Olemme olleet naimisissa kohta 2 vuotta, ja mies muuttuu jatkuvasti etäisemmäksi.
Seksi sujuu mainiosti, mutta muuten en tunne saavani yhteyttä häneen. Emme riitele (mies ei tykkää riitelystä) vaan lähinnä elämme rinnakkain mutta erillämme. Meillä on eri harrastukset ja muutenkin aika erilliset menot.
Mies ei halua minua mukaansa eikä halua läheteä minun mukaani. Esim. näin lauantaiaamupäivisin hän lähtee kahville, lottoamaan yms. mitä nyt lauantaina tehdään. Jos yritän, että lähdettäisiin yhdessä, hän on vaivautunut ja sanoo, että menisi mielummin yksin. Jos teen asiasta numeron, hän kyllä sanoo, et voithan sä tulla mutta... Samoin baarissa hän käy mielummin yksin (tai ainakin sanoo lähtevänsä yksin, tapaa kyllä sitten kavereitaan) kun mun kanssa. Jos yritän pyytää häntä kanssani kävelylle, kahville tai vaikka johonkin harrastukseen, hän on yleensä joko kiireinen tai niin väsynyt ettei jaksa tai sitten johonkin paikkaan särkee tms.
Tunnen jatkuvasti itseni ulkopuolelle jätetyksi. Tuntuu, että olen hänen tärkeysjärjestyksessään aina viimeisenä - se, joka voi kyllä odottaa. Työ, kaverit, harrastukset ja sukulaiset menevät aina edelle.
Olen puhunut asiasta monia kertoja, aina mies sanoo ymmärtävänsä, on pahoillaan, pyytelee anteeksi ja lupaa parantaa tapansa. Ja sitten sama meno jatkuu.
Lisäksi hän tekee tasaisin välein "katoamistemppuja" eli sanoo iltapäivällä lähtevänsä vaikka käymään kahvilla ja tuleekin kotiin vasta valomerkkien jälkeen. Tästäkin on puhuttu lukemattomia kertoja, tulos aina sama kuin yllä... Viimeksi pari viikkoa sitten keskusteltiin ja itkettiin ja oltiin pahoillaan. Ja mies lupasi taas kerran lopettaa ja päätti pitää tipattoman syyskuun. Meni vajaa viikko, niin johan oltiin taas baarissa. Kotona ei mene yhtään iltaa, ettei avaisi olutta tai viinipulloa. Viimeksi eilen illalla (yöllä) huitaisi kokonaisen vinkkupullon yksinään netissä surffaillen. Nukkumaan tuli useista pyynnöistä huolimatta vasta viideltä aamulla...
Siis - en ymmärrä miestä, mikä vaivaa? Olen yrittänyt olla kannustava, ymmärtävä, kiltti, olla nalkuttamatta että viihtyisi kotona yms. Mutta kun ei auta. Olisiko parempi erota? Tällä hetkellä itsestä tuntuu, etten jaksa hirveän kauaa olla vaan "jalkavaimona" jota esitellään edustustilaisuuksissa ja pannaan välillä, mut ei muuten välitetä.
Seksi sujuu mainiosti, mutta muuten en tunne saavani yhteyttä häneen. Emme riitele (mies ei tykkää riitelystä) vaan lähinnä elämme rinnakkain mutta erillämme. Meillä on eri harrastukset ja muutenkin aika erilliset menot.
Mies ei halua minua mukaansa eikä halua läheteä minun mukaani. Esim. näin lauantaiaamupäivisin hän lähtee kahville, lottoamaan yms. mitä nyt lauantaina tehdään. Jos yritän, että lähdettäisiin yhdessä, hän on vaivautunut ja sanoo, että menisi mielummin yksin. Jos teen asiasta numeron, hän kyllä sanoo, et voithan sä tulla mutta... Samoin baarissa hän käy mielummin yksin (tai ainakin sanoo lähtevänsä yksin, tapaa kyllä sitten kavereitaan) kun mun kanssa. Jos yritän pyytää häntä kanssani kävelylle, kahville tai vaikka johonkin harrastukseen, hän on yleensä joko kiireinen tai niin väsynyt ettei jaksa tai sitten johonkin paikkaan särkee tms.
Tunnen jatkuvasti itseni ulkopuolelle jätetyksi. Tuntuu, että olen hänen tärkeysjärjestyksessään aina viimeisenä - se, joka voi kyllä odottaa. Työ, kaverit, harrastukset ja sukulaiset menevät aina edelle.
Olen puhunut asiasta monia kertoja, aina mies sanoo ymmärtävänsä, on pahoillaan, pyytelee anteeksi ja lupaa parantaa tapansa. Ja sitten sama meno jatkuu.
Lisäksi hän tekee tasaisin välein "katoamistemppuja" eli sanoo iltapäivällä lähtevänsä vaikka käymään kahvilla ja tuleekin kotiin vasta valomerkkien jälkeen. Tästäkin on puhuttu lukemattomia kertoja, tulos aina sama kuin yllä... Viimeksi pari viikkoa sitten keskusteltiin ja itkettiin ja oltiin pahoillaan. Ja mies lupasi taas kerran lopettaa ja päätti pitää tipattoman syyskuun. Meni vajaa viikko, niin johan oltiin taas baarissa. Kotona ei mene yhtään iltaa, ettei avaisi olutta tai viinipulloa. Viimeksi eilen illalla (yöllä) huitaisi kokonaisen vinkkupullon yksinään netissä surffaillen. Nukkumaan tuli useista pyynnöistä huolimatta vasta viideltä aamulla...
