katso itse eteesi

Olin eräässä pienessä firmassa töissä. Kun tilaukset väheni Pomo sanoi, olen kuullut että eräs toinen pomo olisi irtisanonut työntekijänsä tosta vaan. Vaikka työntekijälle olisi kuulunut irtisanomisajan palkka, Oli kuulemma mennyt sellaisenaan läpi työvoimatoimikunnassa. Nyt minäkin aion kokeilla samaa onnistuisiko se. Laita tuohon nimesi että olet irtisanoutunut itse niin asia on selvä. Sanoin etten hyväksy tällaista. Ymmärtämättömyyttäni lähdin murheissani kotiin ja ajattelin soittaa aamulla liittooni kysyäkseni ohjeita. Omasta ammattiliitossani päiviteltiin pöydällään olevaa suurta paperimäärää ja valiteltiin työn paljoutta. Mutta ehkä saatettaisiinkin tutkia asiaasi kunhan nämä paperit saataisiin järjestykseen. Ymmärtämättömänä ja ilman opastusta odottelin että ammattiliitossani saataisiin paperit järjestykseen. Aikaa kului niin että työkkäristä ilmoittivat että ovat käsitelleet minun asiaani ja todenneet että minulle tulee karenssi koska olen lähtenyt kesken työpäivän pois töistä. Tämä katsotaan että olen irtisanonut itseni. Ihmeissäni soitin ammattiliittooni ja kerroin tapahtumat. Siellä valiteltiin asiaani. Kuukauden kuluttua soitin ammattiliittooni ja kerroin etten tarvitse enää teitä ja että ne paperit voivat olla puolestani sekaisin . Ja erosin liitostani.Nyt en kuulu mihinkään liittoon ja olen sitä mieltä että kuuluminen ammattiliittoon aiheutti minulle karenssin koska odotin sieltä neuvoja. Nyt pärjäilen omin päin ja olen itsenäinen ja katson itse eteeni.
3444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No opit tuostakin varmaan jotain? Ainakin sen että töistä ei olla pois tuosta vaan mitään ilmoittamatta. Tarpeeksi kauan kun on pois niin katsotaan työsuhde puretuksi. Olisit mennyt töihin vaan muina miehinä, eihän firmalla ollut pätevää syytä irtisanomiseesi (toivottavasti tiesit edes tämän) ja olisihan sinulla jokatapauksessa ollut irtisanomisaika..

Äänestä

Eipä taida olla lainmukainen irtisanominen. Jos et kerran laittanut nimeäsi siihen paperiin. Jos oikein muistan, niin työntekijän pitää lain mukaan olla 7pv poissa töistä ilmoittamatta jotta työsopimus voidaan katsoa purkautuneeksi. Mutta nyt kun erosit liitosta, on asiaa vaikea lähteä viemään yksin oikeuteen.

Äänestä

Jos luit irtisanomispaperin ja siinä luki, että työt päättyvät välittömästi voidaan sinut katsoa irtisanotuksi vaikka kieltäydyitkin hyväksymästä irtisanomista. Mikäli jos paperissa luki, että työt päättyvät esim. kahden viikon päästä tms. Olet itse lähtenyt luvatta työstäsi. Toisaalta riittääkö päivän poissaolo irtisanomisen syyksi. Voit kysyä juristilta asiaa. Mielestäni työvelvoitteen laiminlyönti tarkoittaa sitä, että kieltäytyy kokonaan tekemästä työtä ja siten työsopimus purkautuu. Ethän sinä kieltäytynyt. Sinähän ymmärsit olevasi irtisanottu. Voit myös selvittää liiton velvollisuuksia. Mielestäni heidän olisi pitänyt auttaa sinua. Neuvoa miten menetellä näinkin vakavassa tapauksessa kuin irtisanominen. Heidän olisi vähintäänkin pitänyt ohjata sinut lakimiehelle. He eivät noudattaneet sinun ja liiton välistä jäsenyyssopimusta ja jättivät neuvontapalvelua työsuhdeasiassa. Mielestäni voit asettaa korvausvaateen myös ammattiliitolle. Hehän laiminlöivät hyvin keskeisen tehtävän, mikä varmasti on mainittu jäsenyysehdoissa. Kannattaa olla tarkkana ja vaatia omia oikeuksia. Nyt ensi tilassa soitat juristille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katso itse eteesi kirjoitti:

Olin eräässä pienessä firmassa töissä. Kun tilaukset väheni Pomo sanoi, olen kuullut että eräs toinen pomo olisi irtisanonut työntekijänsä tosta vaan. Vaikka työntekijälle olisi kuulunut irtisanomisajan palkka, Oli kuulemma mennyt sellaisenaan läpi työvoimatoimikunnassa. Nyt minäkin aion kokeilla samaa onnistuisiko se. Laita tuohon nimesi että olet irtisanoutunut itse niin asia on selvä. Sanoin etten hyväksy tällaista. Ymmärtämättömyyttäni lähdin murheissani kotiin ja ajattelin soittaa aamulla liittooni kysyäkseni ohjeita. Omasta ammattiliitossani päiviteltiin pöydällään olevaa suurta paperimäärää ja valiteltiin työn paljoutta. Mutta ehkä saatettaisiinkin tutkia asiaasi kunhan nämä paperit saataisiin järjestykseen. Ymmärtämättömänä ja ilman opastusta odottelin että ammattiliitossani saataisiin paperit järjestykseen. Aikaa kului niin että työkkäristä ilmoittivat että ovat käsitelleet minun asiaani ja todenneet että minulle tulee karenssi koska olen lähtenyt kesken työpäivän pois töistä. Tämä katsotaan että olen irtisanonut itseni. Ihmeissäni soitin ammattiliittooni ja kerroin tapahtumat. Siellä valiteltiin asiaani. Kuukauden kuluttua soitin ammattiliittooni ja kerroin etten tarvitse enää teitä ja että ne paperit voivat olla puolestani sekaisin . Ja erosin liitostani.Nyt en kuulu mihinkään liittoon ja olen sitä mieltä että kuuluminen ammattiliittoon aiheutti minulle karenssin koska odotin sieltä neuvoja. Nyt pärjäilen omin päin ja olen itsenäinen ja katson itse eteeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu