Puudutus ei häviä

Unna2

Onko kellään kokemuksia vastaavasta:
Puudutus tehtiin ala-takahampaan paikkaamista varten (johtopuudutus??) ja puudutus ei häviä lainkaan. Kielen toinen puoli, kielen alus sekä ikenet puuduksissa vaikka hammaslääkärissä käynnistä on jo viikkoja. Hammaslääkärin mukaan joku hermo vaurioitui puudutuksen yhteydessä ja kuulemma pitäisi palautua ennalleen, mutta yksilöllistä miten kauan kestää. Kuulin toisaalta tarinan, ettei vaurioitunut hermo itsestään enää mihinkään korjaantuisikaan, vaan vaiva jäisi pysyväksi. Onko kellään käynyt samoin? Onko vaiva parantunut vai jäänyt oikeasti pysyväksi?

107

59047

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei vielä tekareita

      Minulla kestää puudutuksen jälkeen monta tuntia ennen kuin tulee tunto suuhun.
      Kysyin hammaslääkäriltä miksi minulla kestää puudutus niin kauan,hän ei ottanut asiaan kantaa.
      Kaipa se on yksilöllistä kuinka voimakkaasti ne puudutusaineet eri ihmisiin vaikuttaa.
      En anna puuduttaa muuta kuin silloin jos pitää hammas poistaa,tai jos on oikein syvä reikä.

    • Kaverilla

      Kävi samoin, tehtiin johtopuudutus alaviisauden hampaan poiston takia. Siitä on yli vuosi ja erikoisham.lääk.hoiti. Kaverilla ei ole vieläkään tunto palannut kokonaan. Esim.kun juo jtkin saattaa juomat valua suupielestä puserolle.Aikoo tehdä valituksen.

    • sanna,

      Minulla on joskus puudutuspiikki osunut kielihermoon, tuntuu kuin saisi sähköiskun kieleen, mutta ei ole tullut mitään vaurioita ja puudutus on hävinnyt normaalisti muutaman tunnin kuluessa. Jos jonkun hermovaurion olet saanut, niin tee ihmeessä valitus hammaslääkäristä.

    • pitkään

      Minulla oli viisaudenhampaiden poiston jälkeen kasvojen toinen puoli silmästä alaspäin osittain tunnoton noin puolitoista vuotta. En tosin tiedä, oliko syynä puudutus vai rankat toimet (kaikki neljä poistettiin samana päivänä), mutta väittivät sen olevan ihan normaalia. Kivaa ei ollut, kun suukin oli pitkään tunnoton.

    • hngdas

      mulle kävi kanssa samoin kun juurihoidossa lyötiin 6puudutuspiikkiä>kielestä meni tunto kuukaudeksi..älä panikoi ,kyllä se tunto palaa kielee voi tosin mennä esim.kuukausi

    • kyllä

      Tunto palaa 1-6 kk kuluessa erittäin suurella todennäköisyydellä. Vain sellaisissa tapauksissa, että tunto häviää täysin voi hermovaurio olla joskus irreversiibeli. Itse asiassa hermovaurio ei niinkään johdu piikin suorasta vaikutuksesta vaan väärästä puudutusaineesta, jolla on toksikologinen vaikutus arkaan kielihermoon. Vaikuttava aine on articaine. Sitä tai sen johdannaisia ei mielestäni tulisi koskaan käyttää johtopuudtuksissa. Muussa tapauksessa kyseessä on hoitovirhe. Myös lääkäri tekee virheen, jos painaa painetta vastaan puudutteen väkisin jännetuppia vasten. Potilas itse voi vaikuttaa kahdella tavalla. Jos tuntee kielessään sähköiskun kaltaisen tunteen, reagoi siihen jotenkin, jolloin lääkäri voi vetää piikin heti pois. Toiseksi potilas voin avata suunsa niin auki kuin vain saa, sillä tuolloin kielihermo vetäytyy paremmin suoraan.

      • Ari vaan

        Väität siis, että artikaiinilla olisi toksikologinen vaikutus kielihermoon. Onko tieto vain mutu-tuntumaa vai onko tälle väitteelle jotain perusteitakin. Hermovaurion voit saada aikaan pelkällä neulallakin ilman mitään ainetta. Se on aina mahdollista puudutettaessa. Eri ihmisillä hermot kulkevat kuitenkin hieman eri kohdissa ja toiseksi mitä näet limakalvon alle puudutettessa (vastaus: et näe muutakuin limakalvon pinnan).

    • Ekkispekkis

      Olin tänään päivällä kello 14 hammaslääkärissä ja ne puuduttivat 2 kertaa. Nyt kello on 18.45 ja puudutus on muuten hävinnyt ja tunto palutunut, mutta ruoka maistuu oudolle kielen oikealla puolella... Se ei masitu kirpeälle, eikä väkevälle, mutta hyvin outoa :s Olen joutunut hampaanpaikkaukseen kertoja ennenkin, mutta silloin ei ole ollut samankaltaista, pliis, vastatkaa!

      • Hammaslääkäri

        Ilmeisesti sinulle on tehty ns. johtopuudutus alaleukaan, jossa salvataan niin sanotun nervus mandibulariksen eli alaleuan hermon toiminta jolloin vaikutus ulottuu mm. puudutetun leukapuoliskon huulen puoliskoon ja kieleen. Toki siis myäs hampaisiin. 4 h on aika tavallinen aika puudutteen vaikutuksen häviämiselle. Se riippuu monesti käytetystä puuduteaineesta. Yksilöllinen vaihtelu on aika laaja. Tuo 4 tuntia on aika keskiverto aika. Monessa puudutteessa on mukana esimerkiksi adrenaliinia verisuonten supistajana jolloin vaikutus kestää pidempään mutta toisenlaisia puudutteitakin on.
        Näin hammaslääkärinä sanoisin että kannattaa odottaa vielä jokunen tunti. Joskus harvoin voi tulla pieniä "nirhaumia" hermoihin mutta se on harvinaista ja kunnon puudutustekniikka on turvalllista. Muutoin kannattaa ottaa esimerkiksi parin päivän sisään yhteyttä hoitaneeseen lääkäriin ja kertoa asiasta. Hän kyllä ymmärtää ja tietää jatkohoidon.

        Paljon on kysymyksiä tälläkin palstalla. Myös www.nettihammaslaakari.fi sivustolla kannattaa käydä, josta saa ihan puhelinneuvontaakin.

        Voi hyvin ja toivottavasti asiat ovat paremmin!

      • .........
        Hammaslääkäri kirjoitti:

        Mukavaa kun vastailet täällä, mutta hiukan epäilyttää tuo maksullisen puhelinneuvonnan mainostaminen. Muistuttelisinkin, että jos jollain on ongelmia hammashoidon jälkeen, kannattaa soittaa sille vastaanotolle, missä on käynyt!

      • Hammaslääkäri
        ......... kirjoitti:

        Olet täysin oikeassa. Kannattaa aina pyrkiä olemaan yhteydessä hoitaneeseen hammaslääkäriin. 10 v kokemuksella tiedän että ajatus on hyvä mutta liekö se sitten suomalaista mielenlaatua että kuitenkaan niin ei uskalleta tai kehdata kysyä asiasta tai sitten ns. henkilökemiat ovat menneet ristiin.
        Hyvää sunnuntaita !

        Tarkoitin siis että kaikki eivät uskalla kysyä. Arvostan itse aina kun joku kysyy ja aloittaa tyyliin: " Sinulta uskaltaa varmaan kysyä.." Antaa kuvan että ollaan kiinnostuttu omasta terveydestä.

      • keskustelua!

        Jos on kiinnostunut terveydestän ja rupeaa aiheesta kyselemään, niin mistä johtuu, että suhtautumin tuntuu valitettavan usein olevan juuri päin vastainen kuin mitä esität?

        Edustaako esityksesi kuitenkin sitä "juhlapuhepuolta", arkipuheet ovatkin sitten taas erilaisia?

      • hamppis(se parjattu) =)
        keskustelua! kirjoitti:

        Mielenkiintoinen aihe sinulla. Samaa olen pohdiskellut itsekin. (Olen semmoinen pohdiskelijaluonne). Tietenkin tarvitsee olla lähdekriittinen kun puhuu itsestään ja siis puhun omia ajatuksiani eli ei saa tehdä yleistyksiä ammattikuntaan.

        Olen itse kokenut saman asian kuin sinä lääkärissä,hammaslääkärissä (!) ja sairaalassa. Sama pätee kyllä mihin tahansa muuhunkin palveluammattiin. Siis tulee semmonen olo että tuo ihminen ei kuunnellut hiukkaakaan.

        Tuli vaan tajunnanvirtana mieleen eräs kerta kun olin alkossa ja liekö ollut semmoinen kesämies-look päällä ja kysäisin että olisiko kylmässä mitään hyvää kuohuviiniä nautittavaksi kesänurmella hyvässä seurassa. Seurauksena oli että nainen mulkaisi kuin halpaa makkaraa ja sanoi että kuulepas poju (alentavasti):" Ne viinit tuolla kaapissa ovat ARVOVIINEJÄ, ei sinulla ole niihin varaa! " ja kääntyi pois. Tuli vähän semmoinen olo että voi itku..

        Pointtina on se että kaikki ihmiset eivät osaa ottaa ihmistä ihmisenä. Jos joku on resuisempi kuin toinen niin heti oletetaan jo ulkonäön perusteella asioita. Samaa kokevat esim. vanhukset,huumeidenkäyttäjät,maahanmuuttajat ja hieman habitukseltaan erikoisemmat henkilöt. Ei käsitetä että jokainen ihminen on yksilö. Ja kaikilla ihmisillä on oma kieli jolla pitää osata puhua. Tuosta olisi niin tarinoita vuosien varrelta. Ihmettelevät usein että miten potilaat uskaltavat avautua.Muistan eräänkin sotaveteraanin joka kyynel silmäpielessä puhui että ei ole voinut puhua kokemuksistaan sodassa kellekään mutta hammashoidon (!) ohessa hän avautui.

        Tarkoitan siis, ilman juhlapuheita,että ihmisen tarvitsee olla ihminen ihmisille. Jos minulta kysytään apua, yritän parhaani mukaan sen tehdä.Vähättely ottaa ketä tahansa pannuun.
        Valitettavasti monia vaivaa jo nuorella iällä tympääntyminen ja kyynistyminen. Herää toisinaan kysymys että ovatko he väärällä alalla ? Mutta onneksi kolikolla on kääntöpuolensa. Eivät kaikki ole kyynikoita. Koskaan en itse halua muuttua sellaiseksi. Ei anna luonne periksi.
        Meni varmaan hiukan sekavaksi mutta pääasia on että kuuntelee.

      • sampo55
        keskustelua! kirjoitti:

        Jos on kiinnostunut terveydestän ja rupeaa aiheesta kyselemään, niin mistä johtuu, että suhtautumin tuntuu valitettavan usein olevan juuri päin vastainen kuin mitä esität?

        Edustaako esityksesi kuitenkin sitä "juhlapuhepuolta", arkipuheet ovatkin sitten taas erilaisia?

        voi olla hermovaurio

      • Tiedontarpeessa
        Hammaslääkäri kirjoitti:

        Ilmeisesti sinulle on tehty ns. johtopuudutus alaleukaan, jossa salvataan niin sanotun nervus mandibulariksen eli alaleuan hermon toiminta jolloin vaikutus ulottuu mm. puudutetun leukapuoliskon huulen puoliskoon ja kieleen. Toki siis myäs hampaisiin. 4 h on aika tavallinen aika puudutteen vaikutuksen häviämiselle. Se riippuu monesti käytetystä puuduteaineesta. Yksilöllinen vaihtelu on aika laaja. Tuo 4 tuntia on aika keskiverto aika. Monessa puudutteessa on mukana esimerkiksi adrenaliinia verisuonten supistajana jolloin vaikutus kestää pidempään mutta toisenlaisia puudutteitakin on.
        Näin hammaslääkärinä sanoisin että kannattaa odottaa vielä jokunen tunti. Joskus harvoin voi tulla pieniä "nirhaumia" hermoihin mutta se on harvinaista ja kunnon puudutustekniikka on turvalllista. Muutoin kannattaa ottaa esimerkiksi parin päivän sisään yhteyttä hoitaneeseen lääkäriin ja kertoa asiasta. Hän kyllä ymmärtää ja tietää jatkohoidon.

        Paljon on kysymyksiä tälläkin palstalla. Myös www.nettihammaslaakari.fi sivustolla kannattaa käydä, josta saa ihan puhelinneuvontaakin.

        Voi hyvin ja toivottavasti asiat ovat paremmin!

        Mitä tarkoittaa "ymmärtää ja tietää jatkohoidon"? Entä jos hän on tehnyt virheen eikä suostu myöntämään sitä. Itselläni on juurihoito kesken. Ensimmäisellä kerralla sain kaksi puudutusta ilman adrenaliinia ja hoidettavan hampaan puoleinen osa kasvoista on edelleen, puolentoista viikon päästä, hienoisen tunnoton. Luulin ensin, että homma johtui hampaaseen ruiskutettavan lääkkeen vaikutuksesta, joten en maininnut siitä toisella hoitokerralla (lääkärikin oli vaihtunut). Olisin kiinnostunut tietämään, mikä taho tekee puolueettoman analyysin tunnottomuuden syistä ja tulevaisuuden näkymistä. Mietin myös, onko mahdollista, että hampaan sijainti on itsessään epäsuotuisa, eli hermovaurio väistämätön hoidon tulos, vai voiko kyseessä olla puudutushuti.

    • tyttö--

      Tänään olessa hammaslääkärissä aamulla 8 aikaan minulle laitettiin puudutus piikki. Puudutus tuntui korvan-suun ja silmän välisellä alueella. tällä hetkellä en saa edes suuuta kunnolla auki ilman kipua enkä ole koko päivänä voinnut syödä mitään, mistä mahtaa johtua? ja särky on hirveä koko ajan.

    • hammaslääkärikammost

      hammaslääkärissäkäynnistä tosin on vasta 2 vuorokautta muttei tunto palaudu huuleen ja leukaan, on nimittäin todella inhottavaa. puudutusta laittaessa sätkin 2-3 kertaa kun osui hermoon, siksi tämä vamma..lääkäri myönsi ns. hoitovirheen kun soittelin takaisin että mitä ihmettä teen, kertoi ettei hermoja voi mitenkään nähdä, no eihän niitä voikaan. pitäisi palautua normaaliksi ajan kanssa ja toivottavasti palautuukin :)

      • inhottavaa

        kävi myös minulle. Minulta poistettiin eilen oikealta alhaalta viisauden hammas. Puuduttaessa pari sätkyä ja nyt kun käynnistä on jo 1,5 vrk, leuka ja alahuuli toikealta puolelta edelleen tunnottomat. Lohdullista kuitenkin lukea, että muillekin käynyt samoin ja että toivoa palautumisesta olisi. Hammaslääkäri on ensi viikon poissa, joten en saa häneen yhteyttä.

      • jepje
        inhottavaa kirjoitti:

        multa poistettiin noin kolme vuotta sitten alhaalta viisaudenhammas ja on edelleen leuka ja alahuuli toiselta puolelta tunnoton.

      • minäsevaan
        jepje kirjoitti:

        multa poistettiin noin kolme vuotta sitten alhaalta viisaudenhammas ja on edelleen leuka ja alahuuli toiselta puolelta tunnoton.

        Hui toivottavasti mulle ei käy noin.
        2 tuntia sitten tulin kotiin hammaslääkäristä. Vasen alhaalla oleva viisaudenhammas poistettiin ja käytettiin johtopuudutusta(lisättiin kerran ekan piikin jälkeen).
        Poisto kesti n.10 min..
        Nyt tuntuu puudutuksen takia, että pitäisi kokonaista tomaattia poskessa, ei kauhean kiva tunne. Poski ei ole turvonnut. Tässä mietin että kauankohan puudutus vielä kestää :D poski tuntuu nimittäin kertakaikkiaan kauhealta.

    • Peppi Pitkätossu

      7. - 8.11. välisenä yönä järkyttävän kova hammassärky, yöllä ei mistään apua vaikka soittelin koko yön sinne sun tänne.
      su 8.11. klo 0800 päivystykseen, jossa aloitettiin oikean leuan viimeisen hampaan juurihoito.
      ti 11.11. yht´äkkinen kova kuumeen nousu, horkka yms.
      Kiireen vilkkaa Peijakseen, josta sikakarsinan jälkeen yöllä leukaröntgeniin, hampaan poisto, eristykseen ja sikakokeisiin ja siitä lähtien (9vrk) sairaalassa tiputuksessa kunnes crp laski 250-8, nyt kotona ja viikon sairis, ei sikainfluenssaa, mutta tänään kävin rokotuksessa.
      8.11. lähtien oikeanpuoleinen alaleuka ja alahuuli sekä kolme hammasta ikenineen olleet tunnottomia. Leuka oli lukossa viikon verran, mutta sitten alkoi jo ohut voileipäkin mahtua huulten väliin.
      Puolet leukaa ja huulta ja muutaman hampaan seutu siis edelleen tunnottomia, mutta kuitenkin kihelmöintiä ja lievää jomotusta?!? Ai niin, sairaalan diagnoosi: hammasinfektio.

      • minä____

        No vieläkö näillä, joilla leuka ja huuli kokivat jonkinlaisen hermovaurion, on tunto kadoksissa??
        Kävin itse viikko sitten viisurileikkauksessa ja tadaa, vasen alahuuli, ikenet, hampaat ja leuka edelleen puuduksissa/tunnottomina. Syöminen on vaikeaa ja kiristää tuolta leukan seudusta niin pirusti suun avaaminen. Leikannut lääkäri sanoi, että pitäisi nopeaa palautua. Toinen taas, että palautuu tooosi hitaasti.. niinpä niin. Kertokaahan kuulumisia asian suhteen.

      • kiumi
        minä____ kirjoitti:

        Kävin eilen alaleuan takahampaan juurihoidossa. Mikään niistä 5.stä puudutuspiikistä ei sattunu ja kaikki meni niinku pitikin.... Kunnes huomasin ettei se puudutus katoakkaan leuasta ja puolesta alahuulesta :(
        Olin ihan paniikissa ja juoksin päivystykseen tänään aamulla et nyt on sattunu jokin virhe!!!!
        Sanoivat kans et hermovaurio mikä yleensä on harvinainen mut normaalisti korjaantuu ajan kanssa parista viikosta 6kk :O
        En ollu ikinä kuullukkaan et tällanen on mahdollista mut näköjään aina oppii jotain uutta.
        Nyt sit vaa tunnon palautumisen oottamista, ilkeällä tavalla mukava huomata etten ole yksin :)

        p.s. fysioterapeutti sano äitille kerran et hermovaurioon pitäs syödä B-vitamiinia koska se edesauttais hermojen palautumista... Kellään kokemusta?

      • muuan vaan
        kiumi kirjoitti:

        Minulta poistettiin vuosi sitten alaviisuri leikkauksella. Puolet alaleuasta ja huulesta sekä pari hammasta edelleen tunnottomana. Olen paria päivää vaille vuoden odottanut tunnon palautumista mutta turhaa odotusta ollut.
        Olen syönyt monenlaista B-vitamiinia monet kuurit ilman vaikutusta.
        Taitaa olla loppuiän haitta tuo tunnottomuus.
        Et todella ole yksin. Ikävä kyllä meitä löytyy vaikka perin harvinaista tämä kuulemma on. Minun kirurgilleni olen ensimmäinen tapaus ja hän on jo konkari näissä hommissa.

      • fiskeosajtu
        muuan vaan kirjoitti:

        Multa ollaan poistamassa viisaudenhampaita alhaalta, mutta lekuri passitti mut varuiksi röntgeniin. Kuvista näkee onko se hermo lähellä viisaudenhampaita. Jos on, niin hampaita ei poisteta (kun ei ole aivan pakko) ja jos ei ole lähellä, niin poistetaan.

    • kko2

      Tänään kävin Kirralla ja sain kortisoonipistokseen ranteeseen, ja puudutuksen. Lääkäri sanoi, että puudutus häviää 2 tunnissa, mutta nyt on jo mennyt kohta 12 tuntia, eikä se ole hävinnyt mihinkään. Turvotus kyllä laskenut.
      Kirjoitin nyt tänne, vaikka tiedän, että täällä puhutaan hampaista - sorry, mutta kun on vähän neuvoton olo, eikä tämmöistä ole aikaisemmin sattunut, vaikka noita ruiskeita on monta saanutkin, enkä löytänyt muuta keskustelupalstaa ko. asiasta. Tsemppiä kaikille "tunnottomille" :)

      • tunnoton täälläkin

        IHANAA!!! kiitos ihmiset kommenteista, olin eilen hammaslääkärillä ja tuollaisen "sähköiskupuudutuksen" saaneena ihmettelen nyt alahuulen osan leuan tunnottomuutta, pienen paniikin vallassa toki! ehkä nyt voin odotella vielä, katsotaan kauanko menee kun tunto palaa, aikas inhottavaa on kun suupielestä valuu kaikki pihalle niin ettei itse huomaa...nyt ymmärrän jo loppuviikon sairausloman tarpeen! hyvä asia tässä on, että EI KIPUJA!!! hyvää jatkoa kaikille

      • kko2
        tunnoton täälläkin kirjoitti:

        Tiedoksi, että tunto palasi käteen vähän yli vuorokaudessa, eli kaikki hyvin siltä osin, mutta kyllähän se tiukoille meni. Onneksi meni pois, tunne kädessä oli tosi outo ja epämielyttävä. Loppu hyvin kaikki hyvin :)

    • LV

      Oma kokemukseni: Ehdotin (poloinen) itse lääkärilleni viisaudenhampaan poistoa. Lääkäri totesi kuvan nähtyään, että tämä lienee hieman kinkkisempi juttu ja pitää operoida yliopistollisessa sairaalassa "varmuuden vuoksi". Liekö ollut puudutus vai veitsi, mutta tunto ei palannut koskaan toiselle puolta kielestä eikä saman puolen ikeniin. Lääköri antoi lähtiessä vahvaa särkylääkettä ja kertoi, että kannattaa ottaa jo varmuudeksi ennen kuin kipu alkaa. Se ei alkanut koskaan. Nyt on aikaa tapahtuneesta kahdeksan vuotta. Omituiseen suuhun on jo tottunut, mutta aina kun alkaa ajattelemaan, niin tuntuu se tunnottomuus. Lisänä on tullut hammasläkäripelko, etenkin, jos puudutetaan tai korjaillaan ei-puutunutta puolta. Hirvittää ajatus siitä, että koko kieli olisi tunnoton ja jäykkä.

    • hoitsu37

      Neula on osunut´/hipaissut hermoon. Puuduttaessahan neula pitäisi viedä hermon viereen ja siihen aine riúiskuttaa, mutta kun ei ole rtg-katsetta, niin joskus voi sattua hipaisu. Oireet voivat kestää vuodenkin, asiaa pitää aika ajoin käydä hml:ssä kontrolloimassa. Tuntopuutoksia, pistelyä. Paranee kyllä aikaa myöten ,mutta on ikävää

      • Ei kivaa

        Viime viikolla leikattiin oikealta alaviisuri ja leuka, alahuuli ja ikenet tältä puolelta edelleen tunnottomat.
        Huulta välillä nipistää, mutta leuka tuntuu jotenkin raskaalta, niinkuin olisi painon tunnetta.
        Ikävä tunne, kun yrittää leikatulta puolelta varovasti pestä hampaita eikä tunne niitä tai ikeniä.
        Puhuessa ja suuta aukoessa leuka tuntuu kireältä.
        Hammaslääkäri sanoi ettei hermo mennyt poikki vaan venyi tai jotain ja paranemiseen saattaa mennä kuukausia.
        Jännitän hammaslääkärikäyntejä todella paljon ja ei tämä tapahtuma ainakaan pelkoa lievennä.

        Mikähän mahtaa olla hammaslääkärikammost-nimimerkin tilanne nyt?

      • Kieli,maku?
        Ei kivaa kirjoitti:

        Reilu kolme viikkoa sitten multa poistettiin viisauden hammas alhaalta.Nyt kieli toiselta puolen tunnoton,pistelee,kiristää tuntuu kaulassa asti ruuassa ei maku!ikenet myös tunnottomat toiselta puolen.Hammaslääkäri sanoi et hermo vaurio tai hermo ollu puristuksissa.katsotaan sitä kolmen viikon päästä? Tänään olen soittanu monta kertaa mut ei lääkäriä saa kiinni.Et nyt aloin muita kautta ottaa asiasta selvää.Eiköhän sit pääse jatko tutkimuksiin?Mut ei enää puudutusta ym suussa touhuilua!Kun vain tunto ja makuaisti tulis takas??Vai mitä teen?

      • Tohelointikeskus...
        Kieli,maku? kirjoitti:

        Kävin hammaslääkärillä reilu kolme viikkoa sitten ja joutuivat poistamaan haljenneen hampaan. Tunto ja makuaisti ei ole palannut takaisin puoleen kieleen vieläkään. Tuntuu tosi pahalta ajatella jos tunto ei palaakaan. Hammaslääkäri epäili hermon vioittuneen ja tunnon palautumiseen voisi mennä vuosikin. On muka niin harvinaista, 1:12000 saattaa käydä näin. En tosiaan uskalla enää ikinä ottaa puudutusta hammasläärissä, ettei mene tunto koko kielestä. Pitää alkaa tutkimaan kuinka hoitovirhehakemus tehdään.

      • eivoiluottaa lekurii

        tosi lohdullista ...vähän niinku shit happens. ja henk koht voivoi. ehkä se joskus paranee

      • Apua...
        eivoiluottaa lekurii kirjoitti:

        tosi lohdullista ...vähän niinku shit happens. ja henk koht voivoi. ehkä se joskus paranee

        Hui, uskaltaakohan tässä koskaan mennä poistattamaan puoliksi puhjenneita viisaudenhampaita... :/ Tänään olin itse ylähampaan paikkauksessa, jossa sain kuvailemanne sähköisku puudutuksen... Kahdelta puudutettiin, vielä on vähän puutunut. Paikkauksen jälkeiset kivut alkoivat, mutta huulen mutristaminen on vielä jäykkää... Tuntoa on kyllä, mutta oikean puolen liikuttaminen jäykkää vielä. Ainakin tietyt ilmeet, sekä syöminen ja juominen. Normaalia? Taidan lukea liikaa kaikkia näitä vaivoja ja pelkään, että hermovauriokin tulisi vielä... :/

      • kuitenkin
        Apua... kirjoitti:

        on todella vaurioitunut, eikä tunto esim. kieleen ole vuodessa palautunut, voi ottaa yhteyttä potilasasiamieheen ja tehdä potilasvahinkoilmoituksen. Potilasvahinkolautakunta käsittelee sen ja jos vamma on todella vahinko (niin kuin se yleensä on kielihermon ollessa kyseessä), potilas voi saada korvausta.

        Joskus taas esim. alaviisaudenhammas voi olla niin hankalasti esim. juuret alaleuan hermon ympäri, jolloin jo rtg-kuvan perusteella hammaslääkäri saattaa varoittaa, että hermovaurio on mahdollinen. Tällöin voi olla, ettei korvausta saa.

        Se oma hammaslääkäri on kuitenkin suositeltavin osoite ensin.

      • Puula
        kuitenkin kirjoitti:

        Jos itsellä ei viisarit ala ajan kanssa vaivaamaan muuten kuin purennan suhteen, niin mielummin hiottaisin kymmenes-/sadasosa millejä pois, kuin vedettäis. Alaviisarit vasta osittain puhjenneet...
        Mitä näitä tosi kertomuksia nyt oon lukenut niin hiki melkein otsalla... Huh huh
        Pitääpä alkaa harkitsemaan jatkossa noita mahdollisia takahampaiden puudutuksia :-(

    • Kipujasärky

      Itse olin eilen aamulla klo 9:30 alahampaiden operoinnissa (erittäin syviä reikiä) ja tehtiin ilmeisesti se "johtopuudutus" ja aine oli joku "xylokaiini", tms. Lääkäri on kokenut ja arvostettukin työssään.
      Huuliin, poskeen, leukaan ja ikeniin palasi tunto osittain vasta yli neljän tunnin päästä. Ja noin kuuden tunnin päästä pystyin jo syömään jotenkin ilman että purin poskeen.

      Ongelma on se, että kieli on osittain tunnoton (15h jo kulunut) ja makuaisti ihan olematon. Koitin syödä chilejä ja nehän eivät maistu miltään. Myöskään mikään kirpeä ei maistu kirpeälle. Suolan ja sokerin maistan vain erittäin miedosti.
      Ja silti pahinta tässä ei ole se makuaisti, vaan tämä tunnoton kieli-tunne.

      Minulla on aina aikuisiällä puudutettu ja koskaan ei ole puudutuksesta tullut moisia oireita. Lapsena hampaisiin ei sattunut poratessa. Nyt jos ilman puudutusta yrittää porata, niin kipu on niin kova, että tulisi pahaa jälkeä aikaan niiden tahtomatta aiheutettujen pakkoliikkeiden takia.

      Joku ihmetteli mistä reiät tulevat. Lapsena enemistö meistä saa vanhemmiltaan bakteeritartunnan. Tuo bakteeri, joka tekee hampaisiin reikiä ei sitten poistu ikinä suusta, jos se sinne on kerran tarttunut. Tästä olen lukenut eräästä amerikkalaisesta tiedejulkaisusta.

      Päivitän tänne tietoa, jos/kun tunto ja makuaisti palautuu.

      • Kipujasärky

        Nyt 8kk myöhemmin päivitän tietoja... eli hermovaurion jälkeen...

        Makuaisti on noin 90% palautunut ja tämän paremmaksi se ei taida enää palautua.
        Kieli ei liikkunut puoleen vuoteen kunnolla ja nyt on normaalimpi. Jäi joku pysyvä vaurio, kun edelleen välillä kieli liikkuu suussa väärin kun sitä "muotoilee", eli kun tekee ns "kielitemppuja". Tuntuu, että jokin "naru" repisi eri suuntaan.

      • Anonyymi

        Olkaa onnellisia et vaan tunto meni. Mulls meni tunto ja hirveet kivut. Tuomio, ei parane.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olkaa onnellisia et vaan tunto meni. Mulls meni tunto ja hirveet kivut. Tuomio, ei parane.

        Hei- millaisia kipuja sinulla on?

    • Ei mielellään

      Vanha ketju mutta kirjoitanpa oman kokemukseni. Minulla puolitoista vuotta sitten poistettu alhaalta vasemmalta leikkaamalla osittain puhjennut viisuri. Vasen puoli huulesta sekä puolet leuasta oli aluksi lähes kokonaan tunnoton muutaman viikon, jonka jälkeen tunto palautui pikkuhiljaa. Kyseisiin kohtiin kuitenkin jäänyt jatkuva kiputuntemus ja alue tuntuu yliherkältä kaikelle kosketukselle. Esim. kaulahuivi tai takin kaulus aiheuttaa kipua ja etenkin alahuulessa on jatkuvaa kiristävää tunnetta tai tuntuu siltä että huuli on tosi turvonnut. Myös kuola saattaa valua leukaa pitkin enkä huomaa itse mitään, eli tunto aivan pinnassa ei pelitä normaalisti. Pussaillakaan ei enää liikoja viitsi kun huuli kipeytyy entisestään....

