Miksei tämä tuska sisällä lopu? Päätin jo aiemmin etten hairahdu toiseen mieheen, mutta kun tämä kaipaus ei koskaan lopu niin mitä sille voi tehdä?
Odottelen turhaan, että törmäisin tähän mieheen tai saisin vaikka tekstiviestin. Mutta tyhmäähän se on luulla niin, kun minä se aina tein aloitteen yhteydenottoon aiemminkin. Ja nyt vain odotan ja odotan jotain mitä ei tapahdu... Kumpi tekee enemmän kipeää: pettäminen vai kärsiä siitä jos ei petä ja sulkea itsensä purkkiin koko loppuiäksi? Omaa miestä en jätä, joten siitä on turha puhua.
Odottelen turhaan, että törmäisin tähän mieheen tai saisin vaikka tekstiviestin. Mutta tyhmäähän se on luulla niin, kun minä se aina tein aloitteen yhteydenottoon aiemminkin. Ja nyt vain odotan ja odotan jotain mitä ei tapahdu... Kumpi tekee enemmän kipeää: pettäminen vai kärsiä siitä jos ei petä ja sulkea itsensä purkkiin koko loppuiäksi? Omaa miestä en jätä, joten siitä on turha puhua.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Kuulostaa niin hirveän tutulta tuo kirjoittamasi tarina. Itse olen samassa jamassa. Oma avioliitto tylsääkin tylsempää, mutta en halua erota monistakin syistä. Keväällä huomasin erään työkaverin kanssa että ilmassa on sähköä ja niinpä tartuimme molemmat eteen tulleeseen tilanteeseen. Sitten alkoi loma ja minä riudun. Katsotaan syksymmällä jatkuuko kaksoiselämä. Nyt kumpikin viettää lomaa perheidensä kanssa niin kuin asiaan kuuluukin.
onko tuo kaksoiselämä ollut sen kaiken tuskan ja odottamisen arvoista? Voitko sanoa olevasi onnellinen? Haluaisin tietää. Kaduttaako edes vähän mitä on tullut tehtyä? Onko sinulla omaa perhettä? Ajatteletko koskaan, että elät valheessa? Nämä asiat vaivaa kovasti...
kerron sinulle itsestäni. Olemme tapailleet myös perheellisen miehen kanssa jo yli vuoden. Alku oli ihanaa, meni ensi huumassa, mutta sitten alkoi vähitellen muuuttua eriasteiseksi kärsimykseksi. Ajan myötä ensi-ihastus syveni ja nyt oon vissiin rakastunut tähän mieheen. Olen tilanteessa, että minun alkaa olla vaikea sietää oman mieheni kosketustakaan. Avioliittomme on toki ollut vaikeuksissa jo pidempään ja teinkin sen virheen, että hain lohtua kodin ulkopuolelta. Mutta nyt minusta tuntuu, että en voi elää enää näin. En voi jatkaa kaksoiselämää, se on väärin, se on yhtä helvettiä. Minulle tulee eteen tod.näk. avioero ja jatkan elämääni ilman kumpaakaan näistä miehistä. Tiedän, että mies, jonka kanssa olen suhteessa ei ikinä jättäisi vaimoaan ja perhettään, enkä ole edes kertonut hänelle tunteistani. Se olisi turhaa, eikä muuttaisi yhtään mitään. Tämä suhde avasi silmäni sille, että avioliittoni on loppu, pelkkä kuori jäljellä. Miehelläni on oikeus löytää nainen, joka rakastaa häntä ja on uskollinen, tää että puolisoaan näin kylmästi pettää on jotain, johon ei ikinä olis pitänyt ryhtyä. Ja tää purkaus tuli suoraan sydämestä.
tällaisia tarinoita haluaisin kuulla lisää. Ja ehkä vähän onnellisempiakin. Toisten kokemuksista voi aina saada itselleen apua. Ja tällaista asiaa kun ei viiti esim. anopilta mennä kysymään (heh heh). Mulla on itellä niin tunteet pinnassa että siksi apu on tarpeen. Ja vaikka kuinka tiedän mikä on oikein ja väärin niin sen mukaan toimiminen ei ole helppoa. En haluaisi testata kokeilemalla kun melko varmastihan tuo suhdesotkuilu aina ikävästi päättyy.
Minulla oli suhde oman eron jälkeen tanssipaikalla tapaamani miehen kanssa joka oli naimisissa.
Ja myöskin rakastuttiin, en uskonut hänen eroavan ennen kun yhtenä lauantai päivänä hän tuli autonsa ja peräkärryllisen tavaroitaan kanssa minun parkkipaikalle.
Ei sen niin pitänyt mennä. Ei minun luo mahtunut hänen irtaimisto, ei sitä ollut edes paljon mutta silti liikaa.
Oli vaan vkl ilmottanut vaimolleen hakevansa eroa ja päätti muuttaa minun luo.
Ei se ollut hyvä idea koska asuin vuokra-asunnossa.
No nopeeseen tahtiin etsittiin asunto yhdessä ja nyt jälkeenpäin ajattelen että niinhän mua vietiin kun litran maitokannua.
Asunto ostettiin yhdessä, ensin kaikki meni noin kaksi kuukautta hyvin ja oli ihanaa, mutta pieniä asioita alkoi ilmaantua joita en voinut sulattaa.
Siis olin liemessä.
Mies lähtikin esim yhtäkkiä espanjaan jonkun seuraavan naisen kanssa ja minä koitin maksella yksin kaikkia laskuja joita omakotitalosta tulikin yllättävän paljon.
Hänen aikuiset lapset tulivat välillä pitämään ryyppyjuhlia meidän pihasaunan takkahuoneeseen.
Mies vaan oli espanjassa löysin sitten papereita joilla oli espanjan matka tilattu, kiva ylläri.
Koin olevani nalkissa, velkaa ja mies joka luuli olevansa jumalan lahja maakunnan naisille, bailasi haareminsa kanssa.
Vihasin, en naisia joita selvästi riitti , vihasin itseäni ja sinisilmäisyyttäni.
voisi olla onnellinen loppu? - aina joku satuttaa itsensä, useimmiten se toinen nainen. Varsinkin naiselle rakkauden jakaminen kahtaalle voi osoittautua todella raastavaksi. Ei näistä saa sellaista tarinaa, että 'he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti'.
on oman onnensa seppä.
Mä aion elää onnellisena elämäni loppuun asti,
mielummin yksin kun edellisen miehen kaltaisten
huijareiden kanssa.
Itselläni on perhe, mutta avioliitto on kuollut. Ei lämpöä, ei läheisyyttä, emme edes viihdy toisemme seurassa. Olisi jo alunperin pitänyt nähdä meidän erilaisuus ja kiinnostus eri asioita kohtaan. Olemme pienellä paikkakunnalla hyvässä asemassa oleva perhe. Mieheni on suoraan sanonut, että tee mitä tykkäät hän ei missään vaiheessa halua erota. Eli en tunne syyllisyyttä, enkä suuremmin erossa olon tuskaakaan. Enkä missään nimessä edes haaveile, että olisimme tämän toisen kanssa joskus yhdessä - se tuskin kestäisi. Saan häneltä sitä lämpöä ja lähisyyttä joka omasta suhteestani puuttuu. En tunne eläväni valheessa. Varmaan jokainen on joskus pimittänyt mieheltään jonkun vaateostoksen tai kertonut väärän hinnan. Jos saan aiheen hymyyn, en sitä todellakaan kadu. Ehkä tyly suhtautumiseni johtuu siitä, että olin jo ennen tämän miehen tapaamista päättänyt heittäytyä mukaan suhteeseen jos sellainen vastaan tulee.
tuon sun jutun kyllä ymmärtää, olettehan yhdessä sopineet puolisosi kanssa, että on vapaus tehdä mitä tykkää. Onkohan tuollaisia liittoja paljonkin? No, mulla on vähän eri tilanne, oma mies on hyvä kaikinpuolin eikä meillä ole mitään suurta ongelmaa jonka takia pitäisi vieraisiin lähteä. Mies on sanonut, ettei hyväksy pettämistä (ihan oikein). Mutta enkö minä jo tavallaan petä kun ajattelen toista miestä vähän väliä?Tunteet on nyt ristiriitaiset mutta järjen kanssa ajateltuna typerää haaveiluahan tämä on. Mutta mikä sitä miestä sitten riivaa, hänkään ei ole vapaa... Samassa veneessä kait...
Sanoit, että teit sen virheen, että hait lohtua kodin ulkopuolelta. Miten niin se oli virhe? Sehän voi olla myös elämäsi pelastusrengas - tai "exit" jämähtäneestä parisuhteesta?
"Miksei tämä tuska sisällä lopu?"
ettei se lopu.
"Kumpi tekee enemmän kipeää: pettäminen vai kärsiä siitä jos ei petä ja sulkea itsensä purkkiin koko loppuiäksi? Omaa miestä en jätä, joten siitä on turha puhua."
Olet viestin perusteella seonnut ja tämä todistaa sen.
Ei kai se pettäminen sinuun satu kun itse siihen pyrit ja varmaankin suunnattomasti nautit siitä mutta näköjään et ymmärrä että se satuttaa miestäsi.
Se on vain tosiasia että jos tahtoo jonkun kanssa loppuiän olla joutuu sulkemaan itsensä purkkiin tuon ihmisen kanssa loppuiäkseen. Koska niin se menee ellette ole toisin sopineet.
Sellaista se tosiasioiden myöntäminen ja uhrautuminen on josta sinä et näköjään ymmärrä paskaakaan.
Toisaalta ei hän sinun "omasi" ole kuten et sinäkään hänen kun häntä petät.
Eihän sinulla ole tahtoa olla hairahtumatta vaikka kuinka "päätöksiä" teet.
Olet heitteillä oleva heikkomielinen hylkiö, ottaisit kiinni elämästäsi ja miehestäsi johon olet "muka" sanojesi mukaan sitoutunut etkä roikkuisi asioissa joita sinulla ei tulisi koskaan ollakaan.
