LAISKA MIES !!!

väsynyt vaimo

Mitä avuksi, kun pienet muistutukset ei riitä.

Mies ei ole kertaakaan imuroinut, eikä pyyhkinyt pölyjä.
90% muustakin siistimisestä ja kotitöistä jää vaimon vastuulle.

Joskus oikeasti vituttaa, kun saa töistä tullessa laittaa tyhjän leipäpussin roskiin (se roskis kun on siinä 2m päässä, miksi ei itse laittanut). Kantaa olohuoneen pöydältä astian pesukoneeseen... ja kerätä eteisen lattialta miehen likaiset sukat, alushousut ja t-paidan pyykkikoriin. Miksi tyhjä sipsipussi on olohuoneen pöydällä ja tyhjä limpparipullo olohuoneen lattialla?
Miksi niitä vaatteita ei voi suoraan laittaa pyykkikoriin tai miksi sitä lautasta ei voi kantaa astianpesukoneeseen?
Miehen kengissä tulee hiekkaa eteiseen, miksi se hiekka ei siitä lähde, kun vasta sitten kun vaimo imuroi?

Kun tiskialtaassa on astioita ja astianpesukone täysi, onko se paljon vaadittu, että mies laittaa sen koneen pyörimään ja siivoaa tiskialtaat.

Joskus imuroidessa annan raivon tulla esiin, mies katsoo vain hiljaa telkkaria sohvalla maaten... tuntuu että mies liki aina on siinä sohvalla vaakatasossa telkkaria katsomassa.

Miehen työ vastaan minun työ? Onko miehen työ raskaampaa ja se oikeuttaa laiskuuteen kotona?
Itse esim. nyt 3vk aikana pidän töistä vain 2 vapaapäivää ja teen 170 työtuntia 3vk aikana. Miehellä työ kolmessa vuorossa, työpäivän pituus 7-16h (työmatkoihin menee n. 2h).

En tarkoita, että miehen pitäisi pitkän työpäivän jälkeen siivota. Mutta kun edes vapaapäivänä laittaisi sen likaisen astian suoraan pesukoneeseen, eikä jättäisi sitä tiskialtaaseen, odottamaan sitä, että minä sen siivoan siitä pois. Tai että se tyhjä leipäpussi tai piimä purkki menisi suoraan roskikseen, eikä jäisi siihen pöydälle odottamaan, että se toinen kyllä siivoaa.
Kun edes kerran kuukaudessa imuroisi tai pyyhkisi pölyt.

Kyllähän sitä kotitöitäkin tekee, mutta kun näyttää ettei miehellä ole mitään siisteystajua, saa kerätä ja siivota sen sotkuja.
Lapsia ei ole, joten lapset ei meillä sotke. Vapaapäivänä siivoaminen ei niinkään rassaa, mutta työpäivän päätteeksi se raivostuttaa välillä kympillä.

Täytyykö räjähtää kunnolla, tyyliin "oksat pois"... karjua niin että naapuritkin kuulee?!

Vai lähdenkö viikoksi pois ja jätän jälkeeni kirjeen "otin lomaa kotitöistä, mitäs et auttanut.. palaan jos palaan, viikon päästä"?!

Kutsunko kotiin vihaisen siivoojan joka toinen viikko ja laitan laskun tulemaan miehelle?!

Sanonko ei sänkypuuhille, vedoten väsymykseen?!

Kannanko sen helvetin sohvan ja telkkarin pihalle??

Mitä teen =((

233

40819

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Toimii hyvin, on kokeiltu.

      • Kiiiilto... puhdas koti
        Toimii hyvin, on kokeiltu. kirjoitti:

        http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,2014.0.html

        Mieheni ei tehnyt kotitöitä, eikä edes siihen päälle osallistunut laskujen maksuun. Niinpä erosin.
        Nyt pääsen paljo paljon helpommalla kahden lapsen kanssa kuin silloin, kun keräilin mieheni sukkia, keräilin asitoita, pesin likapyykkiä, kannoin niska vääränä kaupasta ruokaa, puunasin, jynssäsin ja käytin kaiken vapaa-aikani siivoamiseen ja kotitöihin.

        Nyt meillä eletään koko ajan siististi, viedään tavarat paikoilleen. Imurointi käy helposti ja on aina siistiä.

        On niitä varmasti siistejäkin miehiä. Sellaisen minä ottaisin... ja voisin hoitaa imuroinnit, tiskit ja silitykset. Mutta sottapytyn jälkiä en jaksa/halua siivota.

      • miesmies122
        Kiiiilto... puhdas koti kirjoitti:

        Nainen, mies arvostaneen kodin puhtautta mutta hänen siisteystasoon riittää usein että siivotaan kämppä esim. pari kertaa viikossa. Miestä ei häiritse jos sipsipussi lojuu pöydällä esim 1-2 päivää.
        Mikään ei ole ärsyttävämpää kun nainen joka vahtii haukkana jokaista astetta...

        Niin ja molemmilla pitää olla sellainen oma tila jonka siisteydestä, sisustuksesta toisella ei ole mitään sanomista.

        En ymmärrä miksi keräilit niitä sukkia,

        Meillä on tapana tehdä viikkosiivous yhdessä, ja kerran kuussa sitten hieman perusteellisempi.

        Päivittäin pyyhitään mm. keittiön pöydät yms. likantuvat pinnat.

      • Anonyymi
        Kiiiilto... puhdas koti kirjoitti:

        Mieheni ei tehnyt kotitöitä, eikä edes siihen päälle osallistunut laskujen maksuun. Niinpä erosin.
        Nyt pääsen paljo paljon helpommalla kahden lapsen kanssa kuin silloin, kun keräilin mieheni sukkia, keräilin asitoita, pesin likapyykkiä, kannoin niska vääränä kaupasta ruokaa, puunasin, jynssäsin ja käytin kaiken vapaa-aikani siivoamiseen ja kotitöihin.

        Nyt meillä eletään koko ajan siististi, viedään tavarat paikoilleen. Imurointi käy helposti ja on aina siistiä.

        On niitä varmasti siistejäkin miehiä. Sellaisen minä ottaisin... ja voisin hoitaa imuroinnit, tiskit ja silitykset. Mutta sottapytyn jälkiä en jaksa/halua siivota.

        Eroa siitä siasta, vaikka samanlaisia vetelyksiä ne on muutkin mulkut.
        Itse erosin ja ostin patterkäyttöisen dildon surraan vitussa. Näin homma toimii todella hyvin!

    • laiska mies

      Hyvin tuttua on että vaatteet lojuu pitkin lattioita ja astiat jää olkkarin pöydälle vaikka niiden paikka onkin aivan jossain muualla. Hän ei imuroi eikä pyyhi pölyjä oma-aloitteisesti. Imuroi kyllä jos käsken. Olen yksinkertaisesti päätynyt ratkaisuun, että itse imuroin ja pyyhin pölyt koska tiedänpahän sitten että on siivottu kunnolla ja juuri niin kuin itse haluan. Mitä tulee niihin tiskeihin ja vaatteisiin niin välillä ärähdän kunnolla ja teen selväksi, että mikäli yhdessä asutaan niin molemmat tekee jotain yleisen siisteyden hyväksi ja minä en naisena mikään palvelija ole. Jos ei tunnu ymmärtävän niin lähde pois vaikka just viikoksi ja jätä se lappu että "otin vapaata kotitöistä"

      • kotityöt tekemättä

        minä jätin kerran mieheni kaikki paitapuserot pesemättä ja silittämättä, kun ei viitsinyt itse tehdä mitään. Viikon kulki samassa paidassa, kunnes tajusi että yhdessähän se pitäisi huusholli kunnossa pitää. No, hän pesi omat paitansa ja jopa silitti ne. Oppi tämän jälkeen, ettei vaimon kuulu yksin tehdä kaikkea.

        Kirjaa lapulle kuinka paljon teet kotitöitä oman työn ohella. Vuoroviikoin sitten hoidatte, niin katsotaan miten äijällä naama venyy.

      • Yvipäällikkö

        Tyypillistä Suomen nykynaiset MIESVIHAN LIETSONTAA...

        Eiköhän olisi aika toteuttaa tasa-arvo ja laittaa myös naisille joku palkaton velvollisuus vankilan uhalla - kuten miehilläkin on palkaton asetyö, jossa opitaan pitämään mm sängyt todella pedattuina, kaapit ja vaatteet sellaisessa järjestyksessä mistä nykynaisilla ei ole mitään tietoa jne!

      • vaan kumma
        Yvipäällikkö kirjoitti:

        kun ei sitä taitoa silti kotona paljon näe käytettävän!

      • ++++++
        vaan kumma kirjoitti:

        kun ei sitä taitoa silti kotona paljon näe käytettävän!

        Niin eipä ole.MIEHET ARMEIJAN OPETTELEMAAN KOTISIIVOUSTA PARIKSI VUODEKSI, NIIN TOKKOPA OPPIVAT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Lontoon_trendit
        kotityöt tekemättä kirjoitti:

        minä jätin kerran mieheni kaikki paitapuserot pesemättä ja silittämättä, kun ei viitsinyt itse tehdä mitään. Viikon kulki samassa paidassa, kunnes tajusi että yhdessähän se pitäisi huusholli kunnossa pitää. No, hän pesi omat paitansa ja jopa silitti ne. Oppi tämän jälkeen, ettei vaimon kuulu yksin tehdä kaikkea.

        Kirjaa lapulle kuinka paljon teet kotitöitä oman työn ohella. Vuoroviikoin sitten hoidatte, niin katsotaan miten äijällä naama venyy.

        Tuttu ongelma monessa perheessä. Muttei
        kannata hermoja menettää moisen takia. Ota siivooja, jonka maksatte puoliksi. Tai laskuta mieheltäsi siivoukseen käyttämästäsi ajasta.

        Itse olen luovuttanut aikaa sitten. Kerään nykyisen ukon kalsarit kitisemättä lattialta, paikasta johon ne putosivat hänen jalastaan edellisenä iltana. Olen tosin nykyisin kotosalla kaiket päivät, ja mies käy töissä, joten roolienjako on ihan selvä. Hän maksakoon laskut, ja minä olen kodin orjatar :)

        En ole tähän päivään mennessä seurustellut miehen kanssa, joka olisi tiskannut, pessyt vessan, imuroinut tai pölyjä pyyhkinyt. Edellisen kanssa meillä kävi siivooja, koska meillä kummallakin oli pitkät työpäivät.

        Koti on se paikka, jossa ihminen lepää ja rentoutuu. Ei kannata olla turhan nipo siivouksen ja järjestyksen suhteen. Oma äitini oli aina pahalla tuulella perjantaisin imuroidessa, ja koko perheen lakanoita vaihtaessa. Itse otan vähän rennomman asenteen ja elän pienessä kaaoksessa mieluummin kuin pilaan kodin ilmapiirin pahalla temperamentillä.

      • MASA MEIKÄ
        Lontoon_trendit kirjoitti:

        OUTOJA UKKOJA NAISET VALITSETTE KUN EIVÄT MITÄÄN KOTI HOMMIA OSAA,KYLLÄ MIEHEN TÄYTYY OSATA SIIVOTA YMS.TEHDÄ ILMAN KÄSKEMÄTTÄ JOS ON KUNNON KAVERI,EIKÄ MAATA SOHVALLA.EI VOI KUN ITSEÄ SYYTTÄÄ KUN TOLLASIA ÄIJIÄ ITSELLEEN OTTAA!!!!!

      • osata...
        MASA MEIKÄ kirjoitti:

        Mutta näissä kodinhoitoa osaavissa miehissä ei ole naisten mielestä haastetta niin siksi niille kelpaakin tuollaiset nahjukset, nämä muut miehet kituuttelavatkin sinkkuina sitten ties kuinka kauan!

      • kannatan
        Yvipäällikkö kirjoitti:

        Tyypillistä Suomen nykynaiset MIESVIHAN LIETSONTAA...

        Eiköhän olisi aika toteuttaa tasa-arvo ja laittaa myös naisille joku palkaton velvollisuus vankilan uhalla - kuten miehilläkin on palkaton asetyö, jossa opitaan pitämään mm sängyt todella pedattuina, kaapit ja vaatteet sellaisessa järjestyksessä mistä nykynaisilla ei ole mitään tietoa jne!

        olen siis nainen ja kannatan että myös naisilla olisi pakollinen "oppikoulu"ja että mieskin saisi olla kotona hoitaa huusholli lapset sillä aikaa.kun naiset suorittaa kyseistä velvollisuutta.kyllä se opettas myös miehiä.mielestäni koti työt ja lastenhoito on molempien työtä.se joka on enempi koton hoitaa ruuanlaiton pyykit ja astiat kuntoon.vuorot on hyvä laittaa näkyvälle listalle ellei muu auta.eikä tämä ole miesvihan lietsontaa, vaan sitä parisuhteen arkea,ellei tämä miellytä voihan mies siirtyä taas äidin passattavaksi.

      • Lontoon_trendit
        osata... kirjoitti:

        Mutta näissä kodinhoitoa osaavissa miehissä ei ole naisten mielestä haastetta niin siksi niille kelpaakin tuollaiset nahjukset, nämä muut miehet kituuttelavatkin sinkkuina sitten ties kuinka kauan!

        Täytyy tähän vielä lisätä, ettei kyseiset mieheni ole mitään kädettömiä luusereita. Nykyinen rakentaa mulle vielä talon, ja edellinen oli tietokone ekspertti. Molempien taitoja ihailen ja kunnioitan, vaikkeivat siivota osaakkaan. Kyse on siitä, että yhdessä eletään sopusoinnussa ja sovitaan eri tehtävistä/rooleista. Nykyisen kanssa lähden kohta lomalle Eurooppaan, jossa leirin pystytys ja tulenteko on hänen hommiaan. Eli hän vuorostaan passaa minua, kun hänelle nuo hommat ovat mieleisiä. Itseltä sujuu kotityöt useimmiten automaattisesti, niin ei tarvitse häneltä niitä vaatia.

      • heti huomenna
        kotityöt tekemättä kirjoitti:

        minä jätin kerran mieheni kaikki paitapuserot pesemättä ja silittämättä, kun ei viitsinyt itse tehdä mitään. Viikon kulki samassa paidassa, kunnes tajusi että yhdessähän se pitäisi huusholli kunnossa pitää. No, hän pesi omat paitansa ja jopa silitti ne. Oppi tämän jälkeen, ettei vaimon kuulu yksin tehdä kaikkea.

        Kirjaa lapulle kuinka paljon teet kotitöitä oman työn ohella. Vuoroviikoin sitten hoidatte, niin katsotaan miten äijällä naama venyy.

        kyllä kannatan että kertakaikkiaan lopeta tuo passaaminen.itse odotin 25v.ennenkuin lähdin lomalle.lomalta soitin ja kysyin mitä mies oli tehnyt kotosalla yksin.sain vastauksen"ei tuossa ennätä kun ruokaa laittaa ja siivota"olihan se mukava kuulla.VIHDOINKIN:

      • osata...
        Lontoon_trendit kirjoitti:

        Täytyy tähän vielä lisätä, ettei kyseiset mieheni ole mitään kädettömiä luusereita. Nykyinen rakentaa mulle vielä talon, ja edellinen oli tietokone ekspertti. Molempien taitoja ihailen ja kunnioitan, vaikkeivat siivota osaakkaan. Kyse on siitä, että yhdessä eletään sopusoinnussa ja sovitaan eri tehtävistä/rooleista. Nykyisen kanssa lähden kohta lomalle Eurooppaan, jossa leirin pystytys ja tulenteko on hänen hommiaan. Eli hän vuorostaan passaa minua, kun hänelle nuo hommat ovat mieleisiä. Itseltä sujuu kotityöt useimmiten automaattisesti, niin ei tarvitse häneltä niitä vaatia.

        Eipä tässäkään taloudessa ole autoa tai muita kodinkoneita korjaamolle viedä, että myös nekin onnistuu että onnistuu myös ne kotityöt....

      • olette

        kuolemassa tosi naiset...
        Juuri näin kuten sanoit !!! molemmat hoitaa sen asian mikä parhaiten sopii. ja jos joku asia ärsyttää niin hoitaa sen ihan itse, koska se itseä ärsyttääkin

      • kysynpä vaan??
        Lontoon_trendit kirjoitti:

        Täytyy tähän vielä lisätä, ettei kyseiset mieheni ole mitään kädettömiä luusereita. Nykyinen rakentaa mulle vielä talon, ja edellinen oli tietokone ekspertti. Molempien taitoja ihailen ja kunnioitan, vaikkeivat siivota osaakkaan. Kyse on siitä, että yhdessä eletään sopusoinnussa ja sovitaan eri tehtävistä/rooleista. Nykyisen kanssa lähden kohta lomalle Eurooppaan, jossa leirin pystytys ja tulenteko on hänen hommiaan. Eli hän vuorostaan passaa minua, kun hänelle nuo hommat ovat mieleisiä. Itseltä sujuu kotityöt useimmiten automaattisesti, niin ei tarvitse häneltä niitä vaatia.

        eli sinä hoidat kodin ympäri vuoden ja mies palvelee sinua loma-ajalla. Fair play!! ;)

      • Anonyymi
        osata... kirjoitti:

        Eipä tässäkään taloudessa ole autoa tai muita kodinkoneita korjaamolle viedä, että myös nekin onnistuu että onnistuu myös ne kotityöt....

        Mitäpä tehdä terveelle miehelle, joka eläkkeellä. Tulen töistä ja siivoan kaiken sisällä ja ulkona, korjaan ja remontitkin hoidan. Kun kysyin, mitä tekisi näistä. Sanoi nolla. Laittaa kyllä ruokaa ja tuskikoneen tyhjentää. Pyykkejä en enää ehtinyt pesemään, joten laittaa omansa joskus kaappiin. Edes lamppuja ei suostu vaihtamaan, koska on eläkkeellä.

    • Shannon-71

      Mitä jos lakkaist passaamasta? Annat niitten roskien olla ja sanot mihellesi että tuo lautanen/sipsipussi/pullo ei osaa kävellä joten hopi hopi. Älä siivoa lumppuja lattioilta - anna olla. Meillä oli vähän sama meno alkamassa. Mä totesin kylmästi, että jos vaatteet eivät ole pyykkikorissa, niin ne eivät päädy pesukoneeseen. Niin että turha kysellä puhtaitten sukkien/kalsareitten perään, jos ne kaikki ovat likaisina jossain sängyn alla. Tiedän kyllä että nahjustaminen korpeaa, mutta se missä nyt pidät puolesi sujuu vastaisuudessa helpommin.

      • on pakko

        Meillä tehtiin ihan sama homma.. jos vaatteet ei pyykkikorissa, niin etsimään en niitä lähtenyt ja toinen oli että sukan täytyi olla pyykkikoriin laitattaessa oiottu, ei mitään hikimyttyjä. Ja kun parikertaa veteli ja oikoi likasia hikisiä sukka myttyjä, niin kylläpäs ne vaatteet pikkuhiljaa alkoi ilmestyä sinne pyykkikoriin.

      • teidän ukot
        on pakko kirjoitti:

        pese pyykkiä ollenkaan? Täytyy sanoa, että käyny sitten aika hyvä flaksi mitä kotitöiden jakamiseen tulee. Itseasiassa minä, nainen, taidan olla laiskempi. Onko nämä miehenne syntyisin/asutteko maaseudulla? Minulla on sellainen stereotypia mielessäni, että maakuntien miehet on tämän asian suhteen laiskimpia.

      • Mitä jos lakkaisit pissaamasta? Annat niiden valua reisiä pitkin ja sanot miehellesi, että et osaa kävellä vessaan, joten hopsista vaan. Äläkä hoida miehesi tuomia lumppuja sängystä - anna niiden olla. Mä totesin kylmästi, että jos et itse hoida omia lumppujasi, niin saavat mun puolesta olla. Nyt ja tulevaisuudessa.

      • hooohohoooh
        teidän ukot kirjoitti:

        pese pyykkiä ollenkaan? Täytyy sanoa, että käyny sitten aika hyvä flaksi mitä kotitöiden jakamiseen tulee. Itseasiassa minä, nainen, taidan olla laiskempi. Onko nämä miehenne syntyisin/asutteko maaseudulla? Minulla on sellainen stereotypia mielessäni, että maakuntien miehet on tämän asian suhteen laiskimpia.

        no on sulla stereotypiat ja orgiat. Eiköhän maalaiset ole joutunut aina tekemään enemmän kotitöitä kuin joku ikänsä kerrostalossa asunut pleikkaria pelaava läskikasa.

        ps. ja en ole maalta. enkä läski

      • Eki68
        on pakko kirjoitti:

        Meillä tehtiin ihan sama homma.. jos vaatteet ei pyykkikorissa, niin etsimään en niitä lähtenyt ja toinen oli että sukan täytyi olla pyykkikoriin laitattaessa oiottu, ei mitään hikimyttyjä. Ja kun parikertaa veteli ja oikoi likasia hikisiä sukka myttyjä, niin kylläpäs ne vaatteet pikkuhiljaa alkoi ilmestyä sinne pyykkikoriin.

        Joku kehui juuri täällä englantilaista miestä. Saamattomia lurjuksia ne ovat ja kaksinaamaisia. Ei tullut silläkään suomiämmällä mieleen, että jos haluaa perinteiset roolit niin naisen pitäisi palata 50-luvulle. Silloin naiset olivat naisia! Eivät kulkeneet likaisissa farkuissa ja epäsiisteissä olemuksissa. Suomi-naisen pahin ongelma on, että hän on ns. "kova jätkä tyyppiä". Kannattaa meidän kunnon miesten vaan ottaa ulkomaalainen vaimo, he sentään arvostavat miestä miehenä, eivätkä yritä saada häntä sormijuurentasolle. Suominainen on vain kerran hyvä kuukaudessa, kun miehen tilipussi avautuu. Ulkomaalaiset naiset osaavat käyttää paremmin rahaa ja taloudellisemmin kuin suominainen.

      • Farkku

        Aivan, lakkaa yksinkertaisesti tekemästä mitään kotona. Katsele telkkaria tai lueskele kirjoja tai tee ihan mitä vain itseäsi huvittaa. Jos miehesi sitten alkaa ihmetellä puhtaiden vaatteiden tai astioiden puutetta, ihmettelet vain että kappas kun kukaan ei ole tehnyt asialle mitään. Kaikki eivät opi koskaan, ja monesti myös oma ällötys vie voiton vakaasta päätöksestä olla siivoamatta. Sen kaiken paskan keskellä kun voi joutua elämään jopa useita viikkoja ennenkuin mies edes huomaa mitään.

      • mies4524

        Varsinkin jos teette pitkiä työpäiviä ja kohtuullinen tulotaso niin halpaa kun saippua.

