Kokemuksia,neuvoja,näkökulmia aivan loppu olevalle vaimolle,kiitos
Sain kuukausi sitten tietää mieheni suhteesta. Olemme yli 20v olleet yhdessä suht tyytyväisinä elämäämme,lapsia kaksi. Ei suuria kriisejä eikä sivusuhteita. Miehellä tietoni mukaan pari yhden yön juttua,ne anteeksiannoin. Nyt sivusuhde on ollut varsin vakava. Se on alkanut huhtikuussa. Mieheni kertoi "rakkaudestaa"minulle toukokuussa.
Lopulta mieheni keräsi kassillisen vaatetta ja kuukauden pvät käytännössä asui toisen luona.Kotonaan kävi tappelemassa ja välillä asiallisesti saimme puhuttuakin. Tämä pari on julkisesti liikkunut yhdessä ja tavanneet yhteisiä ystäviämme mm. Mieheni on julkisesti julistanut rakkauttaan tähän toiseen. Olen tavannut tämän kakkosen ja olemme jutelleet myös puhelimessa,erittäin hyviä keskusteluja ja hassua yhtä kaikki,en tunne vihaa tätä naista kohtaan.
No nyt mies palasi yllättäen jonkin heillä olleen riidan..nainen sanoo mustasukkaisuuden takia (mieheni puolelta) kotiin. Ja haluaa jatkaa perhe elämää.Asiaa puidessa on ilmennyt miehen valehdelleen meille molemmille. Mitä ihmettä tässä pitäisi ajatella? En osaa tehdä päätöksiä.Voinko uskoa mieheen,etteivät tapaa enää(ovat mm viettäneet öitä mieheni työpaikalla suhteen ollessa salainen),voiko liittomme elpyä? Mitä miehen halusi tällä tempauksella? Mieheni jopa myönsi rakkautensa tätä toista kohtaan. Nyt pää on kääntynyt yhden riidan seurauksena? Tunnen itseni pelleksi kun mieheni tuli kotiin,niin moni tietää tästä kuviosta ja nimenomaan mieheni on halunnut suhteestaan julkisen ja varsin vauhdilla. Ketä uskon? Kellään kokemuksia? Onko niin että hetken asiat toimisivat,mutta joka riitaan tämä sivusuhde palaa? Tai ajan kanssa miehellä oisi uusi vastaava suhde? Vakavuudesta kai sekin kertoo että 14v lapsellemme mieheni on toisesta kertonut ja ovat tavanneetkin.. En tiedä..olen niin loppu..Jakakaa ajatuksia,kokemuksia.Miksi jokin minussa ei anna periksi vai kannattaako edes? Miksi en heti pistänyt miestä pihalle vaan jatkoin itseni kiduttamista? Hulluhan tässä on itse kukin..

Vastaukset 14
Vanhimmat
antanut ukolles kenkää. Jossainhan sen on ukkoraasun saatava huolenpitoa. Tottakai otat takaisin hoiviisi sen nuolemaan haavojaan.
Ketä uskoa..Soitin tälle toiselle..On toivonut välimatkaa.Hän on ollut uskossa ja luulossa että eroprosessimme on menossa,mutta tajuttuaan asian laidan haluaa väistyä takavasemmalle vaikka myönsi tunteensa miestäni kohtaan. Mieheni taasen kertoo että suhde oli virhe eikä missään nimessä tapaa enää. Kuitenkin oli samana pvänä tapaamista esittänyt kakkoselleen,joka oli kieltäytynyt.Miksi edes harkitsen liittomme jatkumista? Mieheni oli myös satuillut kuinka minulla on sivusuhde ollut kolme vuotta...huhhuh
näin hän on luonut kakkoselle kuvan pahasta pettävästä vaimosta ja samalla oikeuttanut omat tekemisensä. Kakkonen on varmaankin kunnon nainen, jota on vedetty höplästä aivan kuin sinuakin. Nyt ukko räpistelee omassa verkossaan ja yrittää uusien valheiden avulla päästä takaisin suosioosi kun toinen ei huolinutkaan valheiden paljastuttua.
Ole iloinen miehesi epäonnesta ja jatka omaa elämääsi.
