Reilunkaupan

Tällä palstalla on käyty paljon juupas-eipäs -keskustelua miesten pornonkatselusta. Olen nainen, joka periaatteessa haluaisi katsella pornoa. Ainoa este tässä on se, että asiasta tulee huono omatunto, sillä en voi tietää mistään katselenko hyväksikäyttöä vai täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevien henkilöiden toimintaa. Tietenkin tässä asiassa voi maalaisjärkeä käyttää ja jos harvoin mieheni kanssa katsomme pornoa, valitsemme sen sen mukaan, mikä mielelestämme vaikuttaa ns. reilunkaupan pornolta. Mutta varmoja emme tietenkään voi olla ja kumpikaan meistä ei halua kiihottua toisen hyväksikäytöstä ja satuttamisesta.

Kaikkihan tietävät sen faktan, että pornoalalla on paljon huumeidenkäyttäjiä, jotka eivät tee sitä mitä tekevät omasta vapaasta tahdostaan. On myös ihmiskaupan uhreja, mutta uskon, että ne erottaa helpommin maalaisjärjellä. Miksi näissä keskusteluissa kukaan ei ole huolissaan tästä samasta asiasta, vaan kiistelette siitä, että naisten pitäisi "hyväksyä" miesten pornon katselu? Eikö tärkeämpää olisi, että ne jotka pornoa haluavat katsoa, voisivat sitä ostaessaan valita ns. reilun vaihtoehdon. Eli kulutusvalinnalla voisi vaikuttaa pornoon liittyvien ikävien lieveilmiöiden esiintymiseen. Ihmisten hyväksikäyttö vähenisi, jos suurin osa valitsisi reilunkaupan pornon epämääräisten vaihtoehtojen sijaan.

Joku kirjoitti tällä palstalla, että miksi pornosta pitäisi luopua parisuhteen takia. Mielestäni on kyseessä kaksi täysin eri sarjoissa painivaa käsitettä: porno ja parisuhde. Toinen on viihdettä toinen voi olla elämän tärkein ja antoisin asia. Jos jollakin lukijalla porno on elämän tärkein ja antoisin asia, niin ei voi muuta sanoa kuin aika tylsä elämä sulla. :)

Ja naisille, jotka ette hyväksy pornoa: ei teidän tarvitse muuttua! Omaan seksuaalisuuteeni porno sopii, mutta ihmisen ei tarvitse muuttaa itseään toista miellyttääkseen. Omana itsenänne olette parhaimpia! Toivottavasti kaikki löydätte kumppanin, joka rakastaa teitä juuri sellaisena kuin olette!
10840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

on täysi absolutisti. Niin viinan kuin kaikkien muidenkin päihteiden suhteen.

Äänestä

Harrastelijaporno on takuuvarmasti niin luomu- kuin "reilun kaupan" tuote. Itse heluan kapinoida pornoteollisuutta vastaan... Monesti tulee paha olo valtavirtaelokuvia katsellessa sen tyttörukan puolesta. Asetelmat näyttävät niin tekaistuilta ja epämukavilta: en itse ainakaan mielelläni masturboisi likaisessa raitiovaunussa keskellä talvea! Hyrr.. Tästä syystä myös yleensä inhottaa katsoa pornoa..

Vastauksena realcore? Realcoren on ehkä, sen ajatellaan olevan, totuuden mukaisempaa kuin pornoteollisuuden muovisien erotiikkakuvien. Amatöörien ajatellaan toimivan rakkaudesta, ei rahasta. Itse ajattelisin, että amatööriporno on aidompaa ja autenttisempaa kuin teollistunut porno. Amatööripornossa tuskin esiintyy myöskään hyväksikäyttöä kuten pornoteollisuudessa... (Toisaalta amatööriporno on jo yksi lajityyppi valtavirtapornossa..)

Ei siis netporn vaan porn in the net.. :) Fuck for the rainforests! :D

Äänestä
  • voi aikansa kuluks miettiä, onkohan kyseinen kymmenen prossaa siinä makkaramössössä olevaa eläintä reilusti tapettua, tai yleensäkään reilusti kasvatettua? Tai onko makkarantekijä joku kummallinen pervo, teollisuuden hyväksikäyttämä palkkatukityöläinen?

    Miksi katsoa pornoa ollenkaan, jos se noin ahdistaa?

    Itse katson sille kun tuntuu ja vain nautinnon vuoksi. En rasita aivojani tekijöiden meriiteillä, koska en yksinkertaisesti sellaiseen pysty. Mieluummin onnellisen tietämätön...

    Äänestä

  • ghiili kirjoitti:

    voi aikansa kuluks miettiä, onkohan kyseinen kymmenen prossaa siinä makkaramössössä olevaa eläintä reilusti tapettua, tai yleensäkään reilusti kasvatettua? Tai onko makkarantekijä joku kummallinen pervo, teollisuuden hyväksikäyttämä palkkatukityöläinen?

    Miksi katsoa pornoa ollenkaan, jos se noin ahdistaa?

    Itse katson sille kun tuntuu ja vain nautinnon vuoksi. En rasita aivojani tekijöiden meriiteillä, koska en yksinkertaisesti sellaiseen pysty. Mieluummin onnellisen tietämätön...

    aloittajan tekstille. Älyllistä elämää löytyy nopeammin avaruudesta kuin Suomi24 -keskusteluista.

    Onnea vaan sulle, kun runkkaat katsoen ihmiskaupan uhrin raiskausta ja huumehöyryissä olevan hyväksikäyttöä. Jotta porno voisi olla viihdettä, ei tuollaista riistoa saisi tapahtua. Ei niissä väkivaltaleffoissakaan satuteta oikeasti...

    Ihmiset eivät toistaiseksi syö ihmisiä, eli voit tunkea sen makkaravertauksesi sinne, mihin ei aurinko paista. Ja toisekseen ihmiset pystyvät eläinten kohtelun tasoon vaikuttamaan kulutusvalinnoillaan ja näin ovat monet myös tehneet. Pornon standardisointi antaisi mahdollisuuden vaikuttaa myös vastaavasti ihmisten kohteluun. Mutta onhan Pertin ja Kallen orgasmi toki toista ihmistä tärkeämpi - keinolla millä hyvänsä... V*tut!

    Äänestä

  • palsta... kirjoitti:

    ostetaan yksi kilo makkaraa ja siitä toki maksetaan, menköön raha mihin tahansa, ei sitä kuluttaja oikeesti voi tietää:) Ei ees sitä, mihin raha menee, saati mistä tuote tulee.

    Porno ei oo makkarasta kovinkaan kaukana, sillä kumpiki on ihmisille markkinoitavia tuotteita. Nälkään ja toiseen nälkään.

    Palsta on ihan oikea, kun avoliitossakin syödään, naidaan ja etsitään elämyksiäkin joskus:) Vai eikö teillä?

    miehen mielipide... Teepä näin: työnnä se HK:n sininen perseeseesi vauhtia noin 600 työntöä minuutissa ja mieti, miltä niistä sinun orgasmisi vuoksi hyväksikäytetyistä naisista tuntuu... Siis jos kykenet empatiaan edes näin (tuskin).

    Äänestä

  • vähänkoulutetun kirjoitti:

    miehen mielipide... Teepä näin: työnnä se HK:n sininen perseeseesi vauhtia noin 600 työntöä minuutissa ja mieti, miltä niistä sinun orgasmisi vuoksi hyväksikäytetyistä naisista tuntuu... Siis jos kykenet empatiaan edes näin (tuskin).

    Syön makkarani mieluummin ja en ees sanonu, et se ois hk:n sinistä:) Tasoa sentään!

    Mut oikeesti olen ihan nainen. Yllättävän fiksu ja pohtivainen. Ainakin siltäosin, etten usko ihan kaikkea kuultua ja luettua. Saati että alkaisin tuntea jotain tekoempatiaa niitä kohtaan, jotka filmeissä levittäytyvät..

    Sikakin on kaunis eläin pienenä varsinki, mut niin se vaan makkarassa hurahtaa energiaksi minulle ja kaikille, jokka liharuokaa syö.

    Oot oikeas, et valinnoilla voi vaikuttaa! Miten sinä oot valinnut, kun tunnut tietävän pornosta yllättävän paljon? Katsotko kaiken mahdollisen? Vai kehitteletkö teoriat päässäsi?

    Parisuhteessa on aika paljon muutakin, kuin pornoa tai makkaransyöntiä... kokeile joskus:)

    naiskauppaa opinnoissani. Opiskelua ei näiden asioiden oivaltaminen vaadi. Riittää ihan sen seuraaminen, mitä maailmassa tapahtuu (uutiset, artikkelit jne.). Mutta samalla tavalla kuin natsi-Saksassa oli ihmisiä, jotka kyllä tiesivät mitä tapahtuu, mutta leikkivät tietämätöntä, löytyy tässäkin asiassa sinun kaltaisiasi ihmisiä, jotka kyllä näkevät videolta, että toista satutetaan, mutta leikkivät etteivät tajua sitä. Kylmiä ja itsekkäitä ihmisiä löytyy naisistakin. Se ei ollut uusi uutinen. Se on ihan oikea valinta, ettet teeskentele empatiaa, kun et kerran siihen kykene.

