Pohjeluu poikki

Parisen vuotta sitten aamulla ylösnoustessani vasemman sääreni yläreunassa, vähän polven alapuolella tuntui aika kovaa kipua.

Illalla nukkumaan mennessäni sitä ei vielä ollut.
Kipu tuntui vain pahenevan, mutta klenkutin sen kanssa varmaan runsaat pari viikkoa.

Kävin tavaratalossa ostoksillakin, kun autolla vietiin ja ostoskärryihin voi nojata.

Kaupungilla käynti oli kyllä kamalaa kidutusta, sillä kipu oli niin kovaa.
Minulla on ollut polvissa ja selässä niin paljon kipuja, että ajattelin tämän kivun vaan aikaa myöten häviävän.
Niin ei kuitenkaan käynyt ja n. kahden ja puolen viikon kuluttua sain terveyskeskuksesta akuuttiajan, koska epäilin, että jalassa saattaisi olla veritulppa.
Otettiin joitain verikokeita ja koska arvot olivat rajamailla, minut lähetettiin TYKS:iin ensiapupoliklinikalle ultraäänitutkimukseen.

Siellä makasin täpötäydellä käytävällä sairaalavaatteissa jonnekin seitsemään tai kahdeksaan asti illalla.
Jalka oli siinä vaiheessa jo niin kipeä, että se oli kuin tulessa. Sen päälle ei pystynyt astumaan.

Ultraäänitutkimuksessa ei kuitenkaan näkynyt mitään, joten lääkäri ei katsonut aiheelliseksi tehdä muita tutkimuksia, vaan määräsi buranaa ja jouduin niine hyvineni lähtemään kotiin.

Tilanne oli ihan hirveä. Muuta pukuhuonettakaan vaatteiden vaihtoa varten ei ollut kuin yleinen ahkerassa käytössä koko päivän ollut yleinen WC. Sielläkään ei ollut edes tuolia, vaan oli istuttava vessanpytyn kannella ja kysymys oli sentään TYKS:stä.

En kertakaikkiaan olisi pystynyt kävelemään ulko-ovelle, ellei eräs ystävällinen sairaala-apulainen olisi auttanut. Jalan päälle, kun ei pystynyt astumaan.

Olin aika surkeassa kunnossa, kun mieheni tuli minua hakemaan.

Muutaman päivän kuluttua olin kuitenkin menossa Paimion Sairaalaan sisälle tutkimuksiin,joten ajattelin ottaa siellä asian esille.

Kävely oli todella vaikeaa ja niin minut sitten Paimiossa määrättiin röntgeniin.
Tulos oli se, että pohjeluu oli murtunut.

Myös minun murtumani oli siisti, joten mitään ei tarvinnut tehdä. Siis ei puhettakaan kipsistä, eikä mistään muustakaan.
Buranaa vaan naamaan, kuten ennenkin ja kotiin, kun muut tutkimukset oli tehty.

Ei minulle edes selitetty miten tällainen yöllä tullut murtuma oli mahdollinen.
Itse kuitenkin selitin lääkäreille, että kaipa se sitten oli aiheutunut pitkäaikaisesta, siis vuosikausien rasituksesta. Minulla, kun on niin kauan ollut oikealla puolella pahoja selkävaivoja, että olen ilm. rasittanut enemmän vasenta jalkaa, jossa joskus aikaisemmin tuntui kipuakin, mutta ei kuitenkaan lähiaikoina.
Kyllähän lääkäritkin myönsivät, että niin asian täytyy olla, koska osteoporoosiakaan ei ole.

Niin minä sitten menin takaisin kotiin ja elin kuten ennenkin. Muutaman päivän taisin vähän levätä, mutta pikkuhiljaa kipu alkoi hellittää ja kävin aika pian taas tavaratalossa ostoskärryt apunani.
En enää muista kuinka kauan kipua oli, mutta jossain vaiheessa se häipyi itsestään.
Tosin vieläkin joskus kipua tuntuu, mutta en tiedä johtuuko se murtumasta vai polvesta.

Nyt olen elokuun alussa menossa selän luudutusleikkaukseen, koska minulla on selkäydinkanavan ahtautumia ym. ja mikä pahinta skolioosi, joka pahentaa tilannetta merkittävästi.

Sitäkin ihmettelen, että vaikka selkääni on parikymmentä vuotta tutkittu moneen kertaan esim. magneettikuvauksella ja tehty luuston gammakuvauksia ym. niin skolioosi tuli nyt vasta esille sivulöydöksenä.

Minulle ei koko pohjeluun murtuman aikana yksikään lääkäri ehdottanut kyynärsauvoja, vaikka varmasti olisin niitä tarvinnut.

Täällä toinen kipsijalka. Miten on siellä kuntoutuminen mennyt. Joko olet tottunut kipsin kanssa kepeillä liikkumiseen? Itselläni vielä hieman opettelua tässä