        Nainen, jos edes alat nillittää miehelle tuosta niin... Joillekkin naisille on vaikeaa jos ulkopuolinen tulee kotiin siivoamaan, miehille harvemmin ei.

      • mies tekee
        teidän ukot kirjoitti:

        pese pyykkiä ollenkaan? Täytyy sanoa, että käyny sitten aika hyvä flaksi mitä kotitöiden jakamiseen tulee. Itseasiassa minä, nainen, taidan olla laiskempi. Onko nämä miehenne syntyisin/asutteko maaseudulla? Minulla on sellainen stereotypia mielessäni, että maakuntien miehet on tämän asian suhteen laiskimpia.

        kotona kaiken itse.Olen oppinut jo ne hommat.Olen myös huomannut sen että kunnon naiset hakusessa.

      • namn
        Eki68 kirjoitti:

        Joku kehui juuri täällä englantilaista miestä. Saamattomia lurjuksia ne ovat ja kaksinaamaisia. Ei tullut silläkään suomiämmällä mieleen, että jos haluaa perinteiset roolit niin naisen pitäisi palata 50-luvulle. Silloin naiset olivat naisia! Eivät kulkeneet likaisissa farkuissa ja epäsiisteissä olemuksissa. Suomi-naisen pahin ongelma on, että hän on ns. "kova jätkä tyyppiä". Kannattaa meidän kunnon miesten vaan ottaa ulkomaalainen vaimo, he sentään arvostavat miestä miehenä, eivätkä yritä saada häntä sormijuurentasolle. Suominainen on vain kerran hyvä kuukaudessa, kun miehen tilipussi avautuu. Ulkomaalaiset naiset osaavat käyttää paremmin rahaa ja taloudellisemmin kuin suominainen.

        Ai, että sain hyvät naurut tästä kommentista!! Papparaisella ei taida olla mitään käsitystä nykymaailman menosta :DD Nykyään naisetkin tekevät töitä ja uraa niinkuin miehet. Jopa johtotehtävissä. eikä ole kotona koko päivää valmistamassa karjalanpaistia, piirakoita, pullia ja perunalaatikkoa siivoamassa ja puunaamassa miehen vaatteet ja sotkut. Voi luoja, mistä näitä tulee?? Nykyään naiset myös käyttävät itse autonsa katsastuksessa, vuosihuollossa, vaihtavat renkaat, ajavat nurmikkoa ja nikkaroivat kesämökillä, remppaavat kämppää jne. Ei Suomalaiset naiset ovat ahkeria toisin kuin suomalaiset miehet kaljamahoineen ja telkkareineen..

    • Älä valita

      Tee jotain asialle, vai etko uskalla sanoa miehellesi mitään? Alapäälläsikin voit kiristää, mutta älä sitten poraa kun miehesi käy vieräissa. Aloita hänen kanssaan asiallinen keskustelu ensimmäistä kertaa elämässäsi!

    • -väsynyt vaimo-

      Olen sanonut, hyvällä ja pahalla (raivonnutkin). Jättänyt välillä vaatteita pesemättä ja käskenyt viedä astiat astiapesukoneeseen.

      Sanonut monesti, että miksi kahdesta aikuisesta ja työssä käyvästä ihmisestä minä olen se, joka pesee, imuroi, siivoaa. Jos hän syö viilin, miksi minun täytyy laittaa se viilipurkki siihen vähän matkan päässä olevaan roskikseen.
      Mutta kun ei se tajua, ei millään. Äiti sen asunnon on hänen sinkkuna ollessa siivonnut.

      Tuntuu vaan, että asioista pitäisi sanoa joka päivä ja monta kertaa. Miehen puolesta kotona saa olla hyvin sotkuista, sotkut ei häntä haittaa. Itse pidän siisteydestä mutta mikään hysteerikko en siisteyden takia ole. En vain tykkää, että vaatteita lojuu lattialla ja astiakaapin sisältö lojuu olohuoneen pöydällä yms.

      Täytyy tehdä täysi stoppi, en enää vie miehen astioita koneeseen, kun astiat loppuu, niin jospa se sitten vie ne koneeseen (tai kun hajuhaitta alkaa vaivata itseä). Likaiset vaatteet saa olla jatkossa lattialla, kyllä ne puhtaat vaatteet jossakin vaiheessa loppuu.

      Tiedän, että jo 2 viikon kuluttua on se tilanne, ettei keittiön pöydälle voi kattaa ruokaa (tyhjät leipäpussit, mainokset, piimäpurkit jne täyttää sen.

      Täytyy vaan vieraille keksiä jotain, etteivät tule kotiimme joka on kuin pyörremyrskyn jäljiltä.

      Passaaminen päättyi tänä päivänä!

      Tuo kotitöiden listaaminen on hyvä juttu, sitä kokeilen sen jälkeen, kun emme mahdu enää asunnossa kulkemaan =)

      • ..mulla kans..

        laiska mies. Sukkia lojui milloin missäkin, mutta loppui lojumasta kun mies kysyi että missäs mun sukat on, kun sukkalaatikko oli tyhjä. Sanoin että keräsin ne roskapussiin, lattialla kun lojuivat. Sen jälkeen on kyllä nätisti mennyt pesukoriin, kun herra ei viitsi koko ajan olla sukkia ostamassa. Mutta vieläkään en ole keksinyt konstia sen viilipurkin saamiseksi roskiin...sen verran on kuitenkin mies, että vie sen tiskipöydälle ja kun sanoin että samalla vaivalla sen viilipurkin saa roskiinkin niin kehtasi sanoa, että niinpä niin, miksi siitä sitten pitää nostaa niin kauhea meteli, kun se on kerran helppoa. Koska veljessarja on samanlainen, niin olen tullut siihen tulokseen, että anoppi on passannut heidät niin hyvin, että luulevat kaikkien naisten olevan samanlaisia "passareita". Edelleen laittaa kupit pöytään ja tarjoilee velikullille kahvia, koska he eivät pysty/jaksa tai kykene itse saamaan kuppia kaapista itselleen... jotta näin on näreet, yritä siinä sitten opettaa tasa-arvoa, ei ole helppoa... =(

      • mies on löytänyt uuden äitinsä sinusta.

        Teillä on työnjako tehty selväksi, mies löhöö sinä pidät kodin siistinä.

        Kuten jo olet huomannut, siivoat tai et, raivoat tai et.
        Mies ei teillä siivoa, koska sinä olet alusta alkaen ottanut tuon roolin.

      • mitään viikkoon
        ..mulla kans.. kirjoitti:

        laiska mies. Sukkia lojui milloin missäkin, mutta loppui lojumasta kun mies kysyi että missäs mun sukat on, kun sukkalaatikko oli tyhjä. Sanoin että keräsin ne roskapussiin, lattialla kun lojuivat. Sen jälkeen on kyllä nätisti mennyt pesukoriin, kun herra ei viitsi koko ajan olla sukkia ostamassa. Mutta vieläkään en ole keksinyt konstia sen viilipurkin saamiseksi roskiin...sen verran on kuitenkin mies, että vie sen tiskipöydälle ja kun sanoin että samalla vaivalla sen viilipurkin saa roskiinkin niin kehtasi sanoa, että niinpä niin, miksi siitä sitten pitää nostaa niin kauhea meteli, kun se on kerran helppoa. Koska veljessarja on samanlainen, niin olen tullut siihen tulokseen, että anoppi on passannut heidät niin hyvin, että luulevat kaikkien naisten olevan samanlaisia "passareita". Edelleen laittaa kupit pöytään ja tarjoilee velikullille kahvia, koska he eivät pysty/jaksa tai kykene itse saamaan kuppia kaapista itselleen... jotta näin on näreet, yritä siinä sitten opettaa tasa-arvoa, ei ole helppoa... =(

        ja sitten kutsut jotain miehen tuttuja kylään ja selität sitten heille, että täällä on nyt vähän sotkuista, kun ei "Matti" ole jaksanut siivota.

      • **********
        ..mulla kans.. kirjoitti:

        laiska mies. Sukkia lojui milloin missäkin, mutta loppui lojumasta kun mies kysyi että missäs mun sukat on, kun sukkalaatikko oli tyhjä. Sanoin että keräsin ne roskapussiin, lattialla kun lojuivat. Sen jälkeen on kyllä nätisti mennyt pesukoriin, kun herra ei viitsi koko ajan olla sukkia ostamassa. Mutta vieläkään en ole keksinyt konstia sen viilipurkin saamiseksi roskiin...sen verran on kuitenkin mies, että vie sen tiskipöydälle ja kun sanoin että samalla vaivalla sen viilipurkin saa roskiinkin niin kehtasi sanoa, että niinpä niin, miksi siitä sitten pitää nostaa niin kauhea meteli, kun se on kerran helppoa. Koska veljessarja on samanlainen, niin olen tullut siihen tulokseen, että anoppi on passannut heidät niin hyvin, että luulevat kaikkien naisten olevan samanlaisia "passareita". Edelleen laittaa kupit pöytään ja tarjoilee velikullille kahvia, koska he eivät pysty/jaksa tai kykene itse saamaan kuppia kaapista itselleen... jotta näin on näreet, yritä siinä sitten opettaa tasa-arvoa, ei ole helppoa... =(

        ... että niin pitkään, kun me, naiset, emme opeta omia poikalapsia huolehtimaan kodin siisteydestä samalla tavalla, kuin tyttölapsiakin- tämä epäreilu kotitöiden jako jatkuu...
        ainakin minä itse sen ymmärsin omalla niskalla, koska anoppini passasi perheen miehiä- tuloksena mulla on mies, joka jakaa kaikki naisiin ja miehiin tehtäviin :(

      • HAKEUDU HOITOON!!

        Turhaan ärhentelet miehelles, asia on niinkuin pitääkin olla, nainen tekee kotityöt ja mies ajattelee kodin tulevaisuuden.

      • ½½½½
        HAKEUDU HOITOON!! kirjoitti:

        Turhaan ärhentelet miehelles, asia on niinkuin pitääkin olla, nainen tekee kotityöt ja mies ajattelee kodin tulevaisuuden.

        Mistä lähtien fyysinen työ on ollut naisten hommaa ja miehet vaan AJATTELEVAT?!?!

      • Mira-82
        ********** kirjoitti:

        ... että niin pitkään, kun me, naiset, emme opeta omia poikalapsia huolehtimaan kodin siisteydestä samalla tavalla, kuin tyttölapsiakin- tämä epäreilu kotitöiden jako jatkuu...
        ainakin minä itse sen ymmärsin omalla niskalla, koska anoppini passasi perheen miehiä- tuloksena mulla on mies, joka jakaa kaikki naisiin ja miehiin tehtäviin :(

        Meillä on myös vaatteet, astiat yms missä sattuu jos en kerää niitä. Miehen äiti passaa edelleen kun käydään poikiaan kun ne ei osaa tai kykene ottamaan mitään kaapista tai tekemään syömistä. Minä kokeilin sitä etten tehnyt mitään ja miehen mummo sekä äiti tuli yllätys käynnille. Sit sainkin minä kuulla etten osaa pitää kotia kunnossa. Et kyllä nyt naisen pitää sen verran pystyä tekemään ettei miehistä sellaseen oo. Oli heidän mielipide... Nyt kun olen taas kotona on selvää että minä siivoan mutta tuo oli ennen kun olin töissä ja opiskelin samaan aikaan.

      • ja tulevaisuus
        HAKEUDU HOITOON!! kirjoitti:

        Turhaan ärhentelet miehelles, asia on niinkuin pitääkin olla, nainen tekee kotityöt ja mies ajattelee kodin tulevaisuuden.

        Mies ei pysty ajattelemaan.... Tai no joo... Sillä, mikä roikkuu jalkojen välissä. Se on yleensä loppuviimeksi se, mikä näyttää suunnaan. ja siihen on helvetin helppo naisen vaikuttaa.

        Miehet ovat rakentaneet tulevaisuutta ja tässä on lopputulossa.

        Olisko parempi antaa naisten ajatella. Miehillä on enemmän fyysistä voimaakin. Tehkööt ne työt.

    • "Jälkiviisas"

      Meet vaan miehes viereen sohval makoilee.. Kyl sen luulis tajuavan ainakin siin vaihees ku tiskialtaaseen ei enää mahdu.. Jos tulee huutoo ni sanot vaan et: voisit ottaa joskus mut huomioon. Jos ei tehoo ni lähet ovest ulos sanomat mitään.. Palaat ku äijä soittaa ja anelee takas.. thats it!

    • tuollaisen kanssa

      Mies ei tule muuttumaan, ja vaikka erilaiset siisteyskäsitykset tuntuvat pikkujutuilta ne eivät sitä ole. Tuollainen mies ei nimittäin tule osallistumaan lastenkaan hoitoon.

      • tämä mietityttää

        Lähes joka päivä mietin suhteemme tulevaisuutta, jos tämä mieheni laiskuus - tai välinpitämättömyys- jatkuu. Siisteys on minulle hyvin tärkeää, pääasiassa mielenrauhani takia, olen hermostunut ja ärtyisä jos ympäristöni on epäjärjestyksessä ja mieheni ei näytä tajuavan tätä asioiden yhteyttä!

        Olen satavarma että mieheni äiti on aikoinaan hemmotellut lapsensa pilalle, sen näkee edelleen käydessämme anoppini luona kylässä. Lisäksi mieheni on pari kertaa lipsautellut "naisten töistä" ja mitä naisen kuuluu tehdä toisin kuin miehen. Itse en tällaista siedä ja olen joka kerta näiden lipsauttelujen jälkeen tehnyt kantani "naisten ja miesten töihin" hyvin selväksi..se vain tuntuu mieheltäni ajoittain unohtuvan...

        Hankala homma, kun muuten suhde toimisi, mutta en halua huomata muutaman vuoden päästä olevani katkeroitunut joka asiasta jäkättävä nainen...

      • mieskin hoitaa lapsia...

        vaikka ei niitä kotitöitä teekkään.ja parempi niin että hän hoitaa lapsia niin saan rauhassa siivottua. ja kotitöiden tekemättömyyt johtuu tasan siitä että äiti on passannu niin piloille ettei mitään järkee. tietäsittepä vaan millasia muut sisarukset on niin mieheni on ahkerin niihin verrattuna. heille on kotona neuvottu että kotityöt ja lastenhoito on akkojen hommaa ja naisten täytyy kestää kaikki mitä mies tekee ja naisten täytyy olla kiltisti kotona. ja tästä lastenhoitoasiasta mieheni isä muistutti miestäni kun esikoisemme syntyi mutta onneksi ei ole siitä välittänyt vaan on oikein ihanteellinen isä enkä parempaa isää voisi lapsilleni toivoa. hän ei halua samanlaista lapsuutta omille lapsillensa kuin itsellään on ollut. mieheni vanhempien mielestä minun täytyisikin luopua kaikesta ja olla vaan kotona ja hoitaa kotia ja lapsia. kerran mieheni kyllä yllätti minut kun olin ilmoittanut että viikonloppuna pidän suursiivouspäivän niin hän oli hankkinut lapsillemme hoitajan ja jäi pesemään ikkunat =)

    • ...sekasotkut vaivaa. Sen takia olisi hyvä,jos pariskunta olisi samanlaisia,eli sotkusia tai siivoja. Saat koko (vanhako suhde/liitto?) elämäsi olla kiukkuinen,ellet keksi mitään ratkaisua. Yksi on se,että kirjoitat kookkaita lappuja muutamiin paikkoihin.ASTIAT KONEESEEN,LIKAISET PYYKIT.Jos haluat,että tyyppi imuroi (olettaen että osaa käyttää imuria) kirjoita esim TV-ruudun päälle IMUROI LATTIAT.- Kaikki tämä juontuu lapsuudesta tietysti,kun ÄIDIT siivoavat poikiensa jäljet aikuisiksi asti.-Jos molemmat on sotkutyyppejä,on sellaiseen kotiin tosi paha mennä käymään.Nolottaa.

    • kirje juttu

      vois kolahtaa. näkispähä ite mitä on ku ei oo palvelija kotona.

    • opettanut

      Olet miehesi uusi "äiti" ja ilmeisesti alussa olit rooliisi tyytyväinen?

      Minusta on aina ollut selvä, että aikuinen ihminen selvittää sotkunsa.
      Oman lapseni opetin tavoille mm. jättämällä pyykit pesemättä jos eivät menneet pyykkikoriin.
      Pienestä se lähtee, eli kotoa.

    • vanha rouva

      ethän ole miehen ÄITI. vai?

    • naisten hommia

      Ei miehen pidäkään tehdä kotona mitään, kyllä se on aina ollut ja toivottavasti tulee olemaankin että naiset tekee koti työt, siivouksset,ruuat yms. ja on annettava miehelle mitä hän tahtoo vrt. seksi.

      • Ennenkinoli

        Naiselle kuului ennenvanhaan kotityöt. Niin pitäisi kuulua nytkin. Varmasti 3 vuorotyö on raskasta. Joten pitää rentoutua siinä vaaka-asennossa. Huilata.

      • ei ollut töissä
        Ennenkinoli kirjoitti:

        Naiselle kuului ennenvanhaan kotityöt. Niin pitäisi kuulua nytkin. Varmasti 3 vuorotyö on raskasta. Joten pitää rentoutua siinä vaaka-asennossa. Huilata.

        Ennen nainen ei käynyt itse töissä. Nykyään nainen(kin) käy mahdollisesti 3-vuorotyössä ja kantaa rahaa kotiin. Jos olisin työtön, niin sitten voisin hoitaa naisena kaikki kotityöt kotona. En kuitenkaan ole,joten kotityöt mahdollisimman puoliksi. Meillä mies tekee ruokaa ja minä siivoan.

      • Nainen-75
        Ennenkinoli kirjoitti:

        Naiselle kuului ennenvanhaan kotityöt. Niin pitäisi kuulua nytkin. Varmasti 3 vuorotyö on raskasta. Joten pitää rentoutua siinä vaaka-asennossa. Huilata.

        Mun mieheni tykkäsi siivota ja puunata,sekä tehdä ruokaa. Annoin hänen tehdä,koska itse olen laiska kotihommissa. Ruokaa kyllä tykkään myös tehdä,josta sitten välillä tuli riitaa,kun molemmat olisi halunnut tehdä. Ja hän on myös sanonut,että jos olisi nuorempi,kouluttautuisi kokiksi.
        Mutta meillä minä leikkaan nurmikon,sekä kolaan talvella lumet. Että se niistä naisten ja miesten hommista.

      • ........

        Ja aloittajalle, tollasta jätkää en pitkään jaksais katella. Käskisin sen helvettiin tai lähtisin itse menemään.

      • +++++

        JA P....T.
        t.40v

      • naiselle
        +++++ kirjoitti:

        JA P....T.
        t.40v

        joka tulee häiritsemään olohuoneeseen miesten illanviettoa?

      • HOMMIA!!!
        Nainen-75 kirjoitti:

        Mun mieheni tykkäsi siivota ja puunata,sekä tehdä ruokaa. Annoin hänen tehdä,koska itse olen laiska kotihommissa. Ruokaa kyllä tykkään myös tehdä,josta sitten välillä tuli riitaa,kun molemmat olisi halunnut tehdä. Ja hän on myös sanonut,että jos olisi nuorempi,kouluttautuisi kokiksi.
        Mutta meillä minä leikkaan nurmikon,sekä kolaan talvella lumet. Että se niistä naisten ja miesten hommista.

        Kukaan mies ei vapaaehtoisesti siivoa tai tee ruokaa, kyllä olet jostain setan kokouksesta järkänny miehen itelles.

      • väli lienee
        naiselle kirjoitti:

        joka tulee häiritsemään olohuoneeseen miesten illanviettoa?

        ollut ainakin ennen naisen paikka, miksi ei olis nykyäänkin vaikka hellan ja siivouskomeron.

      • kettinkiä
        väli lienee kirjoitti:

        ollut ainakin ennen naisen paikka, miksi ei olis nykyäänkin vaikka hellan ja siivouskomeron.

        ...

      • Kukahan kumma
        ei ollut töissä kirjoitti:

        Ennen nainen ei käynyt itse töissä. Nykyään nainen(kin) käy mahdollisesti 3-vuorotyössä ja kantaa rahaa kotiin. Jos olisin työtön, niin sitten voisin hoitaa naisena kaikki kotityöt kotona. En kuitenkaan ole,joten kotityöt mahdollisimman puoliksi. Meillä mies tekee ruokaa ja minä siivoan.

        Minä olen työtön, mutta en miehen elätettävä: kaikki laskut maksamme fifty-fifty. Siksipä en koe kovinkaan tasa-arvoiseksi, että hoidan kaikki kotityöt, remontit, kotieläimet, lapset ja talvella myös lumityöt ja lämmitykset puun kantoineen. Mies saattaa joskus leikata nurmikon. Ai niin ja hoitaa hän myös autot. Katsoo vierestä kun siivoan tms. Ei ole koskaan ottanut esim. imuria käteensä oma-aloitteisesti. Löhöää telkkarituolissa illat ja läskistyy. Pillua pitäisi kyllä saada, mutta tuollainen vätys voisi vähempää kiinnostaa!

        Kun tässä vihdoin taas pääsen töihin, kuka kumma hoitaa kaikki kotityöt? Minä ja lapseni, sillä mies saa takuu varmasti kengän kuvan perseeseen.

    • yhteispeliä

      Kuulostaapas melkoiselta rumbalta. Olettekohan siihen tulleet vai onko lähtökohtakin ollut tuo.
      Sanotaan ettei sais siivota miestä ulos mutta joskushan on koti siivottava. Kannattaisi ehkä syyttelyn sijasta etsiä yhteistä säveltä ja yrittää tuoda kismittävät asiat yhteiselle pelipöydälle. Yhteiselon on tarkoitus tuottaa molemminpuolista hyvää oloa eikä toisen alistamista eikä orjuuttamista. Kaiken kestävää rakkautta ei tarvitse sietää. Tsemppiä.

    • jukmujf

      Hommaa kotiapulainen joka käy pari kertaa viikossa siivoomassa,tolla duuni määrällä se ei pitäs olla rahallisesti ongelma.Siitä saa yli puolet vielä verotuksesta takas.

    • OOT

      UKKOS VALINNU ; HAH ....

    • ei...

      ex-ukko ei myöskään tehnyt mitään kotitöitä.Kyllä siinä hermot meni.
      Uusiin naimisiin kun menin, niin tein heti selväksi, että kotityöt kuuluvat molemmille osapuolille.Hyvin on mennyt. Useasti on myös niin käynyt, että kun tulen töistä, niin on jo imuroitu ja pyykit pesty.Näin se olla pitää.

      • teitkö ennen vai

        jälkeen avioon menon?
        ilmeisti jälkeen, eihän tollasen kanssa muuten kukaan menisi naimisiin.

      • ........
        teitkö ennen vai kirjoitti:

        jälkeen avioon menon?
        ilmeisti jälkeen, eihän tollasen kanssa muuten kukaan menisi naimisiin.

        Ex:n kanssa meillä oli vielä omakotitalo.Arvaa mikä työmäärä oli töiden jälkeen YKSIN, kun toinen ei kortta ristiin laittanut vaikka välillä huusin.Siivosin, pyykkäsin,laitoin ruat,lumityöt, ruohonleikkuut ym.......jaa juu ja vein lapset harrastuksiin.
        Kyllä on nyt mukavaa kun jää illalla aikaa vaikka vain oleskeluun sohvalla.

      • tai itsetunnon

        kohottamista sinulla, anna asioiden olla niinkuin niiden kuuluu ja tee sinä niitä kotihommia.

    • meillä on sama ongelma.mua niin vituttaa.ei auta mikään,sanoo nätisti tai räjähtää ei mitään apua.

    • peli...

      Tämähän on tuttu juttu ja kotoa opittu malli.
      Monesti on vain niin, että mies "viihtyy" vähän sekaisemmissakin olosuhteissa. Maailmassa kun on tuhat kertaa mielenkiintoisempaakin tekemistä kuin jatkuva siivous.

      Koko siivousrumban ydin on siinä mikä on teidän molempien näkökulma siihen, että mikä on siivoamisen vaatimuksen taso. Jos olet sairaalloisen herkkä jokaisesta leivänmurusta ja toinen on hälläväliä tyyppi niin tulette tappelemaan koko loppuelämämme ko. aiheesta, jos molemmat eivät tule vastaan omista vaatimuksista, joka ei taatusti tule olemaan helppoa.

      Itse olen lopen kyllästynyt tähän jatkuvaan narinaan. Koti tulisi olla kuin striloitu ja jokaisella kipolla ja kupilla on oma paikkansa ja asentonsa talossa. Kun seuraan normi-ihmisten asuntoja, joissa käydään extempore -kylässä ovat kodikkaita pikku sotkuineen, jotka eivät todellakaan haittaa elämää. Olisipa meilläkin, huoh...

    • vaikkei saisi yleistää..

      Kun luin tuota juttuasi,olisi aivan kuin olisin lukenut omasta elämästäni!!
      Voin aivan kevyesti kuvitella miltä sinusta tuntuu!!!
      Eikö kerrankin olisin ihanaa,ettei meidän naisten tarvitsisi sanoa/nipottaa miehille kotitöistä, ja he ymmärtäisivät sanomatta heti ruokailun jälkeen viedä ne astiat tiskiin siitä olohuoneen pöydältä!!!
      Toki yleensä syödään keittiössä juuri siksi ettei niitä astioita löytyisi olohuoneesta,mutta joskus tämä pääsee lipsumaan..
      On ikävää että niin monet avovaimot joutuvat kärsimään näistä miesten ikävistä tavoista.
      Ennen kun muutin mieheni kanssa yhteen ja olin nähnyt tämän vanhan kämpän,niin olin yrittänyt iskostaa vähän "järkeä päähän",että sitte meidän yhteisessä kämpässä ollessamme en salli moista sikailemista.
      Tuntuu niinku puhe olis menny kuuroille korville..Kerran hän jopa kertoi että on kodikkaampaa kun on vähän sotkuista!!
      Ja että olis "homoa" siivoskella kämpiillä...
      Onko siis tämä sotkeminen joku miesten "miehisyys"-riitti jolla yritetään vakuuttaa naisellensa oikea uroon olemus??..Jos näin on,niin miehellä on mielestäni huono itsetuno.

      • turhautunut mies

        Ensin passaa kotona äiti ja siten kun ei ole enää äiti passaamassa, niin hankitaan vaimo.

        Jos on armeijan käynyt mies, niin voi odottaa, että osaa:
        -silittää (ainakin niiltä jotka ovat olleet armeijassa sillin kun oli vielä kauluspaidat loma-asussa)
        -pedata sängyn
        -pestä lattiat
        - yms

    • ANSKU 64

      Mulla oli ensimmäinen mies ihan samanlainen ja sitten luulee että sänkyhommat korvaa kaikki. Minun neuvo on että vaiha miestä ennen kuin tulee lapsia. Erosin ex ukosta 10-v sitten ja nyt on uus ollu 8-v. Sanokoon kukanen mitä huvittaa mutta vaihtaminen kannattaa. Kattelin sitä laiskuutta 19-v, tein kaksoset ja sit vielä yhen pojan ex:lle. Pahempaan vain meni kun tehin lapsia. Nyt mulla sellainen mies että tekee kaiken. Meillä motto "kun antaa niin saa", ei ole erikseen miesten tai naisten hommia. Ei sun mies osaa arvostaa sinua jos pitää työjuhtana tai sitten, sillä on toinen jonka viihyttämiseen sillä kuluu kaikki tarmo. JÄTÄ SE JA ELÄ JOKAINEN PÄIVÄ NIIN ETTÄ OLET ONNELLINEN.

      • eihän ole naisten ja mieste...

        Nyt tarvis renkaat autoon vaihtaa.

      • ANSKU 64
        eihän ole naisten ja mieste... kirjoitti:

        Nyt tarvis renkaat autoon vaihtaa.

        Auton huolto onnistuu samoin puiden pilkkomiset ja halkomiset. Menen vain mukaan opettelemaan ja tekemään. Ex-ukon kans harrastettiin jokkista 13-v. Tuli siinä auton huoltoa ja remppaa tehtyä itekin, kannentiivisteen vaihto onnistuu jo aika kivasti jos tarvis vaatii. Nykyisen ukon kans on leivinuuni johon olemma yhessä käyneet kaatamassa puut, isäntä sahaa ja pätkii ja mie halon, toki meillä on halkomakone, sellainen pöytämalli mut kuitenki. Osaan nostaa halon koneeseen ja painaa nappia. Mikäs sen parempaa kuin tehä yhdessä. Siinä sitä oppii tuntemaan ja arvostamaan puolisoaan aivan eri tavalla. Kokeilkaapa joskus, siitä voi tehä mielenkiintoista. Ja jos välillä tuntuu että ei jaksa niin käyttää mielikuvitusta ja vaik harrastaa siin sivussa, kesken kaiken ....

      • teitä naisia

        Se on väsyttävää passata aikuista miestä. Olin vuoden naimisissa laiskan suomalaisen miehen kanssa. Nyt 10 vuotta englantilaisen herrasmiehen vaimona. Me jaamma työt ja kunnioitamme toisiamme. On ihanaa mieheni automaattinen kohteliaisuus ja käyttäytyminen naista kohtaan. Hän aina avaa ovet minulle ja kävelee kadun puolella ja suojelee kaikin tavoin.
        Kaiken lisäksi vielä komea.
        Jos olet nuori niin jätä laiskuri ja toivottavasti löydät todellisen MIEHEN, joka kunnioittaa sinua. On niitä Suomessakin.

      • tasa-arvoa?

        "Nyt mulla sellainen mies että tekee kaiken."

        Siis osat ovat vain kääntyneet päinvastoin. Miten on mahdollista, jos sinä teet kaikki työt niin se on väärin, mutta jos mies tekee kaikki työt niin se on oikein?

        Siis olet alistaja ja miehesi on alistunut käskyvaltaasi! Justiinsa joo...

      • ANSKU 64
        tasa-arvoa? kirjoitti:

        Ymmärsitkö väärin vai halusitko kenties? Ei meillä osat ole vaihtuneet vaan teemme kaiken yhdessä. Mitäpä sitten jos toinen sairastuu tai kuolee ja on vastuulla vielä pieni lapsi ja iso talo josta pitää huolehtia. Jos rakastaa toista pyyteettömästi eikä halua uutta otta heti???

      • harvinaislaatuinen nainen
        ANSKU 64 kirjoitti:

        Auton huolto onnistuu samoin puiden pilkkomiset ja halkomiset. Menen vain mukaan opettelemaan ja tekemään. Ex-ukon kans harrastettiin jokkista 13-v. Tuli siinä auton huoltoa ja remppaa tehtyä itekin, kannentiivisteen vaihto onnistuu jo aika kivasti jos tarvis vaatii. Nykyisen ukon kans on leivinuuni johon olemma yhessä käyneet kaatamassa puut, isäntä sahaa ja pätkii ja mie halon, toki meillä on halkomakone, sellainen pöytämalli mut kuitenki. Osaan nostaa halon koneeseen ja painaa nappia. Mikäs sen parempaa kuin tehä yhdessä. Siinä sitä oppii tuntemaan ja arvostamaan puolisoaan aivan eri tavalla. Kokeilkaapa joskus, siitä voi tehä mielenkiintoista. Ja jos välillä tuntuu että ei jaksa niin käyttää mielikuvitusta ja vaik harrastaa siin sivussa, kesken kaiken ....

        eli poikatyttelös sanotaan , mut suurin osa ei taida ....

      • ANSKU 64
        harvinaislaatuinen nainen kirjoitti:

        eli poikatyttelös sanotaan , mut suurin osa ei taida ....

        Mitäpä sitä ei tekis jotta kaikki menis niin kuin haluaa???? Jokainen meistä voi toimia siten että tekee mitä haluaa ja muut mitä ne osaa....

      • NAINEN100%
        eihän ole naisten ja mieste... kirjoitti:

        Nyt tarvis renkaat autoon vaihtaa.

        minulla on oma auto, johon itse vaihdan renkaat. En ole siihen miestä tarvinnut. Jos minä osaan vaihtaa renkaat, niin pystyisitkö sinä äijä mitenkään viemään niitä hikisiä sukkias pyykkikoriin 2m päähän???

    • MMM

      Sinuna en katsoisi enään pätkän vertaan, mitäs sitten kun teille tulee perheenlisäystä niin siitähän ei tulisi mitään!!!! laiska mies on kirous kaikille naisille.

    • Määää

      No olet tietysti viikon pari siivoamatta niin, että mies huomaa kuinka törkyistä kämpässänne on jos sinä et siivoa. Totta kai toinen tottuu tuollaiseen hyysäämiseen jos koko ajan kuljet miehesi perässä siivoamassa jälkiä. Itsekin tottuisit siihen.

    • Kokeiltu on.

      1. Vaihtoehto: Lopeta kotitöiden tekeminen niin kauaksi aikaa, kuin tapahtuu jotakin. Teet vain sen verran kuin omilta jäljiltäsi normaalisti teet - keittiössä laitat vain omat roskasi ja astiasi pois. Jos tiskikone ei tunnu tyhjenevän niin anna olla - käytä itse paria kuppia ja kippoa ja tiskaa ne tarpeen vaatiessa käsin. Peset vain omat pyykkisi, et YHTÄÄN miehen vaatetta. Kaiken muun annat olla. Tiedän, että on hankalaa. Etoo ja ällöttää, mutta pure hammasta ja sulje silmäsi. Älä nalkuta tai puhu mitään muutenkaan. Anna vain olla. ÄLÄKÄ missään tapauksessa erehdy siivoamaan. Jos joku olisi tulossa kylään, niin anna silti olla.

      Jotain alkaa luultavasti tapahtua (voi mennä kauan eli joudut sietämään jonkin aikaa oloa kuin kaatopaikalla), kun mies huomaa, että missä ihmeessä ovat puhtaat vaatteet, miksi kaukosäädin tarttuu tahmeaan pöytään, miksi ei ole ruokaa.... jne jne.

      Tepsii kyllä vaikka vaatii siltä siistimmältä puoliskolta uskomatonta pinnaa, ettei pistä siivoten koko touhua, kun ei voi enää katsella.

      Meillä tuo tosin tepsi vain hetkeksi, joten otettiin käyttöön

      Vaihtoehto 2: Kotityölista. Niinpä idioottimaiselta kuin se kuulostaakin, olemme kuitenkin jo kolmenkympin paremmalla puolella pitkään yhdessä ollut pariskunta. Mutta listassa on joka viikko tehtävät asiat ja niistä ei luisteta paitsi jos on kahden tuhannen kilometrin päässä lomalla tai jalka paketissa. Muussa tapauksessa vastassa on tältä suunnalta todelliset raivarit. Kyllä se mieskin on aikojen saatossa kertonut, ettei edes tajunnut miten paljon se kaikki siisteys vie aikaa. Jos työn jakaa kahdelle, se ei ole homma eikä mikään, mutta jos kaikesta huolehtii vain toinen, niin siitä tulee taakka.

      Ja kaikessa lapsellisuudessaan tuo on toiminut jo kauan. Suhde on muuten hyvä ja jos elämä pysyy järjestyksessä näillä keinoin, niin sitten pysyy myös kotityölista meidän taloudessa.

      • Aviomies/vaimo

        Minut miehenä on kouluttanut vaimoni kuvaamallasi tavalla kotitöihin.
        Koulutuksen jälkeen:

        - Puhumme nyt toisillemme paljon, olemme kuin siskokset
        - Touhuan keittiössä kuin nainen (olen ajatellut jopa sukupuolivaihdon leikkaustakin)
        - Mitkään miesten jutut ei enää kiinnosta, ne on semmoista äijä höpsötystä ja ihan turhaa

      • 61,2

        ei ainakaan meillä olisi
        >>kiristäminen

      • Kokemusta on.
        61,2 kirjoitti:

        ei ainakaan meillä olisi
        >>kiristäminen

        ..kauaa, mutta parin vuoden takkuamisen jälkeen otimme tuon käyttöön ja nyt on mennyt viitisen vuotta ihan mukavasti.

        Mieskin ymmärsi lopulta, että se siisteys ja puhtaat vaatteet eivät hoidu itsekseen. Eikä meillä ole tarviskaan olla pilkuttoman puhdasta. Kunhan on silloin tällöin lattiat pesty, kylppärit vähän useammin, keittiö järjestyksessä ja puhtaita vaatteita kaapissa. Perussiistiä siis.

        Edelleen meillä on tekemisissä eroja. Minä teen kaiken 'siinä sivussa' ja joka päivä jotakin pientä. Siitä ongelma alun perin johtuikin, kun se toinen ei kotitöiden määrää huomaa, jos ne tekee pienempinä annoksina päivittäin. Mutta sen jälkeen, kun tämä käytäntö aloitettiin, niin määrä valkeni miehellekin. Hän kun tykkää tehdä niin, että hoitaa kaiken samana iltana vuorollaan ja silloin ei kyllä mitään muuta ehdi.

        Mutta summa summarum. Tällä tavoin on toiminut meillä. Edelleen minä teen varmaan enemmän ja muun muassa ruoan laiton hoidan itsekseni ja myös ihan huvikseni suuren osan pihatöistä. Johtuen ihan myös siitä, että taidan olla se aikaansaavampi osapuoli ja tartun toimeen enkä odottele inspiraatiota.

        Mutta tämä on 'luovutusvoitto', johon kumpikin lienevät tyytyväisiä. Nyt ei kuitenkaan tarvitse nalkuttaa, kun ihan reilulla pelillä on jo sovittu, että toinen sentään tekee ihan kohtuullisen osan. Siten molemmille jää aikaa tehdä omia juttuja ja harrastaa. Jos vaatisin tiukkaa tasa-arvoa, niin en ensinnäkään ehtisi muuta edes tehdä ja tuskin olisimme enää tässä, kyllä tuo kotityöteema näyttää sen verran pinnaa kiristävän, niin meillä, kuin muuallakin. :) Voin hyväksyä sen, että varmasti kulutan enemmän aikaa kotihommissa. Mutta se, että töistä kotiinpaluun jälkeen toinen rojahtaisi sohvalle ja toinen painuisi yksin keittiön kautta imurin varteen, ei tulisi kuuloonkaan.

    • mies tykkää

      Onko se sinulle niin vaikeaa viedä se miehen tyhjäviilipurkki siihen 2m päässä olevaan roskikseen, mies arvostaa tuollaista hemmottelua, että häntä "palvellaan". Ajattele miten pienestä on kiinni hyvä suhde, muutamasta lautasen viennistä astianpesukoneeseen !! Välillä tuntuu ettei teillä naisilla oikein päässä raksuta.

      • passaaja..

        niin..en ole ketjun aloittaja mutta vastaampa silti..ei sen viilipurkin vieminen ole iso vaiva ja mielelläni ainakin minä välillä mieheni jäljet siivoan jos hällä esim. ollut pitkä työpäivä...mutta mielestäni mieskin voisi sitten toisinaan esim. korjata ja viedä minun astiat pois vapaaehtoisesti ja ihan oma-aloitteisesti..eli vuoroin vieraissa..miksi toista pitäisi helliä jos ei sitä ansaitse?sen vuoksi kun on kuin pikkulapsiko..?

      • _mietin vaan_

        Mitä ajattelisit jos se olisit sinä joka joutuisit siivoamaan kaiken kumppanisi jäljiltä? Eikö tulisi mieleen että tämä ihminen ei arvosta sinua tippaakaan kun ei itse voi edes sellaista pientä asiaa tehdä kun siivota jälkensä?

      • nuori mies

        Meillä emäntä oli sellainen, että ei tiskannut, siivonnut eikä pessyt pyykkiä. Jos joskus "siivosi", niin se oli kaikkien esillä olevien tavaroiden tunkemista kaappiin, yhtään katsomatta. Sinne meni laskut jne. samaan pinkkaan likaisten sukkien kanssa... Yritin keskustella asiasta nätisti ja sitten vähän isommalla volyymillä, vaan mitään muutosta ei tullut. En usko, että montaa yhtä sotkuista naista on. Jätin joskus uhalla pesemättä sen vaatteet, vaikka olisi samassa koneessa pyörinyt. No rupesi lainailemaan minun t-paitoja ja alushousuja!! Aina oli joku selitys, miksi ei kerinnyt/jaksa tehdä nyt kotitöitä vaikka kovasti lupaili. Se rupeaa ärsyttämään ja rankasti kun saa toisen perässä kulkea keräämässä astiat, roskat, pyykit ja muut tavarat oikeille paikoille. Jos en itse siivonnut asuntoa, alkoi se muutamassa päivässä muistuttaa kaatopaikkaa yhtään liioittelematta! Nyt olen sinkku ja en varmasti enää samanlaista paasattavaa ota!

      • ei ongelmaa
        _mietin vaan_ kirjoitti:

        Mitä ajattelisit jos se olisit sinä joka joutuisit siivoamaan kaiken kumppanisi jäljiltä? Eikö tulisi mieleen että tämä ihminen ei arvosta sinua tippaakaan kun ei itse voi edes sellaista pientä asiaa tehdä kun siivota jälkensä?

        Kun rakastan kumppaniani niin mielelläni noin hieman passaan.

        Miten muuten oman kupin jättäminen pöydälle merkitsee sitä ettei arvosta kumppaniaan ?

    • Onnistuin :)

      Itse olen asunut mieheni kanssa n.4 vuotta ja olen hänet saanut tekemään osan kotitöistä. Muutimme suoraan lapsuudenkodeistamme yhteen, joten mieheni ei ole koskaan joutunut asumaan yksin. Hänen asuessaan kotonaan äiti esim. korjasi likaiset vaatteet lattialta, pesi ne ja toi puhtaat kaappiin. Me olemme jakaneet kotityöt siten, että hän imuroi 1-2 kertaa viikossa (minä en yksinkertaisesti imuroi, vaikka olisi kuinka roskasta) ja useimmiten pesee lattiat (emme kovin usein pese niitä) ja minä hoidan tiskit ja useimmiten pesen pyykit. Miehenikin pesee pyykkiä, jos olen laittanut lapun mitä pestään ja millä ohjelmalla. Mieheni puhtaat pyykit laitan viikkaamatta kasaan, josta se jossain vaiheessa kulkeutuu hänen kaappiinsa. Usein joudun kyllä asiasta sanomaan... Olen myös delegoinut miehelleni ikkunoiden pesun 2 kertaa vuodessa (inhoan itse sitä) sekä takapihan hoidon nurmikon leikkuineen ja grillin puhdistuksineen. Pölyt pyyhin suosiolla itse, koska mieheni pyyhkii keittiön pöydätkin siten, että niille jää esim. leivänmuruja.. Meillä toimii näin kunhan aina välillä jaksan muistuttaa asioista!ja kehuakin joskus :)

    • mies myös

      Minä laitan kyllä astiat pois vielä tiukemmin kuin vaimoni, mutta en siivoa.
      Se kun vain ei kiinnosta. Sen sijaan maksan siivoojan joka toinen viikko meille, kuten tein jo silloin, kun asuin yksin.
      Vaimo ei naputa, kun hoidan "siivousvuoroni" tällä tavalla.
      Osallistun kyllä pyykin laittoon, pihahommiin yms. mutta siivousta inhoan.

    • löytyy..

      Mies joka ei sano "Ei" kotitöille? Kun itse olen tälläinen joka pitää boxin siistinä, vien roskat, osaa siivota ja pestä pyykit ja nämä mulle on opetettua lapsesta, tykkään jopa kokkailla. Kummasti sitä vaan naiset vieroksuu että mieskin osaa ja tekee kotitöitä, joo ja ihan hetero ole:)
      No naisen paikka on vielä onneksi auki....

      Mutta heitä se TV ja sohva pihalle!

      • oli...

        myös tuollainen MIES ja ihan hetero oli. Eikä muutenkaan mitenkään "neitimäinen". 100kg äijä.
        Se tykkäsi siivota ja ruokaa laittaa.
        Harmi,että muista syistä ero tuli.

      • nyt sitä...
        oli... kirjoitti:

        myös tuollainen MIES ja ihan hetero oli. Eikä muutenkaan mitenkään "neitimäinen". 100kg äijä.
        Se tykkäsi siivota ja ruokaa laittaa.
        Harmi,että muista syistä ero tuli.

        Että meikäläiselläkin voi olla jopa menekkin?! No onneksi olen vielä alla kolmekymppinen...

      • tähän että...
        nyt sitä... kirjoitti:

        Että meikäläiselläkin voi olla jopa menekkin?! No onneksi olen vielä alla kolmekymppinen...

        Taidan vaan olla liian kiltti suomen naisille, vaikka puoleni kyllä osaan pitääkin!

    • minä ja minä

      yks kyssäri, komenteleeko miehesi sinua tekemään kaikkia asioita? Vai antaako hän sinulle rauhan toimia oman harkintasi mukaan?

    • siisti koti

      Joskus tuntuu kuin osa ihmisistä asuisi sikolätissä. Miten kukaan aikuinen ylipäätään heittelee vaatteita lattialle tai jättää jälkensä korjaamatta? Aivan käsittämätöntä, mutta itsepä olette puolisonne valinneet. Eikähän nuo tavat ole tulleet esille jo seurusteluvaiheessa. Usko tai älä, mutta sisustuslehtien kauniit kodit ovat ihan oikeasti joidenkin kohdalla todellisuutta. Ainakin meillä. Ei tarvi huutaa eikä rähjätä. Kaapitkin sellaisessa kunnossa, että niitä kehtaa esitellä vaikka vieraille. Ja se on meillä mies, joka ensimmäisenä sanoo, että imuroitaisiinkos tänään. Eli eivät kaikki miehet ole laiskoja tai saamattomia. Meillä koti on aina kunnossa - ja myös parisuhde. Toisaalta olen nähnyt sinkkunaisten koteja, jotka ovat sotukuisia ja saastaisia, kun koskaan ei siivota. Joten eipäs aina panetella miehiä. Ihaniakin kun on!

    • M42.

      kunnon vuodatus siitä pisteet. kotiaskareet eivät ole noin feministisiä/mustavalkoisia. ennen oli 5-10 kersaa ja naisen hoiti kodin/lapset. mies kävi töissä hoitikodin remontit puutyöt pihatyöt autot ym raskaammat ja sopu säilyi.

      toki mies voi olla sotkematta ja on kohtuullista että tekee myös kotiaskareita varsinkin jos asutaan kerrostalossa.
      noi keinot sitten huudat, jalatristiin/päänsärky, viikoksi pois niin menet ojasta allikkoon satavarmasti takaan sen.
      kun molemmat teette niin muka helvetisti töitä ota se kotiapulainen 1x vko ei maksa paljoo.

      tuolla juuri ne erot tulee kun akka naputtaa/pihtaa eikä mies saa maata/olla hetkeäkään omissa oloissaan.

    • Eki68_

      ja ne ottavat työn vakavissaan !

    • Hyvää loppuelämää

      Otin sinusta eron ensimmäisen lauseen jälkeen. On myös "neuvostoliittoja", jossa siisteyskäsitys on toisin päin ja normaaliin järjestykseen pyrkivä mies kokee olevansa neiti nalkuttaja.

      Erotkaa ennen kuin tulee lapsia. Elomme tarkoitus on tehdä lapsemme onnellisiksi ja tuossa huushollissa se ei ole mahdollista. Jos molemmat ovat sikolätissä viihtyviä niin OK.

    • M42.

      Koko ketjun kirjoituksesta. aivan selkeesti feministiset akat itkee täällä. ja samalla 90% varmuudella ylipainoiset epäseksikkäät nalkuttajat.

      antakaa sen miehen olla mies ja olkaa työ naiset naisia. sen mitä viimeisen 3kk olen seukannut naisen kanssa se on tarvinnut apuani 10x auton korjauksia säästänyt siinä 1000eur seinään poraamisia, sähkötöitä kotona samoin pesukone huoltoa. kyllä se mies mielellään auttaa naista eri töissä mutta te akat itkette jostais sukista ja tiskeistä. itse en ole tarvinnu sen apua. teen ruokani, siivoan tiskit hoitaa kone jne...(eri talous)
      melkein itken suomalaisen tantta naisten takia...

      • M43+

        tämän palstan naisilla tuntuu olevan aika selektiivinen muisti ja kapea näkemys asioista.

        Kuten itsekin mainitsit, niin naisten mielestä auton korjaaminen, remontin tekeminen, tietokoneen kunnostaminen, astianpesukoneen korjaus eivät ole kotitöihin verrattavia töitä.

        Sen sijaan roskapussin vieminen ulos, imurointi ja vaatteiden kerääminen pyykkikoneeseen ovat naisten mielestä marttyyrikuolemaan verrattavia urotekoja.

        Totta, itsekin teenkin nuo alussa mainitut ns. "miesten työt" mielelläni, koska osaan tehdä nuo työt hyvin ja minulle itsellenikin tulee siitä hyvä mieli. Mutta kyllä nämä ns. "miesten työt" ovat ihan kotitöihin verrattavia töitä siinä missä imurointi ja pölyjen pyyhkiminenkin.

      • .......
        M43+ kirjoitti:

        Teetkös itse näitä mainitsemiasi "miesten töitä" joka päivä, vuoden ympäri ja vähintään 2h päivässä? Vai onko nämä "miesten työt" sitten sellaisia sankarihommia, että kun kerran puoleen vuoteen jotakin tempaset, niin ei tarvitse vaimon paljoa "kapeita näkemyksiään" esitellä.

        Kyllä minä ainakin luettelen mainitsemasi asiat kotihommiin. Kuitenkin jos viitsittäisiin hieman suhteuttaa asioita, niin se kerran puoleen vuoteen tapahtuva renkaiden vaihto on hieman eri juttu, kuin jokapäiväinen monen hengen talouden sotkuista huolehtiminen.

    • Kun kerran itse nait

      Mitäs pitää mennä naimisiin vieraan ihmisen kanssa?

      Liian nopeasti sänkyyn ja avioon, noin siinä sitten käy. Turha valittaa kun itse on parinsa valinnut.

      Kyllä mullekin pimpsloora ja vaimo kelpaisi, kunhan asuu eri osotteessa! Eri kodeissa asuvat pariskunnat voivat paljon paremmin ja huonot tavat ei pääse rehottamaan. Näin on näreet.

    • olisin itse

      ...valituksen kirjoittanut! Ei auta sanominen hyvällä eikä vähän pahallakaan, kolmannen kerran jälkeen samasta asiasta sanottuani yleensä teen asian itse - tulee ainakin tehtyä. Samaten valitetaan, ettei jääkaapissa ole mitään ruokaa, kun ei osata kurkistaa kupin sisälle, nekin menee päivien tarkkailun jälkeen sitten roskiin. Joskus tulee illan pimeydessä itku pelkästä väsymyksestä, yritän vaan sitkeästi kärsiä, kun en eroonkaan pääse. :D Jaksamista sulle(kin)!

    • tiittis

      No jopas oot riesan saanu...Itse potkisin persuksille ja näyttäsin ovee. Ei tuollasella ukolla mitään virkaa. Itselläni sellanen onneks joka tekee mitä vaan...leipomisesta siivoukseen. Enempi kotihommia puuhailee kun minä itse. Ruoan teko onnistuu myös. En vois ajatella, että mun kämpässä tuollanen kutale majailis. Ei muuta kun pistä ukko kiertoon. Kyllä löydät varmasti kotitöihin pystyvän jostain.. Tsemppiä... :)

    • Ei Köyhä Eikä Kipeä

      Palkatkaa siivooja ja voitte vähentää osan kuluista verotuksessa kotitalousvähennyksinä. Ai niin, olette pienituloisia. No, sitten ei voi mitään.

      • hauskaa :)

        Itkettää, kun on niin pienet tulot. Elämä on ihan paskaa, ihan arvotonta. :( Voi kun olisi paljon rahaa. Eihän onnesta niin väliä. Kunhan rahaa on. Kyynel. :(

      • Ei Köyhä Eikä Kipee
        hauskaa :) kirjoitti:

        Itkettää, kun on niin pienet tulot. Elämä on ihan paskaa, ihan arvotonta. :( Voi kun olisi paljon rahaa. Eihän onnesta niin väliä. Kunhan rahaa on. Kyynel. :(

        Ei se raha teekään onnelliseksi, mutta se antaa mahdollisuuksia, kuten nyt vaikkapa tuon siivoojan hankkimiseksi. Jää aikaa omalle parisuhteelle enemmän, eikä tarvitse kiristää hermoja jonkun siivoamisen takia.

        Kannattaisi käydä ne koulut loppuun, niin pääsisit sinäkin sisätöihin ;)

    • M42.

      Jos naisesi vaan nalkuttaa ja vaatii että sun pitää siivota ja nysvätä kaikki hommat puoliksi. on mennyt feminismi huippuun suhteessa. sitten jos se nainen todella tekee puolet myös ns. (miesten) töistä niin sit siinä on pidettävä nainen. muuten mies etsi semmoinen nainen joka arvostaa miestä eikä itke pikku asioista niitä vielä on!

      todellisuus vaan on että suominainen teetättää kaikki ns miesten hommat miehellään ja sitten myös puolet esim pyykkäyksistä/siivouksesta.

      astioiden pesu 3x vko
      imurointi 1x vko
      jne... voi naisparkoja kun on raskasta elämä.

      • -väsynyt vaimo-

        Mitähän mahtaa ne miesten työt olla meidän perheessä?

        -Auto huolletaan liikkeessä (öljynvaihdot, rempat jne hoitaa ulkopuolinen).
        -Molemmat tasapuolisesti käytetään autoa katsastuksessa, öljynvaihdossa jne. Maksan auton käytöstä ja huolloista oman osuuteni.
        -Asutaan osakkeessa, joten nurmikon leikkuuta yms. ei siis ole.
        -Taloyhtiö tekee kotona rempat.
        -Auton renkaat vaihdetaan yhdessä.
        -Käsien pesu allas meni tuukkoon, joten minä tein putkityöt ja avasin/puhdistin tukkeutuneen putken.Mies kun ei sitä osannut.

        Jos meillä olisikin näitä miesten töitä, niin tottahan minä kotityöt sisällä tekisin tasapuolisuuden nimissä.

    • joopasejoo

      laita likaiset vaatteet takaisin vaatekaappiin, kyllä se sitten huomaa ku ei ole enää puhtaita vaatteita kaapissa että vois sitä pyykkiä joskus itekki pessä.

    • Deah

      Kun ei asu jonkin aikaa yksin omassa asunnossa ennen yhteen muuttoa, niin on oppinut siihen että äiti hoitaa kaiken valmiiksi ja kaikki on aina valmista. Sitten aletaan uusavuttomiksi kun muuttaa taloon jossa on palvelija ja kiukutaan että ei ne jätteet minua ainakaan haittaa tuossa kun niin huomaamattomia, mutta entä kun aikaa kuluu..

    • anna olla ja odota toimintaa

      Nalkuttaminen ei auta, miehesi kuullostaa juntilta (anteeksi).
      Mitä jos kokeilet välillä ihan päinvastaista taktiikkaa!
      Eli: ÄLÄ TEE MITÄÄN!
      Jätä itse ne sukat sinne lattialle (tai korjaat vain omasi). Älä korjaa miehen roskia, älä sipsipusseja, jätä lautaspino pesemättä, tai pese vain se yksi muki ja lautanen jota sinä itse käytät.

      Jätä hiekat eteiseen ja lattialle, älä imuroi vaikka roskat kuinka alkaisi ottaa aivoon!

      jos miehesi ei ala toimia, anna kodin vaan hukkua pas****n. Tai jos mies valittaa miksi hänellä ei ole puhtaita vaatteita, tai miksi on likaista ja roskia lattiat täynnä, mene sinä makaamaan sinne sohvalle!

      Niin kauan kun sinä teet kaiken - vaikka nalkutuksen myötä - teet kaiken eikä mikään tule muuttumaan. Jätä tekemättä ja ota se kaukosäädin käteen ja jää sohvalle!

    • onneen!!

      Enpä ole aiemmin ajatellut, miten onnellinen saan olla. Mies kun imuroi ja muutenkin pitää paikkoja mahdollisimman puhtaina, täyttää/tyhjää tiskikonetta, laittaa ruokaa jne. Joskus jopa valittaa minulle, kun jätän tavaroita lojumaan. :D Mutta hän onkin pienestä pitäen auttanut kotitöissä eikä siksi vierasta "naistenkaan" töitä.

      Jos imuroit ja mies vaan löhöää sohvalla, vie se imuri siihen miehen naaman eteen. sano, että telkkari menee kiinni, jos ei mies auta. Tai tee kerran niin, että jätät vaan kaikki tavarat paikoilleen etkä siivoa ja lähdet vaikka pariksi päiväksi sukulaisten/kavereiden luokse. Eiköhän sitten mies tajua, miten käy jos ei kukaan tee kotitöitä. Toisaalta, miehet kyllä pystyy elämään kaiken paskan keskelläkin monia päiviä...

      Itse kun olen tottunut siihen, että mies auttaa kotitöissä, niin en oikein ymmärrä toisenlaisia miehiä. Onko nainen heille sitten vain äidin korvike? Taas joku nainen joka passaa heitä? Tiettyyn pisteeseen asti kyllä passaan ihan mielelläni, mutta kun se kodinhoitokin käy hermon päälle, jos kaiken joutuu tekemään yksin.

    • _maiju_*

      itsellänikin oli vastaavanlainen tilanne. avomies ei juurikaan paljoa siivoillut. istui suurimman osan ajastaan tietokoneella. roskapussin vieminenkin tuotti hankaluuksia. minulla tuli mitta täyteen ja laitoin suhteen poikki. minä en rupea sellaista miestä kouluttamaan saati passaamaan. tietenkin suhteen lopettamiseen oli muitakin syitä, kuin laiskuus, mutta se oli myös yksi syy. loppuvaiheessa suhteessa tuntui että olin vain pelkkä kodinhoitaja.
      jos olisin sinä, ottaisin asian puheeksi ja sovitte yhteiset pelisäännöt. tai kokeileppa sellaista ettet siivoa ollenkaan etkä korjaa miehesi jälkiä. katsotaan milloin hän havahtuu ja alkaa tehdä asialle jotain.

    • näin päin näin

      Vaimo ei tee oikein mitään ,ei hanki oikein mitään ja aina pitäisi saada uutta autoa ,sohvaa yms kalliimman puoleista tavaraa.

      Itse maksan yleensä kaiken ,käyn kaupassa ,teen ruuat hoidan meidän kaikkien asiat lasten ja myös vaimon.
      Yksinkertaisesti voin sanoa et teen kotona melkein kaiken muun paitsi pyykki on vaimon homma sitä se ei päästä minun edes tekemään ja joskus täyttää tiskikoneen ja imuroi ,mut pitää siintä kyllä huomatella.

      Aika rasittavaa kun itse teen paljon töitä lähinnä pitkää päivää ja yölläkin paljon ja kaikki on aina tekemättä kotona kauhea tappelu vaan lasten ja vaimon kesken kun saavun kotiin n.klo.20 ekaks tappelu saatava seis ja sitten kaikki iltapesut sadut ja syön muut omat askareet ja klo. 01 ja taas klo. 5 ylös töihin.

      Pitää tarkkaan suunnitella kaikki ruuat ja kaupan hankkinnat et lapset saa ruokaa muutakin kun ranskalaisia.

      Vaimo ei pidä kavereihinsakkaan yhteyttä olis vaan 4-seinän sisällä>on aina ollut.Eikä sitä ole oikein mikään milloinkaan kiinnostanut eikä se haluu mennä minnekkään tai jos haluaa niin kaikki matkajärjestelyt pitää minun hoitaa.

      Eli ei ole millään muotoa sosiaalinen.

      Taloakin pitäs rempata ,mut miten oikein voi kun lapset roikkuu kiinni ja emäntä vaan pyörii tai lukee tää on ihan perseestä.

      Ilman lapsia nostaisin kytkintä aivan varmasti.

      Seksiä nyt ei ole ollut pitkään aikaan.Paitsi kun emäntä ottaa viinaa niin silloin se aina haluaa ja rupeaa muuttumaan ns. kuin muut ihmiset eli juttelee yms. muuten ei siltä tuu suusta paljoakaan muuta kuin nälkä , väsyttää ,en ole jaksanut tai en ole kerennyt kun jotain olisi pitänyt tehdä.

      Vittu et oon loppu....Ei8 jaksa aina hoitaa ja tehdä kaikkea ja ottaa samalla toinen aikuinen myös huomioon.

      Niin viehän se ja hakee lapset hoidosta silloin kuin olen päivät töissä koska teen pitkää päivää.

      Miksi melkein aina menee osat niin et laiskalla ja rentulla miehellä on hyvä vaimo ja toisinpäin..? Ainaskin useasti siltä tuntuu kun tuntee pariskuntia.

    • Nimetön

      Ei teillä todellisia huolia näytä olevan.

    • Nainen jne......

      itellä , vittu et oli saamaton! Edellisiltana lupas et siivoo ja tiskaa ees kerran , ku tuun duunist ,ni ei saat,,,na ollu mitään tehny ... Et taas piti ite siivota duunin jälkeen väsyneenä .. Heräsi siihen ku tulin kotiin neljän jälken huh huh . Seuraava nainen paljastu narkkariks .. Seuraava pettäjäks jne.... huh saata.. Onko Suomessa enää kunno naisia olemassakaan ???

    • Hauskaa Luettavaa

      Voi kiesus. Onko oikeasti noin yksinkertaisia ihmisiä olemassa, että jaksavat tulla marisemaan onnettomasta parisuhteestaan tänne nettiin, sen sijaan että ihan itse ottaisivat vastuun omasta elämästään ja onnellisuudestaan?

      Mutta kiitos kuitenkin alkuperäiselle kirjoittajalle ja vastaajille, että ollaan saatu täällä työpaikalla kunnon makeat naurut.

    • enkuli_83

      Meillä tehtiin niin, että kun sain huomautella pyykeistä ja ne ei siitä huolimatta tulleet pyykkikoriin niin otin jätesäkin ja laitoin kaikki vaatteet sinne sitä mukaan kun niitä ilmesty, hetken päästä mies alko kyseleen että missä hänen vaatteensä on?? osoitin jätesäkkiä vaatehuoneen nurkassa ja sanoin että tuolla ne on.. ja lisäsin että kun ne ei tulleet pyykkikoriin niin en ala niitä sinne viemään.. jätesäkistä voit viedä sitte kodinhoitohuoneeseen niin opetan miten pyykkikone toimii.. sen jälkeen ei ole tarvinnu miehen vaatteita pestä..=)

    • se kannattaa

      Vaihtoon tuollainen mies joutaa! Itsellä oli sama tilanne ex-miehen kanssa, joten pistin sen kierrätykseen ja vaihdoin toiseen. Nyt ei tarvitse olla piikana vaan molemmat tekevä osansa, mies vielä vähän enemmän kuin minä. Jos mies on tullut aiakisemmin töistä, niin on ihanaa kun on pyykit pesty, koti siisti ja usein vielä ruokakin odottamassa kun työpäivän jälkeen tulen kotiin, eikä tarvitse erikseen pyytää vaan hän tekee sen ihan oma-alotteisesti.

    • paras keino

      jätä antamatta.....

      • Seksillä

        Kaupankäynti seksillä parisuhteessa on varmin tapa pilata liittonsa. Kun toinen huomaa tulevansa kiristetyksi seksillä, niin sitä lähdetään hakemaan sitten muualta.

    • Että sellasta

      Ei jaksa aina samasta asiasta nalkuttaakaan, vaan teen sitten itse.

      • On meilläkin

        Avovaimo ei osaa/halua pestä pyykkiä , imuroida ,
        eikä myöskään pistää tavaroita paikoilleen.
        Eikä homma parane vaikka huudan tai olen huutamatta.
        Mielummin teen sitten itse....

        Osaa ne naisetkin olla tekemättä kotitöitä
        kun heidän kotonaan äiti on tehnyt kaiken ja
        isä ei mitään. Avovaimoni on ottanut esimerkin
        isästään.....

      • meilläkin
        On meilläkin kirjoitti:

        Avovaimo ei osaa/halua pestä pyykkiä , imuroida ,
        eikä myöskään pistää tavaroita paikoilleen.
        Eikä homma parane vaikka huudan tai olen huutamatta.
        Mielummin teen sitten itse....

        Osaa ne naisetkin olla tekemättä kotitöitä
        kun heidän kotonaan äiti on tehnyt kaiken ja
        isä ei mitään. Avovaimoni on ottanut esimerkin
        isästään.....

        sama laulu

    • ...mutta

      hänhän on vaan mies:)

    • paljon,

      jos viitsii edes sänkyhommat hoitaa;)

      • dsfsfdahhpoop

        taitaa vaan olla niin, että on "miesten työt" ja "naisten työt". Meillä nainen osaa hoitaa molemmat (ei puhettakaan, että mies tekisi lumityöt suoraan kotiin tullessaan - minähän ne sitten teen ja samoin tiskaan yms. kun se on miehestä niin "inhottavaa".

        Likaisista vaatteista sen verran, että olen niitä välillä heittänyt roskiin, kun ovat lojuneet missä sattuu. Ihan kylmästi vaan on lähtenyt Sandin paidat ym. ja kún mies on etsinyt, olen vaan päivitellyt, että laittaisi paikoilleen tai pyykkiin, niin löytyisi. Ei vaatteiden paikka lattialla ole, helvetti sentään!

        On elänyt ilman isää koko elämänsä, liekö sillä yhteyttä tähän selkärangattomuuteen, mutta vituttaa oikeesti tuollainen nahjusmaisuus. Se hyvä puoli on, että parempipalkkaisena maksaa laskut, joten siksi (useimmiten) teen kotityöt nurisematta.

        Mutta kun tekisi edes ne "miesten työt", kun minä saan reiätkin seinään porata ja auton pestä. Ihan kivaa sekin on, mutta nahjusmies ei sytytä sängyssä, ja se onkin jo isompi ongelma...

      • sunlaisia naisia pitää
        dsfsfdahhpoop kirjoitti:

        välttää.

    • Siivousta!!

      jätä siivoamatta, tai ota lomaa noin 3 vko ja annna elää paskoissaan.
      Tee lakko, ei pyykinpesua, ei tiskausta, ei ruuanlaittoa, ei SEKSIÄ he hee siinähän miettii.
      Jos ei auta kanna se mies pihalle!!

    • nykyajan naiset

      itsekään siivota. Kyllä naisissa on nykyään paljon uusavuttomia eivät osaa siivota ja koti kuin sikolätti.

      Ihmettelen mihin nykyaikan kotikasvatus on mennyt kun ei edes osata tehdä perusasioita siisteys, kotityöt ja perheen hoito.

      Mennään kuppiloissa ja pyydystetään uutta lihaa koka ajan. Lapset kotona pelaamassa tietsikalla.
      Siinä sitä kasvatusta kerrakseen!

      Ihmettelette, että miksi ei viitsitä tai osata tehdä mitään. Kun ei yksinkertaisesti ei koti ole antanut eväitä perusasioihin! Niin miten sitä voi osata/viitsiä sitten myöhemminkään!

    • e.k.v

      Meillä oli vaan aikanaan niin päin ettei eukko tehnyt mitään sen eteen että olisi kämppä pysynyt edes jotenkuten järjestyksessä.
      Ei edes silloin kun oli työttömänä.

      Pistin akan pihalle. Miksi sellaista laiskaa ja aikaansaamatonta pitäisi jaksaa?

    • helppoahan

      se on ku äiti on aina tehnyt kaiken valmiiksi, niin mitä ne vois osata myöhemminkään.

    • Itse olen huomannut että miehet eivät tajua eroa vaimon ja äidin välillä näissä asioissa. Itse olen käynyt tämän kaiken läpi kahteen kertaan. Kun mies muuttaa pois kotoa suoraan naisystävän luo on seuraus usein tuollainen koska äiti on aina ollut se joka tekee kaiken. Itse ilmoitin ensimmäisessä tapauksessa että en ole äitisi sillä jos olisin en nukkuisi kanssasi samassa vuoteessa. Sanoin myöskin että jos järjestely ei miellytä niin voipi muuttaa muualle. Erosimme ja mies asui kolme kk omillaan ja muutti takaisin äitinsä luo, asuu vieläkin.

      Tälle nykyiselle ei tarvinut kun mainita asiasta vähän tiukempaan äänensävyyn niin alkoi tapahtua.

      Pitää vaan muistaa että itkeminen ja kiristäminen ei auta. Lähde vaan "lomalle" jos se on sinulle helpompi ja muista puhua asiasta älä korota ääntäsi silloin saat vastaasi pelkkää murinaa. Pura kiukkusi vaikka metsänp puihin.

      Jaksa.

    • moisesta ressaamaton nainen

      :DD Ei hyvänen aika, koitas nyt hiukan rentoutua. Jos olette noin erilaisia ihmisiä niin tuskin kannattaa koittaa yhdessä olla? Ei mua vaan haittaa vaikkei koko aikaa ole niin pirun siistiä, eikä haittaa miestäkään. Sitten siivotaan kun siivotaan, eihän noista asioista ressaamalla saa ku mahahaavan...

    • Älööt

      Vaimot tänä päivänä laiskoja,ukot joutuu koville mitä tehdä?

    • turhautunut mies

      Ihmetyttää, ettei aikuinen ihminen osaa laittaa roskia heti roskiin vaikka se ei ole kuin parin askeleen päässä. Lajitella niitä roskia tai litistää maito-, mehu- tms tölkkejä. että roskis ei täyttyisi niin äkkiä. Sama juttu postin kanssa lehdet, mainokset yms. kasaantuu pöydille, jos ei joku muu niitä laita pois. Luulisi, että olis helppoa laittaa vaikka edellisen päivän lehti pois viimeistään silloin kun on uusi lehti tullut.

      Ja jos laittaisi tavarat heti paikoilleen kun ei tarvitse. Ja mielellään samaan paikkaan mistä on ottanut, eli pitäisi ylipäätään tavaroilla omat paikkansa. Eikä siivoaisi siten, että kun kysyy, että minne olet laittanut rullamitan tms. niin ei mitään tietoa ja vastauksena on, että "viitsisit nyt vähän edes itse etsiä". Tavaroita löytyy sitten vähän ajan perästä ties mistä pussin nyssykästä tungettuna milloin minnekin vaatehuoneen nurkkaan tai muualle.
      Ei naiset sen kummempia ole.

    • lähtijä

      itse lähdin vaihto opiskelemaan neljäksi kuukaudeksi kaukomaille. parin viikon jälkeen mies ihmetteli sähköpostissa kun ei ole puhtaita vaatteita, että varmaan mennyt sukkiakin hukkaan kun ei ole laatikossa. hahaa, siinä iski elämä kasvoille että itse pitää sotkunsa. ja parasta tässä, että mies oli iloinen kun takasinki tulin ja osallistuu kotitöihin kun huomasi että olisi se kurja yksin kaikki kotityöt tehdä. nyt siis tyytyväisiä minä sekä mies. ja yhdessä tekemällä hommat hoituu sukkelasti ja aikaa ja makkarinki puolelle :)

      voimia sinulle!

    • Patrik Jerkoff

      Jostain miesten keskustelupalstalta:

      - Olen muuttamassa yhteen naiseni kanssa. Mitä kannattaa ottaa huomioon? Kannattaako yleensä muuttaa? t. nimim. Uskallanko?

      - En suosittele. Molemmat alkavat nähdä vaivaa toistensa
      huonoista puolista. Jatkuvaa tappelua siivouksesta tyyliin "vituttaa kun saa aina siivota sun jälkiäsi". Voit oikeastaan ajatella asiaa myös näin: Ei ole olemassa enää "miesten ja naisten töitä". Pelkästään miesten työt. Nainen olettaa, että siivous, tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, vaatteiden silitys jne jaetaan puoliksi. Molemmat siis tekevät näitä koska on "vanhanaikaista" että nainen joutuisi tekemään kotityöt. Tottahan se silti on, kyllähän jokainen mies osaa tai ainakin pitäisi osata suoriutua noista kaikista. Mutta, kun pitää vaihtaa talvirenkaat,paikata puhjennut pyörän rengas, avata viemäri, korjata jotain, laittaa lamppu kattoon, leikata nurmikko jne jne. Ne ovat aina miesten töitä.. Se tasa-arvo katoaa oudosti siinä tilanteessa. No, noiden asioiden kanssa herrasmies pystyy elämään, harva nainen "haluaa osata" esim vaihtaa renkaita. Koita onneasi ja yritä sanoa samaa vaikka silittämisestä.
      Tulet myös huomaamaan että pikkuhiljaa hyllysi alkavat täyttyä kaikenlaisesta turhasta rojusta. Joka perkeleen kulmaan ilmestyy jukkapalmu punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia hyödyttömiä koriste-esineitä. "oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa kun se sopii niin kivasti noiden verhojen väriin". Muistinko jo mainita että verhot, matot, pyyhkeet yms tulevat muuttamaan väriään radikaalisti. Tulee kaikkia kivoja kivoja pastellisävyjä. Pikkuhiljaa tuntuu siltä kuin asuisit jossain vitun sisustusohjelmassa. Kannattaa ostaa myös joku muovipussi missä säilytät partakonetta, dödöä ja hammasharjaa. Vessan kaappiin ne eivät tule enää mahtumaan, se on sanomattakin selvä. Vessa pursuaa mitä ihmelliisempiä purkkeja ja lotioneja. Lisäksi siellä haisee hiuslakka, hajuvesi ja outo vaniljatangontuoksuinen hajusaippua,jolla ei saa pestä käsiä. Ja ne wc-renkaan pissatipat.....
      Omat musiikkimieltymyksesi voit myös unohtaa, "en mä jaksa aina kuunnella tuollaista mörinää ja pauketta" samoin urheilun seuraaminen televisiosta on mahdotonta koska sieltä tulee aina joku vitun sinkkuelämää tms elämää suurempaa jota naisen on yksinkertaisesti pakko katsoa.
      Älä vaan tee sitä virhettä että sijoitat tietokoneen makuuhuoneeseen sillä silloin sen käyttäminen iltakymmenen jälkeen on mahdotonta koska se pitää niin kauheaa hurinaa. Ja ne johdotkin ovat niin rumannäköisiä. Äläkä edes kuvittele ostavasi enää koskaan mitään kaiuttimia, stereoita tms koska ne ovat niin rumia eivätkä ne sovi asunnon sisustukseen.
      Hyväksy se että television päällä on hajukynttilä. Itse asiassa niitä on lähes joka puolella asuntoa. Ne on niin kivoja mutta niitä ei saa polttaa koska sitten ei ole enää kivannäköisiä. Kannattaa varautua myös siihen että rento kavereiden kanssa oleskeleminen asunnossasi on historiaa. Jos kaverit tulevat käymään,siivotaan ja leivotaan koska nainen ei halua että ihmiset luulevat että teillä on sekaista. Lisäksi on mm pakko aina ostaa/leipoa jotain jos joku kaveri sattuu tulemaan "kylään". Kahvi juodaan sellaisista pirun pienistä kupeista joita joutuu vetämään joku 5-6kpl että saat kahvihimosi tyydytettyä.Kahvipannu pitää myös pestä joka kerran jälkeen kun sitä on käytetty.
      Kaverisi ovat muuten kaikki sinulle huonoa seuraa ja lisäksi suurin osa heistä on juoppoja luusereita naisesi mielestä. Voit unohtaa kumipitsan syömisen samalla kun katsot leffaa koska
      A) se on niiiiin epätervellistä
      B) olohuoneessa ei saa syödä ettei limenvärinen sohva likaannu
      C) et halua enää katsoa leffoja koska ainoa vaihtoehto on romanttiset komediat.
      "en mä halua katsoa tuollaista väkivaltaa", lisäksi naisille on yksinkertaista mahdotonta keskittyä elokuvaan koska samalla pitää lakata kynnet, föönätä, meikata, kihartaa hiuksia jne. Saat vastata koko ajan kysymyksiin "Kuka tuo on" "siis kuka tuo on ja mitä se tekee,miksi se nyt noin tekee". Elokuvanautinto on pilalla koska kuulet samalla mitä Petra on tehnyt viikonloppuna ja miten hänen poikaystävänsä Sami on siihen suhtautunut. Voisit muuten syödä vähän enemmän noita kasviksia.
      Et tule enää ikinä löytämään mitään tavaroitasi koska nainen sisustaa ne kerran viikossa eri paikkaan. Avaimien pitäisi olla marimekon unikkokuvioisessa avainkaapissa mutta eihän niitä sieltä löydy koska tosiasiassa sinne mahtuu noin kolme avainta. Sen sijaan ne ovat eteisen lipastossa pienessä pahanhajuisessa peltipurkissa (löytyi kirppikseltä)jonka kantta on vaikea avata. Kaiken lisäksi se koko vitun lipasto seilaa ympäri eteistä vaihtaen paikkaa joka viikko. Ja arvaat varmaan kuka sitä vanhaa painavaa lipastoa raijaa joka viikko paikasta toiseen.. koitas laittaa se tuonne kulmaan.. Ei, ei sovi tuon sammakkopatsaan kanssa yhteen, koitas kantaa se tuonne kulmaan... ei sitä sinne voi laittaa, tulee huono feng shui....Koitapas kantaa se tuonne..."
      Mitään elintarviketta ei voi pitää alkuperäisessä pakkauksessa vaan kaikki on sullottava pienen pieniin purkkeihin ja kippoihin jotka ovat epäkäytännöllisiä ja "tosi kivan näköisiä". Kaikki purkit ovat samanvärisiä ja ne on sijoitettu kaappeihin sellaisella logiikalla että kaapista on mahdoton löytää yhtään mitään. Varsinkaan kun purkkien sisältö vaihtuu kerran viikossa.
      Viikolla juomisen voit unohtaa, samoin sen että otat illalla pari kaljaa. "Pitääkö sun aina juoda.. Sulla on pian samanlainen kaljamaha kuin teidän isällä". Dokaaminen kavereiden kanssa asunnossasi vaihtuu "Kutsuihin"joissa on pelkästään pariskuntia, taustalla soi hiljaa Ricky Martin tai Ultra Bra ja pöydällä on lukematon valikoimaerilaisia pikkusuolaisia. Muista käyttää lautasta ja lautasliinaa. Lisäksi siellä haisee ne vitun tuoksukynttilät.

      Terveisin,
      -Antero-

      • niiiiiiin

        totta. Vittu ihanaa antero.

      • M43+

        -Antero- on osannut pukea osuvasti sanoiksi sen, mitä olen itse aina miettinyt (salaa) pienissä herneen kokoisissa putkiaivoissani :-)

      • +++++++

        Sirkkeliä ja moottorisahaa olen itse halunnut
        käyttää.ONNISTUU!
        myös ruohonleikkuu, lampun ja sulakkeiden vaihdot,viemärin aukaisut ym.....
        JOS ON HALUA TEHDÄ JA OPETELLA.
        T.40v

      • hehheh..

        Montako miestä sinä tiedät, jotka tekevät puolet kaikista kotihommista aina vaatteiden parsimisesta vessanpytyn puhdistukseen hammasharjalla ja sitten vielä jaksavat oikein urhoollisesti ajaa nurmen tai vaihtaa lampun siihen päälle? Huhhuh... Eihän tuollaisia ole saatana edes saduissa!
        Olettamuksia voi aina ladella, mutta todellisuudessa miehen saaminen tekemään edes puolet kotihommista on jo kadehdittavan harvinaista. Ainakin omassa lähipiirissäni. Jos joku vaatii tekemään toista enemmän, niin silloin on täysi oikeus heittää hanskat tiskiin. Hyvä on myös muistaa suhteuttaa hommien viemää aikaa ja vaivaa; se vaihdatko kerran puoleen vuoteen auton renkaat vai pyykkäätkö koko talouden jokapäiväiset pyykit on hieman eri asia.

    • moppi!

      hellapolliisi ei tartte imuroida ja siivota kuin jos meitsi on kipee tai poissa kotoo pitemmän ajan,kuulostaa varmaan tyhmältä mutta minä tykkään siivota ja pestä pyykin(pesukone)pesee.Laittelen myös ruokia ja käyn kaupalla myöskin,jotta ei se ole mikään häpee jos ukko imuroi ja luuttuaa lattiat.ps.en kehu itteeni!

    • kunnollinen vaimo

      Naisen kuuluukin tehdä kaikki kotityöt!!! Ainakin jos on kunnollinen nainen kyseessä...sinä et taida olla. Olet juuri tuollainen laiska valittaja. Mikset voisi tehdä noita PIENIÄ asioita miehesi hyväksi...sillä PIENIÄ ASIOITAHAN nuo ovat! Eihän tuo ole iso asia tosiaan laittaa sitä leipä pussia sinne roskikseen! Miksi siis moinen metakka? Minä kohtelen omaa miestäni kuin kuningasta ja vastalahjaksi saan kaiken mitä pyydän. Niin yksinkertaista se on! Ei minua häiritse yhtään tehdä kotitöitä työpäiväni jälkeen,päinvastoin;OLEN YLPEÄ SIISTISTÄ KODISTAMME JA SIITÄ KUN MIES KIITTELEE ETTÄ "OLIPA TAAS HYVÄÄ RUOKAA"...Nykyajan "naisista" vaan suurin osa on näitä turhia laiskoja valittajia...

      • oikeen mallivaimoke

        Voi elämä, ei voi muuta kun naureskella. Milläs vuosikymmenellä oikein elät, 1950? Nykynaiset luo uraa, ja onko ihmekkään, että tuo älykkyystasokin on keskiarvoltaan hieman korkeampi naisilla nykypäivänä. Minä en ainakaan ole mikään mieheni palvelija... siinähän mies herranjumala väkisinkin laiskistuu ja sitä joutuu pian oman miehensä pyllyäkin pyyhkiä!
        Eräs kirjoittaja mainitsi hienosti siitä, miten mies oli tottunut siihen, että äiti hoisi kaikki hommat ja vaati naiseltansakin sitä... Siinä on meillä oikeen kyllä niin raavaita uros-yksilöitä, että voi oksetus!
        "Eihän tuo ole iso asia tosiaan laittaa sitä leipä pussia sinne roskikseen!Miksi siis moinen metakka? ", Luulisi omien lastensa jälkien siivoomisesta olevan jo tarpeeksi suuri vaiva ilman että tarvii vielä oman miehensäkin perässä kulkea. Kyllä siinä aika rattoisasti kuluu!

        Hei miksi hankkia enään lapsia, ku meillä on samalla tasolla olevia miehiä!? ;D

      • laiska femakko puhuu
        oikeen mallivaimoke kirjoitti:

        tuollain, kotia tullesa pitäis vaan olla sohvalla jalt pöydällä ja mies tekis kaiken, oikein oksettaa nämä nykyajan femakkotantat, teiät pitäis laittaa Gordon Ramsayn kokkikouluun oppimaan elämään nöyränä eikä aina jaksaa narista niinkin onnettomista asioista kuin siivoaminen, menehän sinäkin nyt imuroimaan siitä että et ihan laiskaksi tule, mars mars!

      • juuri niin.
        laiska femakko puhuu kirjoitti:

        tuollain, kotia tullesa pitäis vaan olla sohvalla jalt pöydällä ja mies tekis kaiken, oikein oksettaa nämä nykyajan femakkotantat, teiät pitäis laittaa Gordon Ramsayn kokkikouluun oppimaan elämään nöyränä eikä aina jaksaa narista niinkin onnettomista asioista kuin siivoaminen, menehän sinäkin nyt imuroimaan siitä että et ihan laiskaksi tule, mars mars!

        Niinhän minä teenkin, meillä on aina siistiä ja puhdasta, mutta meillä osaa kyllä mies laittaa ne leipäpussit ja tyhjät maitopurkit roskikseen!

        Ei tarvitse valittaa, eikä juosta siivomassa miehen jälkiä. Jää sille itse miehellekin sitten aikaa ;)

        Jaksamisia sinne!

      • valitakaan ja hoitaa
        juuri niin. kirjoitti:

        Niinhän minä teenkin, meillä on aina siistiä ja puhdasta, mutta meillä osaa kyllä mies laittaa ne leipäpussit ja tyhjät maitopurkit roskikseen!

        Ei tarvitse valittaa, eikä juosta siivomassa miehen jälkiä. Jää sille itse miehellekin sitten aikaa ;)

        Jaksamisia sinne!

        kaikki työnsä, miehellekin jää kyllä aikaa jos osaa sumplia hommat oikein.

    • M42:

      Tuossa aijemmin jo koitin tuoda esille tuota naisten älytöntä vouhkaamista kotona. miehestä koitetaan tehdä nainen.
      Patrik hyvä kirjoitus sinulta.

      • .........

        Patrik ei kirjoittanut tuota itse
        http://www.city.fi/keskustelut/view.php?id=50035

        alkuperäinen kirjoitus on eräältä jalissivustosta.
        Niin yliampuvaa tekstiä että se naurattaa vieläkin vaikka olen sen jo monesti lukaissut =D

        Naisena tykkään vaihtaa polkupyörään renkaat, lampun/valasimen vaihto ei tuota ongelmaa. Ja tykkään myös ajaa nurmikon, koska siinä samalla saa aurinkoa..
        Meillä tehdään kotitöitä tasaisesti miehen, minun ja lastenkin kera. Meillä ei ole televisiota (tietokone löytyy) ja me ei kai olla ihan normaaleja kun vietämme aikaa yhdessä jutellen, pelaillen ja laittaen ruokaa tietysti omien harrastuksien parissa..

        heittäkää se telkka pois niin kai sen miehen on noustava pois sohvalta kun ei sitä telkkaa oo.. ;)

      • Aviovaimolle

        Näin vastaanotat miehesi kotiin, opas hyvälle aviovaimolle:Lähde, Housekeepin monthly 5/1955

        VINKKEJÄ HYVÄLLE AVIOVAIMOLLE

        VALMISTA ILLALLINEN:
        Suunnittele se etukäteen, ehkä jopa edellisenä iltana, jotta herkullinen ruoka olisi valmiina kunän saapuu kotiin. Näin kerrot hänelle, että olet ajetellut häntä ja huomioit hänen tarpeensa. Useimmat miehet ovat nälkäisiä tulleessaan kotiin ja hyvä illallinen (varsinkin hänen lempiruokaansa)on osa lämmintä vastaanottoa.

        VALMISTELE ITSESI:
        Käytä 15 minuuttia lepäämiseen, jotta olisit virkeä kun hän tulee töistä. Parantele meikkiäsi, laita hiuksiisi nauha ja näytä raikkaalta. Hän on juuri ollut uupuneiden työtovereiden seurassa.

        OLE HILPEÄ JA MIELENKIINTOINEN:
        Hänen tylsä päivänsä voi tarvita piristystä ja yksi sinun velvollisuuksista on piristää häntä.

        SIIVOA SOTKUT:
        KÄy talo läpi viimeisen kerran juuri ennen kuin aviomiehesi saapuu. Kerää koulukirjat, lelut, paperit ja pyyhkäise pölyt pöydiltä. Kylmempinä päivinä sinun pitäisi sytyttää takkaan tuli, jonka lämmössä hän voi rentoutua. Loppujen lopuksi hänen tarpeidensa huomioiminenhan takaa sinulle huikean henkilökohtaisen tyydytyksen tunteen.

        SIISTI LAPSET:
        Käytä muutama minuutti lasten kasvojen ja käsien pesuun (jos he ovat pieniä), kampaa heidän hiuksensa ja jos vain on mahdollista, vaihda heidän vaatteensa. Hehän ovat pikkuaarteita ja aviomiehesi haluaa nähdä heidät sellaisina. Minimoi melu. Eliminoi imurin, pesukoneen ja kuivausrummun äänet hänen kotiintuloaikansa lähestyessä. Kannusta lapsia olemaan hiljaa.

        HYMYILE:
        Ole iloinen tavatessasi aviomiehesi. Ota hänet vastaan hymyilemällä lämpimästi ja osoita, että haluat vilpittömästi miellyttää häntä. Kuuntele häntä. Sinulla saattaa olla useita tärkeitä kysymyksiä hänelle, mutta nyt ei ole niiden aika.
        Anna hänen puhua ensin - muista, että hänen keskusteluaiheensa ovat aina sinun asioita tärkemäpiä.

        TEE ILLASTA HÄNEN ILTANSA:
        Älä koskaan valita, jos hän on myöhässä tai menee ulos illalliselle tai muihin huvituksiin ilman sinua. Sen sijaan yritä ymmärtää hänen rasittavan elämänsä paineita ja hänen todllista tarvettaan rentoutua töiden jälkeen. Sinun tavoitteesi on tehdä kodista rauhan, seesteisyyden ja järjestyksen tyyssija, jossa miehesi voi uudistua henkisesti ja fyysisesti.

        ÄLÄ VALITA:
        Älä ota häntä vastaan ongelmien ja valitusten säestämänä. Älä valita, jos hän tulee myöhään kotiin tai jos hän on koko yön poissa kotoa. Se on pientä verrattuna siihen, mitä hän on voinut joutua kärsimään päivän aikana.

        TEE HÄNEN OLOSTAAN MUKAVA:
        Vie hänet makuuhuoneeseen lepäämään tai mukavaan nojatuoliin istumaan. Valmista kylmä tai kuuma juoma häntä varten. Tarjoudu ottamaan häneltä kengät jalasta ja pöyhi hänen tyynynsä. Puhu hiljaisella, rauhoittavalla ja miellyttävällä äänellä.

        ÄLÄ EPÄILE:
        Älä kysele hänen tekemisistään, äläkä kyseenalaista hänen päätöksiään tai vilpittömyyttään. Muista, että hän on perheenpää ja on siis aina oikeudenmukainen ja rehellinen. Sinulla ei ole okeutta epäillä häntä.

        No niin...katsokaas tätä päivää ja ajatelkaa mitä nämä telaketjufeministit on saaneet aikaiseksi. Siitä hyvät neuvot talteen ja käytäntöön niin saadaan nämä avioerojen määrä vaihteeksi laskuun niinkuin oli kultaisella 50-luvulla.

    • vaari.

      ensinäkin 3- voi olla raskasta, jos on vielä
      työn osaamisen ja hallitsemisen paineita ja muutolla tehdastyöläisillä on kiire koko työajan.
      Työvuorosta palautuminen kestää 2-6 kk.

      mutta voihan olla pieni masennus, joka vie iloista työtehoa kotona, minkälainen on kielenkäyttösi, "uhkailetko ilkeillä asioilla" ja siten et selvitä niitä,,,,se on usei turmion tie.

      Entä läheisyys, ei sängyssä pitäisi paljon tehdä, mutta vähän halia.

      YKSI tärkeintä, millä mitaat kotitöotä,
      tietysti tärkeää on käydä javereidenkin kanssa, mutta toisaalta jos jaksaa kavereiden kanssa harrastaa, pitäisi jaksaa tehdä kotitöitäkin.

      TÄRKEÄÄ olisi myös ymmärtää,
      nainen on sitkeämpi yleensä, jaksaa tehdä kotitöitä ja elää sittenkin kauemmin ja terveempänä.
      Mies voimakkaampi, muta hänen pitää levätä,
      muuten tulee monenlaisia vaivoja ja saa 45v. jälkeen elää sairauksien kanssa.

      Minusta, ei töitä voi jakaa,,,,,,eikä määrätä kenen on,
      mutta kyllä elämässä pitäisi VÄLTTÄMÄTTÖMÄT kotityöt tehdä ensin ja vasta sitten harrastaa niitä omia harrastuksia,

      vaikea kysymys,
      sitä' vaan ei mini nainen, moni mies ymmärrä sitä oikeaa, ennen kuin on eronnut ja kärsinyt vielä enemmän.
      MONI, moni on avautunut minulle ja katuvat sitä ekaa eroaan,
      kun riideltiin, eikä keskusteltu.

      Tehkää lista, kuten kauppalappu,(ei siis lukujärjestystä viikoksi)
      välttämättömistä töistä,
      siitä saa kumpikin valita niitä kun osaa ja jaksaa, mitä jää tekemättä, miettikää ovatko välttämättömiä, voisiko niitä välttää = ettei niitä' olisi kummankaan tehtävä.

      ------------
      myös ylipaino/liikasyöminen tekee väsyneeksi,
      mutta kysykää siitä jos tarvis.

    • Homma toimii

      Sillä välin kun vaimo laittaa kotia kuntoon, niin käyn naapurissa pitämässä naapurin rouvaan hyvänä. Leskinainen kun on.

    • ei ymmärrä

      että epäsiistissä asunnossa ei viihdy. olin viikon pois, mies valitteli kuinka on tylsää ja ikävä eikä tekemistä. tulin eilen kotiin:

      - astianpesukone tyhjentämättä
      - keittiö täynä likaisia astioita
      - pyödät täynnä leivänmuruja ja sotkuja
      - ei oltu imuroitu, lattia kun sikolätti
      - pölyjä ei pyyhitty, pystyi kirjoittamaan hyllyn pinnalle
      - lattialle jäänyt pyyhe täysin samassa asennossa viikon jälkeen! olohuoneessa vielä...

      sain kunnon kohtauksen, on kiva tulla käymään kotona 3 päivää ja siivota sillä aikaa kaikki miehen sotkut jos haluaa viihtyä. imuroida en aio, keittiön siivosin ja pyykkäsin ja tänään annan miehelle imurin ja rätin ja katson alkaako töihin. jos ei niin en tule kotona käymään kyllä viikon päästä.

      • laiskoja saamattomia akkoja

        Olin kota kk poissa ja kun tulin kotiin..!!!
        Oli nurmikot ajamatta, räystäät tulvi kevät vettä kun ei oltu putsattu roskia pois... sakokaivo täynnä... talvirenkaat vaihtamatta... salaoja kaivoja ei rassattu perkkkkllll......
        Pojan hune kun pitää kans tapetoida, toivoton tapaus.. ei saa sitä aikaseksi... akka vaihtoon siis.... Niin joo ja pesen kyllä pyykkiä kotona ja imuroin. ihan tasapuolisuuden nimessä akat vois joskus edes yrittää eikä aina vittu itkee ettei ukot tee mitään... tosi paikan tullen akoista ei oo mihinkään muuhun kuin valittamiseen...

    • nuori mies

      kyllä se näin on että iät ja ajat on kodin siistinäpitäminen ollu naisten hommaa mutta kyllä miehen pitää itse osata pyykit koriin viedä laittaa astiat koneeseen tiskiin ja maito purkit,leipäpussit ym laittaa roskiin jos ei heti niin samalle päivää...

      ja ei se ole raskasta jos kerran kaks vaivautuu itse vaikka imuroimaan talon eihän siihen mene kuin hetki jopas on mukava pötkähtää sohvalle kun ei pöly pallot juokse pitkin lattiaa...

      ja miesten työt on aina miesten töitä tuohan on itsestään selvää koska miten nainen voisi ne tehdä kun ei yksin kertaisesti ole voimaa vääntää auto renkaita irti. tosin muutamia naisia tiedän jotka sen itse tekevät..

      ja ruuan laitto olen sitä mieltä tekee joka ehtii jaksaa ja osaa esim meillä minä teen yleensä ruuan koska ruuan laitto ei todellakaan ole iso vaiva ja ompas mukava kun muutki vetää hymy korvissa ruokaa naamaansa ja kiittää ja kun teen ruuan niin ompas vaimolla paljon enempi virtaa sitten siivota se keittiö eikä pitäisi ottaa päähän ja ei kuulemma otakkaan.

      t:nuori mies.

    • pareempi kuin

      tiukkapipo siivooja pihtariämmä.

      • Meillätoisinpäin

        Meillä siivous hoituu pääasiassa toisinpäin kuin valtaosasta näistä viesteistä.

        Mies imuroi, pyykkää ja pitää kodin muutenkin kunnossa, täysin vapaaehtoisesti. Joskus siivoamme yhdessä ja joskus tietysti hoidan minäkin arjen askareita. Eli kyllä niitäkin miehiä löytyy ketkä pitää kodin puhtaana ja vie pyykit koriin :)

      • Sivusta seurannut
        Meillätoisinpäin kirjoitti:

        kunnes heitin vaimon pellolle, kun sain itse tehdä kaikki itse.

        Lisäksi hän oli huono sängyssäkin, eli hänelle ei ollut mitään käyttöä...

        Miksi turhaa varoitella aikuista ihmistä, sillä jos ei itse tajua korjata virheitä on ÄÖ liian pieni joten yksi syy lisää lempata ulos..

    • mies23,

      Kyl se niin on että naisen paikka on laittaa koti kuntoon ja jos ei laita niin muijan sit pitää hommata sellanen siivoja joka laittaa ilman eri komentoa. Sillon täytyy olla myös sellaisessa työssä että pystyy sen kustantamaan tasavertaisesti.

      Mies joutuu kuitenkin yleensä hoitamaan kaiken kodintekniikkaan, investointeihin, autoihin yms. liittyvät päätökset huollot ja työt. Tommonen kodintekniikan hommaaminen jää yleensä vielä miesten maksettavaksi. Lisäksi sit vielä femakot odottaa että miehet tekis kotityöt.

      Hei haloo naiset, että te täällä määrää. Miehet saa kuitenkin kantaa vastuuta kodista ja hyvinvoinnista. Ulkomailla naiset sentään tajuu tän jutun ja miestä arvostetaan niinkuin pitääkin. Suomessa on naisasiat päässeet liian kovasti pinnalle, kun on kaikenlaista sosialismia ja tasa-arvoa hehkutettu ja irvikuvana sosialisti naispresidentti.

      • .............

        Älä viitsi angstata. Kyllä miehelle löytyy perheestä muukin kuin sen isoimman vauvan rooli, jos he sitä vastuuta vain viitsisivät ottaa. Kivat kodinkone shoppailut ei miehestä arjensankaria tee, jos kaikki muu jää sitten naisen hoidettavaksi. Perheenpäästä puhumattakaan.
        Punaniska sovinistien ja imperialistisen miesvallan aika parisuhteissa nyt vaan on ohi. Miesten pitäisi pystyä taas ottamaan sitä todellista vastuuta taloudesta, eikä jatkuvasti sysätä tekosyiden varjolla niitä paskahommia naisille.

    • Liisukkainen

      Hyvin tuttua, näin se on meilläkin. Tosin en siitä ole pahemmin urputtanut. Joskus hän tekee jotain pientä jollen ole kotosalla tai huomaa että olen yliväsynyt. Toisaalta en kyllä ole pyytänytkään kotihommia häntä tekemään. Minulta kun ne luonnistuu paremmin ja nopeammin. Jollen jaksa tänään jotain tehdä, ehkäpä teen sen huomenna. Ei miehenikään pyydä minua ajamaan nurmikkoa, hakkaamaan mökillä saunapuita, virittämään tv-kanavia ym. Näitähän löytyy ja uskon ettei niiden tekeminen ole sen kummemmin aina hänelle mieluista kuin ei minullekaan kodinhuoltotyöt. Ei se nyt niin maata kaatava asia ole jos sukat lojuu lattialla. Ja jos on jätä ne siihen, loppuu ne puhtaat sukatkin joskus ;)

    • bo-hemma-hemmo

      Likainen astia soffapöydällä: napsauta siihen paikkaan vasaralla paskax. Hommaa paffimukeja, lautasia, muovilusikoita, veitsiä jne..jne.. Helppo kantaa roskikseen, kunei viihti siivoilla sen enempiä.

      Laita sama pask&))¤#"¤/ kuppi aina kaffekupix. Kun/jos ei siivoile, nin juokuut siitä, minkä sotkeekin. Korkeintaan voi huhtasta enimmät porot poikkeen.. jne..jne. Maksa kait pottuina.

      Jos oma kantti kestää, nin ky sitäkin voi kokeilla. "Oh-hoijaa, enpä muistanukkaan ostella pesuainetta. Pitää kääntää kalsarit..!"

      Eikä sillä äijällä ole edes meininkiä ruveta siivoilemaan. Kyttääilee vaan, että sais aihetta nalkuttelusta huomauttelemiseen. Taitaa olla uus muija jossain takataskussa. Onneks voit loduttautua. Ei se siitä sen paremmaksi muutu, vaikka kuin voissa paistais...

    • minä vain.

      Retkahditko renttuun ??? ja nyt itket sitten näillä palstoilla kun joudut kaiken tekemään itse =)

      Kunnollisiakin miehiä on vapaana mutta nykypäivänä suomalainen nainen valitsee juuri sen väärän ja sitten itkee huolensa tänne tai kavereilleen...

    • mies 26 vuotta

      ukkos kouluttanut ja opettanut hyvälle

    • Miieess

      miehesi kanssa siisteyden tasosta yhdessä? Ehkä miestäsi ei haittaa kertomasi mitättömät yksityiskohdat.

      Luulempa että olet vain ajatellut minkälaista kotona pitää olla ja yrität saada miehesi tekemään tahtosi mukaan.

      Jos vaimoani haittaa jokin asia niin hän voi korjata sen jos haluaa. Niin ainakin itse toimin enkä käske vaimo rukkaa tekemään sitä puolestani.

      Jos käsityksen siitä menee kovin ristiin miltä kodin pitää näyttää niin ehkä on tullut valittua väärä kumppani.

      Itseäni v'tutt' työtön ex vaimoni joka sotki minun töissä ollessani. Kun tulin kotiin niin olisi sitten pitänyt alkaa siivota yhdessä. Aikani katselin ja sitten nakkasin akan kartanolle.

    • Joskus tuntuu, että naiset nalkuttavat myöskin pelkästä tavasta. Itse kokeilin joskus, että imuroin lattiat. Kun eukko tuli kotiin, niin se imuroi ne uudelleen. Elikkä teki tai ei, niin sama juttu. Jos kumminkin miehesi ei korjaa jälkiään, on se viittaus ADHD:stä. Kannattaa edetä pienin askelin, eli ei mitään pitkiä komentoja. Välttämättä et saa huutamalla aikaan muuta, kuin, että tilanne lukkiutuu.

    • jätesäkki

      Taidat olla hyvin koulutettu älykäa nainen.Tyhmät ja vähän koulutetut siivoavat,niin sanoi minun vaimoni aikoinaan kun minä olin siivoushullu.

    • julia

      Laita ukko kiertoon.Toivottavasti löytää "justiinan" joka saa liikettä kinttuihin. Ei vanha koira enää uusia temppuja opi. Eli turhaan paasaat sille siivouksesta. Ei edes kuuntele.Ja kun ukko ulkoistettu.sulla mielenrauha.

      • JiiTee

        Nykyaikaisessa ja modernissa suhteessa ulkoistetaan kotityöt. Todelliset edelläkävijät ja uuden ajan airueet ovat ulkoistaneet myös seksin, niin jää enemmän aikaa harrastuksille.

    • dos85

      siksi en naisille ilmeisesti kelpaakaan.

    • simbba

      miksi alkaa seurustelee tollasen laiskan (paskakasan)kanssa ja on toiselle joku äiti hahmo .

    • Sivusta seurannut

      ihastuitte...hän oli se kulmakuntien Kuningas, se kaikkien tyttöjen idolli, jonka luulit kahlitsevasi, mutta kahlitsitkin itsesi ... liika-ämpäriin ja moppiin.

      Itse en ole mikään nössökkä, mutta tykkään tehdä kotitöitäkin.

      Pelastit tarinallasi meidän monen "kunnon" miehen päivän, kyllä meitä nyt naurattaa, siitä taisit saada mitä tilasit ;)

    • mä oon mies ja teen koti töitä t:jagi the hevari

    • akat vaihtoon

      Olin kota kk poissa ja kun tulin kotiin..!!!
      Oli nurmikot ajamatta, räystäät tulvi kevät vettä kun ei oltu putsattu roskia pois... sakokaivo täynnä... talvirenkaat vaihtamatta... sala-oja kaivoja ei rassattu perkkkkllll......
      Pojan huone kun pitää kans tapetoida, toivoton tapaus.. ei saa sitä aikaseksi... akka vaihtoon siis.... Niin joo ja pesen kyllä pyykkiä kotona ja imuroin. ihan tasapuolisuuden nimessä akat vois joskus edes yrittää eikä aina vittu itkee ettei ukot tee mitään... tosi paikan tullen akoista ei oo mihinkään muuhun kuin valittamiseen...

      • akka pihalle.,

        Mie maksan kaikki laskut, vuokrat ja velat.
        Vaimo vain shoppailee.

    • Ella-Teresa

      Hei

      Sinun ei ole pakko palvella häntä. Ellei miehesi itse hoida astioita koneeseen tai vie roskia roskikseen, sano hänelle että sinä et siivoa hänen lautasiaan tai vaatteitaan pois lattialta. Jos tämä ei toimi, jätä tekemättä/siivoamatta hänen sotkunsa, niin eiköhän hänen pitäisi jo ymmärtää :)

      Emme tietenkään tarkoita, ettet saisi siivota koskaan. Saat sinä pyyhkiä pölyt ja imuroida, mutta myös miehesi täytyy siivota. Jos siivoat myös hänen sotkunsa, ja se ei kyllästytä sinua, voithan sitä tehdä, mutta ilmeisesti se kyllästyttää, niin jätä hänen sotkunsa siivoamatta :D

    • Veerti.,

      Mies ajattelee suurempia linjoja elämässä.
      Ja sängyssä mies on aina paikallaan, eikö vain.
      Siivoile sinä vain. Se on naisten työtä.

      • kokeilkaa ämmät olla siivoo...

        Ei se miehiä haittaa vaikka ei asuttas jossain prk sisustuslehden sivulla! Jos tällainen "sisustaminen" ja älytön siivoaminen on teille niin tärkeää niin siivotkaa itse. Eivät miehet sitä arvosta eikä miehiä sellainen kiinnosta jos tiskit lojuukin vaikka viikon olohuoneen pöydällä (HUI HIRVEETÄ!).

        Ei pidä olettaa että kumppani arvostaa samonja asioita kuin itse ja että hän olisi valmis tekemään työtä saavuttaakseen elämän sisustushuushollissa.

        Ihan vaan vinkiksi: kaikki miehet inhoavat enemmän kuin mitään nalkuttamista turhista asioita kuten muutamasta pölypunkista. Nalkuttamalla varmistatte että mies lähtee toisen naisen matkaan.

    • Peppi

      Olen tullut siihen tulokseen, että nykyajan ihminen on niin laiska, ettei viitsitä normaaleja kotitöitä tehdä. Ja jos tehdään niin vähän hutaistaan ja piste.

      Itse muutin perheen kanssa vuokralle kuukausi sitten. Asunto oli niin paskanen, että viikko kului ennen kuin sai omat tavarat paikalleen. Kaikki hommat jätetään tekemättä, kun ei viitsitä/jakseta vaivautua tekemään mitään. Hullu töitä tekee..viisas pääsee vähemmällä. Näinhän se menee.

      Itse oli himosiivooja, joten en ole koskaan antanut sitä hommaa ukolle :) Ehkä joskus tiukan paikan tullen ukon on ollut pakko osallistua. Miksi tehdä kodin yhteisestä velvollisuudesta eli siivouksesta liian isoa numeroa. Jos naisimmeinen huolehtii siivouksesta niin mies voi huolehtia jostain muusta hommasta. Kyllähän joka kodissa löytyy muutakin tekemistä kun siivousta.

      Sanotaan, että siisteys lisää viihtyvyyttä. Itse en asuis päivääkään paskasessa/epäsiistissä kodissa. Kun joka päivä tekee vähän niin ei tarvi urakoida liikaa.

      Sen kyllä voi sanoa, että nykyään on ihan liikaa uusavuttomia tyyppejä. Ei yksinkertaisesti osata tehdä mitään. Kaikki pitäis opettaa kädestä pitäen, kun kotona ei ole koskaan tarvinut tehdä yhteisiä kotitöitä. Uskon, että siinäkin on yksi pulma mitä tästä yhteiskunnasta tulee. No jokainen taaplaa tyylillään.

      Ei naisen kuulu kuitenkaan olla miehen kodinhoitaja. Jos asuu saman katonalla niin molemmille kuuluu huolehtia perheen yhteisistä töistä. Keskustele ukon kanssa ja kysy suoraan, että mikä hotelli se teidän koti on. Koti on muutakin kuin nukkuma paikka tai vaatteiden vaihtopaikka. Jos ei osaa tehdä kotitöitä niin sitten niitä aletaan harjoitteleen tai saa etsiä sellaisen paikan, missä saa laiskotella ja jättää kaiken siihen mihin ne sattuu jäämään.

      Ei muuta kuin roppa kaupalla hermoja ja tsemppiä. Älä kuitenkaan anna periksi. Näytä mistä se piika pissii ja laita ukko seinää vasten. Ei sinun tarvi olla orja, joka passaa ukkoa.

      • auttakaaaa

        Miten suomalaiseen naiseen saisi järkeä tuon fobiamaisen siivouksen suhteen?

      • Peppi
        auttakaaaa kirjoitti:

        Miten suomalaiseen naiseen saisi järkeä tuon fobiamaisen siivouksen suhteen?

        *Nauraa* eikö se ole vielä ihan terveellä pohjalla himosiivoaminen, jos siitä itse nauttii ja muut kanssamatkustajat ovat tyytyväisiä. Uskon, että jos se menee yli ymmärryksen, että kaikki pitää joka hetki kiiltää ja pahoitetaan toisen mieli, jos ei kaikki olekaan kun kuuluu.

        Voin vaan sanoa, että se on osa minun luonnetta. Pidän siivouksesta tai voisko sanoa, että olen pienestä asti pitänyt. Ala-aste ikäisenä kävin kavereiden kotona siivoamassa. En koskaan saanut palkkaa, mutta en ollut sitä vaillakaan. Pääasia, että sain ihmiset iloisiksi. Kiitos oli paras palkka.

    • kotitöistä?

      Kaikella on rajansa ja se riippuu sitten miehen ja naisen työn rasittavuuden arvioimisesta ja siitä mitä ne kotityöt oikein ovat.

      Ymmärrän täysin marmatuksen esim. sukkien ja muiden vaatteiden jättämisestä mihin tahansa ja jos mies todella aina vain makaa sohvalla, niin ei hyvä.

      Mutta mitä kotitöiksi lasketaan, sillä minusta kaikki työn ulkopuoliset työt kotona ovat kotitöitä.

      Itse en juurikaan imuroi ja tiskaa astioita, mutta kannan siivouksessa aina, jos olen paikalla
      niin matot pihalle ja takkaan teen puut ja lämmitän takan.

      Sitten jos pitää grillata ruokaa, niin minä teen sen aina yleensä.

      Rakennustyöt tontilla minä teen 90% ja jos talossa on remonttia, niin jos se vaan on itse hoidettavissa , niin se on luonnollisesti minun kotitöitä.

      Vaihdan molempien autoon myös kesä ja talvirenkaat ja pikkuhuollot teen myös molempiin autoihin ja lumityöt/ruohonleikkuu jne. ja jne.

      Siis meillä vaimoni tekee pääasiassa siivoukseen ja kodin sisäpuoliseen kauneuteen liittyvät työt
      ja minulla ei ole siitä yhtään huono omatunto, jos joskus väsyneenä retkahdan sohvalle.

      Vaimoni on ottanut järjestelmän myös vastaan kiitoksella, ei siinä mitään.

      Puhukaa ihmiset toisillenne ja sopikaa marssijärjestys, ja tinttailutkin vähenevät ja saattaa pökätä jopa rakkautta, kuten meillä on päässyt käymään.

      • -väsynyt vaimo-

        Me asumme osakkeessa, joten nurmikon leikkuuta, puiden tekemistä jne ei ole.
        Takka ja puulla lämpiävä uuni siis puuttuu. Saunaakaan ei tarvitse itse lämmittää.

        Kodin ulkopuolella kotitöitä ei ole kuin mitä auton osalta.

        Renkaat vaihdamme yhdessä ja öljyt vaihdatetaan liikkeessä. Myös remontit tehdään liikkeessä, kuten jarrulevyt, iskarit jne hoitaa auton korjaaja, ei aviomies. Minä siivoan auton.

        Rakennustonttia ei ole. Eikä asunnossa remonttia.

    • teette molemmat hyvin paljon töitä niin yksi ratkaisu saattaisi olla että palkkaatte kotiinne siivojan.voisit ainakin ehdottaa sitä miehellesi ja jos hän tykkää että tulee liian kalliiksi niin sanot että ehtosi on joko kotitöiden tasapuolinen jako tai apua tupaan.!!!! toivottavasti ratkaisette tuon ongelman sillä kotityöt on yksi suuri syy avioeroon.ja muista,parempi vähä paskaa nurkissa kuin puhdas helvetti :)

    • willy70

      Meillä on toisin päin tyttöystävän asioita joutuu hoitamaan koko ajan periaatteessa 80% kotiaskareista jää meikäläisen kontolle pyykinpesusta ruokaostoksien tekoon.Tyttöystäväni on sosiaallisella alalla töissä ja on kurkkua myöten täynnä muiden asioiden hoidosta siihen lisäksi 80:set vanhemmat joiden asioita joutuu lisäksi hoitelemaan.Apua ei kunnalta tule ennen kuin kumpikaan ei pysty tekemään mitään.Töissä on ollut juttua että ota sosiaalipuolen eukko itelles saat tehdä kaikki juoksevat asiat omat ja toisen.

