En tiedä, keneltä tätä kysyisin.. Naiskaverit kun ovat jotenkin hukkuneet tässä vuosien saatossa, avioliiton aikana.
Rakastan miestäni syvästi edelleen, enkä haluaisi elämää ilman häntä, siitä ei ole kysymys. Miehelläni on uusi työ, johon häntä olen kannustanut ja josta hän nauttii. Kuitenkin tämän työn aikana hänellä on alkanut olla impotenssiä ( 30vee) ja useimmiten kun juttelen hänen kanssaan, hän ei kuuntele tai sitten on kuuntelevinaan mutta myöhemmin paljastuu ettei muista mitään keskusteluistamme. Aina esittää "kiinnijäädessään" loukkantunutta, puhuu jotenkin mitä sattuu... esim: hän on työmatkalla jossakin, mutta ensimmäinen kerta kun soittaa, on illalla 23 aikoihin. Aikaisemmin kuulemma ei ole ollut mahdollisuutta, illallinen venyi jne. Mutta olisi soittanut heti kun tilaisuus olisi tullut. Kun ihmettelen että eikö heidän porukassaan kukaan ole perheellinen ja soita kotiin... noh, kuulen heti että "miksi epäilen". Niinpä. Miksi?? Kuitenkin uskon hänen puheensa siitä että olisi soittanut, että rakastaa minua ja ikävöi. En usko toiseen naiseen, hän ei ole sen tyyppinen että pystyisi pettämään. Tunnen vain olevani ikuisesti kakkonen jollekin. Kun vain tietäisin että mille! Olen todella turhautunut ja vihainen itse ja tiedän kyllä että karkotan rakkaani vain kauemmaksi omalla käytökselläni. Mutta on vaikea pidätellä kirouksiaan kun koko päivänä miehestä ei kuulu, vasta sitten soitetaan kun laitan yöllä viestin että tuntuupa taas venyvän.. Millä saan suuni pidettyä supussa ja sieltä tulevan ulos jotakin muuta kuin perkeleitä?! Siskot/veljet; hyvät neuvot olisivat avioliitossamme tarpeen.
Rakastan miestäni syvästi edelleen, enkä haluaisi elämää ilman häntä, siitä ei ole kysymys. Miehelläni on uusi työ, johon häntä olen kannustanut ja josta hän nauttii. Kuitenkin tämän työn aikana hänellä on alkanut olla impotenssiä ( 30vee) ja useimmiten kun juttelen hänen kanssaan, hän ei kuuntele tai sitten on kuuntelevinaan mutta myöhemmin paljastuu ettei muista mitään keskusteluistamme. Aina esittää "kiinnijäädessään" loukkantunutta, puhuu jotenkin mitä sattuu... esim: hän on työmatkalla jossakin, mutta ensimmäinen kerta kun soittaa, on illalla 23 aikoihin. Aikaisemmin kuulemma ei ole ollut mahdollisuutta, illallinen venyi jne. Mutta olisi soittanut heti kun tilaisuus olisi tullut. Kun ihmettelen että eikö heidän porukassaan kukaan ole perheellinen ja soita kotiin... noh, kuulen heti että "miksi epäilen". Niinpä. Miksi?? Kuitenkin uskon hänen puheensa siitä että olisi soittanut, että rakastaa minua ja ikävöi. En usko toiseen naiseen, hän ei ole sen tyyppinen että pystyisi pettämään. Tunnen vain olevani ikuisesti kakkonen jollekin. Kun vain tietäisin että mille! Olen todella turhautunut ja vihainen itse ja tiedän kyllä että karkotan rakkaani vain kauemmaksi omalla käytökselläni. Mutta on vaikea pidätellä kirouksiaan kun koko päivänä miehestä ei kuulu, vasta sitten soitetaan kun laitan yöllä viestin että tuntuupa taas venyvän.. Millä saan suuni pidettyä supussa ja sieltä tulevan ulos jotakin muuta kuin perkeleitä?! Siskot/veljet; hyvät neuvot olisivat avioliitossamme tarpeen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
"Se, mitä eniten pelkäät, on jo tapahtunut"
Tylyä, mutta pitänee paikkansa tässäkin tapauksessa?
Toivottavasti se viisas ei olisi aina oikeassa! Itsestänikin tuo viesti tuntui luettuna pahemmalta kuin se on elämässämme..Mutta silti muutkaan sanat eivät tilannettamme kuvaa. Pattitilanne. Sen tiedän että menee jos on mennäkseen. Eikä sillä, en ole roikkuvaa tyyppiä, enkä perässäkään jaksa juosta. Toivoisin vain sitä onnellista ja pitkää liittoa:)
Kuullostaa ihan siltä, että mies ei arvosta sinua pätkän vertaa. Siksi toisekseen pakko sillä on toisia naisia olla, koska tuommoinen on.. Vedättää ihan selvästi eli sinun kannattaa avata silmät jos vähääkään kunnioitat itseäsi.
Kumppaniansa sietää tukea ja kannustaa vaan ihan kynnysmattona ei parane olla. Vaikka ukkosi olisi kuinka menestyvä tahansa niin loppujen lopuksi hänkin on vain ihminen eli tietyissä asioissa tasan samalla viivalla kuin kuka tahansa.
Puhukaa asioista, yrittäkää selvittää niitä kasvotusten! :)
"Olen todella turhautunut ja vihainen itse ja tiedän kyllä että karkotan rakkaani vain kauemmaksi omalla käytökselläni."
Tuo lause kertoo aika paljon. Et voi väkisin ketään pitää, joten jos haluat yrittää, niin älä vaadi mitään, vaan ota itsellesi positiivinen asenne ja tuo suhteeseen mukavia asioita, yllätyksiä. Silloin tiedät tehneesi parhaasi ja jos se ei auta, niin sille et voi mitään. Mikään ei kuitenkaan kiukuttelemalla parane.
En tähän meinannut vastata, mutta tuo saamasi palaute on niin prkleen typerää...
Tässä muutama ajatus.
Teille on tapahtunut se mitä hyvin monille tapahtuu. Kun alun romanttinen/himokas rakkaus vaihtuu kiintymykseksi on jäänyt tutustumatta kunnolla siihen toiseen ihmiseen.
Jokainen ihminen loukkaa väistämättä kumppaniaan. Pienet loukkaukset yleensä sivuutetaan yhdessäolon helpottamiseksi. Kun niitä kertyy muutaman vuoden käsittelemätön lasti alkaa muodostua etäisyyttä.
Fyysinen kontakti on elintärkeää. Kun makuuhuoneessa on hiljaista on hiljaista myös keittiössä, autossa ja olohuoneessa. Oma ruumis unohtaa kumppanin ja puoliso muuttuu seuralaiseksi ja kaveriksi. Kukaan terve aikuinen ei jaksa viettää kaverin kanssa aikaansa vuositolkulla.
Mitä siis olisi tehtävä? Minusta ongelmanne eivät vielä kuulosta mitenkään ratkaisemattomilta, mutta molempien panosta ne ratkaisut vaativat. Lähtekää nyt ensihätään lomalle vaikka jonnekin päin Välimerta viikoksi tai pariksi.
kontakti ei auta, jos henkisellä puolella ei synkkaa.
Kyllä se vaan on nimenomaan niinpäin, että makuuhuoneessakin pikkuhiljaa hiljenee, jos keskusteluyhteys ei toimi.
Ensin puhevälit kuntoon ja sitten rutkasti hellyyttä ja koskettelua!
Suhteen henkisten ja fyysisten ongelmien laittaminen tulo-tai arvojärjestykseen on kuin jo klassikoksi muodostuneen kysymyksen esittämistä: "Kumpi oli ensin, muna vai kana?"
Hyvin usein, varsinkin kun molemmat puolisot tekevät rankkaa duunia, saattaa fyysinen yhdessäolo kärsiä siksi ettei sille jää aikaa eikä energiaa. Tämä heijastuu sitten myös henkiselle puolelle.
Tottakai suhteessa puhua pitää, mutta aivan yhtä tärkeää on muistaa ja ehtiä rakastelemaan.
Minusta aloittajan kuvaus kuulosti siltä, että heidän orastavat ongelmansa löytyvät nimenomaan siitä, että on unohtunut kohdella toista ihmistä rakastajana.
Suhteen "piilevien" ongelmien ratkominen kylmiltään pelkästään keskustelemalla vaatii huomattavaa henkistä kypsyyttä molemmilta osapuolilta. Tapa, jolla ne otetaan esille, tilanne, sävy.... Yleensä aina toinen osapuoli kokee olevansa syytetyn penkillä ja alkaa puolustautumaan keskustelemisen sijaan. Siksi ihmiset mielellään välttelevät puhumasta "pikkukiusoista" ja ne saavat rauhassa kasvaa isoiksi ongelmiksi.
Minulla ei ole kuin yksi patenttiratkaisu niille, jotka haluavat pitkän ja onnellisen suhteen:
Olkaa heti alusta alkaen aina 100% rehellisiä toisillenne ja erityisesti niissä asioissa, joissa pienet valkoiset valheet eivät teistä niin vakavilta tunnu. Ne pienet "valkoiset" valheet rapauttavat vuosien kuluessa suhteenne perustuksen. Vartioikaa omaa rehellisyyttänne mustasukkaisesti ja olkaa tässä asiassa itsellenne ankaria.
Kumma, kun kaikki vastaajat heti epäilevät uskottomuutta.
Ei tuo minusta kuulostanut uskottomuudelta. Miehelläsi on uusi työ, jossa hän yrittää päteä. Nykyään on monia töitä, jotka vaativat todella paljon henkisesti, rutiini auttaa, mutta jos miehesi on työssä uusi, niin on aivan odotettavissa, että miehesi ajatukset työstävät työasiaa kotona/reissussa. Työmatkalla erityisesti on hankala kesken kaiken yrittää kääntää ajatukset perheeseen, joka sillä hetkellä on fyysisestikin kaukana.
Sinulle pohdittavaa: miksi kannustit miestäsi ottamaan uuden (vastuullisemman) työn, jos kuitenkin haluat pitää hänet (henkisesti) kanssasi 100%? Kaikella on hintansa. Vastuullinen pesti vaatii enemmän kuin yksinkertainen suorittava työ.
Eli kaikkea ei siis voi saada. Miestä ja onnea. :-)
Kannustin/kannustan miestäni koska hän selkeästi nauttii työnsä mukanaan tuomista haasteista. Ja sekin on totta että romantiikka haihtuu aina pitkässä juoksussa, sen olen hyväksynyt ja yrittänyt silti muistaa häntä, pienillä sanoilla ja teoilla. Mutta se mistä en pidä on se, että koti ja elämä jää harteilleni. Onhan minullakin työni, mutta silti kannan myös yksin muut asiat. Oma työni on vielä se paremmin palkattu. Enkä tätä sillä sano, että haluan tuntea olevani "ylempänä". Se on se ja sama kumpi sen leivän tuo, yhteistä se kumminkin on! Huolestuttaa vain että olenko järki-ihmisenä elänyt vuosia huomaamatta sitä että minun mieheni kykenee keskittymään perheeseen, työhön, mutta ei yhtä aikaa. Ja nyt olen huomannut myös sen, mistä aina olen itse ihmisiä pitänyt idiootteina... nimittäin ne omat kaverit. Olen niin pirun yksin. Nainen (ei parhaassa.. ) mutta vielä alle 40 kumminkin ja nämä vuodet ovat kuluneet omaa ja miehen uraa tehdessä ja nyt kun aikaa olisi ja tarvetta ystävien tuelle.. niitä ei enää ole. Kaikki jäivät maailman merille. Surullista.
Nytkö sen vasta huomasit :o) Miehillä on tosiaan hirveän vaikeaa keskittyä useaan asiaan kerrallaan, nyt uusi työ vienee kaiken keskittymis-potentiaalin.
Kyllä niihin unohtuneisiin kavereihin vielä voi yrittää saada yhteyttä, ja uusiakin voi saada, 30:n vuoden "kypsästä" iästä huolimatta :o)
Ja kyllä siitä miehestäkin vielä on kaveriksi, kunhan vähän rutinoituu työssään.
työnarkomaniasta tai henkisesti kuluttavasta työstä? nimittäin toisinaan myöskin täällä pienemmässä mittakaavassa uupumusta eikä nyt muuta kun lähekkäin kyhjötystä jos toisinaan sitäkään?
mutta työ voi oikeesti viedä mehut sitten sitä tahtoopi rentoutua ja sepä se sit venähtää.. olisi kyllä hienoa jos oman kumppanin seurassa osaisi rentoutua mutta kyllä kovisteleminen ja ikävät sanat kyllä loitontaa mutta jos siihen on aihetta sano ihmeessä hänelle mitä mietit:)
"En usko toiseen naiseen, hän ei ole sen tyyppinen että pystyisi pettämään."
Sellaista 'tyyppiä' ei ole olemassakaan joka ei voisi pettää. Kaikenlaiset ihmiset pettävät. Usein juuri ne joita vähiten epäilee tekevät sitä.
Jokin ne miehesi ajatukset vie muualle pois sinusta. Ehkä se on vain uuden työn tuoma stressi. Sitä toista naista en silti sulkisi pois ajatuksista.
Olin kuten sinä, kun mieheni oli työmatkoilla - pelkäsin ja turhaan. Jos toinen ei anna todellista aihetta epäillä uskottomuutta, niin älä ihmeessä sitä ensimmäiseksi ajattele. Yritä löytää positiivset puolet miehestäsi ja itsestäsi. Älä nalkuta, äläkä kerro pelkojasi toisesta naisesta, mutta kerro hänelle, että kaipaat häntä, kun hän on poissa. Kerro, että tahtoisit teidän juttelevan enemmän ja kunnolla kaikesta. Kerro, että kaipaat häntä arkipäiviisi, jakamaan yhteisiä asioita. Kun hän tulee kotiin, järjestä ylläri:) ja ole ilionen kun hän on luonasi, äläkä nalkuta miksi ei soittanut tai miksi soitti myöhään. Kun pääsette juttelemaan kunnolla, niin hän kyllä kertoo vapaaehtoisesti itse mitä on tehnyt. Tiedän, että uusi työ on haastavaa; vie ajan ja energian. Usein muu elämä jää taka-alalle. Kyllä se muu sitten palautuu, kun työ tulee tutummaksi. Yritä edelleen olla kannustava ja ole kiinnostunut miehesi uudesta työstä ja kaikesta muustakin edelleen. Onnea teille jatkossa - muista, että puhuminen on kaiken a ja o.
Juu juu, meilläkin miehet "työt" olikin vaan toinen nainen. Enkä uskonut toiseen naiseen, koska mies ei ole sen tyyppinen, että pystyisi pettämään. Ja itse sain asian selville, mies teki kaikkensa sen salatakseen. Se oli sit vaan monon kuva persuksiin!
Luin kirjoituksesi uudestaan. Vaikuttaa silta että miehesi ajatukset ovat muualla ja soittaa ei voi kuin myöhään. Hiukan tuttua.
Ei se uusi työ voi miestäsi niin hajamieliseksi
tehdä ettei hän kuule mitä puhut, vaan kyseessä on vallan muu asia.
Olen kuullut miehistä jotka tekevät just noin, eivät voi vastata aina puheluihin ja jos vastaavat niin sanovat "olevansa töissä vielä".
Ja tuo kyvyttömyys voisi olla merkki että se
energia on käytetty jo muualla.
Tuntuu pahalta sanoa näin, voihan olla että olenkin väärässä.
Olet varmasti ihana ihminen enkä halua sinulle
pahaa.
Eikö olisi parempi että tuo asia selviäisi?
Mietipäs miten saisit selvyyden.
Entä jos puhuisit miehellesi siihen suuntaan että jo tietäisit asian laidan(vaikka et oikeasti tiedäkään) ja katsot miten miehesi reagoi. Ja jos hän kieltää, et lopeta siihen, vaan jatkat asiasta puhumisesta "varmana tietona".
Jos asia on totta, miehesi luulisi hermostuvan
(tajutessaan jääneensä kiinni).
Ja mitä jos soitat hänelle työmatkojen tai
illallisen aikana, vastaako hän puhelimeen?
Kirjoitit: "Tunnen vain olevani ikuisesti kakkonen jollekin. Kun vain tietäisin että mille!"
Miehesi on vaihtanut juuri työpaikkaa, jopa sellaiseen mistä hän nauttii. Kestää aikansa ennenkuin hän löytää oman paikan työyhteisössä, tutustuu ihmisiin, jne. Hänellä on tarve tulla töissä hyväksytyksi ja nähdyksi "pätevänä tehtäväänsä" -hyvänä tyyppinä kaikin puolin. Työmatkoilla aika voi venähtää nopeastikin kun porukalla istutaan syömään ja rentoutumaan, sehän on selvää! Sinun tehtäväsi on ymmärtää tämä ja jatkaa miehesi tukemista ja kannustamista uudessa työssään. Työilmapiiri on kuitenkin kaikki kaikessa nyt, kun hän on uusi ja vasta tutustuu kuvioihin. Anna hänen nauttia työstään.
Oma mieheni on siinä suhteessa samanlainen, että hänelle on tärkeää olla arvostettu ja pidetty ystävänä, työkaverina, työntekijänä, jopa "hyvänpäiväntuttuna". Hän on aina tavoitettavissa puhelimitse jos joku tuttu/ työkaveri soittaa aina valmis menemään töihin kun tarve vaatii (jopa vapaalla ollessaan). Hän on kaikkialla yhtä hymyä.
Ja olen minäkin ollut harmissani siitä, että näennäisesti jään kakkoseksi työlle ja kavereille. Mutta tiedän myös, että suhde meidän välillämme on vahvalla pohjalla -hänen ei tarvitse minun kanssani aina olla hyväntuulinen ja pätevä. Hänen ei tarvitse jättää asioita sanomatta sen takia että pelkää riitaa. Ja jos hän joutuisi joskus valitsemaan työn ja minun väliltä, hän valitsisi minut. Kun meillä on asiat hyvin kotona, hän uskaltaa nauttia muustakin ympärillään, mutta jos hän lähtee töihin riidoissa, on koko päivä mennyt pyllylleen siinä vaiheessa. Hän saa puolestani mennä ja tehdä kuten haluaa. Hän rakastaa työtään ja vaikka se aina vähän kirpaisisikin, on ihana nähdä hänen silmänsä loistaen kun hän alkaa valmistautua uuteen reissuun. Jos alkaisin syyllistää ja osoittaisin mieltäni, ilo töihin lähdöstäkin sammuisi syyllisyyden ja pahan mielen varjoon.
Toinen nainen ei meilläkään tulisi kysymykseenkään. Uskon että teilläkin asiat mahdollisesti helpottuu kun aikaa kuluu ja miehesi on saavuttanut oman asemansa työyhteisössä. Sinun asenteellasi ja suhtautumisellasi on valtava asema -heitätkö murjottamalla kapuloita rattaisiin vai tuetko miestäsi. Arvostus sinua kohtaan syntyy siitä kun miehesi huomaa voivansa luottaa sinuun, rakkauteesi ja siihen että pysyt hänen rinnallaan vaikka hän ei aina olisikaan läsnä.
pahalta työstressiltä! Tuskin tuossa mitään toista naista tms. on. Hänellä on kovat paineet menestyä työssään, kun on juuri vaihtanut paikkaa. Tiedän useita ihmisiä, jotka reissutyössään todellakin tekevät töitä iltamyöhään asti.
Miehiä on kahta tyyppiä; uskollisia ja pettäviä. Ainoa erotus näiden kahden tyypin välillä on AIKA. Sama toisin sanoin: Miehiä on kahta tyyppiä; niitä jotka ovat pettäneet puolisoaan, ja niitä jotka eivät vielä ole pettäneet puolisoaan. Usko pois, miehelläsi on toinen nainen.
Itse olen nainen, jonka työnkuvaan kuuluu matkustaminen ja yöt poissa kotoa. Itse olen huomannut, että päivät todella joskus venyvät eikä jaksa soittaa kotiin, kun vihdoin pääsee hotellihuoneeseen nukkumaan. Eikä viitsisi aina valittaakaan miehelle kuinka raskas päivä on ollut. Sitten tulee vaan illalla laitettua viesti... Kuinka pitkiä työmatkoja miehesi tekee? Siis kestoltaan? Olen huomannut ettei seksiin jostain syystä pääse heti työmatkan jälkeen kiinni, haluaisi vaan levätä ja olla kainalossa, tietenkin mieheni haluaisi kovasti. Useimmiten työmatkoilla vaimojaan pettävät miehet ovat seksuaalisia myös kotona, "hyvittelevät" tekemisiään, ovat hyviä isiä, yms. Mutta jos miehesi on ihastunut toiseen, tilanne on myös toinen. Toivon ettei näin ole. Oletteko keskustelleet asiasta? Kuinka usein miehesi matkustelee? Onko muita työkavereita mukana?