      Leikkauksen aikana minulle pistettiin kaikkiaan viisi kertaa puudutusainetta koska kipu tuntui niin voimakkaalta (tai sitten puudutus ei vain tehonnut). Lisäksi hammashoitaja kiskoi huultani todella voimakkaasti ja luulin että suupieleni repeää. Itse suukirurgi kertoi minulle hermovaurion riskistä kun jo istuin hammaslääkärin penkissä esilääkityksen saaneena ja sanoi, ettei oikeutta korvauksiin ole jos moinen vaurio minulle aiheutuu, koska riskistä on kerrottu etukäteen. Mistä tietää että on oikeutettu korvauksiin ja mikä hermovaurion on todella aiheuttanut? Tuntuu muutenkin että koko asiaa on vähätelty koska huuleni ei esim. roiku ja se liikkuu normaalisti. Onhan se tietenkin järkyttävää jos haitta on kaiken muun lisäksi vielä kosmeettinen mutta ei tämä jatkuva kipukaan tunnu kovin mukavalta.

      Viikon päästä edessä toisen tulehtuneen alaviisurin leikkaus ja voitte varmaan kuvitella että ei ihan kauheasti huvittaisi uuden hermovaurin pelossa, mutta pakko mennä koska en kestä jatkuvasti suussani märkivää hammasta (joka kasvaa kaiken lisäksi poikittain). :(

      • Mhmm

        Voi kun en olisi lukenut tätä. Multakin joudutaan nimittäin kai poistamaan osittain puhkeamaton ala viisuri. Pelottaa jo valmiiksi hirveästi ja nyt pelottaa vielä enemmän!

    • Harmittaa paljon

      Olin viikko sitten hammaspäivystyksessä ja röntgen otettiin hampaasta,tehtiin johtopuudutus edes kysymättä minulta,hermovauriosta ei varoitettu etukäteen.
      Nyt oikean puolen alahuuli,ikenet ja leuka edelleen puuduksissa.Syödessä puren huuleeni jatkuvasti,juoma voi valua rinnuksille.
      Menin hammaslääkäriin toisena päivänä ja hoitanut lääkäri kurkkasi suuhun,paineli jollain terävällä esineellä tunnotonta huultani ja leukaani ja sanoi,että tunto palaa siihen.
      Olen allerginen penisilliinille,doximycinille ja kefalosporiinille ainakin.
      Syön myös montaa eri lääkettä.
      Onko mahdollista,että sain väärää puudutusainetta?Tai liikaa puudutusainetta?
      Milloin minun kannattaa tehdä potilasvahinkoilmoitus?

    • ennuh

      Joku tässä ketjussa kertoi että hermovaurio on tunnoton eli ei ole kipuja. Minulla on nyt ollut hampaanpoiston jälkeen kaksi viikkoa ns. tunnottomuutta ja pistelyä. Ja kun lääkitys on kohillaan (panacod ja burana yhdistelmä) ei ole kipuja, mutta kun lääkeiden vaikutus alkaa hiipua on kipu "helvetinmoinen"

      Onkohan tämä sittenkään hermovaurio, kuten aluksia ounastelin?

      terkuin, Jenni

    • Ei tunnoton

      Luulis puudut olisi jo 3 v hävinnyt.

    • Luottamus meni

      Vajaa kolme vuotta sitten mulle tehtiin juurihoito. Juuritäyte ylitti juuren reippaasti siten, että sitä meni hermokanavaan. Ylimääräistä vierasmateriaalia yritettiin leikata, mutta kaikkea ei saatu pois. Sen seurauksena puolet alahuulesta ja oikea puoli leuasta jäi tunnottomaksi. Tein potilasvahinkoilmoituksen. Sain korvausta 7000 euroa. Nyt hammas heiluu. Apua, mihinkähän ruljanssiin taas joudun.

    • puuduttajat

      Heh heh, jotkut heittää aikamoista legendaa täällä! :) Noi puudutukset kestää sen 2-24tuntia riippuen paljonko ainetta laitettu. Tosin jos leuka tai suu ollut operaatiossa pitkään samassa asennossa niin voi tuntua jäykkyyttä/puutuneentunnetta pidempään.

      • Puudutettu

        Legendaa ei heitä juuri kukaan, niin tutulta kuulostaa aiempien kirjoittajien kokemukset. Mulla hermo vaurioitui parisen kuukautta sitten särkypäivystyksessä. Lääkäri tiesi heti, mitä on kysymys kun soitin muutama päivä vastaanoton jälkeen ja kysyin syytä tunnottomaan kieleen ja makuaistiongelmiin. Mistään riskistä mulle ei etukäten kerrottu. Odottelen kesään asti ja sitten pitänee palata asiaan potilasvahinkona, mikähän on viallisen makuaistin rahallinen arvo? Mitään kammoa en toistaiseksi puudutusta kohtaan ole saanut, tänään poistettiin yläviisuri ja piikkiä tuli useampia, ei kuitenkaan alaleukaan.

    • VIELÄ EHTII
    • 1r12t3ummgs

      Muulla oli tänään hammaslääkärissä puuduts sattu ihan hirveesti ja on jokestänyt yli 5h!!!

    • Avuton 61

      Kävin aamulla Espoon hl päivystyksessä, puuduttivat hampaan alhaalta, sanoin etten puudu herkästi mutta puudutus jää päälle. Laittoi kaksi piikkiä. Kun poistuin sanoin toimistossa että tuntuu kuin toinen silmä ei menisi kiinni, olen autolla...Hoitaja ei noteerannut mitenkään. Koko ajomatkan kipu silmässä aivan sietämätön ,onneksi oli aurinkolasit ja pysähdyin usein jotta sain mekaanisesti sulkea luomen. Kotiin tultua laitoin kostuttavia silmätippoja ja teippasin luomen kiinni, ei pysy muuten. Meinaan että silmä ei sulkeudu vaikka joku osuisi siihen, aika hurjaa jos ei tiedä tätä mahdollisuutta. Toivon että aamulla asia toisin kun tarttis ajaa taasen autolla.

      • Anonyymi

        Mulla kävi tuo tänään. Yläleuasta uusittiin vanha paikka ja kun toimenpide oli lopuillaan huomasin että toinen silmä ei toimi . Mutta meni myös näkö , eli näin kaiken kahtena ja ikäänkuin " palasina" enkä pystynyt lainkaan seisomaan.
        Hoitajat siitä sitten hakivat pyörätuolilla ja veivät ensiapuun jossa mitattiin verenpaineet, otettiin sydänfilmi ja pistettiin tippa menemään. Olo oli aivan hirveä ja en meinannut pysyä edes tajuissani.
        Noin 3 - 4 tunnin päästä näkö alkoi palautua normaaliksi ja noin 7- 8 tuntia kesti kun pahin puudutus alkoi mennä ohi. Siitä on nyt n 18 tuntia ja vielä tunnen puuttumista posken ja ohimon alueella .
        En tiedä uskallanko koskaan enään mennä hammaslääkäriin .....löysin nimittäin tiedon että puuduttaminen voi sokeuttaa pitkäksikin aikaa.

    • Hammaslääkäri pelko

      mulla poistettin noin kuukausi sitten alahammas takaa. ja söin 3 antibiotit. puudutetiin ja huuli ja poski on turvoksissa vielä. ja puuduksissa. ei mua haittaa vaikka se on puuduksissa. mutta tää turvotus poskessa ja huulessa näkyy selvästi. enkä jaksa valittaa enään hammaslääkärille. onko kellään samanlaista. ja kuin kauan tää kestää?

    • ??

      Minulta täytyisi poistaa viisaudenhampaat. Valitettavasti toisen alaviisurin juuret menevät hermojen läheltä ja poistossa uhkana on tuollainen hermovaurio. Tekisi mieli olla poistamatta, mutta kai se täytyy poistaa, kun se on reikiintyny ja rikki.. Mutta en haluaisi tunnotonta suuta/huulta.:(

    • :(

      Minä kävin eilen poistattamassa alaviisaudenhampaani oikealta puolelta. Hammas ei niinkään ollut minua häirinnyt, mutta aiemmin tänä vuonna käydessäni kipuilun vuoksi poistatamassa kolme muuta viisaudenhammasta hammaslääkäri ehdotti ennakoivaa viimeisenkin viisaudenhampaan poistoa. Kuulemma se olisi joka tapauksessa alkanut oireilemaan jossain vaiheessa.

      Leikkaus tuntui tällä kertaa erittäin kovakouraiselta ja sainkin kolme kertaa lisää puudutusta, koska kipu ei hellittänyt. Leikkauksen aikana hammaslääkäri huomautti, että oho nyt näkyykin hermo. Vasta operaation jälkeen sain kuulla mahdollisesta hermovaurion riskistä. Lääkäri kertoi, että leikkauksen yhteydessä hermo on saanut mahdollisesti osumaa. Tätä aiemmin kukaan muu kuin siskoni ei ollu maininnutkaan tuollaista vaaraa. Nyt, siis yli vuorokausi leikkauksen jälkeen, koko alahammasrivi oikealta puolelta sekä huuli ja leuka on tunnoton.

      Lääkäri mukaan pysyvän hermovaurion riski on tosi pieni, mutta jos tunnottomuus jatkuu yli kaksi viikkoa tulee hakeutua hoitoo ja testeihin. Luin löytämästäni hammaslääkärilehdestä, että 1-8 % viisaudenhampaan poistoleikkauksessa saa ohimenevän alaleukahermon vaurion ja 1 % pysyvän hermovaurion.

      Nyt täytyy vain toivoa parasta ja pelätä pahinta...

      • jepsispepsis

        Toivotaan parasta! Onpa erikoista, että hammaslääkäri ei ole etukäteen maininnut hermovaurion mahdollisuudesta. Minulle kertoi siitä siinä vaiheessa, kun tarkasteltiin viisureita röntgenkuvasta ja suunniteltiin poistoa.

    • Kempeleläinen

      Meikällä oli kahden hampaan poisto, ei puudutus, eikä itse hoito tuntunut missään, mutta puudutus on jo kestänyt sen 5h :-/

    • limmarit ei syövytä

      Ittellä ei niinkään ole kokemusta kyseisistä puudutuksista jotka oisi jäänyt pysyviksi..
      mutta itsellä kestää yleensä n. 2-8h että puusutus häviää.. on muuten jännä tunne se kun yrittää juoda lasista ja puolet naamasta tuntee ja puolet ei samoin syöminenkin on hankalaa mutta onneksi ei ole tuommoista onneksi että oisi kestänyt useita viikoja saati kuukausia.

      Itsellä myös kokemusta limujen ja mehujen juomisesta etten ole pesenyt hampaita.. oli vaan 1 reikä puolen vuoden kokiksen juonnin jälkeen. Mutta sehän riippuu vain hampaan vahvuudesta...

    • 6€piikki

      Minulla katosi puudutus 4 tunnin päästä 10 minuutissa.

    • apujakaivataan229492

      Sain puudutuksen, vieläki 4.5viikkoa sen jälkeen alahuuli tunnoton. APUA MITÄ TEHDÄ!

    • oihoiasdfsa

      kävin alaviisureiden poistossa 3 päivää sitten. Minulla myös kaivettiin toinen niistä ikenestä kun ei ollut puhjennut, ja hermo oli kokonaan näkyvillä. Lekuri sanoi että koska juuret olivat lähellä hermoa, saattaa leikkauksen jälkeen olla leuan alueella tunnottomuutta, mutta suurimmalla osalla tunto palaa 2 vuoden sisään. Onneksi itselläni näin ei kuitenkaan ole käynyt.

      Posket on turvoksissa kuin hamsterilla! millä tän nesteen saa pois? koitan pitää kylmäkääreitä niin usein kun jaksan...

      • Jozzucca

        Yleensä kylmäkääre vähentää turvotuksen syntymistä poistopäivänä. Kun turvotus on syntynyt sitä laskee paremmin lämmin kääre.

    • mourreen

      Hampaiston puolelta ei ole kokemusta, mutta jalasta on: Kerran sain polveen tällin ja sen seurauksena sääressä oli pitkään tunnoton alue. Lääkäri arveli, että hermo on vaurioitunut, ja että kestää ennen kuin se paranee. Vajaa vuosi meni ennen kuin tunto oli taas normaali. Luulisi, että hampaiden hermot noin periaatteessa on suunnilleen samanlaisia kuin jalan, eli voi parantua mutta voi myös kestää.

    • tunnoton.poski

      Onko hammaslääkärissä tullut hermovaurio hoitovirhe? Vai ovatko hermovauriot vain osa hammashoitoa. Itseltä poistettiin leikkaamalla alaviisuri puoli vuotta sitten, leikkauksen jälkeen suuni jumittui noin kuukaudeksi, suuni siis avautui vain noin 1,5cm, ja tunto katosi leikkauspuolen poskesta ja koko leuasta. Hammaslääkärissä olen käynyt, mutta vähän on tyyli, että voi, voi, kyllä se siitä varmaan paranee, pikkuhiljaa. Suun jumitukseen sain jumppaohjeita, mutta en mtn muuta apua, en edes mtn seurantaa, että lähteekö avautumaan. Mutta siis edelleen on tunto poissa toisesta poskesta ja puolesta leuasta. Leikkauksen jälkeen, eikä sitä ennen sanottu mitään mahdollisesta hermovauriosta...eikä edelleenkään hml puhunut mtn hermovauriosta, vaan että hermoa on varmaan jouduttu vähän venyttämään. Mitäs jos tunto ei palaudukaan?

    • Kitliina1

      Minulle annettiin poskihampaan paikkauksessa tuhti puudutus, ja tuntuu että se kirjaimellisesti meni poskelleen, puutunut olo poskessa ja suussa tulee ja menee ja on päivittäisiä migreenityyppisiä näköhäiriöitä (kirkas sahalaitakuvio). Onko kukaan muu saanut migreeniä vaivakseen puudutuksesta?

    • Muamuija

      Puudutus alahampaan poistossa kahdeksan vuotta sitten vihlaisi oikein kunnolla, sitten osa alaleuasta jäi tunnottomaksi tai sanotaan vaikka, että erilaišeksi. Esim. jos painoi sormella leuan alle, se tuntui huulessa lähinnä. Ruoka valui pitkin oikeaa alahuulta, olisin polttanut sen monta kertaa ellei toinen puoli olisi tuntenut jne. Nyt kahdeksan vuoden jälkeen tosiaan alkaa olla tunto palautunut, mutta nyt on alkanut mietityttää, olisiko voinut ja pitänyt hakea korvausta potilasvahinkolautakunnasta? Lääkäri silloin vain totesi, että näin voi käydä, ja kuulemma KAIKKI hammaslääkärit varoittavat etukäteen siitä mahdollisuudesta. No kolme viisuria on poistettu, eikä yksikään niistä lääkäreistä varoittanut, ei tämäkään, joka vaurion teki.

    • steadity

      ei tarvitse seuraavan kerran puuduttaa

    • OIHUJGV

      VARMAAN HERMOVAURIO

    • puutuny

      Kävin hammaslääkärissä n. 10 tuntia sitten. Sain johtopuudutuksen. Nyt puudutus muuten hävinnyt mutta vasen puoli alahuulesta on turvoksissa (noin kaksinkertainen) verrattuna normaaliin. Näytän ihan vammaiselta tai juopolta! Soitan hammaslääkäriin aamulla tästä

      • puuuutuuuuuu

        Mulle kävi eilen samoin

    • hepo3

      mulla paikattiin 2 poskihammasta samalla kertaa, ja lääkäri pisti piikin ensin kaksi kertaa ikeneen, ei heti puutunut joten työnsi kunnolla syvemmälle->autsz! Hoidosta nyt 8tuntia ja purenta-arkuutta on kovasti. varmaan hermo ei oo palautunnu ja sattu hullusti kun kyseiselle hampaalle tulee purentaa.

