Opiskelimme poikaystäväni kanssa samassa oppilaitoksessa. Yhteisasumista kertyi pari vuotta. Isoimmat riidat liittyivät baarissa olemiseen. En ymmärrä miten toinen voi jo suhteen alussa viihtyä mieluummin illat baarissa kavereiden kanssa kuin tyttöystävän kainalossa. En koe olevani nipo, se että menee ulos kavereiden kanssa silloin tällöin on ok, jos siitä ilmoitetaan minulle etukäteen. No, siitä ei ikinä ilmoitettu etukäteen. Hän vain aina jotenkin ajautui baariin ja vielä monta kertaa viikossa arkena. Tiesin sitten sen siitä että hän oli baarissa, kun kännykkään ei vastattu, oli niin kiire juoda sitä kaljaa ja jutella kavereiden kanssa. Takaisin kotiin hän tuli vasta kuin kaikka kaupungin baarit olivat menneet kiinni ja jos joskus olin ennätänyt saada unenpäästä kiinni, piti minut sitten herättää. Joskus menin yhdessä hänen kanssaan baariin, mutta se aina päättyi niin, että mielestäni ei ollut mukavaa olla tupakan savussa ja ympärikännisten ihmisten kanssa ja ennemmin tai myöhemmin halusin lähteä kotiin, hän taas ei. Sillon jouduin kävellä yksin yössä kotiin.
Olen aina ollut urasuntautunut. Pikkukaupunki ja oppilaitos eivät minulle riittäneet. Hain opiskelemaan samaa alaa Helsinkiin yliopistoon. Kutsutaan poikaystävääni vaikka Jariksi. Jari ei ikinä kannustanut minua opiskelupaikan haussa, päin vastoin salaa toivoi varmaankin epäonnistumistani. Kun sitten ilmoitin opiskelupaikan saannista, oli hän pettynyt. Tieni siis vei Helsinkiin. Poikaystäväni ilmoitti jo alusta alkaen, että Helsinkiin hän ei muuta, ei vaikka hän oli jo opintonsa tehnyt ja mitään sitovaa kuten työpaikkaa hänellä ei tällä pikkupaikkakunnalla ollut. Hän oli työtön. Kuulemma Helsinki on liian kallis paikka asua. Kallis tiettykin, mutta mielesäni voin paremman opiskelupaikan takia uhrata sen, että joudun asumaan pienemmässä asunnossa ja pizza on pari euroa kalliimpaa.
Asuimme sis eri paikkakunnilla. Hänen juomisensa ei enää häirinnyt minua, koska en ollut sitä todistamassa. MInä pidin yhteyttä soitoin ja kävin viikonloppuisin hänen luonaan. Hän taas ei juuri koskaan tullut luokseni Helsinkiin, oli liian kallista kuulemma. Aina jaksoi heittää ilkeä läpää opiskeluistani. Ja hänen mielestään uran luominen oli jotenkin moraalisesti väärin, Olin kuulemma liian kunnianhimoinen. Niin, hänen mielestään minun olis varmaan pitänyt viettää aikani jossain kuppilassa niin kuin hänen ystävänsä.
Tulipa tästä pitkä viesti. Teksi mieli laittaa vaikka kuinka monta asiaa lisää, mutta kai tästä viesistä tulisi liian pitkä.
Joka tapauksessa hän sai minut tuntemaan huonoksi ja itsekkääksi ihmiseksi, koska halusin uran. Melkein luovutin näissä maallisien asioiden haussa, olin jo muuttamassa hänen luokseen sinne käpykylään ja samaan rumbaan takaisin. Koin itseni pinnalliseksi ja itsekkääksi, koska halusin ammatin, uran ja kauniin ja viihtyisän kodin.
Sitten neljän vuoden jälkeen sain hänet jätettyä, tapasin miehen, raittiin, joka kannusti minua valinnoissani. Jättäminen ei ollut helppoa, pelkäsin että jos jätän hänet, hän alkoholisoituu täysin.
Nyt huomaan, että se mitä halusin ja haluan yhä elämältä ei ollut mitään kummalista, vaan sellaista mitä suurin osa ihmisistä pitää avaimena onnelliseen elämään. Seurustellessani Jarin kanssa olin onneton, ahdistunut ja söin masennuslääkkeitä.
Miksi sitten tilitän tänne? Jos joku on samassa tilanteessa. Joskus on parempi erota, kuin katua koko elämä että luopui asioista, joita oikeasti halusi. Olen nuori, 24v , hyvä että en uhrannut koko elämääni sen takia, että pelkäsin exäni alkoholisoitumista.
Olen aina ollut urasuntautunut. Pikkukaupunki ja oppilaitos eivät minulle riittäneet. Hain opiskelemaan samaa alaa Helsinkiin yliopistoon. Kutsutaan poikaystävääni vaikka Jariksi. Jari ei ikinä kannustanut minua opiskelupaikan haussa, päin vastoin salaa toivoi varmaankin epäonnistumistani. Kun sitten ilmoitin opiskelupaikan saannista, oli hän pettynyt. Tieni siis vei Helsinkiin. Poikaystäväni ilmoitti jo alusta alkaen, että Helsinkiin hän ei muuta, ei vaikka hän oli jo opintonsa tehnyt ja mitään sitovaa kuten työpaikkaa hänellä ei tällä pikkupaikkakunnalla ollut. Hän oli työtön. Kuulemma Helsinki on liian kallis paikka asua. Kallis tiettykin, mutta mielesäni voin paremman opiskelupaikan takia uhrata sen, että joudun asumaan pienemmässä asunnossa ja pizza on pari euroa kalliimpaa.
Asuimme sis eri paikkakunnilla. Hänen juomisensa ei enää häirinnyt minua, koska en ollut sitä todistamassa. MInä pidin yhteyttä soitoin ja kävin viikonloppuisin hänen luonaan. Hän taas ei juuri koskaan tullut luokseni Helsinkiin, oli liian kallista kuulemma. Aina jaksoi heittää ilkeä läpää opiskeluistani. Ja hänen mielestään uran luominen oli jotenkin moraalisesti väärin, Olin kuulemma liian kunnianhimoinen. Niin, hänen mielestään minun olis varmaan pitänyt viettää aikani jossain kuppilassa niin kuin hänen ystävänsä.
Tulipa tästä pitkä viesti. Teksi mieli laittaa vaikka kuinka monta asiaa lisää, mutta kai tästä viesistä tulisi liian pitkä.
Joka tapauksessa hän sai minut tuntemaan huonoksi ja itsekkääksi ihmiseksi, koska halusin uran. Melkein luovutin näissä maallisien asioiden haussa, olin jo muuttamassa hänen luokseen sinne käpykylään ja samaan rumbaan takaisin. Koin itseni pinnalliseksi ja itsekkääksi, koska halusin ammatin, uran ja kauniin ja viihtyisän kodin.
Sitten neljän vuoden jälkeen sain hänet jätettyä, tapasin miehen, raittiin, joka kannusti minua valinnoissani. Jättäminen ei ollut helppoa, pelkäsin että jos jätän hänet, hän alkoholisoituu täysin.
Nyt huomaan, että se mitä halusin ja haluan yhä elämältä ei ollut mitään kummalista, vaan sellaista mitä suurin osa ihmisistä pitää avaimena onnelliseen elämään. Seurustellessani Jarin kanssa olin onneton, ahdistunut ja söin masennuslääkkeitä.
Miksi sitten tilitän tänne? Jos joku on samassa tilanteessa. Joskus on parempi erota, kuin katua koko elämä että luopui asioista, joita oikeasti halusi. Olen nuori, 24v , hyvä että en uhrannut koko elämääni sen takia, että pelkäsin exäni alkoholisoitumista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Melko tavallinen tarina nykyisin. Kuka tahansa maailmaa nähnyt valistunut nainen olisi jo suhteesi alussa kehottanut sinua jättämään miehen. Eihän teillä ollut juuri mitään yhteistä, siis ei tärkeissä asioissa.
On se vaan kumma, miten fiksutkin naiset sortuvat näihin ikuisiin kapakkaluikureihin.
Ehkä ihmettelit miksi poikaystäväsi aina lopulta kotiutui kapakasta sinun sänkyysi.
Mietihän uusiksi! Sinä olit se varma seksikumppani, ei tarvinnut nähdä vaivaa naisen etsinnässä. Eikö kellojen olisi pitänyt soida?
Miksi mies, varsinkin nuori, tuon kummemmin sitoutuisi. Takasit hänelle halvalla kivan nuorenmiehen elämän.
Ja nyt syyllisyys pois! Ethän sinä opettanut tai yllyttänyt miestä dokaamaan.
kuin minun "helvetistäni" 95 %! Ainoa ero siinä vaan on, että minä olen vielä suhteessa. Olen todella onnellinen (ja kade) sinun puolestasi, koska sait jätettyä moisen luuserin. Minä odottelen vain, että pääsisin kouluun (toisella paikkakunnalla) ja voisin sen varjolla laittaa poikki..Tämä suhde on lähes täysin murskannut itsetuntoni tällä saralla. Kiva, että sinä sait tehtyä päätöksen, ehkä minäkin joskus :)
kuinka exälle sitten kävi?
tottapuhuen ei enää kiinnosta tippaakaan. Voi juoda itsensä hengiltä jos niikseen tulee.
Yritin eron jälkeen pitää yhteyttä, kai sitä voisi olla normaaleissa puheväleissä jos kerran on vuosia yhdessä takana ja ero ei ollut yllätys kummallekaan vaan ollut ilmassa jo vuosia. Mutta en tiedä mikä häntä vaivaa. katkera minulle vai tÿsin epäsosiaalinen tapaus. Palautti tavarani, jotka olivat hänen luonaan jossain lähikaupan muovikassissa kaverinsa eteiseen. Minä en ainakaan jättäisi toisen tavaroita kuin jotain roskapussia jonnekin. Mielestäni toista voisi kunnioittaa edes hiukan.
No, minulla on uusi elämä ja hän on menneisyyttä