"USA:n ydinaseiden säilytyksessä

Euroopassa". "Liitto sanoo, että Yhdysvallat harkitsee ydinaseiden vetämistä pois yhdestä paikasta Euroopassa turvallisuuspuutteiden vuoksi. Ydinaseet on liiton tietojen mukaan sijoitettu useimmiten Yhdysvaltain tukikohtien maanalaisiin säilöihin Belgiassa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Turkissa ja Britanniassa".

http://www.kaleva.fi/plus/juttu735272_page0.htm

Suomen salaisista paikoista niitä ei vedetä pois, vaan päin vastoin lisätään peruskallioon. Tiedoteessa sanotaan, jonka puolustusvoimat kiistää tuoreeltaan.
4111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tai laita linkki.
Vaikka tuo Suomen osuus oli paskapuhetta.

Äänestä
  • ei ole julkisuuteen laskettu. Mutta Turussa esim: Heikilän tunneliluolissa on ydinohjuksia, jotka on suunnattu tiettyä valtiota vastaan. Tämäkin on on vain epävirallinen tieto.

    Äänestä

  • jotta sitä kirjoitti:

    ei ole julkisuuteen laskettu. Mutta Turussa esim: Heikilän tunneliluolissa on ydinohjuksia, jotka on suunnattu tiettyä valtiota vastaan. Tämäkin on on vain epävirallinen tieto.

    "salisena" sitten.

    Äänestä

ylikansoituksen ongelma riistäytyy kohta käsistä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puutteita kirjoitti:

Euroopassa". "Liitto sanoo, että Yhdysvallat harkitsee ydinaseiden vetämistä pois yhdestä paikasta Euroopassa turvallisuuspuutteiden vuoksi. Ydinaseet on liiton tietojen mukaan sijoitettu useimmiten Yhdysvaltain tukikohtien maanalaisiin säilöihin Belgiassa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Turkissa ja Britanniassa".

http://www.kaleva.fi/plus/juttu735272_page0.htm

Suomen salaisista paikoista niitä ei vedetä pois, vaan päin vastoin lisätään peruskallioon. Tiedoteessa sanotaan, jonka puolustusvoimat kiistää tuoreeltaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu