En oikein tiedä onko tämä oikea paikka, mutta jollekin on pakko kertoa ja kaikki ystävät ovat perheineen juhannusta viettämässä.
Eli viime viikko on ollut raskas, potkujen ja rahatilanteen takia. Mies on luvannut hoitaa laskuja ja kas, niinhän niistä alkaa tulla muistutuksia usemman satasen edestä. Tästä siis tuli sanomista, kun ei ole voinut edes rehellisesti kertoa että laskut ovat hänenkin huonon rahatilanteen takia jääneet maksamatta (tosin siis kaljaan ón kyllä löytynyt raraa..).
Näki perjantaina kuinka paha mieli minulla oli ja lähti siitä huolimatta kavereidensa kanssa viettämään juhannusta. sanoi tulevansa kyllä kotiin, mutta eipä ole vieläkään näkynyt. Eilen vastasi puhelimeen kun soitin toisesta numerosta kuin omastani ja lupasi tulla ihan kohta, kun rukoilin tulla auttamaan. Oli niin vaikea tilanne, että olin jo vakavasti harkinnut itsemurhaa. No, eipä tullut, ei vastannut enää puheluihin eikä edes viesteihin. On vaan niin paha olla, ettei enää jaksaisi edes elää.

Vastaukset 7
Vanhimmat
miehen takia kannata itselleen tehdä mitään! Ilmeisesti häntä ei huvita ottaa vastuuta, eli on henkisesti aika lapsellinen. Minkä ikäsiä olette?
kolmenkympin molemmin puolin, ajattelinkin että heti pidetään teininä ja niinhän tuo mies käyttäytyy. En vaan voi käsittää miten kukaan voi olla niin tunteeton ja välinpitämätön; itse olisin varmaan täysin tuntematontakin yrittänyt vastaavassa tilanteessa auttaa.
Olet lämmin ja välittävä ihminen ja ansaitset parempaa! Ja parempi on olla vaikka yksin, kuin noin kylmän ihmisen seurassa. Tuossa tilanteessa EI kannata enää yrittää, sillä mies ei näköjään arvosta sinua pätkääkään, kun kohtelee miten vain.
Älä pelkää muutosta. Asioilla on tapana järjestyä. Raha-asianne eivät ole sujuneet miehenkään kanssa, joten ero tuskin tähän vaikuttaa. Sinun kannattaa ottaa yhteys velkojiin. Usein velkojatahot suostuvat sopimaan realistisen maksuaikataulun, sillä heidän intressissään ei ole sinun velkaannuttamisesi vaan saataviensa periminen. Mikäli tämä ei onnistu, kotipaikkakunnallasi tai lähistöllä on varmasti maksutonta velkaneuvontaa: he osaavat auttaa. Tsemppiä! Hyvä tulee lopulta hyvän luo, vaikka hyvillekin ihmisille tapahtuu välillä pahoja asioita.
Miehesi käyttäytyy kuin teini joka välttelee vastuuta mutta ottaa vain vastaan mutta ei anna mitään. On siis kuin vielä kotona (vanhempien luona) asuva teini! Parisuhteessa pitää molempien ottaa vastuuta. Jos toinen laiminlyö omia velvollisuuksia, kannattaa miettiä hyödyttääkö sellaisessa suhteessa oleminen mitään. Tietenkin ennenkuin antaa kavion kuvan toisen takapuoleen, kannattaa yrittää jutella ja selvittää kaikki nämä asiat. Ei ole kiva luovuttaa liian helpolla. Mutta jos mikään ei auta, niin ei sitä viitsi väkisin yrittää olla suhteessa joka ei toimi.
Kaikesta huolimatta kuitenkin rakastan sitä ihmistä, vaikka järki sanoo että jättäähän tuollainen kakara pitäisi. Sehän tästä niin v***n vaikeeta tekeekin. Tekis mieli polttaa kaikki sen tavarat, laittaa vähän myöhästynyt juhannuskokko takapihalle kasaan.
Ja se mikä tätä asiaa vielä hankaloittaa on se, että ainakin vuosi pitäisi vielä opiskella ja se ei ainakaan rahatilanteeseen tuo mitään helpotusta :(
Se on niin hemmetin vaikeaa, kun itse vielä rakastaa ja toinen kohtelee julmasti. Mutta sä oot ittelles tärkeämpi kuin se kusipää. Mulle kävi niin, että kun vihdoin päästin irti, tuskan jälkeen tuli mieletön helpotuksen tunne ja lopulta sellainen olo, kuin olisin syntynyt uudestaan.
Tuska kertoo siitä, että sinä olet terve ihminen, joka kykenee rakastamaan ja vaikkei tällaisen päätöksen tekeminen helppoa ole, siitä tuskasta selviää kuitenkin hengissä ja lopulta se tekee susta vahvemman ihmisen. Sulla on paljon annettavaa jollekin ihanalle miehelle. Älä enää tarjoa helmiä sialle. :) Jaksamisia!
kai tää tästä.. kämppäkin on vaan niin sotkunen, ettei täällä voi olla ja siivota en jkasa. Kyllä vituttaa!