Pelkään, että kaikki menee suhteessamme pilalle, kun muutamme yhteen ja arki astuu elämäämme... Pelottaa ottaa askeleita, jos valintani onkin väärä, jos sydämeni onkin nyt väärässä, enkä huomaa sitä?? :(
Haluan jakaa hänen kanssaan kaiken loppuelämäni ajan! Entä jos ahdistunkin ja kyllästynkin??
Jos hän ei enää haluakaan minua jossain vaiheessa ja kyllästyy minuun? Pelottaa niiiiiin paljon!! Miten luottaa ja uskoa...??liikaa menneisyydessä pettymyksiä...:(
Olen kaksi kertaa elänyt avoliitossa, tosin näitä miehiä minä YRITIN rakastaa(=tunteeni eivät olleet aitoja, vaikka aluksi jotakin sen suuntaista luulinkin!)... Nyt tuntuu, että olen löytänyt jotakin ainutlaatuista...pelkään tuntea näin :,( Olen ihan sekaisin...
...Kerran vuosia sitten rakastin niin paljon ja minut hylättiin, vaikka kaiken piti olla ikuista...hän rakasti myöskin minua...toipumiseen meni vuosia. Miten uskallan enää heittäytyä tähän tunteeseen ja luottaa siihen, että jokin voi säilyä ja kestää, että elämä kantaa ja olen turvassa...???
Olen onnellinen...ja ahdistunut... :((
Haluan jakaa hänen kanssaan kaiken loppuelämäni ajan! Entä jos ahdistunkin ja kyllästynkin??
Jos hän ei enää haluakaan minua jossain vaiheessa ja kyllästyy minuun? Pelottaa niiiiiin paljon!! Miten luottaa ja uskoa...??liikaa menneisyydessä pettymyksiä...:(
Olen kaksi kertaa elänyt avoliitossa, tosin näitä miehiä minä YRITIN rakastaa(=tunteeni eivät olleet aitoja, vaikka aluksi jotakin sen suuntaista luulinkin!)... Nyt tuntuu, että olen löytänyt jotakin ainutlaatuista...pelkään tuntea näin :,( Olen ihan sekaisin...
...Kerran vuosia sitten rakastin niin paljon ja minut hylättiin, vaikka kaiken piti olla ikuista...hän rakasti myöskin minua...toipumiseen meni vuosia. Miten uskallan enää heittäytyä tähän tunteeseen ja luottaa siihen, että jokin voi säilyä ja kestää, että elämä kantaa ja olen turvassa...???
Olen onnellinen...ja ahdistunut... :((
Vastaukset 38
Vanhimmat
koskaan tehdä mitään,jos noin ajattelet.Sun kirjoituksessa oli paljon minua,paitsi se,että minä en ole muuttamassa kenenkään kanssa yhteen.
Elämässä pitää uskaltaa ottaa riskejä,ei muuten tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.Ole vaan rohkea ja heittäydy siihen tunteeseen mitä koet tällä hetkellä. (nainen)
Tee se mikä sinusta tuntuu sillä hetkellä ja kyllä parisuhde kestää kovemmatkin koettelemukset jos todella välittää... Vaikka sitten saman katonalle muutattekin.
Kirjoituksesi luettuani,veikkaan että eroatte noin vuoden sisällä,asuttepa yhdessä tai ette.Sori,niin se vaan menee.Hyvää kesää ja voimia.
Tuo nyyhkytarina oli niin tutunoloinen ja juuri tuon oloiset jutut päätyvät eroon joka tapauksessa, jos omaan kokemukseeni voi vähänkään luottaa ja mitä nyt tiedän tuttavapareilla käyneen.
Siinä vaiheessa kun "se oikea" löytyi, mitään tuollaista vollotustarinaa ei enää tullut, vaikka taustalla oli pettymyksiä. Silloin kun on varma, on varma.
Ymmärrän, koska olen kokenut saman tunteen. Loppupelissä olinkin itse se, joka halusi erota. Kasvoin lähes kymmenen vuoden suhteen aikana itsenäiseksi ihmiseksi, enkä halunnut elää enää toisen kautta. Tajusin, että alun pelkoni oli omien tiedostamattomien tunteideni pelkoa.