      • 2303

        Vastaan tähän täysin maallikkona ja tietämättömänä mutta..

        Tunto ei ole hävinnyt -> hyvä
        Ei kipuile itsestään vaan kipu tulee reaktiona purennan aiheuttamaan paineeseen -> kuullostaa hyvältä

        Toivottavasti kaikki on hyvin :)

    • Suvikki74

      Mulla on eiliseltä hammaslääkärikäynniltä 1/4huulibotox. Puolet alahuulesta on turvoksissa. Jouduin ottamaan yöksi 2 särkylääkettä ja puoli litraa jäätelöä.

      • kuukunennnnnn

        Multa poistettiin tänään alaviisuri ja puudutus laitettiin klo 14, nyt 7 tunnin jälkeen on kieli yhä tunnoton toisemta puolelta, mutta liikkuu normaalisti. Kauankohan tuota tunnottomuutta kestää. Suuta en saa kunnolla auki ja niellessä käy kipeää. Kaksi kertaa johtopuudutus jossa ensimmäisessä kuului kumma rusahdus ja toisessa se kihelmöi kieltä. Toivottavasti ei jää vuosikausiksi ja tikin poisto on onneksi jo vikkon päästä.

    • kuukunennnnnn

      Tänään ei vieläkään puudutus ole lähtenyt, aikaa 22 ja puolituntia.
      Soitin omalle hammaslääkärilleni ja hän käski olla ihan rauhassa vain ja odotella, ei mitään hätää. Kertoi, että puutuminen voi kestää joskus jopa pari viikkoa. Operaatio oli niin vaativa, että luuta joudutiin poraamaan kolmeen kertaan pois hampaan päältä, puudutusainetta joudettiin välistä lisäämään ja hammaslääkäri oli hiestä märkä kun hän yriti nostaa hammasta ylös.
      Hammas heilui sivuttaissuunnassa noin puolisenttiä, mutta ylöspäin se lähti sitten vain vipuamalla ihan miesvoimin.
      Leuka ja huulet ovat sen näköiset kuin olisin ollut oikein kunnon nyrkkitappelussa ja saanut oikein kunnola turpiin.
      Noh viikon päästä on se tikkien poisto ja odottelen että kieltä alkaisi kihelmöidä ja puudutus lakkaisi, kieli kuitenkin toimii ihan normaalisti, eli vääntyilee ja kääntyilee suussa ihan niinkuin ennenkin. Turhauttavaa ja masentavaa vain tämä odottaminen. Toivottavasti tässä ei mene vuosikausia o.O

      • kuukunennnnn

        Kieli edelleen osittain tunnoton, kielen tyveen on tunto palannut ja kipujakin on ollut, kun tuskan kanssa suun kampean väkisin auki tuntuu kielessä kummalliselta. Kieli liikkuu normaalisti ja kihelmöintiäkin on ollut, mutta tunto ei ole kokonaan palautunut. Kaikkein hirveintä tässä on se, että unissani luulen purevani purkkaa ja se onkin kieleni :(

      • kuukunennnnn
        kuukunennnnn kirjoitti:

        Kieli edelleen osittain tunnoton, kielen tyveen on tunto palannut ja kipujakin on ollut, kun tuskan kanssa suun kampean väkisin auki tuntuu kielessä kummalliselta. Kieli liikkuu normaalisti ja kihelmöintiäkin on ollut, mutta tunto ei ole kokonaan palautunut. Kaikkein hirveintä tässä on se, että unissani luulen purevani purkkaa ja se onkin kieleni :(

        Noniin..Yli vuosi on kulunut vasemman alaviisurini leikkauksesta ja tunto ei ole palannut kuin osittain.
        Vasemmalla puolella kielen kärjessä ja alla tunto on lähinnä pistelevää kutitusta ja kielen päältä on tunto tyystin pois edelleen. Sisäpuolella ikenet ovat ns. kosketusarat ja tunnottomat ja kihelmöintiä en enää tunne ollenkaan.
        Pelkään että tämä jää tämmöiseksi.
        Ainoa tunne mikä tulee on hampaita harjatessa ja langatessa ihan takaa ja viimeisen ja toiseksi viimeisen hampaan välissä, on tajunnan räjäyttävät sähköiskut, ne tuntuvat juuri niissä kohdissa mihin lanka/harja osuu ja kielen ulkosyrjällä, ei muualla.
        Ja kun tuossa vuosi sitten mainitsin, etten saanut suutani auki, siihen auttoi toinen antibioottikuuri.
        Ruoka ei maistu toisella puolella ollenkaan, enkä tunne kylmää/kuumaa.
        Eli luulen että lääkäri pisti ensimmäisen piikin kielihermoon, koska tunsin sinä aikana mojovan sähköiskun kielessä.
        En oikein tiedä mitä tehdä asian suhteen. Ajattelin käydä toisella hammaslääkärillä tutkituttamassa asiaa, mutta eihän toinen korppi toisen korpin silmää noki. Että tämmöinen tapaus minulla.

    • agga

      onko vieläkin

    • memmu2

      Viikko sitten päivystyksesä aloitettu juurihoito ja puudutuspiikki meni "vikaan" puolet huulesta ja ikenistä edelleen puuduksisssa ja pistelevää hetkittäistä kipua. Hammas ei ole enää tunnoton mutta kyllä potuttaa kun ei tiedä yhtään millon tää häviäis vai häviääkö ikinä =(

    • uteliaana

      Onko tilanne parantunut

    • hermovaurio

      varmaan parantumaton hermovaurio kysymyksessä

    • nervus

      Voi mennä pitkäänkin että tunto palaa

    • Fuck puudutus

      Siis mulla kestää noin 13 tuntii et tunto palaa takasin Se puudutuksen jälkeinen kipu leuassa ei todellakaan oo kiva

    • hsgase

      samoin kesti pitkään

    • helena3

      Minulta poistettiin aleleuasta viisaudenhammas 2 viikkoa sitte. Kipu leuassa on ollut valtava. Kaksi kertta laitettiin ns. tamppooni poistokuoppaan ja nyt kahdet antibiotit päällä. Eilen kävin näyttämässä hammaslääkärille. Kuvattiin ja otettiin vielä verikokeet. Ei kuulemma mitään poikkeavaa. Hermokipu on vain valtava. Aika toivoton tunne. Poski on ihan kumman tuntoinen ja viiltävä kipu leuassa.

    • anne p

      kyllä on kokemuksia. monenkymmen vuoden jälkeen menin julkiseen hammashoitoon.en mene enää ikinä. minulla on aivan ihana hammaslääkäri mehiläisessä jaana rantanen jolla joiduin käymään terveyskeskus lekurin jälkeen. se terveyskeskus lekuri laittoi puudukden suoraan hermoon ja tästä on aikaa kaksi kuukautta eikä puudutus häviä. olipa ihmeellistä syödä ja suoda vain toisella puodella ja pehmoruokaa. poskeen tuli puolikkaan tomatin kokoinen ja näköinen patti sekä sisäettä ulkopuolelle. kun ei tuntenut mitään puri posken turvonnutta sisäpuolta.se siitä julkisesta terveyden huollosta. t.anne

    • voishaiba

      Torstaina vääntivät alaviisurin vasemmalta pois. Juurten välissä meni leuan tuntohermot.
      Samalla otettiin vasen yläviisuri, jonka vetäminen sattui puudutteesta huolimatta.
      Kaks päivää myöhemmin naama turvoksissa, syöminen hankalaa ja tunto puuttuu leuasta sekä huulesta. Pieniä kihelmöintejä tuntuu, eli ehkä vielä paranee edes vähän. Olisiko tunto pysynyt, jos olisivat leikanneet sen pois väkivaltakeinojen sijaan?

