminen ruokatorvessa sen aiheuttaa ja veden juoniti tai hengityksen pidättäminen sen lopettaa. Selitä näiden asiaoiden yhteys kalaan. Miten nämä kolme jutskaa kaloilla toimii. Pitäsihän sinun se tietää.
...väitinkö palan pyörivän...pala ei kauheesti pyöri, jos on juuttunut?? Ja mikäli pala painaa hermoja, olisi tärkeää kai saada se laskeutumaan...onko teillä joku pakonomainen tarve vääristellä tänään? Ja onko näin, että kretutkaan ei usko Jumalan viisauteen vaan pitävät häntä typeryksenä, joka osaa luoda vain rappeumaa? Ymmärsin tämän kreationistin viestiksi, korjatkaa, jos olen väärässä? Ja hikalla ei pidä olla tarkoitusta, vaan kun nyt pahasti näyttää siltä, että on, ikävää, jos ei teidän rappeutumisteoriaanne sovi tämä nyt...(ja miksi teidän teorianne on totaalinen vastakohta evoluutioteorialle????) Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu, Aamen.
Justiina kirjoitti:
"palleahermon ärsytyksellä on joku seuraus??? "
Eikö hermoratojen ärsytyksestä yleensä seuraa jotain? Näin ainakin silloin, kun hermoradat toimivat.
Hermojen ja hermoratojen ärsytyksellä on aika vinkeitä vaikutuksia. Vai mitä ajattelet siitä, että kun minulle vietiin elektrodi hartialihakseen, niin se tuntui vatsanpohjassa? Tuli hetkellinen tunne, että oksettaa - hartialihaksen hermoja ärsytettäessä!
Ihan tosissaan kehoitan sinua lukemaan Oliver Sacks: Mies, joka luuli vaimoaan hatuksi.
"ei vaan palleahermon ärsyyntyminen on seurausta jostakin! "
Toki tuotakin.
"Ja juuri se mistä se on seuraus, sen te sivuutatte ja keskitytte pelkkään palleahermoon ja siihen missä kohtaa se esim. sijaitsee."
Kun sen paikkakin on seurausta jostakin! Jos palleahermon paikasta seuraa myös sitä, että se joissakin tapauksissa saa ärsytyksen kurkun tapahtumista (esim. liian suuresta ruokapalasta ruokatorvessa) niin kumpihan siinä on se syy ja kumpi seuraus?
Jos todellakin olisi ollut tarve kytkeä joku toiminto refleksiin (esim. juomiseen), niin miksi siellä kurkussa ei ole mitään suoraa hermorespetoria, vaan on tuollainen kummallinen palleahermon kierto, joka ei kaikilla edes reagoi samalla tapaa?
Ja miksi tämä palleahermo menee sitten samalla tapaa kissalla, koiralla ja ihmisellä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000034509206
Kohta yksi ja kaksi:
"Väärinkäsityksiä:
1. Kaikki ominaisuudet ovat luonnonvalinnan tuottamia sopeutumia:
-ominaisuudet voivat olla sivutuotteita luonnonvalinnan kohteelle.
-ominaisuudet voivat johtua myös sattumasta.
-ne voivat olla neutraaleja jäänteitä jostakin tärkeästä ominaisuudesta.
2.Luonnonvalinta on ainoa syy evoluutiolle:
-suuri osa muutoksista on seurausta pikemminkin sattuman aiheuttamasta geneettisestä ajautumisesta kuin luonnonvalinnasta."?
Tässäkin tapauksessa hikka lienee vain seuraus tuosta palleahermon kulkureitistä, eikä sillä ole (ei ainakaan havaittu) mitään syvällisempää merkitystä tai siitä mitään hyötyä.
...alkuosan syy ja seuraus väittely on turha...kaikki on seurausta edellisestä eikä mitään sovi jättää huomiotta...Eikä ole tarvetta kytkeä palleahermon toimintaa juomiseen, koska juominen "kai" auttaa vain palan juuttuessa (en tiedä auttaako muuhun) ja hikka liittyy niin paljon moneen muuhun...vakaviinkin sairauksiin, että varoitussignaali on se oleellisen tärkeä asia. Päänsärky aiheuttaa saman oksennusreaktion minkä kuvailit, olen tietoinen hermojen aiheuttamista reaktioista...
Justiina kirjoitti:
"Koska... ...alkuosan syy ja seuraus väittely on turha...kaikki on seurausta edellisestä eikä mitään sovi jättää huomiotta..."
En todellakaan ymmärrä sinun logiikkaasi. Jos ei mitään sovi jättää huomiotta, niin miten voit olla millään tavalla varma, ettei syy hikkaan voi olla ihan jossain muualla kuin just siinä mitä sinä yrität syynä tyrkyttää?
Sekoitat syitä ja seurauksia niin lahjakkaasti, ettei paremmasta väliä. Eli yrität määrittää ovea avaimenreiän perusteella, jos analogia sallitaan.
"Eikä ole tarvetta kytkeä palleahermon toimintaa juomiseen, koska juominen "kai" auttaa vain palan juuttuessa (en tiedä auttaako muuhun) ja hikka liittyy niin paljon moneen muuhun...vakaviinkin sairauksiin, että varoitussignaali on se oleellisen tärkeä asia."
Vai varoitussignaali? Höpöhöpö. Seuraushan hikka on, mutta kuvittelet sille tuosta omasta näkökulmastasi sille varoitusignaalin viran. Entäs sitten, kun hikotuttaa ihan vain noin muuten, mistä se varoittaa? Olisiko pitänyt säikähtää kun tyttärelläni tuossa pari iltaa sitten hikotutti?
Mitä virkaa on varoitusignaalilla, jonka perusteella ei tiedä mitään?
...en ymmärrä sun pointtia, en edes puuttunut syy ja seurauskeskusteluun vaan toistin mitä itse sanoit, koska olin samaa mieltä...mitäs sä sekoilet oikeesti vai onko tarkoitus vaan sekoilla ja vääntää asioita nurinperin? Antaa tän keskustelun nyt jäädä...
Jopa jokin ominaisuus on säilynyt jopa kalalta saakka, niin hämmästyttää, jos se ei olisi hyödyllinen myös kaikille välivaiheille.
jonka tarkoitus on poistaa nielusta pala johon voi tukehtua... hyvin hyödyllinen reaktio... jatkuva hikka olisi vain tuon mekanismin ylireaktio tai toimintahäiriö, niin kuin vaikka elohiiri, jonka tarkoitus olisi poistaa roska silmästä tms. Nämä voisivat olla evoluution kehitteillä tai poistumassa olevia mekanismeja jotka ei toimi ihan täydellisesti... :)
Se on satunnaista lihasnykimistä, joka saattaa johtua mm. lihasten rentouttajana tarpeellisen magnesiumin puutteesta. Elohiirellä ei siis ole mitään roskanpoistotarkoitusta, se on vain lihaksen virhetoiminto.
Lainaukset Helsingin Sanomista:
**"Tämä on ihan arvaus, mutta hikasta voisi olla ihmiselle hyötyä sikiövaiheessa."**
Hikka voi olla oire sairaudesta:
***"Hikka voi olla oire useasta refleksikaaren sairaudesta, kuten muun muassa ruokatorven, mahan ja maksan ympäristön tulehduksesta, aivokasvaimesta, MS-taudista tai aivoinfarktista."***
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Hikka voi olla oire vakavammasta/HS20060918SI1TL033qi
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Hikka lähtee kun saa pallean rentoutumaan/HS20020621SI1TL01l4g
eli palleahermo on se yhdistävä tekijä.
palleahermon reitti lähellä ruokatorvea aiheuttaa tuon hikan, kun se älykkään suunnittelijan tekemänä irtautuisi selkäytimestä vasta lähempänä palleaa. Tuo reitti on peräisin kaloilta.
Me emme tee hikalla enää mitään, se on jäänne, mutta sellaisilla eläimillä, joilla on sekä keuhkot että kidukset, tuo sama rakenne ja mekanismi on edelleen aktiivisesti käytössä, kun ne hengittävät kiduksillaan estämässä vettä menemästä keuhkoihin:
"III. A hiccup in our tadpole past
This annoyance has its roots in the history we share with fish and tadpoles.
If there is any consolation for getting hiccups, it is that our misery is shared with many other mammals. Cats can be stimulated to hiccup by sending an electrical impulse to a small patch of tissue in their brain stem. This area of the brain stem is thought to be the center that controls the complicated reflex that we call a hiccup. The hiccup reflex is a stereotyped twitch involving a number of muscles in our body wall, diaphragm, neck, and throat. A spasm in one or two of the major nerves that control breathing causes these muscles to contract. This results in a very sharp inspiration of air. Then, about 35 milliseconds later, a flap of tissue in the back of our throat (the glottis) closes the top of our airway. The fast inhalation followed by a brief closure of the tube produces the "hic."
But we rarely experience only a single hic. Stop the hiccups in the first five to ten hics, and you have a decent chance of ending the bout altogether. Miss that window, and the bout of hiccups can persist for an average of about 60 hics. Inhaling carbon dioxide (by breathing into the classic paper bag) and stretching the body wall (taking a big inhalation and holding it) can end hiccups early in some of us. But not all. Some cases of pathological hiccups can be extremely prolonged. The longest uninterrupted hiccups in a person lasted from 1922 to 1990.
Our tendency to develop hiccups is another influence of our past. There are two issues to think about. The first is what causes the spasm of nerves that initiates the hiccup. The second is what controls that distinctive hic, the abrupt inhalation–glottis closure. The nerve spasm is a product of our fish history, while the hic is an outcome of the history we share with animals such as tadpoles.
First, fish. Our brain can control our breathing without any conscious effort on our part. Most of the work takes place in the brain stem, at the boundary between the brain and the spinal cord. The brain stem sends nerve impulses to our main breathing muscles. Breathing happens in a pattern. Muscles of the chest, diaphragm, and throat contract in a well-defined order. Consequently, this part of the brain stem is known as a "central pattern generator." This region can produce rhythmic patterns of nerve and, consequently, muscle activation. A number of such generators in our brain and spinal cord control other rhythmic behaviors, such as swallowing and walking.
The problem is that the brain stem originally controlled breathing in fish; it has been jerry-rigged to work in mammals. Sharks and bony fish all have a portion of the brain stem that regulates the rhythmic firing of muscles in the throat and around the gills. The nerves that control these areas all originate in a well-defined portion of the brain stem. We can even see this nerve arrangement in some of the most primitive fish in the fossil record. Ancient ostracoderms, from rocks over 400 million years old, preserve casts of the brain and cranial nerves. Just as in living fish, the nerves that control breathing extend from the brain stem.
This works well in fish, but it is a lousy arrangement for mammals. In fish the nerves that control breathing do not have to travel very far from the brain stem. The gills and throat generally surround this area of the brain. Mammals have a different problem. Our breathing is controlled by muscles in the wall of our chest and by the diaphragm, the sheet of muscle that separates chest from abdomen. Contraction of the diaphragm controls inspiration. The nerves that control the diaphragm exit our brain just as they do in fish, and they leave from the brain stem, near our neck. These nerves, the vagus and the phrenic nerve, extend from the base of the skull and travel through the chest cavity to reach the diaphragm and the portions of the chest that control breathing. This convoluted path creates problems; a rational design would have the nerves traveling not from the neck but from somewhere nearer the diaphragm. Unfortunately, anything that interferes with one of these nerves can block their function or cause a spasm.
If the odd course of our nerves is a product of our fishy past, the hiccup itself is likely the product of our history as amphibians. Hiccups are unique among our breathing behaviors in that an abrupt intake of air is followed by a closure of the glottis. Hiccups seem to be controlled by a central pattern generator in the brain stem: stimulate this region with an electrical impulse, and we stimulate hiccups. It makes sense that hiccups are controlled by a central pattern generator, since, as in other rhythmic behaviors, a typical sequence of events happens during a hic.
It turns out that the pattern generator responsible for hiccups is virtually identical to one in amphibians. And not in just any amphibians—in tadpoles, which use both lungs and gills to breathe. Tadpoles use this pattern generator when they breathe with gills. In that circumstance, they want to pump water into their mouth and throat and across the gills, but they do not want the water to enter their lungs. To prevent it from doing so, they close the glottis, the flap that closes off the breathing tube. And to close the glottis, tadpoles have a central pattern generator in their brain stem so that an inspiration is followed immediately by a closing glottis. They can breathe with their gills thanks to an extended form of hiccup.
The parallels between our hiccups and gill breathing in tadpoles are so extensive that many have proposed that the two phenomena are one and the same. Gill breathing in tadpoles can be blocked by carbon dioxide, just like our hiccups. We can also block gill breathing by stretching the wall of the chest, just as we can stop hiccups by inhaling deeply and holding our breath. Perhaps we could even block gill breathing in tadpoles by having them drink a glass of water upside down.
"
tämä:
http://richarddawkins.net/article,2125,Fish-out-of-water-Your-Inner-Fish,Neil-Shubin
....miten olisi älykästä jättää moinen varoitussignaali asentamatta? Näkemys tuokin...ei siitä ole kauaa, kun olisitte jättäneet turhan umpisuolenkin asentamatta...ja sinä muka uskot, että Jumala loi kaiken kerralla täydelliseksi ja nyt ei sitten luonutkaan....koetahan päättää. Eikös täydellistä ole se, että kaikelle on tarkoitus?
""Paitsi etten ymmärrä, miten olisi älykästä jättää moinen varoitussignaali asentamatta? Näkemys tuokin..""
Tuosta, että hikka toimisi varoitussignaalina ei ole näyttöä. Laukaisevia tekijöitä, samoin kuin syitä hikan loppumiseen on lukuisia, mutta siitä, että hikka varoittaisi jostakin, voimme esittää vain arveluja. Ainoa syy tuollaisen varoitusmekanismin säilymiseen olisi, että se saa muuttamaan jotenkin vahingollista käyttäytymistä, mutta kun hikalla ei ole yleensä selvää syytä, niin käyttäytymistäkään ei muuteta.
"".ei siitä ole kauaa, kun olisitte jättäneet turhan umpisuolenkin asentamatta...""
Juu, edelleen pitää paikkansa, että ihmiset eläisivät keskimäärin pidempään ilman umpisuolen lisäkettä. Sen terveydelle hyödyllisiä vaikutuksia ei ole löydetty tutkimuksissa, joissa on verrattu ihmisiä, joilla ei ole syntyessään lainkaan umpilisäkettä ja ns. tavallisia ihmisiä. Ainoa ero tulee siitä, etteivät ne, joilta tuo lisäke puuttuu, kuole umpilisäkkeen tulehduksiin.
""ja sinä muka uskot, että Jumala loi kaiken kerralla täydelliseksi ja nyt ei sitten luonutkaan....koetahan päättää. Eikös täydellistä ole se, että kaikelle on tarkoitus?""
?? Sekoitatko minut johonkin toiseen? En ole väittänyt, että Jumala olisi luonut kaiken kerralla täydelliseksi. Päinvastoin, olen varma, että Jumala on luonut prosessit, joilla asiat kehittyvät ajan myötä, mm. evoluution. Filosofinen kysymys sitten on pitääkö epätäydellistä maailmaa täydellisenä, minusta tämä maailma tällaisena, vikoineen päivineen on kertakaikkiaan upea.
""koetahan päättää. Eikös täydellistä ole se, että kaikelle on tarkoitus?""
Tässä maailmassa on paljon sellaista, millä ei ole mitään tarkoitusta, vaan kysymys on vain sattumasta.
...evoleirissä ole näyttöä, johtuu siitä, että kaikki asiantuntijalausunnot koskien hikan syntyä, on jätetty huomioimatta (tahallaan?) Se, kun sinä sanot täällä näin, ei tarkoita etteikö lääkärit olisi tietoisia mihin sairauksiin hikka liittyy...ymmärrän kyllä, että jos nämä lausunnot otetaan huomioon, on erittäin vaikea enää vetää johtopäätöstä "aivomme luulee olevansa kala"...vaikka olisimme kuinka kaloista polveutuneet, hikan alkamiseen on toinen syy...Ja mitä tulee umpisuoleen, te tiedemiehet ette näytä osaavan päättää mitään...vai oliko se sitten taas lääkärinlausunto, että umpisuoli on hyödyllinen ja lääkärithän ei tällaisia asioita tiedä teidän mielestänne. Jos sinulla on joku paikka kipeä tai sinulla on loputon hikka, menetkö mielummin lääkäriin vai evoluutioteoreetikon tarkastukseen?
Katso nyt vaikka googlesta "hikka" ja kohta "akuutti"...jos fysiologian professorin lausunto ei tässä ketjussa vakuuttanut (kohta:palleahermon ärsyyntyminen) niin entäs sitten akuutin lääkärin lausunto?
Tämä on aina loistavaa =D Meillä on siis tieteessä tämä suuri, vaikutusvaltainen leiri 'evot'. Nämä määräävät ja eivät missään nimessä halua kuulla mistään, mikä olisi ristiriidassa 'evouskonnon' kanssa. Näinpä tiede ei ole mitenkään asiantuntevaa eikä siihen voi luottaa, kun tieteessä on tämä 'evoleiri' joka uskoo evoluutioon ja ottaa huomioon vain sitä tukevat todisteet.
Ei hyvää päivää! =DDDDDDD
""...evoleirissä ole näyttöä, johtuu siitä, että kaikki asiantuntijalausunnot koskien hikan syntyä, on jätetty huomioimatta (tahallaan?) Se, kun sinä sanot täällä näin, ei tarkoita etteikö lääkärit olisi tietoisia mihin sairauksiin hikka liittyy..""
Kerroin juuri edellisessä viestissäni, että hikalle on lukuisia syitä. Tällä tarkoitin myös sairauksia. Kuitenkaan jos esim. hikka johtuu munuaissairaudesta, se ei saa ketään muuttamaan käyttäytymistään niin, että tuo sairaus paranisi, joten varoitusmerkkinä hikka on tässäkin tapauksessa turha.
""..ymmärrän kyllä, että jos nämä lausunnot otetaan huomioon, on erittäin vaikea enää vetää johtopäätöstä "aivomme luulee olevansa kala".""
Kukaan ei ole osoittanut, että hikasta olisi hyötyä, joten paras hypoteesi on, että se on turha jäänne esi-isiltämme.
""Ja mitä tulee umpisuoleen, te tiedemiehet ette näytä osaavan päättää mitään...vai oliko se sitten taas lääkärinlausunto, että umpisuoli on hyödyllinen ja lääkärithän ei tällaisia asioita tiedä teidän mielestänne.""
Useimmat näistä tutkijoista, joiden mielestä eläisimme keskimäärin pidempään ilman tulehduksille altistavaa umpisuolen lisäkettä, ovat lääkäreitä.
tökkii.
Justiina kirjoitti:
"Katso nyt vaikka googlesta "hikka" ja kohta "akuutti"..."
No katsotaanpa: http://yle.fi/akuutti/laakariarkisto/hikka.htm
"niin entäs sitten akuutin lääkärin lausunto? "
*Hikka syntyy siitä, että pallealihas supistuu ja hetkellisesti kramppaa omia aikojaan. Jos on muuten aivan terve, niin puhutaan fysiologisesta hikasta, jonka voi aiheuttaa vaikka kupliva juoma tai se että on syönyt liikaa.*
Pallealihas supistuu, kun palleahermoa ärsytetään. Tai voihan pallealihas supistua ilman palleahermonkin ärsyttämistä, pallealihastakin voi ärsyttää ulkoisesti.
Noista sairauksista:
"On aika pitkäkin lista sairauksia, niin aivoperäisiä kuin mahasuolikanavan sisäisiä syitä, jotka voivat aiheuttaa sitkeän hikan, mutta melkein aina perussairaus näkyy myös muina oireina. "
Siis "voi aiheuttaa sitkeän hikan" - eivät tee sitä välttämättä. Ja huomaatko, noissa sairauksissa on mukana aivoperäisiäkin sairauksia, joten hermoratojen (aivojen rakennekin liittyy hermoratoihin) kanssa tässäkin ollaan tekemisissä.
Mutta silti sinulla on hiukan hakusessa nuo syy- ja seurasussuhteet.
...sanojen edestakaspyörittelyksi...jos ilmaisee aivoperäisiäkin sairauksia, se on vaan plussaa minusta...enkös sitä vihjannut, että voi olla jopa multihyödyllinen tapaus tämä hikka pentele ;) Ja on hakusessa, kun on oikeesti vielä hakusessa tämä kokonaisuus...vaan koko ajan eteenpäin mennään. Eikös kaikki sairaudet tunnisteta oireiden perusteella...tästä nyt ainakin ollaan samaa mieltä, heh.
Silti uskottavuutesi tieteilijänä on heikompi kuin niiden lukuisten asiantuntijoiden...niin...MIKSIKÖHÄN!!?
....itsestään selvä asia, että jos ei ole tiedemies merkkistä leimaa otsassa, kukaan ei tahdo kuunnella...se ei silti tarkoita etteikö muutkin saa ajatella, kun periaatteessa juuri tämän takia meille voidaan syöttää mitä uskomattominta puppua tieteen nimikkeen alla. Ei kaikkea voi purematta niellä.
tekemistä myös asiantuntemuksen kanssa =DDD
Katsos, usein täytyy olla vankka perustietämys, jotta oikeasti kovin päteviä johtopäätöksiä osaisi vetää. Toki jokainen ajatella voi, ei siinä mitään ;) Ja etenkin jos pitää tiedettä puppuna, kannattaakin pyrkiä ajattelemaan =D
...että läheskään kaikki tiede on puppua, eipäs taas liioitella.
Kun joku on keksinyt hyvän evoluutiotarinan, niin siihen halutaan uskoa. Mekanistinen selitys ilman tarinaa on myrkkyä.
Viittaan tällä uutisoituun kalahikkaan ja toisaalta tutkimuksiin perustuvaan havaintoon, että palleahermolla on tekemistä hikan kanssa.
Olematta asiantuntija Justiinan esittämä hikan selitys vaikuttaa uskottavalta. Mitkään tieteelliset havainnot eivät taida sotia sitä vastaan? Eli vastaanjänkäys perustuu epätieteeseen?
että kaikilla tuo veden juominen ei koskaan auta hikkaan =) Tämä aloituksen ehdotelmahan tarkoittaisi, että joissakin tapauksissa sen pitäisi aina toimia. Hikka ei edes saa suurta osaa ihmisistä hörppäämään sitä vettä. Osa imeskelee sitruunaa, painaa akupisteitä, pidättelee hengitystä tms. Ja vannoo oman kikkansa nimeen.
Eli, mitenkä tässä hyödyllisyydessä se hyödyllisyys siis ilmenee? Hikka viestittää jostakin ja ihminen alkaa tehdä omia niksejään, kuka mitäkin täysin erilaista kuin naapuri. Se auttaa erilaisiin hikan syihin siten että...?
Tiede ei perustu sille, että haa, minulla on ajatus, ellei kukaan todista sitä vääräksi, se pitää paikkansa =D Olematta asiantuntija minäkään voisin väittää, että ne asiantuntijat ovat tätä tätäkin näkökulmasta pohtineet. Hikan hyödyllisyydelle vain ei ole mitään todisteita löytynyt.
"Tiede ei perustu sille, että haa, minulla on ajatus, ellei kukaan todista sitä vääräksi, se pitää paikkansa"
Mitä tiede tekee, jos kukaan ei osaa todistaa jonkun ajatusta vääräksi?
kun on liikaa, kun on liikaa "hikkoja". Aivan samoin kun oksettaa, jos on liikaa, no, jos on liikaa oksennusta. Ei pidä sinun ihminen monimutkaistaa luonnon selkeiksi havaitsemia toimintakaavoja. TÄMÄ ON ERITTÄIN TORENNÄKÖSTÄ ja piste > .