Siis - en ymmärrä miestä, mikä vaivaa? Olen yrittänyt olla kannustava, ymmärtävä, kiltti, olla nalkuttamatta että viihtyisi kotona yms. Mutta kun ei auta. Olisiko parempi erota? Tällä hetkellä itsestä tuntuu, etten jaksa hirveän kauaa olla vaan "jalkavaimona" jota esitellään edustustilaisuuksissa ja pannaan välillä, mut ei muuten välitetä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuule... mulla vähän niinku sama tilanne. ollaan seurusteltu kolme vuotta. olen loppujen lopuksi melko yksinäinen kun meillä on myös eri harrastukset ja kotona ollessaan mies ei jaksa siivota, ei puhua, ei lähteä lenkille. on tietysti raskas työ ja kaikkea... mutta... olen huomannut että meidän elämämme on sellaista "yksin yhdessä" elämistä...seksiä tietysti hän aina jaksaa mutta minulla alkaa hyytyä nekin halut... en jaksa enkä pysty omaa elämääni tekemään toisen aikataulun mukaan, se vaatisi yhteinen elämä molemminpuolista joustoa...
yhteiset mielenkiinnon kohteet puuttuvat.. se on sääli huomata että ei ollutkaan lopulta niin paljon yhteistä kun aluksi luuli...
huoh...
Sitten ei muuta kuin töpinäksi ja baariin. Siellä on kanssasisaria jonossa miehiä vonkaamassa. Kaikilla on niin ymmärtämättömiä miehiä. Ja munaa pitäisi saada.
Vapaana miehenä olen monta pyllyä paneskellut, ollaan niille huonoille miehille sillai salaa yhdessä kostettu. Paneskeltu ja paljon on.
Jutut ja tarinat ovat aivan samanlaisia.
En noitten naisten nimiäkään muista. Tyylittömästi pukeutuvia. Sellaisia jäykkäperseitä useimmat (siksiköhän se mies kavereittenssa kanssa käy vieraissa ja energia ja aika menee siellä) ?
Kuulostaa lapselta tuo sinun miehesi.Ja sinä hänen äidiltään.Näinhän se suomalainen avioliitto yleensä mallataan.
Miksi menitte naimisiin? Halusiko mieskin naimisiin vai tekikö hän sinulle mieliksi?
Hän selvästi elää omaa elämäänsä, ja on enemmän kavereidensa puolta kuin vaimonsa.Ei onnistuisi meillä ja toivon, ettet ainakaan rupea perheelisäystä suunnittelemaan kun tilanne on tuo.
Meressä on kaloja, joten jos ei meno muutu paa poeka pihalle.
"Lupaa parantaa tapansa".
Ajattelehan hei vähän: Jos sinä itse haluaisit mennä ja olla omissa oloissasi tai jonkun muun kanssa kuin miehesi niin olisiko se tapojen parantamista jos yrittäisit muuttaa ne miehesi tavoiksi????? Siinä vaiheessa kyselisit ainakin mielessäsi miksei miehelläsi ole mitään omaa, miksi aina pitää roikkua mukana.
Vaikka parisuhteessa eletään yhdessä ei sitä tarkoita, että toisen olisi välttämättä aina oltava mukana jokapaikassa. Päinvastaisten ongelmien kanssa painivat ne, joiden kumppani ihan väkisin änkeää jokapaikkaan mukaan kuten ystävättäreni mies.
Teepä näin: Aloita vilkas seuraelämä ja tule kotiin milloin sattuu. Aina parempi jos myöhästyt! On se ihme, ellet pikkuhiljaa ala kiinnostaa miestäsi. Henkevillä keskusteluyrityksillä työnnät miestäsi kauemmaksi ja ei sekään kiva ole jos hän sitten viimein pitää sinulle seuraa velvollisuudesta. Keskity itseesi sekä ystäviisi, se kannattaa senkin takia jos teille joskus tulee ero!
Ero tuli kymmenen vuoden suhteen jälkeen; tajusin ettei hän halua viettää aikaa kanssani, kun ei halua niin ei halua. Oikeasti hei; ei ketään voi pakottaa viettämään aikaa kanssaan, kuten joku tuossa sanoi, se ei ole "tapojen parantamista". On olemassa miehiä jotka haluavat viettää aikaa kanssasi. Minä löysin tällaisen miehen aika nopeasti. Enkä ole mikään perässäroikkuja, minulla on paljon omia juttuja joita haluan tehdä, mutta sen lisäksi meillä on niitä yhteisiä harastuksia ja suunnitelmia.
Vaikuttaa niinkuin hän olisi nyt jotenkin sekoittanut sinut ja äitinsä. Pitää sinua luonnollisena kalustona niinkuin sohvaa ja telkkaria. Hän sentään vielä huolehtii seksitarpeistasi. Tulee vielä aika jolloin hän kääntää selkänsä sinulle myös sängyssä.
Olet kovin kilttiä sorttia siihen hän luottaa, joku olisi jo lähtenyt uuden pyydystysreissulle jos ei muuten niin näyttääkseen että on edelleen viehättävä nainen.
Sinuna minä hommaisin muualta vuokra-asunnon ja jättäisin lapun pöydälle, että taidanpa pohtia tätä onnenliittoani vielä hetken.
..... syyspirteyttä sinulle !