Viime viikolla juttelin erään yrityksen rekrytoinnista vastaavan kanssa. Kysyin onko vaikea saada työvoimaa. Hän nauroi iloisesti, ei kuulemma ole. Avoimia hakemuksia on valtava pinkka ja kaikkiin avoimiin paikkoihin tulee runsaasti hakemuksia. Hän sanoi, että joillekin spesiaaliosaamista vaativiin paikkoihin,joissa töitä on paljon, on hakijoita vähän, saattaa olla joskus ettei ole kuin kymmenkunta - näillekin aloille heillä on ratkaisu, ovat ottaneet oppisopimuksella nuoria. Ihmettelin, että kun heidän yrityksensä alalla, tai osalla siitä, on työvoimapula, hänellä oli vastaus selvä: Maine on niin hyvä ja siitä pidetään kiinni, niin hakijoita riittää enemmän kuin kilpailijalle.
Jätin toki omankin hakemukseni samalla. Sanoin sitten, että olen lukenut joiltain keskustelupalstoilta, että joillain tuntuu olevan vain huonoja kokemuksia työttömistä, hän nauroi vielä iloisemmin, ei mitenkään pahansuovasti. Hän sanoi, ettei itsekään menisi sellaiseen työpaikkaan, jonka edustaja valittaa keskustelupalstoilla työvoimapulaa, vaikka olisi viimeinen työpaikka maailmassa. No en kyllä kertonut itse kirjoittavani keskustelupalstoille, se lisää huonoa mainetta. Toivottavasti ei tuo keskustelupalstan lukeminen nyt vienyt mahdollisuuksiani.

Vastaukset 3
Vanhimmat
viime viikola oli muka työvoimapula.
Nyt ei enää ole, kun lopetetaan kokonaisia tehtaita ...
Nää pulat yms on kuin vaalilupauksia, siis valhetta alusta loppuun !
osaavista tekijöistä Suomessa monellakin alalla.
Mikä yritys?