    • koti-piru

      mulla oli ex ukko ihan samaa kaartia kun sun ukkos,"poika"...-teki rankkaa duunia kans ja pitkiä päiviä-reissuhommissa.meillä kaksi lasta ja mähän sitten aina kotihommat tein olin kipeenä tai sitten mitä vaan-munhan ne kuului tehdä.roskat jaksoi sillon tällön pihalle viedä.sit mullakin pinna paloi,revin sen ostamasta imurista koko töpselin "juurineen" irti...miehellä meinas tulla itku kun näki mitä tein,oli ostanut sen itse-korjas imurin jatais imuroida....imuroitua-mä piru revin sen töpselin taas "juurineen"irti,sen jälkeen mies lupas imuroida,kaks viikkoa sitä tais jatkuu...kunnes tuli taas mun fuki-mutta eiköhän jokainen nyt yhden laiskiaisen jotenkin saa irti tollasesta äidin poika roolista.me naiset ollaan kaikkien "POIKIEN"äitejä,joku päivä ne sit on yhteiskuntakelposia-ellei sitä ennen ne ole jo exiä,......

    • väsynyt mies

      hemmetti sentään, joudun viemään vaimoni kahvikupin ast.pesukoneeseen joka aamu kun se lähtee ennen mua töihin. Mitä teen? en jaksa enää?

      :-DDDD

    • -väsynyt vaimo-

      Paljon kommentteja, joten en viitsi enkä ehdi jokaiseen vastaamaan.

      Tässä jotain yleistä...

      "Itse olet opettanut".

      Ei ihan niin, koska alusta alkaen mies ei ole kotitöihin osallistunut. Kovasti olen yrittänyt saada osallistumaan, mutta heikoin tuloksin.

      Sinulle väsynyt mies. Kyse ei ole kahvikupista, vaan kaikista kotitöistä. Vuoden aikana mies ei ole kertaakaan imuroinut, ei pyyhkinyt pölyjä, ei siivonnut jääkaappia, vienyt roskia, siistinyt keittiötä, imuroinut autoa (lista on loputon).
      Ruokailun jälkeen astiat ja ruuat jää pöydälle, minä laitan molempien astiat pesukoneeseen, laitan ruokia jääkaappiin ja pyyhin pöydän.

      Kuitenkin molemmat ollaan töissä, joten minusta kotitöitä kuuluisi myös miehen tehdä.

      "Itsepähän olet valinnut".
      Niin olen. Mies muuten on ok. Ainut vika on tuo ettei hän tee kotitöitä.

      Joku kirjoitti liiasta nipottamisesta siisteyden kanssa. Näin ei ole, en nipota siisteyden kanssa, tavaroita saa olla hujan hajan. Mutta, en pidä siitä että aikuisen miehen koko vaatekerta jää eteisen lattialle... pian siihen ilmestyy toinen vaatekerta jne. Kuppi toisensa jälkeen ilmestyy olohuoneen pöydälle, lusikoiden ym. tavaroiden kera. Ilman siistimistä olohuoneen pöytä on kamala törkyläjä. Sohvan vierellä sipsipusseja, nenäliinoja, korvatopseja jne. Mikään roska ei vahingossakaan mene roskakoriin, vaan se jää olohuoneen pöydälle.

      Olen päätynyt siihen, että kodissamme käy jatkossa kerran viikossa vieras siivooja. Mies maksaa tämän siivoojan palkan. Jos alkaa ahdistaa maksaminen, niin vaihtoehtona on siivota itse.

      Miksi tämä kirje, että kaikki tämän lukeneet laiskat miehet hieman ryhdistäytyy.
      Että kaikkien laiskojen miehien vaimot löytää täältä keinon saada mies osallistumaan kotitöihin... vaikka sitten maksajan roolissa.

      Tämä nainen jatkossa nauttii puhtaasta kodista, miehen maksamana =D

      Hyvää kesää kaikille!

      • Nimetön

        Tuskin tuo siivooja-juttu onnistuu? Siitähän voi tulla vaikka millainen mekkala! Jos mies on noin nurkkumaiseksi päässyt, että tekee niinkuin kerroit - ei se siivooja siinä voi auttaa kuin ne muutaman tunnin, jotka on kotonanne. Mieshän jättää roinaa joka päivä ties minne!
        Minun ehdotus: TEE SINÄ SAMOIN - edes viikko!
        Jätä likaiset pikkarisi eteisen lattialle, vaatteitasi sinne - tänne. Astioita olohuoneeseen jne. Eli teet kuten mies! Roskat jätä viemättä - haiskoot vaikka koko lukaali. Ja naureskelet vaan!
        Eikähän ala ukkokulta jo huomaamaan, että jotain on pahasti vinksallaan.

        P.S. Meillä muuten asuu samanlainen "laiskimus" - on asunut jo 30 vuotta! Mutta minähän olenkin "neurootikko"!

    • ihm.

      Mitä avuksi, kun pienet muistutukset ei riitä.
      -Sama täällä.

      Mies ei ole kertaakaan imuroinut, eikä pyyhkinyt pölyjä.
      -Nainen tekee vain harvakseltaan ja huomauttelemisella.

      90% muustakin siistimisestä ja kotitöistä jää vaimon vastuulle.
      -Jää miehen vastuulle jos jaksaa.

      Joskus oikeasti vituttaa, kun saa töistä tullessa laittaa tyhjän leipäpussin roskiin (se roskis kun on siinä 2m päässä, miksi ei itse laittanut). Kantaa olohuoneen pöydältä astian pesukoneeseen... ja kerätä eteisen lattialta miehen likaiset sukat, alushousut ja t-paidan pyykkikoriin. Miksi tyhjä sipsipussi on olohuoneen pöydällä ja tyhjä limpparipullo olohuoneen lattialla?
      Miksi niitä vaatteita ei voi suoraan laittaa pyykkikoriin tai miksi sitä lautasta ei voi kantaa astianpesukoneeseen?
      Miehen kengissä tulee hiekkaa eteiseen, miksi se hiekka ei siitä lähde, kun vasta sitten kun vaimo imuroi?
      -Kun se nainen ei käy edes töissä.

      Kun tiskialtaassa on astioita ja astianpesukone täysi, onko se paljon vaadittu, että mies laittaa sen koneen pyörimään ja siivoaa tiskialtaat.
      -Onneksi luonani asuvat pojat tiskaavatkin koulunsa ohella.

      Joskus imuroidessa annan raivon tulla esiin, mies katsoo vain hiljaa telkkaria sohvalla maaten... tuntuu että mies liki aina on siinä sohvalla vaakatasossa telkkaria katsomassa.
      -Nainen imuroi vain huomauttamalla.

      Miehen työ vastaan minun työ? Onko miehen työ raskaampaa ja se oikeuttaa laiskuuteen kotona?
      Itse esim. nyt 3vk aikana pidän töistä vain 2 vapaapäivää ja teen 170 työtuntia 3vk aikana. Miehellä työ kolmessa vuorossa, työpäivän pituus 7-16h (työmatkoihin menee n. 2h).
      -Naisen työtömyys(vapaa aikaa reilusti pienempien ollessa tarhassa,vastaan omat työajat
      usein jopa la-su (kiinteistöalan yrittäjä)
      naistakin houkuteltu siivouspuolen hommiin, EI Kiinnosta.

      En tarkoita, että miehen pitäisi pitkän työpäivän jälkeen siivota. Mutta kun edes vapaapäivänä laittaisi sen likaisen astian suoraan pesukoneeseen, eikä jättäisi sitä tiskialtaaseen, odottamaan sitä, että minä sen siivoan siitä pois. Tai että se tyhjä leipäpussi tai piimä purkki menisi suoraan roskikseen, eikä jäisi siihen pöydälle odottamaan, että se toinen kyllä siivoaa.
      Kun edes kerran kuukaudessa imuroisi tai pyyhkisi pölyt.
      -En tarkoita minäkään että naisen, jos töissä.
      Mutta kun kotona, eikä edes lasten kanssa viitsi ulkoilla, jos huom. tai sanoo että voi pihallekin muksujen kanssa mennä muuta kuin paiskoo ovia tai pukee muksut ja laittaa yksin pihalle, onneksi tuli laitettua OK.talo aikoinaan että turvallisempaa yksinkin.

      Kyllähän sitä kotitöitäkin tekee, mutta kun näyttää ettei miehellä ole mitään siisteystajua, saa kerätä ja siivota sen sotkuja.
      Lapsia ei ole, joten lapset ei meillä sotke. Vapaapäivänä siivoaminen ei niinkään rassaa, mutta työpäivän päätteeksi se raivostuttaa välillä kympillä.
      -Näinhän se on, sukupuoleen katsomatta, näemmä.

      Täytyykö räjähtää kunnolla, tyyliin "oksat pois"... karjua niin että naapuritkin kuulee?!
      - Meillä karjuu jo muutenkin tuo nainen, jos ei muille niin muksuille.

      Vai lähdenkö viikoksi pois ja jätän jälkeeni kirjeen "otin lomaa kotitöistä, mitäs et auttanut.. palaan jos palaan, viikon päästä"?!
      -Ei voi lähteäkkään kun täytyy työtkin hoitaa ja laskut maksaa.
      Naiselle ei voi rahaasioita antaa hoidettavaksi.
      Käy kuten ennen, tilit tyhjät laskut maksamatta.

      Kutsunko kotiin vihaisen siivoojan joka toinen viikko ja laitan laskun tulemaan miehelle?!
      -Vai Naiselle.

      Sanonko ei sänkypuuhille, vedoten väsymykseen?!
      -Sanottu jo.

      Kannanko sen helvetin sohvan ja telkkarin pihalle??
      -Ei ainakaan meillä, koska olen kantanut petivaatteeni siihen.(jo vuosi sitten).
      vit....aaa

      Mitä teen =((
      -Samoin.

    • eron partaalla.

      kuulostaa ihan mun arkipäivältä. oon todennut, että valitettavasti mikään ei vaan auta.. huutaminen on turhaa, sillä saa lähinnä vaan itselleen pahan mielen. mies pitää sua tyhmänä ja keskenkasvusena, jos alat räyhäämään "pikku" asioista. mä oon niin niin vitun kyllästyny miesten laiskuuteen, vai lieneekö viitsimättömyyttä. ota niistä nyt selvää. :( mäkin painan sellasta 8-11 tunnin työpäiviä ja kun tulen kotiin, niin siellähän se sama saakelin sekasorto odottaa. kaikki astiat pitkin poikin, sänky petaamatta yms.yms. ja USKOKAA TAI ÄLKÄÄ: mieheni on tällä hetkellä työtön = koko päivä aikaa. eli siis mä teen töitä sen eteen, että on ruokaa pöydässä siivoon, tiskaan, teen ruoan, pesen pyykit jne. ja mitä mies tekee? istuu vaan hyvällä omallatunnolla tietokoneella tai lähtee ryypiskelemään kavereiden kanssa edes pyytämättä mua mukaan. kertokaa joku, minkä helvetin takia naisten täytyy kestää tällaista????

      • tasa-Arvo

        eron partaalla,kotiorjaksi halusit ja sellaisena saat ollakin,omapahan on valintasi.Tule minulle niin arvostan sinua naisena enkä käytä orjatyövoimaa edes pakon edessä.

      • Kaaos*
        tasa-Arvo kirjoitti:

        eron partaalla,kotiorjaksi halusit ja sellaisena saat ollakin,omapahan on valintasi.Tule minulle niin arvostan sinua naisena enkä käytä orjatyövoimaa edes pakon edessä.

        Kotitöitä kuuluu tehdä koko ajan vähän, niin asunto pysyy siistinä. Roskat roskikseen, vaattet pyykkikoriin tai takaisin kaappiin jne. Jos esim. ruokaa tippuu lattialle, sen voi pyyhkiä saman tien pois. Vie aikaa ehkä puoli minuuttia. Miksi tällaiset hommat pitäisi jättää vapaapäivälle tai myöhemmäksi?
        Isompien kotitöiden tekeminen on sitten jokaisen oma asia, jaksaako siivota työpäivänä vai jättääkö vapaapäivälle.

      • sorsaaaaaaaa
        Kaaos* kirjoitti:

        meillä akka ei siivonnut, potkin mäkeen sen , otin uuden ei siivonnut potkin mäkeen, nyt on akka joka ei rutise turhista ja siivoo kiltisti. käypi töissä ja kasvattaa vielä mukulatkin. itse tuon rahan ja hoidan ulkoiset hommat siinä on hyvä työn jako , nykyajan pennut ei tajua sitte elämästä yhtään mitään. MIES hoitaa talouden ja NAINEN hoitaa kodin.

      • Piika ?
        sorsaaaaaaaa kirjoitti:

        Ehei; nykyaikana ollaan tasa-arvoisia, asiat hoidetaan yhdessä ja se hoitaa joka ehtii, osaa, pystyy ja toinen hoitaa muut jotka ehtii, osaa, pystyy. Onneksi ahtaita rajoja ei enää ole eikä muitakaan viime vuosituhannelle jämähtäneitä karsinoita. Toivottavasti vaimosi tekee ja toimii omasta tahdostaan, ei alistettuna ja käskytettynä.

    • äijä sisäkkö

      ette akat oo sen parempii. ter: miessisäkkö

      • helwette

        Aamu: Silmiä availlessa lattialla sängyn vieressä likaiset sukat,paita ja kalsarit,vaatekaappi myllätty.
        Eteiseen mennessä hiekkaa pari kiloo lattialla matot rutussa ja koira odottamassa oven edessä pissalle pääsyä.
        Wc,hammastahna auki,pöntössä paskaa.Märkä pyyhe lattialla ja muutama lehti. Keittiössä kaappien ovet auki,eilis illan tiskit altaassa,pöydällä murusia,tyhjät leipä/makkara/juusto/mehu paketit,roskat viemättä ulos,ulkovaatteet ruokapöydällä,leivinuunin edessä puista tullutta paskaa ja pölyä.
        Olohuone,mies makaa sohvalla peiton alla,takan edessä puupaskaa,pöydällä taas tiskejä,roskia,tupanpuruja,elokuvia,cditä,tyhjiä pulloja,verhot revitty rumasti että näkis pelata paremmin.
        Päivän aikana siivoan kaikki nämä.Hoidan koiran,usein ruuat,pyykit yms. Syödään olkkarissa niin siihen ne tiskit taas jää kun hurjat 5 askelta ois keittiöön,ukko menee ulos kurakeliin hakkaan puita ja huuta mua auttaan kantamisessa,sen jälkeen kävelee kengät jalassa olkkariin piereskeleen.Valittaa kun oon kiukkunen.-ONKO MENKAT?-MIKÄ SUA TAAS VAIVAA? no vittu mikäköhän...
        tiskejä ja roskia saan korjailla pitkin päivää.Imuroida pystyy sillon kun ukko pois tai pihalla mikä on harvoin!!!!sitä häiritsee se :s Tupakin poltto onneks loppu sisällä kun on eläimiiki.Lupaa tehä hommia ja ties mitä.Tekee ehkä päivän ja sitte unohtuu taas. Vitun videotykin,pleikkarib,kahen tietokoneen,kameran,kaiuttimien johtoja jatkojohdoissa ympäri kämppää...nekin piti laittaa siististi muuton yhteydessä.siihen jäi nekin.Muuttolaatikoita purki ehkä 2.Saunan lämmittämiseen ja lumitöihin pyytää apua (mä 49kg en vittu jaksa lapioida ja kolata kauheita vuoria.Se maksaa omat laskunsa,minä omat ja sen jos tarvii apuu.Siinä sotkemisen välissä on kuitenkin maailman ihanin mies.Ei tarvis paljoo tehä että mä olisin paremmalla tuulella...hohhoijaa.Kuluttavaa.

      • helwette
        helwette kirjoitti:

        Alko jo kirjottaessa vituttaan.

      • Putipuhdasta

        En usko että tollasessa voi olla mitään ihanaa. Koska h-ssä naisihmiset lakkaavat paapomasta possuja, jotka kuuluvat lättiin, ma en katselisi ekaa päivää loppuun asti. Meillä on aina siistiä ja mies elää sen mukaan tai sitten ei elä - tässä huushollissa.

      • helwette
        Putipuhdasta kirjoitti:

        En usko että tollasessa voi olla mitään ihanaa. Koska h-ssä naisihmiset lakkaavat paapomasta possuja, jotka kuuluvat lättiin, ma en katselisi ekaa päivää loppuun asti. Meillä on aina siistiä ja mies elää sen mukaan tai sitten ei elä - tässä huushollissa.

        Oon valittanu,raivonnu sanonu nätisti,jättäny siivoomatta,ei auta kun hetkeks.Mussakin omat vikani mut en tajua kuka haluaa asua likasessa kodissa...Rakastaa toista niin paljon ja muuten hyvä mies ettei haluis lähtee lätkimäänkään.On niitä pahempiakin ollu,ehkä siistejä mutta muilla tapaa sikoja.Turha se on valittaa toisaalta,vitut se mitään auta.

      • Putiputi

        Anteeksi, että en osaa nähdä, ajatella, mitä hyvää voi olla siivottomassa, sikailevassa ukossa. Se lienee totta, että valittaminen ainakaan ei auta kun 'luomakunnan kruunuista' on kyse.

        Sun täytyy vaan käyttää kaikki omat kapasiteetit - mieähesi tuntien - että keksit jonkun keinon, millä saat possunkin tajuamaan. Sun täytyy jotenkin panna vielä paremmaksi, niin että se huomoo, hoksoo ihan omillaan, mikä ero on ihmisen kodilla ja sikolätillä. Onnea ja voimia.

      • helwettee
        Putiputi kirjoitti:

        Pakko on vielä laittaa että on se possu muuten huomaavainen,ei petä,hauska,eläinrakas,kiltti ja komee :) Mut joo tarvii keksiä joku keino.Itse oon jopa liian neuroottinen siivoomisen kanssa...mutta tää on jo toinen ääripää.

      • miehet ovat sikalast
        helwettee kirjoitti:

        Pakko on vielä laittaa että on se possu muuten huomaavainen,ei petä,hauska,eläinrakas,kiltti ja komee :) Mut joo tarvii keksiä joku keino.Itse oon jopa liian neuroottinen siivoomisen kanssa...mutta tää on jo toinen ääripää.

        Ensimmäinen mieheni ei tehnyt kotitöitä. Kokeilin sitä, että annoin paskan vaan olla. En tiskannut kahteen kuukauteen. Hän ei edes hipassut tiskejä eikä puhunut niistä sanaakaan. Hiekka lattialla ja valtavat roskavuoret eivät härinneet häntä. Muutin pois. Kun kävin kylässä myöhemmin näky oli aivan kauhea. Hänen vanhemmat olivat myös ihmetelleet törkyä.

        Menin toisen miehen kanssa naimsiin. Luulin hänen olevan siisti. Salaisuus paljastui myöhemmin eli äiti oli käynyt hänen luona siivoamassa. Hän oli samanlainen törkyjooseppi kuin edellinen ja taas lähdin nostelemaan. Eka mies oli sentään rikas, mutta tämä kakkonen oli köyhä. Kakkosmiehen nykyinen vaimo soittelee ja kertoo miten kamalaa, kun mies vaan sotkee ja heittelee kalsareita lamppuihin.

        Nyt olen ollut kymmenen vuotta onnellisesti sinkkuna ja siistissä kodissa. En taida haluta enää miestä.

      • kodinhengetär, not
        helwette kirjoitti:

        Aamu: Silmiä availlessa lattialla sängyn vieressä likaiset sukat,paita ja kalsarit,vaatekaappi myllätty.
        Eteiseen mennessä hiekkaa pari kiloo lattialla matot rutussa ja koira odottamassa oven edessä pissalle pääsyä.
        Wc,hammastahna auki,pöntössä paskaa.Märkä pyyhe lattialla ja muutama lehti. Keittiössä kaappien ovet auki,eilis illan tiskit altaassa,pöydällä murusia,tyhjät leipä/makkara/juusto/mehu paketit,roskat viemättä ulos,ulkovaatteet ruokapöydällä,leivinuunin edessä puista tullutta paskaa ja pölyä.
        Olohuone,mies makaa sohvalla peiton alla,takan edessä puupaskaa,pöydällä taas tiskejä,roskia,tupanpuruja,elokuvia,cditä,tyhjiä pulloja,verhot revitty rumasti että näkis pelata paremmin.
        Päivän aikana siivoan kaikki nämä.Hoidan koiran,usein ruuat,pyykit yms. Syödään olkkarissa niin siihen ne tiskit taas jää kun hurjat 5 askelta ois keittiöön,ukko menee ulos kurakeliin hakkaan puita ja huuta mua auttaan kantamisessa,sen jälkeen kävelee kengät jalassa olkkariin piereskeleen.Valittaa kun oon kiukkunen.-ONKO MENKAT?-MIKÄ SUA TAAS VAIVAA? no vittu mikäköhän...
        tiskejä ja roskia saan korjailla pitkin päivää.Imuroida pystyy sillon kun ukko pois tai pihalla mikä on harvoin!!!!sitä häiritsee se :s Tupakin poltto onneks loppu sisällä kun on eläimiiki.Lupaa tehä hommia ja ties mitä.Tekee ehkä päivän ja sitte unohtuu taas. Vitun videotykin,pleikkarib,kahen tietokoneen,kameran,kaiuttimien johtoja jatkojohdoissa ympäri kämppää...nekin piti laittaa siististi muuton yhteydessä.siihen jäi nekin.Muuttolaatikoita purki ehkä 2.Saunan lämmittämiseen ja lumitöihin pyytää apua (mä 49kg en vittu jaksa lapioida ja kolata kauheita vuoria.Se maksaa omat laskunsa,minä omat ja sen jos tarvii apuu.Siinä sotkemisen välissä on kuitenkin maailman ihanin mies.Ei tarvis paljoo tehä että mä olisin paremmalla tuulella...hohhoijaa.Kuluttavaa.

        Hui kamala...

        Täällä on tullu jos jonkunlaista vuodatusta miehistä jotka ei siivoa. On ollu sitte miehiä joiden mielestä se on naisen homma ja niitäkin joiden mielestä nainen ei sais tehdä miehen hommia.

        Meillä mennään näin. Se lämmittää pirtin joka on kotona. Hakkaan siis vuorollani halkoja ja lämmitän uunia, kolaan lunta. Yleensä tehdään tämä kaikki yhdessä, koska se on mukavampaa.

        Sama koskee kaikkea muutakin. Talon remontit, auton korjaamiset, siivoamiset, ruuan laitot jne. Vuorotellen tai yhdessä. Jos toista väsyttää ni toinen tekee ja päin vastoin.

