Täälläpä valitetaan: anoppi on liian omistushaluinen, sekaantuu perheen elämään, ei hoida lapsia kunnolla yms yms.
Minullapa ei ole anoppia ollenkaan! Anoppi on kuollut jo ennen kuin aloin seurustella mieheni kanssa. Alkuvuosina suru äidin menetyksestä oli tuon tuosta läsnä mieheni elämässä. Appikin meni kuolemaan, meillä oli jo lapsia silloin, että häntäkään ei enää ole. Miehelle raskaat menetykset, mutta koskihan se apen kuolema koko perhettä raskaasti.
Lapsilla on vain yksi mummo ja yksi pappa, ei auta valittaa, ne on kelvattava sellaisina kuin ovat. Vanhempani ovat suht tuppautuvia ja omistushaluisia, mutta mieluummin he mummona ja pappana kuin ei ketään. Olisi vaan niin mukava kun lapsilla olisi toisetkin isovanhemmat elossa.
Olkaa kiitollisia, että teillä ylipäänsä on ne rasittavat appivanhempanne. Kaikille ei sitäkään iloa ole suotu.
Minullapa ei ole anoppia ollenkaan! Anoppi on kuollut jo ennen kuin aloin seurustella mieheni kanssa. Alkuvuosina suru äidin menetyksestä oli tuon tuosta läsnä mieheni elämässä. Appikin meni kuolemaan, meillä oli jo lapsia silloin, että häntäkään ei enää ole. Miehelle raskaat menetykset, mutta koskihan se apen kuolema koko perhettä raskaasti.
Lapsilla on vain yksi mummo ja yksi pappa, ei auta valittaa, ne on kelvattava sellaisina kuin ovat. Vanhempani ovat suht tuppautuvia ja omistushaluisia, mutta mieluummin he mummona ja pappana kuin ei ketään. Olisi vaan niin mukava kun lapsilla olisi toisetkin isovanhemmat elossa.
Olkaa kiitollisia, että teillä ylipäänsä on ne rasittavat appivanhempanne. Kaikille ei sitäkään iloa ole suotu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vaikka kuinka loukkaisi koko perhettä myös omaa poikaansa saatikka lapsenlastaan niin kaikki otettava vastaan iloisesti?läheisetkin ihmiset voivat satuttaa ja ihmissuhteet voivat olla monimutkaisia.ja itsellä anoppi osoittaa meille,emme me hänelle,ettei kiinnosta.siis asia voi mennä tälläkin tavalla päin.
tarkoitan vain tällä että itse aina suhtautunut anoppiin hyvin ja pitänyt.mutta jos toiselta muuttuu käytös niin minkäs teet.pitäisikö vain ilolla ottaa loukkaukset vastaan.itse ainekin menen ihan lukkoon jos toinen alkaa 10 vuosienjälkeen paheksua ja moittia.eli ei tee mieli mennä kylään kun saa aina jännittää mitähän sieltä taas tulee..
että kyseessä voi olla sairaus.
Esim. Altzheimerin tauti voi alkaa jo melko nuorenakin. Ystäväni anopilla se todettiin virallisesti 65-vuotiaana, mutta oireita oli ilmennyt jo pari kolme vuotta aikaisemmin.
Kyllä minun mielestni hälytyskellojen pitäisi alkaa soida, mikäli anopin käytös kymmenien vuosien jälkeen yks'kaks muuttuu, eikä itse tiedä syytä.
muuttuu meidän perhettä kohtaan ei toisen pojan perhettä.kun he saivat lapsia ni johan hoitaa,käy,on kiinnostunut.ja sekin kertoo jo paljon kun anopin poikakin on huomannut sen ja näkee miten on suruissaan asiasta.anopille tuli vaan kade ja mustasukkaisuus kun saimme lapsen.olin synnytyksen jälkeen väsynyt,hemoglubiini 90.ei mitään myötätuntoa,haukkui vain.toista kohtaan mukava.eipähän tee mieli vuosienkaan loukkausten jälkeen nähdä.
Oletko varma että anoppi oli kade lapsesta? Mitä anoppi sanoi haukkuessaan?
Tuntuu oudolta, että ihminen alkaa sättiä synnyttänyttä naista.
