Eihän jokainen uskovainen voi

olla jokaista ateistia tyhmempi, vaikka täällä palstalla niin olisikin - eihän !
6239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

voi

Äänestä

että jokainen ihminen on älykkäämpi kuin apina.

Miten siis joku taikoihin, jumaliin, aaveisiin
ja saunatontun kaltaisiin maahisiin uskova ihminen
voisi olla älykkäämpi kuin viisas ja järkeään käyttävä
ateisti-ihminen?

En ole koskaan tavannut aikuista ihmistä,
joka väittäisi jumaluskon, joulupukkiuskon, kummitususkon tms.
olevan viisasta tai järkevää.
Ainoastaan hiukan säälittävää.

Äänestä

Kyllä niitä fiksuhkojakin uskovia on jossain määrin, ja on myös jokunen tyhmä ateisti. Totisesti toivoisin että useampi uskova olisi sitä fiksunsorttista sakkia, niin asioista voitaisiin edes keskustella järkevällä tavalla, mutta valitettavasti en voi sanoa kokemuksieni puoltavan tätä. Useammin uskossa olevat keskustelijat tuntuvat olevan niitä joille kehäpäätelmät, argumentaatiovirheet ja raamattu ovat tärkeimpiä väittelyn välineitä. He pyrkivät vetämään toisen osapuolen oman älykkyytensä tasolle, ja peittoavat sitten kotikenttäedun turvin.

Äänestä

mutta sanottaisiinko, että laiskempi ajattelemaan.

Äänestä

Ei.

Tyhmä kuin viisaskin ihminen on altis manipulaatiolle. Tyhmä tosin ei pääse siitä eroon helposti.

Äänestä

Kysymykseen on vaikea vastata, kun ei tiedä millaisesta tyhmyydestä on kyse. Yhtälailla uskovainen tai ateisti voi kirjoittaa kuusi laudaturia tai sitten reputtaa koko yo-tutkinnon. Mielestäni tyhmyys johtuu ihan jostain muusta kuin uskonnosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SeppoD kirjoitti:

olla jokaista ateistia tyhmempi, vaikka täällä palstalla niin olisikin - eihän !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu