vuosipäivän suunnittelu

Eli siis.. Poikaystävälläni tulee pian vuosi täyteen ja en sitten keksi oikein mitään... Rahaa minulla ei ole kovinkaan paljon joten ajattelin lähinnä jotakin tekoa kuin mitään suurempaa lahjaa. Lahjakortin olen hänelle jo antanut (hierontaa minulta ja kaikenlaista muuta kivaa) Ajattelin että jos järjestäisin piknikin, paikkaa en vielä tiedä, mutta ajattelin että se voisi kestää koko illan ja yön (tykkäämme telttailla).

Kysymykseni olisi siis että mitä viedä piknikille? Ensimmäiseksi tulisi mieleen suklaalla kuorrutetut mansikat, mutta mitä muuta? Mitä voisi piknikille ottaa mukaan? Kertokaa minulle.

Saa kertoa myös muita vuosipäivän viettotapoja. Mitä muuta voisi tehdä? Ravintolaan tai huvipuistoon emme mene. Niitä on koluttu jo ihan tarpeeksi. Jotain erilaista mutta kuitenkin jotakin jota on helppo järjestää.
3250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihme vouhotusta

Äänestä

miehes suunnitella, niin näet onko siitä ukosta mihinkään!

Äänestä

Me menimme mieheni kanssa telttailee ja kalastamaan. Otin evääksi viiniä, erilaisia juustoja suolakeksejä, patonkia, hedelmiä. Sitten joimme eri viinejä eri ruokien kanssa ja lopuksi mansikoita ja kuohuviiniä. Hauskaa oli!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neiti onnellinen kirjoitti:

Eli siis.. Poikaystävälläni tulee pian vuosi täyteen ja en sitten keksi oikein mitään... Rahaa minulla ei ole kovinkaan paljon joten ajattelin lähinnä jotakin tekoa kuin mitään suurempaa lahjaa. Lahjakortin olen hänelle jo antanut (hierontaa minulta ja kaikenlaista muuta kivaa) Ajattelin että jos järjestäisin piknikin, paikkaa en vielä tiedä, mutta ajattelin että se voisi kestää koko illan ja yön (tykkäämme telttailla).

Kysymykseni olisi siis että mitä viedä piknikille? Ensimmäiseksi tulisi mieleen suklaalla kuorrutetut mansikat, mutta mitä muuta? Mitä voisi piknikille ottaa mukaan? Kertokaa minulle.

Saa kertoa myös muita vuosipäivän viettotapoja. Mitä muuta voisi tehdä? Ravintolaan tai huvipuistoon emme mene. Niitä on koluttu jo ihan tarpeeksi. Jotain erilaista mutta kuitenkin jotakin jota on helppo järjestää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu