Vihaako joku muukin täällä astevaihtelua? Se aiheuttaa väärinkäsityksiä. Esim. tapaa- ja tavaa-verbien infinitiivit ovat astevaihtelun takia samanlaiset (tavata ja tavata). Lisäksi se vaikeuttaa suomea opiskelevien muunkielisten työtä.
Uskotteko, että astevaihtelu voitaisiin kitkeä pois suomen kielestä?
Uskotteko, että astevaihtelu voitaisiin kitkeä pois suomen kielestä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kun menet sutta pakoon, tulee karhu vastaan.
Jos sanot nyt ”tavan takaa”, niin astevaihteluttomassa ihannesuomessasi sinun olisi sanottava ”tapan takaa”. Eikä tämä ole ainoa esimerkki.
Tapani on nimeni, ja tapani olettekin oppineet tällä palstalla tuntemaan (nimi se on kai toinenkin etunimi, vaikka se ei Kai olekaan).
Isä meidän -rukous ilman heikkoasteisia muotoja
Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhittetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi ja tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa. Anta meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anta meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meille velkassa. Äläkä saatta meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.
Pari muutosta lisää:
annamme -> antamme
iankaikkisesti -> ikänkaikkisesti
Ja pari epäselvempää tapausta:
meidän -> meitän
olet -> ollet
Ikankaikkisesti, ei ikänkaikkisesti. Ä on muuttunut a:ksi, kun sana on mukautunut vokaalisointuun, vaikka onkin yhdyssana. Millä perusteella pitäisi olla ollen?
Jos astevaihtelu romutetaan, niin kyllä vokaalisointukin saa mennä saman tien - varsinkin tällaisessa tapauksessa, jossa sanan alkuperäinen merkitys katoaa.
Olla-verbisssähän on perusmuodossa kaksi ällää. (Tiedän kyllä, että L ei kuulu astevaihtelun piiriin...)
Olla on olta ilman astevaihtelua.
Kuten edellisessä viestissäni jo sanoin, suomen kielen verbeillä ei ole perusmuotoja. Kaikissa suomen verbinmuodoissa on yksi tai useampi pääte. Perusmuodolla tarkoitat 1. infinitiivin lyhyempää muotoa.
Havaintojeni mukaan tällä foorumilla on vihaajia kaikkiin lähtöihin! Ei syytä huoleen. Tiukkapipoiset eivät lopu kesken.
mieleenkään vihata niin mielenkiintoista ominaisuutta kielessä!
kun kuumemittarissani on astevaihtelua? Nyt varsin korkealla...
Tiedät kyllä minne.
heti lisää astevaihtelua.
"Uskotteko, että astevaihtelu voitaisiin kitkeä pois suomen kielestä?"
-Teikonen
En usko.
Ja tähän uskon asteelle jäätäneenkin, mitä tulee suomen kielen tulevaisuuteen. Eiväthän totisesti vain muutamia vuosisatoja sitten englannin esiastetta puhuneetkaan uskoneet, että verbeistään kaikkoaisi suuri osa persoonien ja tempuksien mukaisista taivutuksista, mutta näinpä kävi. Arkaaisiin asioihin palailevat voivat vieläkin palata noihin muotoihin ja kirjoittaa "quoth" (eli puhua 3. persoonan imperfektissä) sen sijaan että kirjoittaisi "spoke", mutta eipä ole käytännössä sitten Edgar Allan Poen aikojen juuri suurempaa tendenssiä tähän ollut kuin apinoijien kirjoitusten muodossa havaittavissa.
Mitä tulee edellisen esimerkin valossa hyvinkin mahdolliseen suomen kielen astevaihtelun katoamiseen, niin eikö tämä välittömästi tapahtuessaan vaikeuttaisi jo suomenkielistenkin elämää?
Valitaanpa sitten pakkasta kortti, tentataanpa koeissa tiettyistä kirjan lukuista tai hangataanpa punttista tahra, alkaa astevaihtelun kadotessa olla ilmassa joko jonkinasteista ymmärtämysrajoitteisuutta tahi tahatonta komiikkaa. Tässä on viisaus. Jolla ymmärtämys on, se laskekoon peton lukun; sillä se on ihminenen luku. Ja sen luku on astevaihtelu.
Astevaihteluttomassa esimerkkitekstissäsi pistivät silmään sellaiset heikkoasteiset muodot kuin esimerkiksi hangataanpa ja koeissa. Parempi olisi käyttää astevaihteluttomassa tekstissä aina vahva-asteisia muotoja, sillä ne ovat siinä mielessä alkuperäisiä, että kun astevaihtelu syntyi, niin heikkoasteiset muodot kehittyivät vahva-asteisista. Tosin perusmuodossa heikkoasteisten substantiivien kohdalla ymmärrän heikkoasteisuuden vähän paremmin kuin verbien, sillä substantiiveilla on perusmuodot, verbeillä ei. Substantiivien yksikön nominatiivia voidaan pitää perusmuotona, sillä se ei sisällä päätteitä. Tämä koskee myös muita nomineita. Suomen verbeillä sen sijaan ei ole perusmuotoa, sillä kaikki verbinmuodot ovat päätteellisiä.
Jos on yksinkertaistettava, niin enpä osaa valita kuin sen muodon, joka parhaiten mielestäni käyttöön soveltuisi. Noista astevaihteluista saisi vaikka millä mitalla esimerkkejä siitä, miten kommunikaatio muuttuisi tahattomaksi komiikaksi, mutta voisipa noista vedellä ihan järkeviäkin "mutkat suoriksi" -kehitelmiä. Esimerkiksi ruis. Ei puhuta (astevaihteluttomasti) ruisista, ei ruiksesta (pienellä astevaihtelulla), vaan rukiista. Yritäpä tuotakin opettaa ulkomaankieliselle. Huh, huh! Kyllä tämä suomen kieli aikamoinen helvetin esikartano jo nominien osalta ulkomaankieliselle on - ja kun tulee vastaan verbimuotojen auvoisa kirjo, saattaa jo helvetti vaikuttaa armeliaalta lomakohteelta. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.
"Ei puhuta (astevaihteluttomasti) ruisista, ei ruiksesta (pienellä astevaihtelulla), vaan rukiista."
Ruis on astevaihteluttomasti "rukis".