Arki tulee yhtä varmasti kuin huominen aamu.Yhtä varmasti ihminen toistaa traumojaan suhteesta toiseen, jos ei pysähdy pohtimaan ja muuttamaan omaa ajattelutapaansa.
Ei elämää tarvitse pelätä. Se pitää elää, vaikka sattuukin. Ja muista, että kaikkiin sattuu. Niihinkin joilla näyttää menevän "aina" hyvin.
kuitenkin rohkaisisit nyt itsesi! sain käsityksen että tunteesi olisivat tällä kertaa aidot joten anna mennä! mitä häviät?
jos et ota askelta menetät ehkäpä tilaisuuden tämän henkilön kanssa etkäkoskaan saa tietää onnistuitteko.
Ja se mitä saat tai menetät kun uskallat...
Mua kiinnostaisi tietää, kuinka kauan olette nyt olleet yhdessä.
Mun mielestä kannattaa muuttaa yhteen vasta kun on aivan varma että se on oikea ratkaisu. Joskus se tunne voi tulla piankin ja joskus taas siihen menee aikaa. Ei kannata hätiköidä. Arki tulee joka tapauksessa, se vain on elämän totuus. Tärkeämpää onkin, millaisen siitä arjestaan tekee.
Etukäteen pelkäämällä et asioita ainakaan paranna ja usein asiat menevät niin kuin niiden ajattelee tai pelkää menevän. Itse luomme ajatuksillamme todellisuuttamme.
Kuulostaa nyt siltä, ettet olisi vielä valmis yhteenmuuttoon. Keskustele kumppanisi kanssa peloistasi ja ajatuksistasi. Avoin kommunikointi on yksi tärkeimmistä tekijöistä suhteen kestävyyden ja onnellisuuden kannalta.
Jos kumppanisi todella rakastaa ja välittää, hän kyllä ymmärtää eikä halua painostaa sua sellaiseen, johon et ole valmis.
Yst. terv. Itse toisessa avoliitossaan elävä.
mutta en jaksaisi jauhaa tuosta "arjesta" myöskään.
Sitä jaksaa paljon paremmin rutiininomaisiakin jokapäiväisiä asioita jos ei itselleen koko ajan jauha kuinka tavallista ja tylsää arkea se on.
Yhteen muuton tulisi myös olla merkittävää ja tärkeää aikaa jolla luodaan jatkoa ja lähempää yhteyttä suhteessa.
Siinä ei kyllä auta hätäillä jos muuten vain on mahdollista vielä. Se että ei muuta heti yhteen kun siltä tuntuu tai ensimmäinen mahdollisuus tulee ei tarkoita etteikö se tapahtuisi lopulta se vain kertoo siitä että kuhunkin ihmissuhteen vaiheeseen käytetään aikaa ja nautitaan niistä hetkistä.
Se on totta että suhde muuttuu kun yhteenmuutto on edessä, se on aivan selvä. Sitä ei tule pelätä mutta siihen kannattaa varautua.
JOs olette päättäneet olla yhdessä, menkää naimisiin ja pyytäkää Jumalan siunaus päätöksellenne, sen varmasti tulette saamaan. Turvaa myös itse ensisijaisesti Jumalaan, älä koskaan liikaa toiseen ihmiseen. Sitten ihan inhimmillinen seikka, oletteko ystäviä, tarkoitan viihdyttekö yhdessä myös ilman seksiä. Osaatko olla tyytyväinen myös yksin ollessasi? Onhan sinulla tyydyttäviä asioita elämässäsi myös ilman miestä, työ, ystäviä?
Jos nämä asiat ovat suht koht kohdallaan, hyvältä näyttää. Sitten vielä yksi asia, jonka huomasin omasta elämästäni. Haluatko pohjimmiltasi asua yksin ilman että olet kenellekään tilivelvollinen menoistasi, ruokailuajoistasi, nukkumisajoistasi?
liian paljon latausta,olet jo sokea rakkaudesta. jos pohdiskelet tuommoisia jo nyt kolmaskin kerta toden sanoo
Minuakin jännitti ja en paljon valehtele jos sanon että pelotti yhteen muuttaminen. Vaikka ihanampaa miestä en ole tavannut, kaikki asiat pyöri mielessä ja niitä tuli punnittua. Sitten tajusin, että voin vaikka kuolla ensi viikolla, tai kuukauden tai puolen vuoden kuluttua... vähänkö sitten harmittaisi, että eipäs tullut kokeiltua sitäkään yhteiseloa saman katon alla? :D Ja jos kaikki menee pilalle, niin sitä yritetään korjata, jos ei voi korjata niin sittenpä tiedät.. paska reissu mutta tulipahan tehtyä =)
JOs teet töitä sen eteen, että tervehdyt ja lakkaat olemasta noin riippuvainen toisesta ihmisestä, liittosikin saattaisi onnistua. Mutta pelkäämällä manaat esiin juuri sitä, mitä eniten pelkäät. Ja suhtautumalla luottavaisesti synnytät luottamusta.