    Fiksuksi sinua voi tuskin sanoa, sillä et tajunnut ketjun aloittajan pointtia: kaikki videot eivät ole hyväksikäyttöä, mutta kuinka ne voi erottaa niistä jotka ovat. Eipä tässä varmasti mitään edistystä tapahdu, kun pornon kuluttajat ovat sinun kaltaisiasi.

    Hyvää kesää ja terveisiä peilillesi (rakkain ystäväsi, oletan)!

    Äänestä

Oli tosi fiksusti kirjoitettu, arvostan:)

Mä itse kuulun näihin pornon "vastustajiin" ja tämä epäeettisyys on ollut yksi mun keskeisimpiä argumentteja. Koska se on oikeesti hyvinkin merkittävä juttu jota monikaan näistä kuluttajista ei tunnu tiedostavan. Koska vaikka meitä nyt on moneen junaan niin tosiasia on että kovin harva meistä tuollaiseen bisnekseen mukaan lähtee ihan täysissä sielun voimissa:)

Toinen, mistä mä en tykkää näissä tyypillisissä tuotteissa on se kammottava naiskuva ja sellainen väkivaltaishenkinen meininki. Ei kiva. Tai se, että nimetään sivuja tyyliin "exploited teens" tms. Se on musta aika sairasta viitata tuollaiseen vaikka sitten lopulta itse sisältö ei olisi niin paha.

Mäkin jopa saattaisin noita katsella jos ne olis asiallisesti tuotettu ja se naiskuva olisi ihan terve. Mutta ne mihin oon törmännyt, ei kiitos...

Mulla olis sellainen mielikuva että Sin City myisi jotain vähän erilaista, naisille suunnattua jne mutta en mä siitä eettisyydestä ihan takuuseen voi mennä.

Äänestä

Hyvä kirjoitus, toivottavasti moni lukee!

Mulla on vähän sama, hyväksyn jos joku haluaa katoa alastomia ihmisiä tai toisten ihmisten sekstailuja (itse en tosin niistä perusta), mutta sitä en voi ymmärtää että ei välitetä niistä ihmiskohtaloista. Niin kuin tuossa ylempana joku itseään fiksuksi mainostava sanoi että haluaa vain nautiskella eikä halua tietää sen enempää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pornoa? kirjoitti:

Tällä palstalla on käyty paljon juupas-eipäs -keskustelua miesten pornonkatselusta. Olen nainen, joka periaatteessa haluaisi katsella pornoa. Ainoa este tässä on se, että asiasta tulee huono omatunto, sillä en voi tietää mistään katselenko hyväksikäyttöä vai täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevien henkilöiden toimintaa. Tietenkin tässä asiassa voi maalaisjärkeä käyttää ja jos harvoin mieheni kanssa katsomme pornoa, valitsemme sen sen mukaan, mikä mielelestämme vaikuttaa ns. reilunkaupan pornolta. Mutta varmoja emme tietenkään voi olla ja kumpikaan meistä ei halua kiihottua toisen hyväksikäytöstä ja satuttamisesta.

Kaikkihan tietävät sen faktan, että pornoalalla on paljon huumeidenkäyttäjiä, jotka eivät tee sitä mitä tekevät omasta vapaasta tahdostaan. On myös ihmiskaupan uhreja, mutta uskon, että ne erottaa helpommin maalaisjärjellä. Miksi näissä keskusteluissa kukaan ei ole huolissaan tästä samasta asiasta, vaan kiistelette siitä, että naisten pitäisi "hyväksyä" miesten pornon katselu? Eikö tärkeämpää olisi, että ne jotka pornoa haluavat katsoa, voisivat sitä ostaessaan valita ns. reilun vaihtoehdon. Eli kulutusvalinnalla voisi vaikuttaa pornoon liittyvien ikävien lieveilmiöiden esiintymiseen. Ihmisten hyväksikäyttö vähenisi, jos suurin osa valitsisi reilunkaupan pornon epämääräisten vaihtoehtojen sijaan.

Joku kirjoitti tällä palstalla, että miksi pornosta pitäisi luopua parisuhteen takia. Mielestäni on kyseessä kaksi täysin eri sarjoissa painivaa käsitettä: porno ja parisuhde. Toinen on viihdettä toinen voi olla elämän tärkein ja antoisin asia. Jos jollakin lukijalla porno on elämän tärkein ja antoisin asia, niin ei voi muuta sanoa kuin aika tylsä elämä sulla. :)

Ja naisille, jotka ette hyväksy pornoa: ei teidän tarvitse muuttua! Omaan seksuaalisuuteeni porno sopii, mutta ihmisen ei tarvitse muuttaa itseään toista miellyttääkseen. Omana itsenänne olette parhaimpia! Toivottavasti kaikki löydätte kumppanin, joka rakastaa teitä juuri sellaisena kuin olette!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu