Eli menin nuorena 20v naimisiin.Silloin se tapahtui aika pitkälti toisia(vanhempia)miellyttääkseen.Kuinka nuorena onkin voinut vielä olla niin kiinni toisten ajatuksissa?Noh kuitenkin tässä 10 v aikana ehtinyt syntyä kolme lasta.Ihanaa ja hienoa se!Välit kuitenkin vaimoon ja kohta omaan itseensäkkin ehtinyt tänä aika erkaantua.On vain lähinnä sellainen mekaaninen perusasioista huolehtisen suhde kaupat,siivoukset,lasten hoidot.Seksiä ollaan tehty viimeiksi v.2004 lopulla.Enkä edes sitä enään haluaisi hänen kanssaan.Tiedän ettei hän ole paha,enkä minäkään.Onko mitään järkeä pitää tälläistä kulissia?Mitä tapahtuu jos erotaan?Miten lasten käy?Kasvaako heistä kuitenkin tasapainoisia?Huoleni on kova,koska ne ovat tärkeitä vaikkakin tiedän vaimoni niitä hyvin hoitavan(nuorin 2v.)Joka tapauksessa jäisin samaan kaupunkiin,lähelle.Itseäni alkaa elämä jo rasittamaan.Viimeisen 6kk aikana olen ruvennut ottamaan känniä lasten mentyä nukkumaan.Olen täällä koneelle,vaimo tv:n ääressä.Hänellekkin on välillä ruvennut maistumaan ja kerran sanonutkin ettää"eihän täällä muutakaan tekemistä ole"..Totta .Ollakko vai eikö,siinä pulma.Pakko kohta jotain tapahtua,itse en enään kauaa jaksa.Haluan elää ja nauttia lapsistani.
Voimat ehtyy
Suo kuokka ja Jussi
131306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä olen eronnut, minut jätettiin toisen naisen vuoksi, ei se liitto ollut onnellinen ja liikaa mentiin Raju henk.koht tappio, mutta... ikävä kyllä oikeutettu teko exältä.
Jokaisella meistä on oikeus onneen. Niin hänellä kuin minullakin. Vaikka otti koville, nyt kohta 5 vuotta jälkikäteen, voin todeta olevani onnellinen, tasapainossa, lapseni on maailman ihanin, olen löytänyt sisältöä harrastuksestani. Vielä sitä omaa, sitä ihan oikealta tuntuvaa ei ole näkynyt, mutta kun on onnellinen sisältä päin, olematta mikään uskovainen, elämäni on vahvempaa ja onnellisempaa kuin avioliittoni aikana.
Eroprosessi on raju ja rankka. Lapsilla on aina yksi äiti ja yksi isä, ainakin ollut, ainahan ei jompikumpi enää ole elossa, mutta lopussa kiitos seisoo.
Elämäni on omassa mittakaavassaan täydellistä kun vielä joskus sen miehen löydän.
Pidä haaveistasi kiinni, lapset on lojaaleja vanhemmilleen, tosin ne kärsii erosta eniten, mutta lapset myös vaistoaa jos ei ole hyvä olla. Jos isä ja äiti on onnellisia, lapsetkin on. vaikkei asuisikaan saman katon alla.
Yksi ainoa elämä, siitä kannattaa tehdä elämisen arvoinen ja seksi, se kuuluu parisuhteeseen, parhaimmillaan se on nautittavaa, kaunista ja hyvin luonnollinen osa suhdetta.
Voimia kesääsi!
t. Kohtalotoverisi mutta toista sukupuolta :)
Lohduttavaa,ja sillä etten varmasti ole ainoa joka tässä suossa painii asioineen.Kaikella on aikansa ja paikkansa.Minulle on tärkeintä turvata lapsille hyvä elinympäristö.Itse elän juurikin nyt elämää jossa en tunne oloani viihtyisäksi,niin saattaa se myös heijastella lapsiin,ja hehän myös vaistoavat.Välillä olen myös kireänäkin....Mutta pitää olla ilmeisesti rohkea ja tunnustaa itselle ja puolisolle tosi asiat.Me ei kuuluta yhteen ja piste.Tehdään elämästämme parempi piste.Kysymys kuinka tehdään lasten elämästä parempi,tai edes hyvä?Mutta eihän tämäkään mihinkään johda,nykytilanne.Pitäähän lastenkin nähdä oikeaa rakkautta ja aidosti lämmintä ilmapiiriä.
"Pitäähän lastenkin nähdä oikeaa rakkautta ja aidosti lämmintä ilmapiiriä. " Juuri näin.
Huomaan tekstistäsi, että olet miettinyt aihetta paljon. Kannat vastuusi lapsistasi, se on ihan selvää tekstin perusteella.
Anna lapsillesi omaa aikaasi, rakasta, hali ja helli. Eron hetkellä ja eron jälkeen muista korostaa, että sinä R-A-K-A-S-T-A-T juuri heitä ja tulet aina heitä YHDESSÄ äidin kanssa rakastamaan, vaikka te asutte eri osoitteissa. Korosta myös muita lapsille tärkeitä läheisiä, se luo turvallisuuden tunnetta.
Rakkaus ja turvallisuuden tunne, ne on kaikki lapselle. Aikuisten on pakko nuolla haavansa, mutta omista lapsistaan, niistä jokainen kunnon äiti ja isä pitää huolta ja tekee kaikkensa että se tie olisi mahdollisimman siloinen.
Älä kuitenkaan unohda myös omaa aikaasi itsellesi, eron jälkeen, opettele elämään vahvaa elämää pienistä asioista nauttien, vahvistut ihmisenä ja alat katsoa tätä maailmaa ihan eri silmin. Kun sinä voit hyvin, myös silloin sinulla on jotain vahvaa ja toivon että juurevaakin antaa lapsillesi.
Tsemppiä matkaasi!
ja laskisin. Seksiä viimeksi v. 2004 ja kaksivuotias lapsi?
On näe sairauksia ettei onnistu luonnollisesti js on keksitty keinohedelmöitys....Mieti sinä sitä kyniesi kanssa.
tuollaiseen tilanteeseen vielä yksi lapsi keinohedelmöityksellä,koska ei teillä enää v04:ään mitään avioelämää ollut,sitä en ymmärrä???
olla myös vähä hölmöjä,kun vielä sen penskan siihen väljähtyneeseen liittoon teitte kärsimään.Kyllä teillä sillon ainakin löytyi yhteisymmärrystä kaikien rankkojen hoitojen kanssa,ne hoidot on rankkoja ainakin naiselle.Kyllä teidän kanttais ekax mennä parisuhdeterapiaan ja lopettaa se dokaaminen.
Minut on tosiaan ihan tässä lähiaikoina - muutama kuukausi sitten - mies jättänyt sanoilla: "olet maailman ihanin vaimo, mutta en voi elää kanssasi enää.." Olihan se shokki ja katkera pala, mutta oikeassa tuo mies oli. Ei meillä ollut enää mitään muuta yhteistä kun lapsi.
Sain tutulta lainaan kirjan, tarkkaa nimeä en muista, mutta kahden sos toimiston työntekijän kirjoittama "Eron vaiheet - eroaville ja heitä auttaville" tai jotakin sinnepäin. Tavallisen tallaajan sanoilla käytännön asioita ja todella paljon nimenomaan kysymykseen "miten auttaa lapsi / lapset yli erosta?" vastauksia sisältävä teos. Suosittelen lämpimästi jokaiselle eroavalle ja jopa sitä harkitsevalle! (Luulisin, että löytyypi jopa kirjastosta, käyhän kysymässä.)
Ja voimia sinulle kovasti !!!
Lähdette sitten parisuhdeterapiaan tai erotte, mutta tehkää tuolle jämähtäneelle tilanteelle jotakin. Yhdessä, sovussa, toiselle tilaa ja aikaa antaen. Silloin lapset kärsii vähiten.
Helposti sanottu, ei niin helppo toteuttaa, mutta ei mahdotonkaan - tämä viimeinen on sitten ihan kokemus..
Voi miten tarinasi tuntuikaan tutulta... naimisiin parikymppisenä, lähinnä siksi että vanhemmat painosti. Kyllähän siinä tietty toisesta välitti, mutta mitäpä parikymppinen oikeasti aikuisesta rakkaudesta tietää.
Opiskelua, pari lasta, asunto, velat.... arjen pyöritystä. Monelle riittää se arki, se turvallinen samanlaisena jatkuva... Mutta jatkuuko se samanlaisena..pienet muutokset nakertavat tätä ulospäin niin "tyytyväistä" kokonaisuutta.... Meillä se oli sitä, että pikkuhiljaa alettiin viettämään yhä enemmän aikaa omissa harrastuksissa lähinnä kuntoillen, teille alkaa kuvaan hiipiä alkoholi. Kun toinen ei enää vedä puoleensa, kun ei enää ole hyvä olla on parempi alkaa miettimään olisiko molemminlle parempi jatkaa eteenpäin ilman toista.
Lapset pärjäävät kyllä, jos heillä on molempien vanhempien rakkaus ja tuki. Jos pystytte myös yhtenä rintamana lapsianne koskevia asioita hoitamaan ei tule suurempia ongelmia. Itse näytin lapsille, että vaikka asumiskuvio muuttuu perusasiat pysyvät samana. Lapsia ei tarvitse alkaa paapomaan tai ylihuolehtimaan, parasta olisi osoittaa, että heillä on edelleen kaksi vanhempaa, jotka välittävät heistä ja elämä jatkuu ihan normaalisti eteenpäin.
Kun parisuhde menee huonolle tolalle on sitä mielestäni enään mahdotonta korjata.En tiedä,mutta omalla kohdalla se tuntuu kuin joku kääntäisi yön päiväksi.En usko semmoiseen,jos ei rakasta niin siinähän se sitten.Kiva kuulla teiltä rohkeilta jotka olette tehneet valintoja ja selvinneet todennäköisesti voittajana epämielekkäästä elämäntilanteesta.Pitäisi itsekkin saada tosiaan irti itsestään ja ruveta tekemään asioille jotain.Sitä vaan ajattelee,että sitten huomena,kesän jälkeen,joulun jälkeen ja hups.Vuosi meni,ehkäpä teen päätösiä huomenna,ylihuomenna jne.
...ei se sormia napsauttamalla käynyt. Mietin itse asiaa varmasti noin 4 vuotta. Sitten tuli vain päivä, jolloin oli pakko sanoa, että haluan erota. Ehkä alkoi miettiä yhdessäolon suuntaan ja kun suunta oli paheneva oli parempi katkaista se ennenkuin se muuttui "rumaksi", eli ero sovussa.
Kyllä ssenkin ymmärrän, että pahaa oloa on helppo hukuttaa kaikkeen muuhun, ystäviin, harrastuksiin, alkoon...kuka mihinkin, mutta se ei perusasetelmaa korjaa.
Tärkeää on tietää mitä elämältä haluaa, itse haluan vielä kokea, tuntea, nähdä, oppia, välittää, rakastaa..... kuollut suhde on kuollut niin fyysiseti kuin psyykkisesti. Sen jälkeen, kun uskaltaa tehdä ratkaisuja alkaa paraneminen. En väitä että se on helppoa, mutta kun on optimismia ja uskallusta pärjää vaikeidenkin hetkien yli...siihen tarvitaan myös huumoria ja positiivisuutta.
"Tärkeää on tietää mitä elämältä haluaa, itse haluan vielä kokea, tuntea, nähdä, oppia, välittää, rakastaa..... kuollut suhde on kuollut niin fyysiseti kuin psyykkisesti."
Se on juuri näin!
mullakin ero virellä mut tunteita paljon entistä kohtaan välillä huonoja ja välillä kauheata kaipuuta.mut luulen et lapset on tasapainosempia näin kuin aviossa ollessa eikä niistä heittiöitä tule jos niitä rakastaa ja saavat rakkautta.ainut elämähän tämä on jota nyt eletään kai siitä täytyis nauttiakkin.mieti tarkkaan ennen eroa jos vois vaik korjata entistä liitoa mut jos ei toimi niin ei toimi.ero on rankimpia kokemuksia elämässä mut kai sen kestää ja tottakai kestää.hyvää kesää sulle.