Yhdessäelämisen toimivuuden voinee selvittää vain asumalla yhdessä, sitä on turha spekuloida etukäteen. Avoliitto on keksitty.
Ole kiltti äläkä pelottele häntä.Saahan sitä pohtia asiaa!Yhteenmuutossa on aina jännityksen paikka.Minä muistan sen, kuinka valvoin ensimmäisen yön meidän uudessa tuliterässä kodissamme (minun ja rakkaan mieheni).Kuuntelin musiikkia ja mietin, että mitä tästä tulee.olinkin todella huolissani, mutta sitten ajattelin,että listaan hyvät ja huonot asiat.Sain eniten plussaa ja ajattelin,että kyllä elämä kantaa vaikeidenkin asioiden yli.Muista myös, että ystävät auttavat ja suku myös.Luo lämmin suhde miehesi äitiin ja isään.Minäkään en ennen ollut tiennyt,että kuinka mukavia anopit ovat :).Viettäkää aikaa heidänkin kanssaan.Rakenna suhdetta,kuin kivitaloa ja tee siitä tukeva :).Kyllä sä selviit,usko pois :)ps.äläkä muistele menneitä suhteita.Ne on menneitä...
turha murehtia huomista, se tuo tullessaan mitä milloinkin. ihmiset muuttuvat ja kasvavat, joskus polut vie eri suuntiin joskus kuljetaan yhdessä.elä tässä hetkessä, nauti elämästäsi nyt.kyllä elämä kantaa ja löydät aina oikean polun.kuuntele sydäntäsi.
Kun pakotetaan sairaanakin tekemään töitä!Näin suomalaisessa yhteiskunnassa näin ehkä avioliitossakin,näin kulki juhlapukuinen ajatus eduskunnan salissa ennenkuin tuli julki.
Voi, tuo on niin tuttua, mutta annan sinulle ohjeen jota toivottavasti uskot... Minä olen itse murtanut vuosisadan rakkausjutun sillä etten uskaltanut luottaa tai pelkäsin että onnistuisin oikeasti tässä jutussa.. Älä anna vanhojen luurankojen pilata enää mitään, vaikkei se olekaan helppoa. Tiedän..Mutta jos nyt et tee ja kokeile, niin varmasti kadut ja itket sitä enemän kun vuoden... Ja itseään on todella kamala vihata tällaisessa asiassa.. Minä on taistellut vuoden ikävää ja kaikkea vastaan, nyt hän on löytänyt uuden tytön ja toteuttaa kaikki ne meidän unelmat hänen kanssaan, koska minä en uskaltanut joskus antaa itsestäni tarpeeksi..Siis älä ystävä hyvä heitä hyvää miestä hukkaan, se kelpaa varmasti muillekin, koska niitä on todella harvassa.. Anna mennä ja anna hänelle mahdollisuus..Älä loukkaa toista niin kuinka minä tein..Kadun sitä varmasti koko loppu elämäni.. Tsemppiä...
Minun mielestäni parit muuttavat liian nopeasti saman katon alle, tulee se arkikin nopeammin vastaan. jos vain mahdollista niin kannattaa pitää yllä seurusteluvaihetta mahdollisimman pitkään vaikka se välillä voi ollakin rankkaa. Itse aijon seurustella ihan erillään vähintään kaksi vuotta ennen kuin edes ajattelen yhteenmuuttoa. Mutta tietenkään rakkauden roihutessa ei voi ajatella kovinkaan järkevästi. Kannattaa ehkä hieman harjoitella aluksi sitä yhteiseloa?
tästä. Musta ei olisi ollut siihen, että olisin lyönyt hynttyyt yhteen mieheni kanssa pari kk seurustelun jälkeen. Ei silloin edes tunne toista vielä.Asiat menee monesti omalla painollaan. Jotkut tarvii enemmän aikaa toiset taas vähemmän, ei sitä voi Yleistää. Omalla kohdallani voin vain sanoa, että en pidä kiirehtimisestä, sillä toisen kanssa voi viettää vaikka kaiken vapaa-ajan niin, että ollaan toisen asunnossa. Kyllä niinkin voi "testata" toimiiko suhde vai ei ja arki siinäkin koittaa.
