Muutto äidin

että ostaisin jossakin vaiheessa, jos kaikki menee hyvin asunnon, jota sitten yhdessä maksettaisiin, tosin olen pohtinut sitäkin, että kenelle sekin menee aikanaan?
Äitini on siis vielä tietty työelämässä, en niitä tukia ajatellut, vaan halvempaa asumista molemmille.
Normaalisti pystyisin, siis molemmat elämään ja yövieraitakin vastaanottamaan, ei siis huolta sellaisesta.

Koko yhtälö vaan pohdituttaa, oliskos vielä jollakin jotain mielipidettä/ajatusta asiaan??

aloittaja* kirjoitti:

että ostaisin jossakin vaiheessa, jos kaikki menee hyvin asunnon, jota sitten yhdessä maksettaisiin, tosin olen pohtinut sitäkin, että kenelle sekin menee aikanaan?
Äitini on siis vielä tietty työelämässä, en niitä tukia ajatellut, vaan halvempaa asumista molemmille.
Normaalisti pystyisin, siis molemmat elämään ja yövieraitakin vastaanottamaan, ei siis huolta sellaisesta.

Koko yhtälö vaan pohdituttaa, oliskos vielä jollakin jotain mielipidettä/ajatusta asiaan??

Lue lisää

Jos ostatte asunnon yhdessä niin käytännössä kumpikin ostaa oman puoliskonsa ja maksaa joko yhteistä lainaa tai omaa lainaansa. Kaiken varalta ottaisin erilliset lainat tai tekisin jaon selväksi muuten. Yhteisvastuullisess alainassa kumpikin vastaa maksusta vaikka omistus olisi miten ja jos toinen kuolee.

Et kerro muista sisaruksista, mutta mikäli heitä on niin silloin kaikki omistukset on paras tehdä huolella. Toisen kuolema kun muuttaa tilannetta huomattavasti ja sehän voi sattua milloin vain. Ja vaikka suhteet olisi nyt hyvät niin perintö muuttaa monen ihmisen järjenjuoksun ihan omituiseksi..

Minusta ei olisi tuohon ratkaisuun, mutta se ei tarkoita sitä etteikö se voisi onnistua. Haasteellista se kyllä tulee olemaan.

Yksi tärkeä tekijä on se, ettei kumpikaan ole hallitseva persoona. Jos molemmat pyrkivät hallitsemaan, niin kipinöitä on tiedossa. Toisaalta jos toinen on hallitseva ja toinen alistuvampi, niin se vasta huono yhdistelmä onkin. Vaikka alistuva alistuukin, niin hän tuskin on tyytyväinen.

Asuin anopin kanssa 15 vuotta samassa rakennuksessa - omissa asunnoissaan kumpikin. Se järjestely toi meistä molemmista pintaan ne huonommat puolet. Jos olisimme asuneet täysin omilla reviireillämme, niin luultavasti olisimme välttäneet ne vaikeudet, mihin nyt putosimme. Silloin mietin, että ikinä en asuisi edes äitini tai siskoni kanssa samassa, sillä se vaan ei voi onnistua. Kukin perhe (yksi henkilökin voi muodostaa perheen) tarvitsee oman "kotirauhan", jota kukaan ei havainnoi eikä ainakaan kommentoi mitenkään.

En halua masentaa enkä ennakoida huonoa, mutta asian pitäisi olla todella hyvin pohjustettu. Ja pelisäännöt selvillä sekä hyviä että huonoja päiviä varten.

jääräpää kirjoitti:

Minusta ei olisi tuohon ratkaisuun, mutta se ei tarkoita sitä etteikö se voisi onnistua. Haasteellista se kyllä tulee olemaan.

Yksi tärkeä tekijä on se, ettei kumpikaan ole hallitseva persoona. Jos molemmat pyrkivät hallitsemaan, niin kipinöitä on tiedossa. Toisaalta jos toinen on hallitseva ja toinen alistuvampi, niin se vasta huono yhdistelmä onkin. Vaikka alistuva alistuukin, niin hän tuskin on tyytyväinen.

Asuin anopin kanssa 15 vuotta samassa rakennuksessa - omissa asunnoissaan kumpikin. Se järjestely toi meistä molemmista pintaan ne huonommat puolet. Jos olisimme asuneet täysin omilla reviireillämme, niin luultavasti olisimme välttäneet ne vaikeudet, mihin nyt putosimme. Silloin mietin, että ikinä en asuisi edes äitini tai siskoni kanssa samassa, sillä se vaan ei voi onnistua. Kukin perhe (yksi henkilökin voi muodostaa perheen) tarvitsee oman "kotirauhan", jota kukaan ei havainnoi eikä ainakaan kommentoi mitenkään.

En halua masentaa enkä ennakoida huonoa, mutta asian pitäisi olla todella hyvin pohjustettu. Ja pelisäännöt selvillä sekä hyviä että huonoja päiviä varten.

Lue lisää

Perhettähän äiti ja tytär todellakin ovat ja siksi olisin juuri aika hyvin valmis pohjustamana asiaa. Tosin kun kumpikin on aikuisia niin silloin tuo roolitus muuttuu tai ainakin suurimmalla osalla muuttuu tasa-arvoisemmaksi.

Its een äitini kanssa muuttaisi saman katon alle edes omiin päihin taloa! Vaikka pääsääntöisesti suhde toimii niin ajoittain kun tulee aika taa sopettaa tytärtä niin menee hermot laakista. Äitihän on aina oikeassa, vai? Tosin enpä moiseen olisi suostunut anopinkaan kanssa...

Toisaalta juuri noissa samaa taloa asuttavissa kahdess asukupolvessa on usein kys etodella joustamisesta ja siitä, että kumpikin on toiselle tärkeä ja siksi arvostettu. Aina niin ei ole eikä se toimi.

Toisaalta taas monet ystävät asuvat vuosikymmeniäkin yhdessä ilman että välillä on suhdetta tai muuta kuin ystävyys. Ehkä nykyaikoina ei niinkään, mutta jo kymmenen vuotta sitten kämpän jakaminen oli ihan tavallista. Nythän ei soluasuntoihinkaan löydy opiskelijoita kun kaikki haluaa omaa rauhaa.. Tämän kääntöpuolena näen kyllä että yhdessä jonkun kanssa asuminen auttaa siinä, että ei muutu täysin itsekkääksi tapoineen ja olemisineen. Toisen huomioiminen on terve piirre.

Mutta ei todellakaan olisi munkaan juttuni. Vaikka tiedän myös, että joskus tule eaika jolloin en ole valmis laittamaan äitiäni toisten hoidettavaksi ihan helpoll aminen vain ja varmasti taistelen sen kanssa, että hänet olisi meillä hoidettava. Silloin tilanne ja suhde taas on toisenlainen kuin kahden aikuisen asumisessa..