Hei mies!

Voisitko jo lopettaa? Lupaan kasvattaa lapsesi kuin omani, ja pidän hyvää huolta vaimostasi, vaimostani. :))
81355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Miten toisen lapset voi olla omiasi, lapsella on aina vain yksi oikea isä ja äiti, eron jälkeenkin, oli vanhemmat millaisia vain. Valitettavasti lapsi ei, vaikka meistä aikuisista aina pahalta tuntuukin, unohda oikeita vanhempiaan, vaikka nämä millaisia paskoja olisikin. Se on toisaalta sääli, koska aivan liian monta hulttio vanhempaa on pilannut lapsensa elämän. Mutta toivon, että sinä kykenet kuitenkin näyttämään lapsipuolillesi myös isästä jotain positiivista, koska se on kuitenkin lapselle tärkeää ja antaa paljon. Pienikin hyvä muisto, voi olla pankkina tulevaisuudelle.

Äänestä

että isä on syrjäytetty lasten elämästä ja sinä heilut kukkona tunkiolla

Äänestä

hankkisit omat kersasi, vai etkö pysty? Eikö seiso vai oletko muuten vain tuhkamuna. Toisen miehen lapsi ei ole milloinkaan sinun, muijista viis.

Jos kyseisellä miehellä on yhtään järkeä, pistää hän sinut tietämään asemasi (tai oikeastaan sen puutteen) hänen lapsiinsa nähden.

Äänestä

Aika lapsellista laittaa tänne tollasta tekstiä... Mieti et se mies on nussinu sun vaimoas ja saanu lapsia sen kans.. V..... häviäjä.. Hanki elämä.

Äänestä

Näinhän se pitäisi parhaimmassa tapauksessa mennä. Miksi ihmeessä ihmiset on heti piikit pystyssä, isät, ettekö ole onnellisia, jos exänne uusi kohtelee lapsianne tasapuolisesti omiensa kanssa, ei hän niitä teiltä pois vie. Ainoa, joka voi lapsen karkottaa olet SINÄ itse ja se miten lapsesi kanssa toimit!
MIES!!! Ole onnellinen, että lapsestasi ja exästäsi välitetään vai eikö rakkautesi riitä siihen, edes rakkaus lapsiisi????
KATKERUUS, KOSTONHIMO, ITSESÄÄLI, MARTTYYRIUS, KATEUS, ITSEKKYYS.... yrittäkää hyvät ihmiset päästä noista tunteista ja keskittykää niihin lapsiinne oikeasti, ei vain kiistakapuloina ja leikkikaluina vaan ihan elävinä, tuntevina olentoina ja miettikää mikä on heille parasta.

Äänestä
  • ex-vaimon uuteen,mutta lapset ei oikein sulata häntä,meidänkään erosta ei ole kovin kauan.tahtoo vaan olla,että minä olen se joka joutuu kuuntelemaan lasten valitusta,vaikka olen kehoittanut lapsia keskustelemaan äitinsä kanssa,minunhan ei kärsi ottaa asiaa puheeksi.

    Äänestä

tietty, todella kiva, että sulle kelpaa uuden yh-äidin lisäksi myös hänen lapsensa, se on varmaan iso poitti teidän suhteenne kestämiseksi. Sitähän tuossa tilanteessa enää voi toivoa,että uusi suhde olisi onnistuneempi ja parempi. Turha ajatella mitä tulee pitkässä juoksussa eteen,ei sitä kukaan voi tietää.
Olkaa onnellisia, tehkää vaikka lisää lapsia, eläkää.

Ainut mikä tuossa aloituksessa kalskahtaa, on se,miten olet omasi kasvattanut, millainen isä sinä olet omiesi kanssa ollut.

Äänestä

tuollaiseen provoon vastailla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


toinen-mies2 kirjoitti:

Voisitko jo lopettaa? Lupaan kasvattaa lapsesi kuin omani, ja pidän hyvää huolta vaimostasi, vaimostani. :))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu