Miksi et kyennyt kohtelemaan miestä asiallisesti ja ihmisarvonsa mukaiseesti? Sitä ei kenenkään miehen tarvitse sietää. Thainaiseen voit vaikka Suomessa koittaa tutustua tai mennä Thaimaahan ja katsella ajatuksen kanssa kuinka ihmiset siellä kohtelevat toisiaan. Siinä on ystävällisyyttä ja sen lisäksi monia positiivisia asioita. Suomalaisnainen taas on aivan väärällä asenteella suhtautumisessa ympäristöönsä. Kielteisyys suorastaan on lähes käsin tunusteltavissa. Niin suuri tiivistymä se on kun suomalaisnaisen silmiin katsoo niin siellä asuu aivan muuta kuin lempeyttä miestä kohtaan. Miehen varakkuus ja sen sellaiset parisuhteen kannalta oikeasti epäolennaiset asiat.
Tärkeintä on se kuinka kaksi ihmistä tulee toimeen keskenään. Sääli naista joka tekee valintaansa taloudellisten seikkojen ohjaamana.
Mitä teet työksesi onkin kuvaavin seikka suomalaisnaisten ensimmäisissä kysymyksissä miehelle paitsi mustalle miehelle.
Thaimaassa nainen kyselee usein kysymksin onko kaikki ok ja onhan hyvä olla.
Katso peiliin niin näet henkilön joka ei ymmärtänyt kirjoittamiani asioita ja myöskin sen henkilön joka kieltää syyttömyytensä syyllisyydestään huolimatta. Suomalaisnaisethan ovat omasta mielestään automaattisesti syyttömiä sikamaisuuksiin joihin jatkuvasti syyllistyvät.
Olen pahoillani yhteishuollettavan lapsesi/lapsienne takia. Sinulla kun taitaa olla useampikin yhteishuollettava.
Voimia sinulle. Kenties olet nämä asiat prosessoinut ja otat jatkossa opiksi vai oletko ohittanut ja aiotko edelleen jatkaa sen ohitamista kun muutkin suomalaisnaiset käyttäytyvät samoin ja saat heistä voimaa jatkaa väärää miehen kohtelemista?

Vastaukset 3
Vanhimmat
nuo edelliset, pohjien pohja ja tuskin Papu edes menee näin surkeaan provo vedätykseen.
Kerkesin laittaa etten mene. En tota nyt niin tarkkaan lukenut mutta ainakin toi thaimaalaisista puhuminen pilasi homma. Itseasiassa siinä tais mennä vähän kaikki sen verran poskelleen, että sillä oli liian selkeä. En mäkään nyt sentään ihan kaikkiin lähde mukaan :)
Nyt mä repesin.. tää oli päivän paras yritys. Ei tosin niin hyvä että mua huijais :D