        SILTI mulla on mies joka jättää pyykit lattialle ja astiat, sipsipussit ym lojumaan. Minä sanon siitä heti ja mies tuumaa että älä hermoo, minä vien ne kohta. Ja ne on siinä vielä seuraavana aamuna jolloin minä vien ne pois.. eli siltä puuttuu perusjärjestelmällisyys, kyllä se imuroi pyytämättä ja siinä samalla poimii lattialta pois pyykkiä jos sitä on. Kerta viikkoon vaan ku ei mulle riitä. Minä oon laiskempi siivoamaan "perusteellisesti" (eli imurointi, moppaus, pölyjen pyyhintä) mutta pidän tavarat järjestyksessä ja niillä paikoilla, kuin ne kuuluu olla. Aina ja koko ajan.

        Ainoa asia mistä kinaamme on astioiden esipesu ennen koneeseen laittoa. Eli minä pinoa ne siististi altaaseen ja kaadan vettä päälle että likoavat. Sitte ku on tarpeeksi astioita ni huuhtelen ja siirrän koneeseen. Mies laittaa huuhtelematta koneeseen astiat. Tästä silloin tällöin tingataan :) mutta ei onneksi tapella :D

        Kaikki seurustelusuhteeni ovat menneet sillä kaavalla, että yhdessä tehdään. En pidä kauheasti ruuan laitosta ja kaikki exäni ovatkin sitten olleet ihan mallikelpoisia kokkeja, jolloin minä olen vapaaehtoisesti ottanut keittiön siivouksen vastuulleni. Nykyään teen sitä ruokaa tasa-arvon vuoksi :D

    • juttu!!!!!

      Minä tein radikaalin muutoksen ukon laiskuuteen kun lapset muuttivat pois kotoa.
      Aiemmin tein kaikki ruoat,siivosin ja pesin pyykit.Ajattelin että tottakai hoidan kotihommat kun lapsetkin olivat siinä.
      Purin toki hammasta monesti mutta aina hoidin hommat.
      Ja kun lapset lähtivät pois niin tein lakon.En siivonnut,pessyt pyykkiä(paitsi omani),enkä laittanut ruokaa.
      Mies oli ihan ihmeissään kun ei ollutkaan ruokaa valmiina pöydässä,eikä puhtaita vaatteitakaan.
      Sanoin,että nyt loppuu passaaminen,nyt ei tartte enää,kun lapsetkaan eivät tarvitse ruokaa jne jne.
      Meni siinä pari viikkoa niin että ukko kävi ulkona syömässä ja palasi takaisin pölyiseen kotiin.
      Lopulta hän tarttui imuriin ja imuroi koko talon,tiskasikin.
      Olin aivan äimän käkenä kun tulin silloin illalla siistiin kotiin.Kiitin miestäni kauniisti.
      Ja seuraavana päivänä tein lihapullia ja muusia.Ja hän alkoi siitä lähtien hoitamaan kotitöitä.Jipii!
      Kannattaa kokeilla,voi olla että onnistut,kuten minä :)

    • Vimana

      En tiedä onko miehenne koskaan siivonneet. Itse siivosin ja tein kaiken itse kunnolla ennen avioitumista. Kun vaimokulta ns. otti kotipesän haltuun ja sain tarpeeksi monta kertaa kuulla miten tein sitä sun tätä siivotessa ja kotitöitä tehdessä väärin niin kyllä ne ajan mittaan meni lähelle nollaa. Vaimo yritti ottaa orjanpiiskuritar-asennetta. Mikä alitajuinen tarve lie ollut moiseen. Itse ei olisi saanut enää päättää mistään kotiin ja sen hoitoon liittyvästä. Olin sitten jonkin aikaa niitä tekemättä, tosin lastamme hoidin paljon. Nyt muutaman vuoden mentyä olen alkanut taas lisätä kotitöiden osuutta ja tehnyt selväksi etten kuuntele arvostelua ja vähättelyä siitä miten ne teen. Järkevät neuvot on eri asia. Myönnän että tämä on harvoja asioita joista on tullut jonkinlaista sanomista. Olemme olleet onnellisia mutta kyllä meillä myös sanotaan jos on aihetta.

      Naiset joiden miehet kieltäytyvät siivoamasta: Voitte tehdä selväksi miehellenne että jos meinaat niin machomies olla ettet siivoa niin mene tyhjäntoimittaja edes salille!

      Machomiestä leikkivä vätys ei tämän kotiorjattaren silmää hivele, ja maisema tulee muuttumaan ellei joko tasapuolisesti tehdä kotitöitä tai äijään ala muuten tulla liikettä.

      • 31

        Melkein johdonmukaista tarinaa, mutta tuo viimeinen kappale kyllä sai epäilemään sen todenperäisyyttä. Onko teitä kirjoittajia kaksi vai onko kyseessä adoptoinut samaa sukupuolta oleva pari?

      • Vimana
        31 kirjoitti:

        Melkein johdonmukaista tarinaa, mutta tuo viimeinen kappale kyllä sai epäilemään sen todenperäisyyttä. Onko teitä kirjoittajia kaksi vai onko kyseessä adoptoinut samaa sukupuolta oleva pari?

        Olis pitäny laittaa tälleen:

        Voitte sanoo vaikka: "Machomiestä leikkivä vätys ei tämän kotiorjattaren silmää hivele, ja maisema tulee muuttumaan ellei joko tasapuolisesti tehdä kotitöitä tai äijään ala muuten tulla liikettä."

        Tarkoitan sitä että ei kai taloudessa (jos molemmat käy töissä) voi kumpikaan kategorisesti kieltäytyä kotitöistä. Jonkinlainen tasapaino pitäis olla. Jos nyt mies vaikka tekee kuitenkin illat jotain remppaa jne niin se lasketaan mielestäni kotitöiksi. Mut jos toinen vaan makaa (mies tai nainen) ja toinen hoitaa työnsä lisäksi lapset ja kotityöt niin silloin on selvä epäsuhta.

      • :) jeah
        Vimana kirjoitti:

        Kyllä ne miehet kotitöitä osaavat tehdä jne..

        Mutta eivät jaksa...
        Vetoavat että muka eivät osaa.. ettei tarvitsisi tehdä!

        Esm. astioita laittaessa.. tiputtaa tahallaan kupin maahan..
        ja nainen katsoo parhaaksi, että ei se selviydy.. että parempi kun laitan itse..

        kyllä niitä yhdessä pitäisi laittaa..

        useammat miehethän ottavat piiaksi vain naisen.. että kyllä se nainen sitten tekee..
        VITUT!

        jos on astioita jne.. niin viekää ne miehen sänkyyn kaikki sen tavarat.. että nukkukoo paskassaan!

      • hoi oii
        :) jeah kirjoitti:

        miehet ovat laiskoja..

        Miesten työtkään eivät vaikeita ole.. ne on just sellassia että vähemmällä pääsee..
        kivempia jne.

        naiset anatavat anteeksi kun mies yritttää vähän panna sängyssä..
        ei tarvi muutaku vähän tök tök.. ni nainen on muka tyytyväinen.
        voi vittu,.

        jokainen tehköön oman ruokansakin itse..kun duunista tulevat..ei tarvi motkottaa sitten.

      • travellingman90
        hoi oii kirjoitti:

        miehet ovat laiskoja..

        Miesten työtkään eivät vaikeita ole.. ne on just sellassia että vähemmällä pääsee..
        kivempia jne.

        naiset anatavat anteeksi kun mies yritttää vähän panna sängyssä..
        ei tarvi muutaku vähän tök tök.. ni nainen on muka tyytyväinen.
        voi vittu,.

        jokainen tehköön oman ruokansakin itse..kun duunista tulevat..ei tarvi motkottaa sitten.

        Enpä usein tänne kirjottele, mutta nyt on pakko taas avautua näin hienon kesäpäivän kunniaksi. Miehethän ne sikoja on mutta ihan oikeasti, miksi ihmiset ei KESKUSTELE asioista keskenään? Et näköjään ole ottanut asiaa erityisemmi puheeksi miehesi kanssa, pidät mielummin tunteita sisälläsi ja tulet tänne purkamaan huonoa oloasi?

        Eikö ihmiset ymmärrä syytä siihen, miksi teillä on niin paljon "ongelmia" keskenänne.. Puhukaa nyt herrajumala teidän rakkaille ihmisille. Onko se niin vaikeeta? Taitaa suomalaisille olla.

        Kyllä se teidän ongelmanne jossain ihan muualla kytee, jos et voi rakkaasi kanssa tuollaisesta asiasta keskustella ja sopia.

        Huhhuh.

      • nainen_30

        Tuo on ihan totta, että me naiset monesti halueamme miestemme tekevän hommat "meidän tavallamme". Toisaalta asiaa voi katsoa myös toisinpäin: me olemme ykeensä tehneet näitä hommia enemmän ja kokemuksen kautta lytäneet kaikkein helpoimman ja näppärimmän ja tehokkaimman tavan tehdä se jokn askare.

        Esim.
        Meillä mies ei aluksi ikinä ravistellut pyykkejä, ripustaessaan ne kuivamaan. Tuo myös ripusti ne usein niin päin, että taitos jäi etupuolelle, tai jätti käntämättä vaatekappaleen oikeinpäin ennen kuivatusta. Kun nämä em. asiat teke toisin, on jatko (viikkaaminen) helpompaa ja nopeampaa. Näitä asioita on saanut ihan kädestä piteän selittää miehelle ja nykyään hän monesti jo ymmärtää jotain asiaa tehdessään kysyä neuvoa, miten mikäkin homma sujuu helpoiten.
        Mies oli myös ennen yhteiseloamme elänyt koko ikänsä taloudessa, missä tiskattiin käsin. Tiskikoneen oikeaoppinen täyttö oli hälle uutta ja hän ei hoksannut ottaa huomioon, että vesisuutinten tarcii pästä pyörimään ja astiat on ladottava koneeseen niin että ne peseytyvät kunnolla. Lisäksi minä tapaa täyttää koneen myös niin, että ruokailuvälineet ovat kukin valmiiksi omissa lokeroissaan, niin ne tarvitsee sieltä sen kummemmin lajittelematta sitten nostaa omille paikoilleen laatikoihin (helpottaaja nopeuttaa tyhjentämistä). Näille asioille on ihan järjeen perustuva syy, mutta on tarvinnut selittää näkä miehelle, jotti hän pidä minua ihan mielipuolena :D

      • hemmohemmo
        nainen_30 kirjoitti:

        ja tuolla tavalla lusikat tarttuvat kiinni toisiinsa eikä tule puhdasta.

        tavat pitää sopia ja joustaa tarpeen mukaan

    • nainen_30

      Meillä mies tekee huomattavasti pidempiä työpäiviä kuin minä, mutta siivoaa omat jälkensä niin arkena kuin vapaapäivinä. Lisäksi hän oma-aloitteisesti vie roskat, laittaa tiskikoneen päälle, tyhjentää tiskikoneen ja pyykkää. Imuriin hän harvemmin tarttuu.

      Minä teen huomattavasti enemmän kotitöitä ja kun alan siivota, mies usein kysyy tarvitsenko apua. Mies ei ikinä ala varsinaista viikkosiivousta omin nokkineen, mutta eipä se sinällään harmitakaan, kun hän kuitenkin aina osallistuu, jos on kotona silloin kun minä siihen ryhdyn. Tosin usein yhden homman tehtyään hän köpöttelee taas siihen sohvalle telkkarin eteen, vaikka siivous olisi vielä miten paljon kesken. Mutta kyllä se persus siitä nouseekin, jos vinkkaan uudesta hommasta :) Pölyjenpyyhintä on meillä sellainen homma, jonka usein nakitan miehelle, kun itse imuroin. Vessan pyrin pesemään itse, mutta viimeksi mies pesi itse ja sekin on alkanut sujua :).

      Sellaisen eron olen huomannut, että minä siivoan jotain aina päivittä'in. Jos vaikka havaitsen aamulla lavuaarissa olevan roiskeita, suihkutan ja pyyhin ne siitä samantien, vaikka ihan hakematta erikseen siivousvälineitä. Samoin pyyhin usein kylppärin peilistä tahrat ihan vessassakäynnin yhetydessä, jos huomaan sellaisia olevan. Mies taas, en tiedä, ehkei hän huomaa moisia? :D

      Meillä on yleisesti ottaen aina siistiä ja tavarat paikoillaan. Ennen yhdessäoloamme mies ei ollut siisti, eikä siivonnut koskaan (hänen tätisnä kävi siivoamassa hänen asuntonsa ja mies makso tälle :D ). Hän on ihan itse sanonut että olen "opettanut hänet siistiksi", kun hän on kanssani tottunut elämään puhtaassa ja siistissä kodissa ja sotkuisuus on siten alkanut häiritä häntä itseäänkin. Minä teen sellaista joka päiväistä ylläpitosiivousta, mies korjaa omat jälkensä (joitakin yhteisiä, kuten monesti keittiön ruuanlaton jäljiltä) jne. Viikkosiivouksen aloitan minä (yleensä heti perjantaisin töiden jälkeen, että viikonlopun saamme ottaa rennosti) ja mies sitten liittyy mukaan töistä palattuaan ja aika nopeasti tuo on jo pois alta :).

      • nainen_30

        Nykyään on ihan turha tehdä mitään yleistyksiä miesten- ja naistentöistä, sillä suurin osa nuoremmista ihmisistä sukupuoleen katsomatta huollattaa autonsa ammattilaisilla ja vaihdattaa monesti jopa renkaat. Renkaat vaihdetaan kahdesti vuodessa ja siihen menee n. puolituntia/kerta. Meillä kumpikin huolehtii oman autonsa parhaaksi katsomallaan tavalla ja mies kyllä todella vaihtaa renkaat molemmille, mutta minä olen mukana jeesaamassa. Vaihtaisin itse, jos käsissä voima riittäisi. Minä fiksailutan autoani yleensä exälläni, jolle maksan avusta. Lisäksi hän yleensä laittaa minut tekemään siinä samalla, niin että joka kerran myös opin itse miten mikäkin tehdään/vaihdetaan/huolletaan. Mieheni uollattaa autonsa merkkihuollossa.

        Meillä suurin osa jopa työkaluistamme on alkujaan minun. Minulta löytyy niin rälläkät, porat kuin hiomakoneetkin. Mies omistaa yhden pienenpienen hylsysarjan, jota ei taida olla koskaan tarvinnut. Pintaremontit ja pieet sähkötyöt ovat yleensä minun kontollani. Mies osaa mm. vaihtaa valaisimen, mutta ei katkaisijaa.

        Tänä päivänä miehet, jotka ovat ihan oikeutettujavälttämän siivoukset ja muut kotityöt vedoten ns. miesten ja naistentöihin ovat todella harvassa. Ei näistä nykyjannuista suurin osa tunnista edes yleismittaria "Näytä tota radiopuhelinta!".

    • OKT JA TYÖT

      LORVI SAMALLA TAVALLA JA OTA ENSIN SE SIIVOOJA. JOS EI VIELÄ TAJUA, NIIN HEITÄ ENSIN SOHVA POIS JA SEN JÄLKEEN SE ÄIJÄ. EI SE MUUTU. KOKEMUSTA ON 36VUODENAJALTA.VAKAVASSA HARKINNASSA ON SE ERO.

    • älätyydy

      kunnolla ja uhkailua ..ei auta muu !tee siivouslista jos ei pidä siitä kiinni - tekee tuplasti töitä ja sinä vahdit että tekee ! meillä on kova kuri mun puolelta. ja tekee koska pelkää mun huutavan ja rähjäävän!
      jos ei toimisi -eroaisin.

    • voisin jopa maksaa

      päästä pariksi viikkoo äijäs tilalle,mulla on taas sellanen eukko ettei siivoo saatana olenkaan,vittukin on kuin muurahaispesä!

    • muuttaja00090

      Se että mies ei osallistu kotitöihin on sovinismia pahimmillaan. Mies tekee sen tahallaan. Hän haluaa naisen olevan orjan asemassa. Sellainen suhde ei yksinkertaisesti toimi. Nämä miehet ovat kypsymättömiä pikkupoikia eivät mitään miehiä.

      Olin nuorena avoliitossa tällaisen sovinistin kanssa. Jätin tiskit altaaseen, kun ei suostunut tiskaamaan. Siinä ne olivat puoli vuotta. Minäkään en tiskannut. Sitten muutin pois.

    • pannu...

      olla huippu kunti kun meitsi hoitaa meillä 95% siivouksesta ja päälle ulkotyöt kesät talvet, mutta se johtuu siitä että muijja töissä ja minä kotona, ai miksi no siksi kun roppa ei kestä norm työntekoa(harmi) sökönä ollut jo vuosia, niin minä siivoon kun on aikaa ja halua tehrä niin, saattaahan se jostain tyypistä tuntua että en minä kehtais, taitaa olla tossun alla mutta ei se niin ole! muijja kiittele sitten ja taputtaa paistinpannulla otsikkoa puahaha..

    • laiskajaakon akka

      Minulla on myös laiska mies. Olemme sopineet esim. että vuoroviikoin imuroimme. Yhden käden sormilla laskee ne miehen imurointikerrat ja silloinkin jätti imurin viemättä paikaoilleen. Lojui keskellä lattiaa monta päivää. Vasta kun oli minun imurointivuoro, vein imurin paikalleen.
      Jättää sukkansa, likaiset astiansa jne mihin sattuu. Ei vie pöydiltä, tuoleilta, laittalta, jne pois lukemiaan kirjoja.
      Tekee kyllä uuniin puut ja kantaa sisään ja lämmittää niillä taloa, saunaa jne. Mutta ei siivoa puista tulleita roskia. Siis tekee vain sitä mikä on omasta mielestään mukavaa. Ei tee remonttia, minä joudun naisena yksin tekeen, ostamaan välineet, tapetit, maalit, puutavaran. En tiedä miksi roikun noin laiskan miehen kanssa. Se vaan tekee leipätyönsä, ei muuta. Makaa sohvalla ja kasvattaa isoa mahaa. Yhdyn aloittajaan: kannanko sen helvetin sohvan ja telkkarin ulos. (Telkkarikin on minun ostama, ja siitäkin sain kuulla kunniani ostaessani, vaikka kyllä katsoa kelpaa...)
      Näitä suomalaisia miehiä on maa täynnä. Sitten he ihailevat niitä thai-akkojaan, kun hymyssä suin tekevät kaiken. Tekevät tietenkin, kun hymy ei merkitse heille iloa. Se on monesti suunnatonta ärtymystä ja joskus inhoa. Olen jutellut asiasta asianomaisten kanssa. Kuulemma jos suomalaiselle miehelle sanoo näistä asoista, saattavat lyödä tai uhata että vievät takasin sinne mistä ovat tulleet. Mikä näitä miehiä vaivaa???

    • ymmärrä_tämä

      pölyjen pyyhkiminen ja imurointi ei kuulu miehelle , nainen!

    • turhaantunut

      Vanha ketju, mutta kirjotan silti.

      Meillä mies on niin tietokone/peliriippuvainen ett pelaa nykyisin päivät ja yöt. Hän opiskelee uutta ammattia ja on nyt kesälomalla, johon hän vetoo aina kun käsken siivoilemaan. "en minä voi siivota kun olen lomalla". Minä käyn töissä, vapaita on 1pvä/viikko ja siinä ei oikein jaksa tehä muuta kuin palautua ja ladata akkuja, mutt ei kun pitää repiä itsestään kaikki irti ja yrittää siivota, tehdä ruokaa, käydä kaupassa ja mies vaan istuu koneellaan pelaten lapsellisia pelejä.

      Yritän aina pidempien vapaiden sattuessa suunnitella että kävisimme jossain, mutta tämä ei saa persettään ylös tietokonetuolistaan ja keksii vaikka mitä tekosyitä. Nytkin hän saa pelata koko illan kun auto onkin epäkunnossa eikä sillä voi lähteä ajamaan minnekkään.

      Alkaa tässä jo tosissaan miettiä eroa tämmösestä kumppanista. Parhaiten kuvaa ehkä se, että hän on kuin pieni lapsi jota äitinsä yrittää elättää.

      Yksi päivä houkuttelin häntä hakemaan autoon osia, ei voinut lähteä kun pitäisi käydä pankissa lenkki, mutta kun sanoin että minä maksan ja siirtää sitten rahan mun tilille niin heti oli lähössä... "nainen tekee kotityöt, mies laiskottelee"-kuvaa meidän tilannetta niin 100%:sti.

      • namn

        Me olemme olleet yhdessä vasta pari vuotta ja asuttu yhdessä siitä noin puolet. Miehellä ei ole tällä hetkellä töitä, joka johtuu täysin omasta laiskuudesta ja aikaansaamattomuudesta: ei saanut valmistuttua koulusta vaikka piti ja työpaikkakin olis ollut valmiina kunhan olis saanut paperit koulusta.

        Minä käyn töissä ja mies löhöää himassa koko päivän. Hän ei ole koko päivänä tehnyt usein mitään muuta kuin katsonut telkkaria, istunut koneella tai pelannut pleikkaria. Roskat on viemättä, tiskikone tyhjentämättä, pyykit pesemättä, sänky petaamatta jne. Ja minä sitten töistä tullessani saan hoitaa kotityöt jipii! Kaupassakaan mies ei saa aikaiseksi käytyä vaikka lähimpään kauppaan on 100m matkaa. Aina täytyy yhdessä lähteä sitten kauppaan, kun minä saavun nälkäisenä ja väsyneenä töistä kotiin. Hän vielä jaksaa muistuttaa, että en enää kokkaa niin usein kuin ennen. no enpä kai jaksa ruveta kokkailemaan vielä kaiken siivoamisen ja huushollin ylläpidon lisäksi. Sitä paitsi minä olen syönyt töissä ja en välttämättä tarvitse lämmintä ruokaa enää illalla. Hänellä olisi koko päivä aikaa tehdä itselleen ruokaa. Mutta ei.

    • Naisen rooli

      Sanoppa miehelles, että jättäydyt töistä pois. Kun herralla on kerran iskostunut hyvin antiikkiset roolit miehelle ja naiselle, niin hän varmasti tietää, että miehen tulisi elättää kotirouva. Eihän työnjako muuten menisi lainkaan tasan :).

    • mies16

      NAISET ON SITÄ VARTEN ET NE SIIVOO MIESTEN TARTTE TEHÄ MTTÄÄN.

    • Anonyymi

      Kyllä naisen tarvitsee kotityöt tehdä. Mies elättää perheen ja nainen tekee kotityöt, palvelee miestä ja hoitaa lapset. Niin se vain on.

    • Anonyymi

      Miten näitä vanhoja juttuja voi nostaa pinnalle. Ja miksi niitä pitää nostaa?

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9479
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      392
      4017
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2790
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2554
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      178
      2538
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1803
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1632
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe