Täällä keskustelun taso näyttää jokseenkin asialliselta, joten uskaltaudun ehkä laittamaan oman kokemukseni tänne muiden luettavaksi.
Tapasin vuosi sitten Suomeen yliopistolle opiskelemaan tulleen turkkilaisen nuorenmiehen. Aiempi kokemukseni etelän miehistä on rajoittunut lomamatkoihin, joista yksi suuntautui Turkkiin. Sen jälkeen päätin, että en taatusti vahingossakaan sekaannu koskaan turkkilaisiin miehiin, sen verran huonot kokemukset matkasta jäivät (olin teini-ikäinen ja vanhempieni kanssa, josta huolimatta miehet juoksivat perässäni). Tavattuani tämän vaihtaripojan, kiinnostuin hänen fiksuista ja yllättävän liberaaleista ajatuksistaan ja tutustuimme. Hän tuntui ihastuneen minuun melkolailla heti, mutta itse olin tosi epäileväinen. En uskaltanut luottaa häneen lainkaan, en edes antaa puhelinnumeroani tai kertoa, missä asun. Asiat etenivät kuitenkin omalla painollaan ja lopulta jouduin myöntämään ihastuneeni.
Siitä alkoi kova kamppailu oman pääni kasassa pitämiseksi. Minä, yliopistossa opiskeleva keskiluokkaisen perheen tyttö, joka on aina hehkuttanut ihanaa Suomimiestä olen ihastunut turkkilaismieheen, joista varoitteluja kuulee enemmän kuin edes haluaisi. Suhteen "julkistamine" oli sula mahdottomuus... En halunnut näyttäytyä hänen kanssaan julkisesti, koska minusta tuntui, että ihmiset tuijottivat meitä pitkään. En esitellyt häntä ystävilleni, koska ajattelin heidän tuomitsevan ja puhuvan pahimmassa tapauksessa paskaa selkäni takana. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin esitellyt hänet vanhemmilleni tai edes kertonut hänen olemassa olostaan. Ei ikinä. Joka toinen päivä halusin lopettaa suhteen, koska en uskonut, että sillä voisi koskaan olla mahdollisuuksia selvitä (kaikki ne varoitukset monikulttuuristen suhteiden ongelmista...). Lisäksi ajattelin, että noinkin hurmaava ja komea mies on varmasti Suomessa muutaman muunkin tytön perään. Luottamus oli käytännössä nollassa.
Kaikkien näiden ajatusten jälkeen olen solvannut itseäni tajuttomasti. Rasismia, itseluottamuksen puutettä, toisten ihmisten aliarvioimista vai mitä? Onko muilla vastaavia kokemuksia näistä tuntemuksista?
Niin, ja nykyhetkestä sitten. Asiat muuttuivat, kun sain oikeasti asiat laitettua järjestykseen omassa päässäni. Hän palasi vaihtovuotensa jälkeen Turkkiin, mutta olemme vierailleet useamman kerran puolin ja toisin. Opiskelupaikka suomalaisella yliopistolla aukesi hakujen jälkeen hänelle, mutta hän ei halua enää jättää kotikaupunkiaan. Tulevaisuutta ei ole suunniteltu, eikä ole tarviskaan. Päivä kerrallaan :)
Tapasin vuosi sitten Suomeen yliopistolle opiskelemaan tulleen turkkilaisen nuorenmiehen. Aiempi kokemukseni etelän miehistä on rajoittunut lomamatkoihin, joista yksi suuntautui Turkkiin. Sen jälkeen päätin, että en taatusti vahingossakaan sekaannu koskaan turkkilaisiin miehiin, sen verran huonot kokemukset matkasta jäivät (olin teini-ikäinen ja vanhempieni kanssa, josta huolimatta miehet juoksivat perässäni). Tavattuani tämän vaihtaripojan, kiinnostuin hänen fiksuista ja yllättävän liberaaleista ajatuksistaan ja tutustuimme. Hän tuntui ihastuneen minuun melkolailla heti, mutta itse olin tosi epäileväinen. En uskaltanut luottaa häneen lainkaan, en edes antaa puhelinnumeroani tai kertoa, missä asun. Asiat etenivät kuitenkin omalla painollaan ja lopulta jouduin myöntämään ihastuneeni.
Siitä alkoi kova kamppailu oman pääni kasassa pitämiseksi. Minä, yliopistossa opiskeleva keskiluokkaisen perheen tyttö, joka on aina hehkuttanut ihanaa Suomimiestä olen ihastunut turkkilaismieheen, joista varoitteluja kuulee enemmän kuin edes haluaisi. Suhteen "julkistamine" oli sula mahdottomuus... En halunnut näyttäytyä hänen kanssaan julkisesti, koska minusta tuntui, että ihmiset tuijottivat meitä pitkään. En esitellyt häntä ystävilleni, koska ajattelin heidän tuomitsevan ja puhuvan pahimmassa tapauksessa paskaa selkäni takana. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin esitellyt hänet vanhemmilleni tai edes kertonut hänen olemassa olostaan. Ei ikinä. Joka toinen päivä halusin lopettaa suhteen, koska en uskonut, että sillä voisi koskaan olla mahdollisuuksia selvitä (kaikki ne varoitukset monikulttuuristen suhteiden ongelmista...). Lisäksi ajattelin, että noinkin hurmaava ja komea mies on varmasti Suomessa muutaman muunkin tytön perään. Luottamus oli käytännössä nollassa.
Kaikkien näiden ajatusten jälkeen olen solvannut itseäni tajuttomasti. Rasismia, itseluottamuksen puutettä, toisten ihmisten aliarvioimista vai mitä? Onko muilla vastaavia kokemuksia näistä tuntemuksista?
Niin, ja nykyhetkestä sitten. Asiat muuttuivat, kun sain oikeasti asiat laitettua järjestykseen omassa päässäni. Hän palasi vaihtovuotensa jälkeen Turkkiin, mutta olemme vierailleet useamman kerran puolin ja toisin. Opiskelupaikka suomalaisella yliopistolla aukesi hakujen jälkeen hänelle, mutta hän ei halua enää jättää kotikaupunkiaan. Tulevaisuutta ei ole suunniteltu, eikä ole tarviskaan. Päivä kerrallaan :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siis mä tajusin, että sä piilottelit kaveria, häpesit teidän suhdetta kun ihmisetkin tuijottelivat, et esitelly kavereille, oikein tehty ettei keskiluokkainen idylli järky.
Lyhyesti: Et siis aidosti välittänyt. Jos häivyit kuvioista, niin mun nähdäkseni se oli tuo kaveri (turkkilainen tai hulabaloobalainen tai mikävaan) joka voitti.
tehdä kun jossain vaiheessa saat lapsen ja hänellä olisi näkyviä sairauksia tai muuten vaan todella ruma?
Jos annat muiden ihmisten vaikuttaa sinun yksityis asioihin, olet henkisesti myös todella heikko.
Näkökulmastani katsottuna olet ehkä tavallista sivistyneempi rasisti. Piilottelet rasismi piirteitäsi kun kohteet ovat näkyvillä ja todennäköisesti heidän selän takana sitten uskallat sanoa vaikka mitä...
..minun ajatukseni sanoiksi käännettynä :)
Minulla on myös kyseessä Turkkilainen. Ihan hävettää sanoa ääneen! Ehkäpä olemme molemmat rasisteja mutta omassa pääkopassa käytän sanaa "realisti". Ei savua ilman tulta eli jos ihmisten varoitukset olisivat aivan turhia ja perättömiä, tuskin niitä aivan näin paljon ja joka tuutista tulisi ilmi mitä nykyään kuulee.
En vieläkään luota häneen ja aion pysyä varpaillani - päiväkirjaa en rupea lukemaan enkä viestejä vakoilemaan mutta pidän huolta että pysyn valppaana niin kauan ennen kuin opin tuntemaan hänet kunnolla. Ennen sitä en pysty enkä tule luottamaan häneen. Jos hän osoittautuu luottamukseni arvoiseksi, ehkä pystyn rentoutumaan ja esittelemään hänet myös ystävilleni ja perheelle. Jos ei, saan olla tyytyväinen, että en mennyt lankaan. Joka tapauksessa tämä prosessi voi kestää vaikka vuosia mutta niinkuin sanoit, päivä kerrallaan :)
Olet sielunsiskoni tässä asiassa :D
Eihän tuo nyt ole kuin perusjärkevää käytöstä ja itsensä varjelemista. Turkkilaiset kun nyt valitettavasti kuuluvat suomi-neidon kannalta riskiryhmään.
Joko provo tai sit suomiblondia viedään taas kerran kuin pässiä narussa. Ette vaan osaa.