En tiedä,onko soveliasta kirjoittaa henkisestä väkivallasta tälle palstalle, ja pyydän anteeksi jos se jotakuta loukkaa. En tiedä, mitä tällä viestilläni haen..Kirjoitan sen silti.
Kaikki lähti siitä, kun poikaystäväni, jonka kanssa olen seurustellut kohta kolme vuotta, joutui äitinsä piikittelyn kohteeksi. Aluksi tämä oli vähäistä, jopa huomaamatonta pientä ilkeilyä, mutta kasvoi ajan kanssa. Jokaisesta asiasta, jonka poikaystäväni teki, hän huomautti ja haukkui. Poikaystäväni kertoi, että tämä käytös oli alkanut vasta, kun minä tulin kuvioihin. Ei poika minua syyttänyt, mutta syylliseksi tunsin itseni silti.
Näin, että poikaystäväni kärsi tilanteesta, stressasi ja heikkeni. Pyysin apua äidiltäni, joka on alan ammattilainen ja ajattelin, että ehkä hän voisi auttaa. Niin hän auttoikin. Äitini jutteli useasti pojan äidin kanssa, ja vähitellen pojan äiti ymmärsi, että oli purkanut stressinsä lapseen.
Kaikki oli muutaman kuukauden hyvin. Mutta nyt äitini on kääntynyt minua vastaan. Kuten isänikin.
Äiti huutaa minulle pienistä asioista kuten astianpesukoneen päälle jättäminen. Hän saa raivokohtauksen ja kieltää minua näkemästä poikaystävääni. Häns aattaa suuttua milloin vain, mistä vain. Hän haukkuu, arvostelee ja vähättelee minua. Hän kertoo mitä ajattelen, mitä suunnittelen, kuinka kamla lapsi olen. Tarvitsen psygolokia, ammattiapua kun olen tällainen. Isäni ei puutu asiaan, kun pääsee itse helpommalla niin.
Muistan pienenä, kuinka äiti pelotteli, kirsti ja uhkaili. Jos pienikin vahinko kävi, kaadoit vaikk avesilasin, sait ympäri korvia ja sinut haukuttiin. Jos et osannut piirtää hienoa kuvaa, sait kyllä tietää sen, vaikka olit alle koulu ikäinen. Muiden ihmisten seurassa vanhempani käyttäytvät täysin normaalisti, eikä kukaan, paitsi veljeni tiedä tästä. Olen 16, ja minusta tuntuu, etten jaksa yrittää enää. Olen tiedostanut, etten ole itse täydellinen, ja että teen virheitä. Mutta tiedän myös, että tässä perheessä niitä ei sallita minulta, muilta kyllä.
Veljeni ja poikaystäväni koittavat parhaansa mukaan tukea, mutten tiedä riittääkö se enää. Saan
paniikkikohtauksia, kun ajattelen perhettäni. Nytkin henkeä ahdistaa. Mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä. Minua ei ulkopuolella uskottaisi, kun
äitini on niin hyvä työntekijä, ja ihana ihminen.
Vaan sitä hän ei ole. Mietin välillä, olenko itse tämän kaiken aiheuttanut.
Haluaisin keskustella tästä asiasta, mutten voi, sillä vanhempani näkevät vian ainoastaan minussa.
Olen mätä, häiriintynyt kakara, joka ei arvosta vanhempiaan. Tottapuhuen arvostan, mutten pysty näyttämään sitä, sillä riitelemme jatkuvasti. Riidat päätyvät aina uhkakukseen ja haukkumiseen.
Toivon..että jos joku haluaa arvostella minua, ja käyttäytymistäni tämän kirjoituksen perusteella, tehkööt sen. Siitä voi olla apua...
Kaikki lähti siitä, kun poikaystäväni, jonka kanssa olen seurustellut kohta kolme vuotta, joutui äitinsä piikittelyn kohteeksi. Aluksi tämä oli vähäistä, jopa huomaamatonta pientä ilkeilyä, mutta kasvoi ajan kanssa. Jokaisesta asiasta, jonka poikaystäväni teki, hän huomautti ja haukkui. Poikaystäväni kertoi, että tämä käytös oli alkanut vasta, kun minä tulin kuvioihin. Ei poika minua syyttänyt, mutta syylliseksi tunsin itseni silti.
Näin, että poikaystäväni kärsi tilanteesta, stressasi ja heikkeni. Pyysin apua äidiltäni, joka on alan ammattilainen ja ajattelin, että ehkä hän voisi auttaa. Niin hän auttoikin. Äitini jutteli useasti pojan äidin kanssa, ja vähitellen pojan äiti ymmärsi, että oli purkanut stressinsä lapseen.
Kaikki oli muutaman kuukauden hyvin. Mutta nyt äitini on kääntynyt minua vastaan. Kuten isänikin.
Äiti huutaa minulle pienistä asioista kuten astianpesukoneen päälle jättäminen. Hän saa raivokohtauksen ja kieltää minua näkemästä poikaystävääni. Häns aattaa suuttua milloin vain, mistä vain. Hän haukkuu, arvostelee ja vähättelee minua. Hän kertoo mitä ajattelen, mitä suunnittelen, kuinka kamla lapsi olen. Tarvitsen psygolokia, ammattiapua kun olen tällainen. Isäni ei puutu asiaan, kun pääsee itse helpommalla niin.
Muistan pienenä, kuinka äiti pelotteli, kirsti ja uhkaili. Jos pienikin vahinko kävi, kaadoit vaikk avesilasin, sait ympäri korvia ja sinut haukuttiin. Jos et osannut piirtää hienoa kuvaa, sait kyllä tietää sen, vaikka olit alle koulu ikäinen. Muiden ihmisten seurassa vanhempani käyttäytvät täysin normaalisti, eikä kukaan, paitsi veljeni tiedä tästä. Olen 16, ja minusta tuntuu, etten jaksa yrittää enää. Olen tiedostanut, etten ole itse täydellinen, ja että teen virheitä. Mutta tiedän myös, että tässä perheessä niitä ei sallita minulta, muilta kyllä.
Veljeni ja poikaystäväni koittavat parhaansa mukaan tukea, mutten tiedä riittääkö se enää. Saan
paniikkikohtauksia, kun ajattelen perhettäni. Nytkin henkeä ahdistaa. Mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä. Minua ei ulkopuolella uskottaisi, kun
äitini on niin hyvä työntekijä, ja ihana ihminen.
Vaan sitä hän ei ole. Mietin välillä, olenko itse tämän kaiken aiheuttanut.
Haluaisin keskustella tästä asiasta, mutten voi, sillä vanhempani näkevät vian ainoastaan minussa.
Olen mätä, häiriintynyt kakara, joka ei arvosta vanhempiaan. Tottapuhuen arvostan, mutten pysty näyttämään sitä, sillä riitelemme jatkuvasti. Riidat päätyvät aina uhkakukseen ja haukkumiseen.
Toivon..että jos joku haluaa arvostella minua, ja käyttäytymistäni tämän kirjoituksen perusteella, tehkööt sen. Siitä voi olla apua...
Vastaukset 3
Vanhimmat
äitisi on?
Naisella vaihdevuodet ovat aikas kamalaa aikaa,jollei ajoissa hae niihin apua..työpaikalla muutama aikas kamala tapaus oli,ennen kuin ymmärsivät aloittaa hormoonilääkityksen.
Toinen on kilpirauhasvaiva..opettajani kertoi kuinka päiväkodissa oli eräs hoitotäti joka aiemmin oli ollut mukava,mutta muuttunut aivan kamalaksi,suorastaan ilkeäksi.
Vuosia myöhemmin kun opettajani näki tuon samaisen hoitotädin, kertoi hän opetttajalleni että oli häneltä myöhemmin kilpirauhasvaiva löytynyt,ja kun oireeseen oli lääkitys aloitettu oli hän muuttunut jälleen omaksi mukavaksi itsekseen.
On myös monta muuta syytä miksi joku ihminen muuttuu..mutta kyllä oma lapsi on aina oma lapsi.Häntä pitää ohjata,tukea ja rakastaa PYYTEETTÖMÄSTI.
Jokainen meistä tekee virheitä,olipa kyseessä aikuinen tahi lapsi.Silti myös myönteistä palautetta kaikki tarvitsevat.
Jospa vielä puhuisit äidillesi,kerrot kuinka koet olosi eriarvoiseksi muiden sisarusten suhteen.Pakota äitisi huomaamaan oma käytöksensä sinua kohtaan.
Äitini on nyt...hmm :D lähellä viisiäkymmeniä. Joten ihan mahdollinen teoria tuo..En ole koskaan ajatellut. Mutta..minusata tähän liittyy jotain muutakin. Tai sitten vain kuvittelen.
Haluan kuitenkin kiittää, vastauksistanne oli paljon
lohtua.. KIITOS
ammattiapua itsellesi, paikasta jossa äitiäsi ei tunneta. Esim. terveyskeskuksesta saat apua ja neuvoja jatkoa varten.
Hae keskusteluapua pian, tuollainen käytös nimittäin syö sinua pikkuhiljaa sisältäpäin ja voi olla että ennenpitkää uskot kaikki syytökset ja silloin vahinkojen korjaaminen on paljon vaikeampaa. Saatat myös sairastua masennukseen.
Onnea matkaan!! Toivottavasti asiat järjestyvät parhain päin!!