Kolme vuotta seurustelin tunisialaisen ravintolatyöntekijän kanssa.Vuoden asuin hänen kotimaassaankin.Alkuhuuman jälkeen aloin tajuta, ettei siitä taida tulla mitään. Olen itse hyvin kouluttautunut, hän käynyt koulua juuri pakollisen verran. En pystynyt keskustelemaan miehen kanssa mistään muusta kuin tavallisista arkiasioista, hänen kielitaitonsa melko kehnoa. Koin eläväni henkisessä tyhjyydessä, kaipasin keskustelua esim.maailmantapahtumista, erilaisista kulttuureista ja erilaisten ihmisten käyttäytymisestä, asioiden analysoimisesta. Eihä se sujunut, joten lopputuloksena tuli ero, josta hän hyvin katkera minulle.
Tunisialainen
ex-rakkaani
7943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sellaisen kanssa viihtyy jonka kanssa ei keskustella voi.
Yritä katkera mies saada ymmärtämään että mistä kenkä puristaa.
miehesi kanssa kolutustaso samalla tasolla ja kielitaitokin hallinnassa,se on mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Tosin Tunisiassa asuneena huomasin, että sikäläisten englanninkieli melko takeltelevaa. Tsemppiä.
Meidän jutut ainakin lustaa laidasta toseen ja syvästä pintaan.
Niin yleisemminhän siellä ranskaa puhutaan kuin enkkua.
Olen sivusta seuraillut kirjoituksiasi, on ollut mukava lukea kokemuksistasi!
Kuinka miehesi on sopeutunut Suomeen? Eikös teillä ole vielä se kuherruskuukausikin menossa; oletko yhtään ehtinyt tutustuttaa häntä uuteen kotimaahansa (nythän on mukava aika kierrellä ja katsella ja tutustua tähän "kesäkulttuuriimme").
Ei ole Suomessa vielä, kertoili että Tunisiassa 44 ja ulos ei kehtaa nokkaansa laittaa.
Nyt ensin työrupeama ennen edes viisumin hakua..
Kertoilen sitten miten suloista Suomea kommentoi.
Jos kuherruskuukausi on 1 kalenterikuu, niin se neni jo. Meillä se alkaa sitten kun hän saapuu tänne, kovasti suunnitellaan minun ystävien kanssa Suomi-Tunisia hää juhlia. Sellaisia rääppiäisiä.
..pienemmässä mittakaavassa. Pari kertaa olen seurustellut ulkomaalaisen miehen kanssa. Ensimmäinen suhde päättyi moninaisista syistä, mutta taustalla oli minulla tuo nimenomainen "tyhjyydentunne". Tämä ei riippunut oikeastaan miehen kielitaidoista (puhui sujuvaa ja monipuolista englantia) mutta jostain syystä hänestä vain ei ollut juttukaveriksi..
Erottuani hänestä palasin jälleen tapailemaan maamiehiäni ja touhu oli ihan erilaista. Sitä tuli sukellettua syvällekin niin omaan kuin toisen ihmisen mieleen :)
Mutta.. Sitten törmäsin taas ulkomaalaiseen mieheen. Kansallisuus oli eri ja muutenkin kyseessä oli ihan erilainen ihminen. Hän oli myös pitempään suomessa asunut ja puhui suhteellisen hyvää suomea - englanti oli heikompi. Käytimme molempia ja se oli aika sekoilua. Tuntui että väärinymmärryksiä tuli niin paljon ja kaikki piti sanoa niin yksinkertaisesti että ei pystynyt mitään sävyeroja ja tunnetiloja sisällyttää viestiin jota yritit hänelle verbaalisesti välittää. Turhaannuin. Hän turhaantui. Lopulta kommunikointi jäi niin minimiin että pistin poikki.
Meillä oli exäni kanssa yhteisinä kielinä ranska ja englanti, tosin kumpikaan näistä ei ollut kummankaan äidinkieli. Koulutustaso on suurin piirtein samaa luokkaa, keskusteltavaa riitti ja pystyimme puhumaan kaikesta. Itse olen mokuperheen vesa, joten ei minunkaan vanhemmilla aikoinaan ollut yhteistä kieltä. Heidän liittonsa alkoi "body laguage"lla ;) ja kesti noin 45 vuotta isäni kuolemaan asti. Jos sillä nyt mitään merkitystä oikeasti on, niin äitini oli korkeammin kouluttautunut kuin isäni. Tottahan faija siinä välissä ajassa oppi ilmaisemaan itseään ja keksustelemaan hoono soomella ja pärjäsi työelämässä erittäin hyvin. Täsä tapauksessa ei yhteinen kieli ollut ongelma, ja meitä lapsia siinä liitossa siunautui 5 kpl. Mutta ehkä kaikki oli toisin heidän aikaan, mene ja tiedä kuinka syvällisiä keskusteluja silloin oli tarvis tai oli aikaa käydä... :)