Eihän tuollaisen tempun jälkeen enää ketään oteta takaisin.
käteen.
vieläköhän sulla piisaa anteeksiantoa ja ymmärrystä? Varmaan sun kannattaa ottaa yhteyttä uudempaan naiseen ja jutella, jos kerran teistä on jo tätä ennen tuntunut että teille molemmille on valehdeltu. Ainakin itse kääntyisin tuossa tilanteessa hänen puoleensa, koska olette jo aiemmin tutustuneet. Te kummatkin saatatte olla jo riittävän pettyneitä mieheen nähdäksenne asiat yhdenmukaisesti.
Surkuhupaisaa, kun miehet yleensäkin luulevat että he voivat tehdä mitä lystäävät, eivätkä käsitä, että joskus naisillakin saattaa tulla mitta täyteen.
Toivoisin ettet alkaisi rikkomaan enempää itsäsi. Mä en enää ottaisi miestä takaisin tuollaisten koukeroitten jälkeen. Itse mokasi,olisi varmaan viimeinkin tilaisuus opetella kantamaan vastuunsa hänenkin. Sai mitä halusi, ei ole sinun asiasi, jos tuli takkiin.
Tietysti, voithan sä miehen takaisin ottaa parantelemaan haavojaan. Luulen vaan, ettet sä täysipäisenä siitä selviä.
Pidä itses naisena.
ota takaisin, luottamus on mennyt ja pahasti ja jotenkin sekoontunut omiin valheisiinsa niin, että minua ainakin tympäsis jo se. Takasin voisi ottaa reissultaan jos olis vain hullaantuminen, mutta tuo valehtelu molemmille. Tuskin osaa olla rehellinen asian selvittelyssä tai myöhemminkään, tai vaikka olisi niin sua kaihertaisi epäily aina... Ei sellaiselle onnellista suhdetta rakenneta enää. Sitäpaitsi ihmissuhde ei ole sama asia kuin koti, kyllä mies tulee mielellään kotiin (hotellipalvelut=pyykkäys, siivous, ruoka tulee), mutta suhteeseen palaaminen vaatii luultavasti terapiaa molemmille eikä taatusti ole helppoa siltikään. Minun mielestä lisänä vielä tuo miehen tulo "julkisuuteen" tekee hänestä tollon, ja minä en tolloa huolisi takaisin. Pysyköön siellä minne menikin, nolaukset riittäisivät. Mieti mikä SINUT tekee nyt ja tulevaisuudessa onnelliseksi, älä mieti miestä.
Minusta miehesi elää fantasiamaailmassa.
Hänelle sopisi varmaan haaremielämä.
Mies pitää selvästi naisia lapsen tasoisina ajatuksiltaan. Häntä vain harmittaa kun ei naiset usko ja tottele enää.
On varmasti satuillut mitä sattuu, ja huvittavin osuus on tuo että heti kun kakkosnainen kieltäytyy tapaamasta tulee mies kotiin ja ilmoittaa kieltätyvänsä tapaamasta, vaikka totuus on että hänet on lempattu.
Voihan kakkonenkin vähän väritellä satujaan, mutta tässä tapauksessa vaikuttaa siltä että miehellä on sahajauhot kastuneet lopullisesti.
Ehkä tuo on myöhäis iän murrosikä, jonka aikana miehelle pitäisi valjeta kuinka ihmisiä kohdellaan.
Sano miehelle että valintansa tehnyt. Antaa ruikuttaa muutama kuukausi, katsele sinäkin silläaikaa ympärillesi. Niin ei ainakaan sinun naiseutesi ole mokoman häntäheikinn varassa.
Mies ilmoittikin tehneensä valintansa ja haluavansa lopettaa jahkailun.Viime viikolla hän valitsi uuden rakkaansa ja nyt haluaa vaimonsa takaisin.Mistä saan voimaa tehdä konkreettisesti jotain? Olen ollut liian lepsu ja nyt niin loppu.
Kakkonen kertoo yrittäneen lopettaa suhteen pari kertaa aiemmin kun on valhetta epäillyt mutta uskonut mieheni kyyneleet ja anelut. Tuntuu niin hassulta keskustella näistä asioista toisen naisen kanssa. Ja nämä puheluthan saavat mahdollisuutta anelevan miehen raivon partaalle. Kuitenkin rakastan vai onko tämä kulissien kaatumisen pelkoa,yksin jäämisen pelkoa vai mitä..
tuolle seuraavalle. Jutelkaa keskenänne. Sulla ei vielä tänään ole tuossa kiire, mietit mitä on tapahtunut.
Yksi mikä saattaisi myös olla tärkeää, niin puhua jonkun oman ystäväsi kanssa tästä, yleensä näkökulmien avaaminen avaa myös silmiä.
Mitä sulla on edessä, jos annat tälläkin kertaa armon käydä oikeudesta? Epäilen, että kun haavat on nuoltu, löytyy taas joku seuraavan seuraava. Rakkaden nimeen vannovia naisia löytyy aina roikkumaan ties minkälaisten miesten käsipuoleen.
Joku vika meissä naisissakin on, kun emme saa kasattua kollektiivista järkeä. Se lienee miesten onni.
Kyllä se voima ja rohkeus tulee, anna tomun laskeutua hetki.
Miehelle tekisin jo selväksi, ettei hänen anelut enää mene läpi. Noitten haavojen kanssa eläminen on nimittäin enemmän kuin raskasta.
Häpeä on lääke, jota jokainen joskus joutuu nielemään. Tulee se joka tapauksessa tuossakin: jos eroatte, kulissit kaatuu tai jos jatkatte.
yrittää saada tavata se nainen kasvokkain. Silloin pystyt varmasti aistimaan parhaitten hänen toden puhumisensa. On totta, ettei saa sinisilmäisesti uskoa ukon sepustuksia, mutta ei myöskään sen toisen naisen. Samalla myös konkretisoituu sinulle minkälaisen naisen matkaan miehesi olis valmis lähtemään lyhyen tuttavuuden pohjalta. Asioiden purkaminen on tärkeää, jos vielä joiskus aiot jatkaa suhdettasi häneen. Anteeksi antaminen on vaikeaa, ellei tiedä mitä kaikkea pitää antaa anteeksi. Unohtaminenkin on helpompaa, jos tietää mitää unohtaa, eikä unohtamisen tarve ole joillekkin itse luoduille mielikuville.
tämä toisen naisen liki heti kun sain tietää. Valitettavasti olin ottanut liian monta rohkasevaa alle. Tapasimme ravintolassa.Olimme kasvokkain,mutta mieheni esti keskustelun alituiseen.Lopulta kakkonen poistui paikalta,oli itse selvinpäin.Nyt puhelimessa sain kuulla että hän on tapaamista halunnut ja haluaa edelleen. Mieheni on antanut hänen ymmärtää ettei tapaaminen onnistu mitenkään ja että päälle käyn samantein.Onneksi nainen soitti kuitenkin minulle kun epäilykset kävivät liian suuriksi.Nyt mieheni vannoo jussin olevan yksin ja töissä...luotanko naiseen kun hän sanoo kaiken olevan loppu?
ukko...vaikka ei tuon kakkosen kanssa enää mitään tulisikaan niin etsii ilmeisesti jatkuvasti jotain muuta kun päästi itsensä oikein rakastumaan kakkoseensa...
Et varmasti löydä enää onnea hänen kanssaan...ansaitset jotain paljon parempaa...
Aloita uusi elämä puhtaalta pöydältä...
Kummasemmin teidän taustaa tuntematta, mutta jotenkin kuulostaa että miehes jäänyt elämänkoulussa luokalleen. Eli ei osaa olla/asua yksin. Pitää luultavasti sinua äitinään(kin). Kun haki itselleen toista naista niin odotti suoraan pääsevänsä puhtaiden vaatteiden ja lämpimän ruuan äärestä samanlaiseen toiseen osoitteeseen. Rakkaus kuitenkin sana mitä ei kevytmielisesti viljellä? Lopettaisit itsesi kiusaamisen ja laittaisit lusikat jakoon, jos miehesi TODELLA Sinut haluaa takaisin niin jaksaa kyllä odottaa.....eikä tällä välin huonoa tekisi opetella olemaan yksin. Korjaa ihmeessä jos meni arviot pahasti metsään.
Tietämättä teidän muuta historiaa, laittaisin miehen lopullisesti pihalle. Kyllä siinä aikaa menee sopeutua tilanteeseen, mutta siitäkin huolimatta. Alakisin elää omaa elämää ja rakentaa siltä po´hjalta eteenpäin. Kyllä miehen pitää pystyä kestämään riidat eikä mennä tilanteiden mukaan sinne missä rauhallisinta.