Mitä sanoit anopille kun haukkui?
siis : miten sinä noin teet,älä nyt tuolla tavalla yms.anoppi aina arvosteli.ja että saako noin vauvaa kantaa tms.vaikea selittää mutta selvää paheksuntaa...kun ihmisen tuntenut kymmenen vuotta niin kyllä huomaa muutoksen.ja vaikea tosiaan selittää .mutta huokui sellaista vihaisuutta joka näkyi.äksyili ääneen.ja en tainnut ihmeempiä vastata takaisin kun olin hormoni myrskyssä ja väsynyt.mutta ei tullut ymmärrystä.itse kyllä tajuan että lapsen synnyttyä yleensä väsynyt voi olla.
mutta nyt kyllä uskallan sanoa takaisin jos tulisi jotain turhaa selittämään.ymmärrän neuvomisen mutta en paheksuntaa.kun anoppi aina tykkää olla keskipisteenä niin..tiedä häntä... kokiko olonsa uhatuksi.mitäpä suotta kun itse en edes haluaisi olla keskipisteenä.
mutta anopin poikakin kyllä ihmetteli.esim.ei tullut ymmärrystä kun vauvat jättävät toiset päiväunet jossain vaiheessa pois.silloin vauva voi olla iltasella kiukkusempi ja väsyneempi.ni johan tulee ja huutaa et onpas "emma" väsynyt.oli vielä synttärit,1-v. ja porukkaa talo täysi.minkä teet jos vauva herää kesken unien.kävipähän aikaisemmin nukkumaan.niin tokaisi anopille veljen vaimonikin kun kattoi sekin anoppiani ärsyyntyneenä.
ei ne sanat niin mutta se vihaisuus jota ei ihmisessä ennen ollut.
Ketju on mennyt muille raiteille, mutta minulla myös samanlaisia kokemuksia. Haluaisin oikeasti vanhempaa sukupolvea lasteni elämään. Isäni kuoli, kun olin 28v ja äitini, kun olin 32v. Lapset tuolloin 5 ja 3 v. Appeni menehtyi vanhimman ollessa 8v ja anoppi ei kestänyt sitä vaan erakoitui ja joutui laitoshoitoon. Nyt joku moralisoi, että olisitte huolehtineet, mutta asuimme 300 km:n päässä työpaikkojemme takia, ei todella ollut mahdollisuutta muuttaa työttömäksi muutaman tuhannen asukkaan paikkakunnalle. Kävimme kaikki vapaat siellä, mutta kun mieli mustenee, niin sille ei voi mitään.
Mistähän löytyisi 60 ihmisiä lasteni elämään, olkoon vaikka hieman "omituisia" eikä tasan tarkkaan noudattaisi minun ruokavaliota, elämänkatsomusta, hygieniaa vaan antaisi sitä elämän monipuolisuutta.
kirjoitinkin tuossa aikaisemmin ja kerroin että anoppia ei kiinnosta meidän lapsi.
tosiaan ikävää kun niin huonosti asiat että isovanhemmat ovat kuolleet.ja kaipaa heitä.
mutta vaikka meillä elossa anoppi niin hän itse tehnyt ratkaisun ettei ole meidän lapsen kanssa.ja sekin välinpitämättömyys satuttaa.etenkin kun joka viikko touhuaa toisen pojan lapsen kanssa.siis sitä yritän sanoa tässä että ei aina ole niin ettei miniä anna olla lasten kanssa tai muuten ilkeyttään puhuu pahaa anopista.se on vain tosiasia ettei kiinnostunut meidän elämästä eikä ota yhteyttä.
eli minusta ei voi paheksua sitäkään että ei halua olla anopin kanssa tekemisissä vaikka elossa.voi ihmissuhteet mennä solmuun ja mites ratkaiset asiat!?itse ilolla olisin seuraamassa anopin ja lapseni touhuja mutta ei ole meistä asia kiinni.ei omasta mielestäni tarvitse vaieta asiasta jos anoppia ei kiinnosta.pitäähän asiasta saada jollekin kertoa.
mutta ymmärrän alkuperäisen kaipauksen.voimia teille!
siitä, että on vain yhdet isovanhemmat.
Meillä lapset olivat 12 ja 7, kun ei ollut yhtään isovanhempaa eikä yhtään ketään.
Yksin joulut ja pääsiäiset ja juhannukset.
On siinä ollut kestämistä, mutta vuosikymmenet ovat vierineet niin nopeawsti, että ihan kohtuuajassa pääsemme kaikki pois noin historian valossa katsoen, toivottavasti ennen kuin ekokatastrofi on siinä suuruusluokassa ja ekosodat ja ekokansainvaellukset, että pallo on hukassa.
Oli siis vain kestettävä........