Olemassa..Heh
Mulle kävi niin, että seurusteluaikoina viihdyttiin todella paljon yhdessä ja mun poikaystävä melkeinpä asui mun luona...tultiin siihen tulokseen vuoden seurustelun jälkeen, ettei ole mitään järkeä pitää kahtaa asuntoa ja päätettiin muuttaa yhteen.
Olemme asuneet nyt reilu vuoden verran yhdessä ja hyvin menee...suhde on vain parantunut ja syventynyt. Kaikki suhteethan kehittyvät ajan myötä ja kasvavat. Suhdetta täytyy myös hoitaa ja sen eteen tehdä töitä.
Jos sua pelottaa ja mietityttää yhteenmuutto, niin suosittelen lämpimästi, että harjoittelisitte sitä. Olisitte jomman kumman luona pidempiä aikoja kerralla ja katsoisitte miten sujuu. =)
Parisuhteen arki ei ole mikään pelottava mörkö, jota pitää pakoilla loppuun asti. Tai jos olet sitä mieltä, olet lukenut liikaa ns. naistenlehtiä, jotka mukamas neuvovat elämän joka alueella. Käytä järkeäsi. Arki kuuluu elämään kaikissa asioissa. Mitä se sitä paitsi on se arki? Se on sitä, että kaikki menee tasapainoisesti ja normaalisti, ehkä kaavamaisesti eteenpäin. Onpa pelottavaa. Kysymys on vaan siitä miten siihen suhtautuu. Jos olet ollut siippasi kanssa yhdessä alle kaksi vuotta, ette ole vielä arkea pahemmin kokeneet. Mutta tosiasia on, ettei pitkää suhdetta voi edes olla, jos ei tavallisia asioita kestä kohdata. Itse olen seurustellut kymmenen vuotta saman tyypin kanssa. välillä on asuttu yhdessä ja välillä erillään, kun ollut opiskeluja ja töitä eri paikkakunnilla. Välillä on ahdistanut ihan pirusti ja välillä on tosi ihanaa. Ahdistus tulee kausittain. Mutta ei se tarkoita sitä, että siihen pitää heti reagoida. Pitää yrittää miettiä mistä se johtuu. Toisen tekemisistä vai omasta päästä? Ja sitten puhua toiselle. Selittää, että on jotenkin masentava kausi ja ahdistaa todella pahasti. Toinen ei voi auttaa, jos ei tiedä mistä on kyse. Ja jos et kerro, niin se on epäluottamuksen osoitus. Se asia on kuitenkin tärkeintä ettei etukäteen aseta itselleen liian kovia tavoitteita. Et voi olettaa, että jokainen päivä on ruusuilla tanssimista tai muuten vaan ihanaa. Paskoja päiviä tulee. Niitä tulee vaikka asuisi sinkkuna. Enemmän kannattaisi keskittyä miettimään, mikä on seuraava askel ja miten se toteutetaan. Mitä vähemmän jätät itsellesi takaportteja, sen vähemmän on houkutusta käyttää niitä, kun alkaa ahdistaa. Jos esim. jätät itselleni kaiken varalta oman asunnon, niin heti ensimmäisen pienenkin mökötyksen jälkeen olet valmis muuttamaan sinne. Kestävyyttä! Sitä tarkoittaa, että parisuhteen eteen pitää tehdä töitä. Jos nyt ajatellaan, että puolisosi on normaali ihminen eli ei mikään narsisti tai muuten sairas, niin hänen pitäisi kyllä joustaa siinä missä sinunkin. Et voi vaatia häneltä mitään, mihin et itse ole valmis ja päin vastoin. Sillä periaatteella pärjää arjessa pitkälle. Sen lisäksi sinun pitää pyrkiä olemaan rehellinen itsellesi ja olla oma itsesi. Jos alat vetää jotain roolia tai yrität miellyttää sellaisissakin asioissa, jotka mielestäsi pitäisi oikeasti tehdä toisin, niin et jaksa pitkään. Luottamus, tasapaino ja normaalilla äänenvoimakkuudella käydyt neuvottelut. Ei aina tarvitse huutaa tai sättiä toista.
Mihin se homma muka voisi kaatua? Siihen, että sinä kyllästyt. Tai siihen, että toinen kyllästyy. Mihin sitten voitte kyllästyä? Toisiinne yleisesti vai toistenne tekemisiin? Siinäpä taas neuvottelun paikka. Ja pakko luottaa toiseen. Muuten ei tule mitään.
Sitä paitsi vääriä valintoja ei ole. On vääriä ratkaisuja niihin tilanteisiin. Ei ole väärä valinta muuttaa yhteen vaikka lopuksi menisikin poikki. Ethän ole mikään ennustaja. Pitää tehdä kuten sillä hetkellä oikealta tuntuu. Muuten ei voi tehdä mitään. Se miten sitten selvität tilanteen jos yhteiselo ei onnistu, on se avainkysymys. Jos pystytte toimimaan kuten aikuiset ja toteamaan, että kokeiltu on, ei onnistu, niin mikäs virhe se on? Sehän oli vain kokemus muiden joukossa. Jos taas teette asiasta suuren mörön ja puhutte vuosikauisa eron jälkeen, että se oli elämäni suurin virhe, niin varmasti se tuntuu siltä. Omasta suhtautumisesta on niiiiin paljon kiinni.
Veikkaan, ettei teidän tarvitse kuitenkaan moista pohtia. Sinun pitää vain uskoa ja nauttia tästä hetkestä. Tulevaisuutta varten.
Tuossa se on sanottuna melkein kaikki. Jos ei mitään uskalla, ei mitään saakaan. Mä olen 5 avo ja 21 aviovuotta vuotta koettanut tulla toimeen juuri tuolla tavoin. Se on pitkälle tahdosta kiinni. Minusta edes takaporttien olemassaolo ei ratkaise. Vain se haluaako, tahtooko olla yhdessä. Mulla on onneksi ollut taistelupari joka antaa samalla mitalla takaisin. Ei ole tarvinnut riidellessäkään ujostellla. Lapsistakin on tullut samanlaisia tahtokimppuja. Sen huomaa nyt kun ne ovat aikuisia. Eikä tämä suhde edelleenkään ole valmis taikka seestynyt. Aina tulee kausia jolloin miettii, miten jaksaa seuraavaan päivään. Asiat vain on otettava sellaisena kuin ne vastaan tulevat. Jos lopulta näyttää siltä ettei tästä vuosienkaan jälkeen mitään enää tule, niin sekin on sitten hyväksyttävä. Mutta sitä on turha murehtia etukäteen. Ihminen kestää uskomattoman paljon jos edes joskus on parempia kausia.
Ehkä mulla osasyynä on ollut se etten alunperinkään pudonnut korkealta absoluuttisen rakkauden sfääreistä alas. Elämä on kuin matka, joka jokaisen on tehtävä. Hyvä matkakumppani ei väsy eikä hötkyile pienistä. Mutta siitä kumppanista saa selvän vasta ajan kuluessa. Jos ei uskalla ottaa selvää, voi olla parempi taivaltaa yksin ja odottaa mitä matkan varrella tulee vastaan. Jos pelkää että tapaa uuden ja paremman matkan varrella, niin sekin on yksi mahdollisuus. Ja sen jälkeen voi tulla vielä parempi... tai sitten ei. Mutta kannattaako sitä odottaa maailman tappiin asti.
On varmaan käynyt ilmi, etten mä oikein usko siihen ikuiseen rakkauteen. Se kun kestää keskimäärin 3 - 5 vuotta. Jos ei sinä aikana saa jalostettua sitä ystävyydeksi, toveruudeksi, kumppanuudeksi, ei suhde oikein taida kestää.
Mutta. Mikä sopii mulle, ei välttämättä sovi toisille. Nämä ovat vain mun ajatuksia aiheesta tänään.
Tekstiä...et olisi voinut paremmin sanoa. Yhdyn edelliseen täysin. Juuri tätä se on. Keskustelua,avoimuutta,uskallusta luottaa.
Olet aivan oikeassa siinä, että arki pilaa aina kaiken. Ei ole mieltä ylentävää kuunnella toisen pieruja ja pakata pesukoneeseen alushousuja, joissa on ruskeita raitoja. Oma mottoni on: Rakasta, nussi ja unhoita. Loppujen lopuksi aina kannattaa laittaa kumppani vaihtoon ennemmin tai myöhemmin. Oma elämäsi helpottuu paljon, kun tunnustat elämän olevan nautintoja varten. Ikuista romantiikkaa ei ole muualla kuin elokuvissa.
Hyvää matkaa sulle vaan, pitkä on tiesi.
Mitä se Buddha sanoikaan? En tosin ole buddhalainen, mutta hänen sanomansa viisaus pätee niin hyvin sinuun (Elämässä on kärsimystä, koska mikään ei ole pysyvää eikä siten voi tuottaa pysyvää nautintoa. Kärsimyksen aiheuttaa tieto siitä ettei mikään ole pysyvää). Jos liitto menee pieleen niin tulee ero, ei sen kummempaa. Et sinä ennenkään ole tuhoutunut eroista, miksi sinulle kävisi niin tuon eron vuoksi? Sinun pitää voimistua, ettet ripusta onneasi toiseen ihmiseen, etkä tähän muuttuvaan maailmaan. Iloitse siitä hetkestä, joka sinulla on nyt, koska se voi hyvinkin olla hetkellinen...Et sinä elämässä ole koskaan turvassa, koska menetykset ja sen semmoiset (esim vaikkapa sairauden ja kuoleman kautta) tulevat olemaan läsnä niin kauan kuin elät. Se pitää vain hyväksyä.
"Elämässä on kärsimystä, koska mikään ei ole pysyvää eikä siten voi tuottaa pysyvää nautintoa. Kärsimyksen aiheuttaa tieto siitä ettei mikään ole pysyvää"
Roikkuminen kuvitelmassa, etta jokin (tai kaikki) on pysyvaa on se, mista karsimys syntyy. Kaikki muuttuu jatkuvasti ja kivena kaskessa seisova saa kunnon hoykytyksen. Muutoksen hyvaksyminen ja siihen mukautuminen poistaa karsimyksen juuren.
Koska kaikki muuttuvat ei itsekaan voi seista paikoillaan, vaan on nahtava vaivaa mukautua ja ottaa muutoksesta kaikki irti. Nain kun tekee, ei arki iske harmaana massana vaan joukkona pienia haasteita ja lahes huomaamattomia ilon aiheita.
Suhteen alku on juuri sita mita se sanoo olevansa. Alku. Siita pitaa lahtea ja rtakentaa aktiivisesti eteenpain. Passiivisuus tappaa suhteen nopeammin kuin raid hyttysen.
(pahoittelut aakkosten puuttumisesta. Nailla kulmilla ei mokomia ole)
Nuorten ihastumisen huumaa, entä jos tämä ei jatku...ei se jatkukaan. Parhaimmillaan muuttuu paljon paremmaksi kuin huuman tuoma hyvän olon tunne.
Anna mennä vaan, älä suotta elämää pelkää ja tulevaisuutta pähkäile, tartu tilaisuuteen. Pahinta on menetetty tilaisuus pelkojen (turhien) takia.
Onnea ja menestystä !!
voi vain luottamalla. sanoit sanat:uskalla hypätä,elämä kantaa. mieti mitä sitten jos et uskalla ryhtyä mihinkään?voi mennä yhtä pieleen ja pahemminkin.anna mennä vaan,elämä kantaa.
Itse olen myös sekaisin, ajattelen liikaa asioita. olemme suunnitelleet kihloihin menoa, mutta pelkään hieman. en osaa heittäytyä niinkuin toiset osaavat. emme asu yhdessä vaan molemmat kotonaan. mies käy armeijaa, minä olen töissä, mutta olemme päässeet yli monista tilanteista. niin kovasti, koko sydämestäni haluaisin mennä sinne kultasepän liikkeeseen ja ostaa sormukset. ja silti mietin liikaa VÄÄRIÄ asioita. mitä vanhemmat ja sukulaiset ajattelee, olemmeko liian nuoria, entä jos se ei kestä.
se ahdistaa helevetin paljo.
olemme olleet yhdessä yli kolmevuotta. enkä ymmärrä miksi pelkään, koska kun kuuntelen kavereiden puheita omista miehistään saan olla onnellinen että olen löytänyt jotain niin ihanaa. jonkun jonka kanssa on niin hyvä olla.
että ymmärrän ahdistuneisuutesi, ja aijemmat kokemuksesi eivät varmasti auta rohkaisemaan. eli ota härkää sarvista ja heittäydy mukaan. sitä yritän hokea itsellenikin. että silmät kiinni ja menoksi! elämä on elämistä varten :)
Että pelottaa.
Suosittelen, että muutatte ensin yhteen ja asutte ainakin kaksi tai kolme vuotta yhdessä, ennen kuin menette kihloihin. Nuorena rakastuminen, rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen on hienoa,mutta muistakaa myös maltti. Vaikka olettekin ollet jo kolme vuotta yhdessä, siinä ajassa ei opi tuntemaan toista täysin, varsinkaan kun ette asu edes yhdessä vielä. Ihmiset myös kasvavat hieman "aikuistuttuaan" ja joskus kasvu voi johtaa eri suuntiin. On hienoa että olette päässeet koittelemustenne yli ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Jokainen suhde kehittyy omanlaisekseen. Se myös muuttuu ajan myötä ja kasvaa, mutta suhdetta pitää osata myös hoitaa, ei se itsestään pystyssä pysy.
Jos ajattelet noin paljon, mitä muut ajattelevat tekemisistäsi, et elä omaa elämääsi. Teet itse elämässäsi tärkeät päätökset ja muiden on se vain hyväksyttävä. Vielä eräs neuvo, jos mietit jo nyt tuollaisia asioita, että kestääkö liittonne, niin silloin sulla on syytä epäillä, ettei se tule kestämään. Mieti mitä vastaisit sydämelläsi tähän kysymykseen: Haluatko sitoutua tähän ihmiseen ja viettää koko loppuelämäsi hänen kanssaan. Jos vastauksesi on ehdoton kyllä, silloin mene ja osta ne sormukset. Jos taas hiemankin epäilet, odota vielä, et ole valmis.
Huomaa, että kommenttisi on hyvin erilaista kuin kaverieni. he olivat kaikki sitä mieltä että kihloihin meidän pitäisi mennä koska olemme niin "kauan" seurustelleet. ja se särähti korvaan juuri sellaisena teini tekstinä, ei millään pahalla ketään muuta kohtaan.
itse olen teini-kihloja vastaan ja koska olen vielä 18 ja aloitin seurustelun 15 vuotiaana, ilman aijempia suhteita kokeneena, tuntuu että nyt on liian aikaista. miehelläni taas on kaksi muuta suhdetta takana ja hän on 21, asunut jo pois kotoakin.
mutta välillä tulee se ihana hurmio, miltä se tuntuisi kun olisi se kultainen sormus sormessa ja olen yrittänyt hintoja katsellakkin
yhteen muutto on hankalaa koska tässä kunnassa ei ole yhtään vapaita asuntoja vuokralla (kaveri jonottanut jo 3 kk), toiselle paikkakunnalle muutto mietityttää koska ei ole autoa, ja kaikki tutut jäävät tänne. hyvällä tuurilla ei tarvitsisi odottaa kuin puolivuotta, että mies saisi kessun natsat ja töitä sodankylästä, ja töitä tarvitsen itsekkin, mutta sekin niin epävarmaa, että varmaan yksi syy miksi kihlaus houkuttaa. voi mennä vielä vuosi ennenkuin päästään muuttamaan yhteen. ja sekin opiskelujen takia ongelmallista.
ja silti arveluttaa. ja pelottaa. tasapainottelen kahdella puolella.
vaikka toisaalta mulla ei kuulema ole edes valinnan varaa, mieheni mielestä. :P
tarkotus puhua viikonloppuna asiat kaikilta puolin halki, koska ei olla nähty kuukauteen. jospa siinä omat ajatuksetkin selviäisi. en kyllä miestäni mihinkää vaihtaisikaan, saisi jostain vain sitä rohkeutta.
kiitos kuitenkin, pääsin miettimisessä vähän eteenpäin, meinas jo jurrata paikallaan :)
yhtäkään riskiä, varsinkaan rakkausasioissa! (Elämässä kun on niiiin paljon ihan oikeasti tärkeitäkin asioita, kuten "harrastukset", matkusteleminen, muodin seuraaminen, sisustaminen, oikeestaan ihan kaikki muu. Järkyttävä määrä paaaljon tärkeämpiä asioita, semmoisia joista tulee ihminen oikeasti onnelliseksi!)
Sen sijaan pitäkää kumpikin, sinä ja hän, treffien puolella "tositarkoituksella"-profiilejanne. Brassailette sit toisillenne kuinka montaa urpoa ootte saaneet turhaan innostumaan itsestänne. Kuluu se aika mukavasti yksinäänkin, joulut, juhannukset, kaikki. Kuluu mukavia kirjoitellessa myös innostuneiden urpojen aika, eli ainaski kaks kärpästä yhdel iskul! Lopun elämääs voitkin sit viestittelyn lomassa vaik rapsutella kissaa. Vielä parempi ois koira, se on satavarmasti joka kerta innoissaan kun tuut kotiin. Omasta rakkaasta ei ikinä voi olla yhtä varma...
Suhde ja rakastaminen on parhaimmillaan tietoinen päätös. Eli voi omalta puoleltaan päättää, että olen hyvä kumppani; Rehellinen, avoin, välittävä. Sellainen kuin olisin maailman parhaalle ystävälle. Tällaisella asenteella pääsee jo aika pitkälle.
Suhde ei siis saa toimia pelkästään tunteiden tai tuntemustemusten ristiaallokossa, vaan voi myös asennoitua välittämään ja rakastamaan. (Tällä asenteella unohtaa epävarmuuden ja pelon kumppanin rakkauden kestävyydestä.)
Ja tuon viestin alleirjoitan ja sinetöin.
Parisuhde ja rakkaus todellakin on tietoinen valinta ja sen ylläpito on yhtälailla jatkuvaa tietoista välittämistä, huomioimista, huolenpitoa ja toisen arvostamista.
Kun tuotietoinen osa uinohtuu alkaa helposti pitämään kumpaniaan itsestäänselvyytenä ja siitä sikiävätkin sitten lähes kaikki parisuhdeongelmat.
Nuo em. tietoiset valinnat ovat se, mistä puhutaan kun sanotaan, että parisuhde vaatii työtä. Ne tehdään suhteen alussa automaattisesti,mutta jossain vaiheessa tulee aikoja, jolloin ne pitää tehdä tetoisesti. Nuo vaiheet ovat kriisien siemen, sillä jos aktiivinen suhteen hoito jää tekemättä päädytään lähes väistämättä ongelmiin.
Paljon puhuttu "arki" on aika pitkälti tietoisen parisuhteen hoidon puutetta. Ei enää tehdä suhteesta kiinnostavaa, ei etsitä/keksitä uusia asioita, joista voi yhdessä nauttia. Jäädään oletustilaan, jossa suhde vaikuttaa itsestäänselvyydeltä.
Eipä muuta.
olipa osuvasti sanottu. Tuosta päätöksestähän on myös kyse kun mennään kihloihin tai naimisiin. Päätetään rakastaa ja pysyä yhdessä ja voittaa vaikeudet. Siksi liiton vahvistaminen jonkinlaisella virallisellakin päätöksellä on hyväksi parisuhteelle. Nykyinen tyyli että "katsotaan nyt miten menee" ja "erotaan jos ei suju" myös johtaa siihen että eletään epävarmuudessa eikä rakkaus pääse vahvistumaan.
Vältä arkea, kipaise töiden jälkeen, mikäli töissä olet kaupan kautta. Siideriä ja olutta kunnon setti ja johan arki unohtuu!
MIKA TÄSSÄ MAILMASSA ON IKUISTA EI MIKÄÄ MUTTA PITÄÄ OTTAA RISKI JOPA RAKKAUDESSA ,ALÄ PELKÄÄ OTA KAIKKI VASTAA MITÄ ELÄMÄ ANTAA NAUTI JA OLE ONNELLINEN SIITÄ MITÄ TOISILTA SAATTE JA ANNATTE .JOS SIIS JOS ERO TULEE KIITÄ HÄNTÄ KAIKISTA HYVISTÄ HETKISTE JA OLE SURULLINEN ITKE SURUSI POIS JA ALA ODOTTAMAAN ETTÄ SE OIKEA SAAPUU