      :(

    • kestopuudutettu

      Saanko osallistua keskusteluun, vaikka puudutuskokemukseni ei tapahtunutkaan hammaslääkärissä. Sain siis muussa yhteydessä samaa puudutusainetta, jota hammaslääkärissäkin käytetään. Minulle seurasi siitä poikkeuksellisen vaikea haittavaikutusreaktio, johon kuului mm. pitkäaikainen lähes koko kehon puutuminen, sydänoireita, hengitysoireita, kuulo ja näköoireita jne. Kokemus oli hyvin tuskallinen. Mitään korvausta tms. en saanut, koska jotkut lääkärit väittävät, ettei puudutusaineesta ole mahdollista saada rajua haittavaikutusreaktiota ilman suurta yliannosta.

      Mutta ei minulle kukaan hammaslääkäri ole sellaista väittänyt, eikä nyt ylipäätäänkään kaikki lääkärit sellaista väitä, kun hammaslääkärissäkin kai yleensä kysytäänkin onko yliherkkyyttä puudutusaineelle tms.

      Minulle tuntuu elämä hankalle kyseisen minulle esitetyn mahdottoman väitteen kanssa.

    • eiiikää

      Siis saaako syödä vaikka olisi puudutettu

      • Älä_haukkaa_itseäsi

        Periaatteessa saa syödä, mutta hammaslääkäri varoittaa eikä suosittele syömistä ennen kuin puudutus on hävinnyt. Kun puudutus on vielä päällä, myös poski, kieli ja huulet ovat puutuneita enemmän tai vähemmän. Tuolloin on vaarana että syödessä puraisee palan irti kielestä tai poskesta. Vaara on todellinen koska suu ei toimi normaalisti puutuneena ja mahdollisesti turvonneena operoinnin vuoksi.

    • apupapu23

      Voi hyvä tavaton, mitä kokemuksia. Minulta Tallinnan klinikalla otettiin 3D kuva leuasta, jossa näkyi hermot yms. Puudutus vaikutti vain hoidon ajan ja kun kävelin hotellille ei puudutusta koskaan ollut jäljellä. Huulet ei koskaan puutuneet niin, kuin Suomessa.
      Nykyisin käyn Tallinnassa klinikalla. On paljon halvempi ja saa kelakorvauksen samalla lailla, kuin Suomessakin.
      Aika moista puoskarointia Suomessa?

      • tallinnaanko

        hei apupapu, missä käyt tallinnassa? osaatko suositella hyvää paikkaa?

    • Yksityisellä

      en kävin postattamassa alaviisaudenhampaat. Kun hammaslääkäri pisti puuduruspiikin, sanoin että kieleeni sattuu. Hammaslääkäri tähän totesi, että ei voi, ei hän ole lähelläkään kieltäni. 30 h operaatiosta ja puolet kilestä on täysin tunnoton. Soitin hammaslääkärille ja kysyin asiasta. Hoitaja sanoi kaiken olevan ok. Kuitenkin hammaslääkäri soitti itse parin tunnin päästä. Hän kertoi että vaikuttaa nyt siltä että hänen puudutuspiikki on katkaissut kielen hermot. Pitää käydä lääkärissä kartoittamassa vaurion laajuus. Kahden vuoden siällä tunto palaa, jos palaa. Tuntuu ihan kauhealta. Syöminenkin on niin vaikeaa kun ei tiedä pureeko ruokaa vai kieltä. En kestä tätäsom tunnottomuutta lopun elämää....

    • Anonyymi

      Mulla hävisi poskihampaan puudutuksen jälkeen kielestä tunto ja makuaisti käytännössä kokonaan. Palautuukohan milloin kestänyt jo yli 12 h

    • Anonyymi

      Moi. Ajattelin, että olisi kiva kertoa terveisiä ja että mitä minulle nyt kuuluu. Olen ketjun alkuperäinen postaaja nimimerkillä "Unna2" (ei ole oikea nimeni) Hämeenlinnasta. Kokemukseni on vuodelta 2008. Nyt 12-vuotta myöhemmin on kielessä vieläkin havaittavissa pientä puutumista ja ajoittaista sähköisyyden tunnetta. Tätä ei ilmene läheskään päivittäin. Myös kielen kontrolli on kärsinyt ja en saa kaikenlaisia kieliliikkeitä enää tehtyä kunnolla, jotka onnistuivat ennen hammaslääkärikäyntiä. Makuaistiini ei tämä vaurio tehnyt mielestäni muutoksia. Luulen tämän vahingon syntyneen hammaslääkärin taitamattomuuden vuoksi. Siis siitä huolimatta, että hän oli puudutuksia antanut asiakkaille varmasti päivittäin usean vuoden ajan ennen minua. Puudutuksen tehnyt naishammaslääkäri on tätä nykyä sulkenut liikkeensä ja siirtynyt kunnalle töihin (hammaslääkäriksi). Syytä pelkoon ei ole, sillä hän on taitava alan ammattilainen, jolle ikävästi puuduttaminen ei ole se vahvin taito. Hänellä käydessä sain aina odotella puutumista tovin. Toisin kuin nykyään kunnan lääkäreillä puudutus alkaa jo sekunneissa piikin antamisesta, eikä johtopuudutusta ole tämän jälkeen ollut tarvetta antaa.

      • Anonyymi

        Hei! Pahoitteluni pitkäaikaiseksi jääneestä haitasta. Johtopuudutus joudutaan aina laittamaan ns. Sokkona, puudutettava kohta on usean sentin syvyydessä kudoksissa. Aina ei osu heti 100% kohdilleen ammattilaisellakaan ja puutumista joudutaan usein odottelemaan tovi tai lisäämään puudutetta. Tämä johtuu puhtaasti alaleuan anatomiasta, takahampaiden hermo on puudutettava ennen kuin se sujahtaa paksun putkiluun sisäaan puuduteaineen ulottumattomiin. Sen sijaan alaetuhammasalueella ja ylähampaissa käytettävä infiltraatiopuuditus hanpaan viereen toimii yleensä aina heti. Näiden alueiden anatomian takia hermot ovat pinnassa heti limakalvon alla.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista luettavaa. Olin hammaslääkärillä yläetuhampaa paikkauksessa ja laitettiin vain yksi piikki ylös ikeneen, tuntui, että se menee jonnekon vasempaan sieraimeen kohta jos lekuri vielä sitä työntää syvemmälle.

      Puudutus alkoi vaikuttaa aika hitaasti, mutta ei lähde pois !

      Yleensä reilussa tunnissa puudutus on mennyt tai alkanut häipyä.
      Nyt on mennyt neljä tuntia. Puudutus ei vähene, Minusta se jopa koveni ja laajeni
      pian vastaanotolta lähdettyäni.

      Muutakin vaivaa on, ei helekatti huvittaisi olla puoli naamaa puudukkeessa
      monta kuukautta !!!

    • Anonyymi

      Mä kävin just 3 pv sitten alahampaan paIkkauksessa.. ja leuka on tunnoton ja puutunut EDELLEEN! Samoin tuntui kuin olisin saanut sähköiskun kun laittoi sen puudutteen. Ilmeisestikin johtopuudutus. Katotaan kauan vaivaa

    • Anonyymi

      Kun minä olin hammaslääkärissä ja puudutettiin niin mulla on paikat todella kipeät jalat ovat ja toinen käsivarsi on kipeä niin mitä se on oikein

      • Anonyymi

        istuit tietty penkillä niinkuin jäykkä paska ja sit jälkeenpäin valitat kun paikat on puutuneet

    • Anonyymi

      kun menet seuraavan kerran hammaslääkäriin niin käy tekemässä lotto rivi"ja kun olet hammalääkärissä ja hammasta alkaa kolottaa niin ota se lottokuponki esille ja sano hammaslääkärille että nyt tuli lotto potti!niin kuinka ollakkaan hampaasi sörky ikäänkuin on poissa"

    • Anonyymi

      jos joillakkin on jäänyt sellainen tunn ettö puudutuksen olo on jäänyt päälle niin kannattaa katsoa olisikohan kakka tullut housuun!

    • Anonyymi

      Minulla , ei ole kipua vain ku yritän avata suuni. Jos saan jotenkin ruokaa suuhun voin kyllä purra.

    • Anonyymi

      Kehehehehehehehhehheeheheheheh

    • Anonyymi

      Minulla kesti 2 viikkoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe