Montako oikeaa tyttö/poikaystävää on olemassa jokaista ihmistä kohden?
Ei ole mahdollista, että vain yksi. Se yksi olisi mahdotonta tavata ja löytää kaikkien muiden joukosta. Ei ole mahdollista, että muutamia kymmeniä. Toistensa löytäminen olisi sittenkin liian vaikeaa ja tilastollisesti mahdotonta. Asia on niin, että meille jokaiselle on satoja, monille muutama tuhatkin täysin sopivaa kumppania. Muuten emme löytäisi toisiamme, muuten ei syntyisi suhteita. Tämä selittää myös sen, miksi suhteet eivät kestä ikuisesti.
Rakkaus saa ihmisen puhumaan yhdestä ja ainoasta oikeasta. Mutta rakkaus onkin sokea, se ei näe niitä satoja muita. Kun rakkaus hiipuu niin silmät voivat avautua. Tai sitten toisiinsa tottuneet ovat myös toisiinsa tyytyväisiä, pysyvät yhdessä.
Mikä sitten saa ihmisen uskottelemaan itselleen, että hän on löytänyt juuri oikean kumppanin seurustelun aloittamiseen? Vastaus on sosiaalinen pakko. Ystäväporukoissa seurustelu etenee aaltoliikkeen tavoin. Kun yhdelle käy hyvä tuuri, muut alkavat alitajuisesti tavoitella tavoitella samaa tilaa, seurustelua. Ne kriteerit joita aikaisemmin on asetettu juuri sille oikealle, hämärtyvät sosiaalisen pakon edessä. On vain tärkeää päästä suhteeseen, saavuttaa sosiaalinen status. Näin päätyy yhteen paljon toisilleen sopimattomia ihmisiä, mutta myös juuri niitä oikeita.
Miksi halusin sanoa tämän? Näen päivittäin turuilla ja toreilla, miten miehet liehittelevät ja naiset antautuvat. Itse olen sen verran realisti, etten ole lähtenyt rakastamaan kaikkia maailman naisia. Miehethän rakastavat kaikkia maailman naisia, kunnes saavat yhden niistä peiton alle. Se on maailman tavallisin tapa aloittaa seurustelu. Himo se on joka ihmiset yhteen vie, "siitä oikeasta" puhuminen on aikas tyhjää sanahelinää.
Ei ole mahdollista, että vain yksi. Se yksi olisi mahdotonta tavata ja löytää kaikkien muiden joukosta. Ei ole mahdollista, että muutamia kymmeniä. Toistensa löytäminen olisi sittenkin liian vaikeaa ja tilastollisesti mahdotonta. Asia on niin, että meille jokaiselle on satoja, monille muutama tuhatkin täysin sopivaa kumppania. Muuten emme löytäisi toisiamme, muuten ei syntyisi suhteita. Tämä selittää myös sen, miksi suhteet eivät kestä ikuisesti.
Rakkaus saa ihmisen puhumaan yhdestä ja ainoasta oikeasta. Mutta rakkaus onkin sokea, se ei näe niitä satoja muita. Kun rakkaus hiipuu niin silmät voivat avautua. Tai sitten toisiinsa tottuneet ovat myös toisiinsa tyytyväisiä, pysyvät yhdessä.
Mikä sitten saa ihmisen uskottelemaan itselleen, että hän on löytänyt juuri oikean kumppanin seurustelun aloittamiseen? Vastaus on sosiaalinen pakko. Ystäväporukoissa seurustelu etenee aaltoliikkeen tavoin. Kun yhdelle käy hyvä tuuri, muut alkavat alitajuisesti tavoitella tavoitella samaa tilaa, seurustelua. Ne kriteerit joita aikaisemmin on asetettu juuri sille oikealle, hämärtyvät sosiaalisen pakon edessä. On vain tärkeää päästä suhteeseen, saavuttaa sosiaalinen status. Näin päätyy yhteen paljon toisilleen sopimattomia ihmisiä, mutta myös juuri niitä oikeita.
Miksi halusin sanoa tämän? Näen päivittäin turuilla ja toreilla, miten miehet liehittelevät ja naiset antautuvat. Itse olen sen verran realisti, etten ole lähtenyt rakastamaan kaikkia maailman naisia. Miehethän rakastavat kaikkia maailman naisia, kunnes saavat yhden niistä peiton alle. Se on maailman tavallisin tapa aloittaa seurustelu. Himo se on joka ihmiset yhteen vie, "siitä oikeasta" puhuminen on aikas tyhjää sanahelinää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hmm... hyviä pointteja, mutta kappale sosiaalinen pelko-kappale oli täyttä puppua. Ei ihminen etsi elämänkumppania vierelleen sen takia, että kavereillakin on pelko siitä että näyttää erillaiselle.
Olen kyllä naisten suusta usein kuullut: haluan seurustella, koska kaikki kaveritkin jo seurustelee. Miehet ei ehkä ajattele näin, koska miehiltä puuttuu lasten tekoon liittyvä biologinen aikataulu.
päästä suhteeseen, so. seurustella. Haluan rakastua! Mutta ei vielä, ensin haluan nauttia kesästä ja sitten on syksyllä eräs iso rutistus jonka takia ei tule olemaan käytännössä yhtään vapaa-aikaa, mutta sitten kun on aikaa niin toivon, että jossain vaiheessa saan taas kokea huikean rakastumisen tunteen; sen kun tuntuu että jalat eivät kosketa maata ja pää on pilvissä; endorfiinit mylläävät elimistössä ja vastaantulijat hymyilevät nähdessään oman hymyni...
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmäksi minulle tulee elää täysillä, olla onnellinen kaikessa mitä teen. Minulla on vain tämä yksi elämä enkä aio käyttää sitä odotteluun, että se alkaisi "sitten kun...". Kohta lähden torille hakemaan vihanneksia ja juomaan kahvia ja nauttimaan ihmisten katselemisesta ja erilaisista tuoksuista ja väreistä; otan kameran mukaan ja tartun jokaiseen hetkeen kaikilla aisteillani. Ellei sitten aurinkoinen ilma ehdi muuttua harmaaksi ja sateiseksi sitä ennen :-(
Olet oikeassa. Ei ole olemassa sitä yhtä ainoata oikeaa. Se on paskapuhetta se. Se oikea on se ihminen, joka tulee elämässäsi vastaan silloin kun olet kaikista valmiimmillasi vastaanottamaan ja antamaan aitoa rakkautta. Tämän "se oikean" on myös samaanaikaan oltava valmis vastaanottamaan ja antamaan aitoa rakkautta.
Eli se oikea voi olla periaattessa lähes kuka tahansa, mutta ei siis kuitenkaan käytännössä.
Itse olen järkeillyt asian niin että ei ole ketään. Naiset eivät sytytä, miehet eivät sytytä. Ihmiset tuntuvat olevan toisesta galaksista. En usko että on olemassa mitään "sitä oikeaa."
On olemassa vain harhaisia sinkkuja jotka kokevat yhteisön paineen niin kovana että pariutuvat sen vähiten huonoimman vaihtoehdon kanssa. Onko se järkevää? Kenelle on, kenelle ei. Itselleni ei tulisi kuuloonkaan, omissa oloissa on niin hyvä olla. Ei ole tämän ihmisen ikävä toisen luo.