Toivottavasti saan kirjoitettua edes jokseenkin selkeästi tunteitani. En tiedä, auttaako mahdolliset kommenttinne yhtään, mutta saisin edes ahdistustani purettua sisältäni. Olen niin hirveän surullinen ja pettynyt. Tiesin jo pian tavattuani miesystäväni, etten helpon miehen kanssa ole tekemisissä. Meillä molemmilla oli pitkä avioliitto takana ja muutaman vuoden olimme olleet yksin. Rakastan häntä ja hän minua. Suhteemme on taas kerran siinä kohdassa, jossa voi hypätä pois tai jatkaa taas jonkin aikaa vuoden tai jotain. Aina toistuvista kriisesistä on puhumalla selvitty ja opittu elämään yhdessä eteenpäin. Meidän on niin helppo elää yhdessä juuri siksi, kun kaikesta on helppo keskustella. Pidämme samoista asioista, olemme molemmat yksikseen viihtyviä persoonia. Nautimme yhdessä touhuamisesta halkopinolla ja hiihtelemässä, marjametsässä ja makurissakin osaamme nauttia yhdessä. Molemmille lapsemme ovat tärkeimmät ja tietysti toisemme. Suhteemme toinen puoli on tätä. Siksi jaksan aina.
Toinen puoli on sitä, ettei hän jostakin syystä koe, että suhteessamme olisi kaikki kohdallaan. Hän myöntää edellä kertomani myös omiksi ajatuksikseen. Minä jätin exän, mutta hän jäi exänsä hylkäämäksi, kuten sen jälkeen pitkään kestäneen parisuhteenkin naisen hylkäämäksi. Siksi ehkä hän ei ole onnellinen kanssani vaikka onkin. En ole kumpikaan hänet hylänneistä naisista. Hän on ehkä kiinni heissä vieläkin vaikka mekin olemme seurustelleet viitisen vuotta. Jotakin häneltä jäi ehkä käsittelemättä erojen yhteydessä. Siksi kai palaamme aina tähän pisteeseen. Minä haluan jaksaa odottaa ja antaa hänelle aikaa. Mutta luoja, miten tämä satuttaakaan. Hän sanoo olevansa itse sinkku ja minun myös. En halua, onhan minulla hänen ostama kihlasormuksensa, vaikka se nyt onkin hänen laatikossaan, asun hänen talossaan.
Tänäänkin hän otti minut syliini, ja sanoi, että vaikka meillä on välillä vaikeaa, niin eihän erota ikinä. Pian kohta hän julisti sinkkuuttaan. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Haluan ja silti tuntuu, etten enää jaksa. Ero on aina niin vaikeaa. Ei ole olemassa helppoja eroja. Aina niitä pitää työstää ja itkeä.
Toinen puoli on sitä, ettei hän jostakin syystä koe, että suhteessamme olisi kaikki kohdallaan. Hän myöntää edellä kertomani myös omiksi ajatuksikseen. Minä jätin exän, mutta hän jäi exänsä hylkäämäksi, kuten sen jälkeen pitkään kestäneen parisuhteenkin naisen hylkäämäksi. Siksi ehkä hän ei ole onnellinen kanssani vaikka onkin. En ole kumpikaan hänet hylänneistä naisista. Hän on ehkä kiinni heissä vieläkin vaikka mekin olemme seurustelleet viitisen vuotta. Jotakin häneltä jäi ehkä käsittelemättä erojen yhteydessä. Siksi kai palaamme aina tähän pisteeseen. Minä haluan jaksaa odottaa ja antaa hänelle aikaa. Mutta luoja, miten tämä satuttaakaan. Hän sanoo olevansa itse sinkku ja minun myös. En halua, onhan minulla hänen ostama kihlasormuksensa, vaikka se nyt onkin hänen laatikossaan, asun hänen talossaan.
Tänäänkin hän otti minut syliini, ja sanoi, että vaikka meillä on välillä vaikeaa, niin eihän erota ikinä. Pian kohta hän julisti sinkkuuttaan. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Haluan ja silti tuntuu, etten enää jaksa. Ero on aina niin vaikeaa. Ei ole olemassa helppoja eroja. Aina niitä pitää työstää ja itkeä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Millä tavoin hän oikein puhuu itsestään sinkkuna?
Onko hän seonnut?