Mieti minkälaisessa helvetissä miehesi joutuu elämään sinun kanssasi?
Typerys.
torvi taas paasaa! Eikö täällä ole muita henkilöitä kuin tuo "harmistus"? Eläisit omaa elämääsi vai tämä palstako se sun elämä on? Sinähän olet niin täydellinen, mitä täällä paasaat jatkuvasti? Elä sitä omaa täydellistä elämääsi siellä pilvilinnoissa joissa kukaan ei satuta ketään, eikä tee koskaan virheitä. Anna ihmisten pohtia asioita rauhassa täällä äläkä hauku sekopäiksi kaikkia jotka tänne kirjoittaa! Vaihda edes nimimerkkiä, niin ei ihan kyllästytä.
sattuu.
Luepa tuo aloitus-viesti uudelleen ja mieti kuinka sekaisin joku voi tuollaista moskaa kirjoittaa?
Pitääkö tässä tuntea myötätuntoa tilannetta kohtaan vai sen tuntevaa henkilön typeryyttä kohtaan?
Ikävä juttu että olen tällä palstalla ja ilmaisen mielipiteeni.
Miten niin sekaisin? Miten niin moskaa?
Elämä tuo eteen onnea ja onnettomuutta, aina ne ei vaan tule "oikeassa" järjestyksessä.
Ainakin itse mieluummin välillä kidun ja palan, kuin olisin joku tunteeton tallukka.
Kuka tässä on tunteeton?
Allekirjoittanut kirjoittaa foorumille ja toinen pettää miestään, valehtelee tälle mutta ei tahdo päästää irti kun "riutuu" jossain fantasiassa jostakin toisesta pikapanojen toivossa?
Nainen tässä on tunteeton miestään kohtaan.
Minä vain satun tässä kertaamaan tapahtumat.
"elämä sinällään mitään eteen tuo".
Itsehän tiensä on valinnut ja nyt saa siitä kärsiä.
Jännä juttu ettei samaa valintaa tahdo miehelleen antaa ja leikkii että "elämä on niin kovaa".
Elämä on kovaa ja sen vuoksi täytyykin tehdä valintoja vaikka ne itseä satuttaisivat eikä kuvitella että voi valita kaksi asiaa kerralla.
Aloittaja suojelee vain itseään siltä tosiasialta että hän ei ole osannut valita.
Epätoivoista ruikuttamista mitä kukaan ei jaksa kuunnella, puhumattakaan että vielä huijaa miestään joka todennäköisesti on täysin tietämätön.
kuin uskottomuden tuomitsijoita varten?
Missä siinä viestissä mainittiin pikapanojen toivo?
kuitenkin täysin tietämättä miksi hän ei eroa. Maailmassa on paljon elämänkohtaloita ja paljon kärsimystä. On paljon ihmisiä, jotka huolehtivat toisesta, vaikka eivät saa tältä enää mitään, se voi kestää vuosia, jopa kymmeniä.
sitten on hyvä ja kommentoi viestejä.
No olipa kysymys "pikapanoista" tai vähän pidemmistä sessioista niin pettämisestähän siinä on kiinni.
Parantaako se tilannetta nyt yhtään?
ei saa?
Mies vai nainen?
Ero tuossa vain on se että mies ei koskaan tiedä mitä menettää kun nainen käy vieraissa. Häneltä ei kysytä mitään.
Onpas tosi "huolehtivaista" toimintaa totta joo.
Sitä kai se tukeminen elämän "ylä- ja alamäissä" tarkoittaa.
Mutta antaa olla tämä viimeinen viestini tästä aiheesta. Eihän näitä kukaan kaipaakaan.
Eläkää ihmisiksi.
Rakkaus ei kuole vaikka elämä kuljettaa joskus yllättäviinkin suuntiin.
Edelleen minäkin omaa vaimoa rakastan ja miksi en rakastaisi, silti joskus on mielessä
seksi jota en voi omalta puolisoltani saada.
Tässä tapauksessa se johtuu onnettomasta sairaudesta.
Samaan tilanteeseen varmasti voi joutua myös
avioliitossa muistakin syistä.
Rakkaus ei aina kuole vaikka ihmiset eroaa.
Eron syytkin voi olla monenlaiset.
Itse en ole eronnut, vaan teen parhaani ja hoidan vaimon kuin vaan pystyn siis parhaimman taitoni mukaan.
Päivällä tässä on muita auttajia. Apua vaimo tarvitsee kaikkeen.
En hae sääliä katselen vaan näitä palstoja ja olen usein miettinyt sitä kovaa tuomiota jota ihmiset toisilleen antaa tietämättä kuitenkaan oikeaa laitaa asioista.
siis vastasin jo siihen edelliseen heppoisin perustein kirjottajan viestiin
ennen kuin heitän nyt ihan oikeasti tälle palstalle hyvästi niin pettäjät saavat toisiaan lohduttaa kun eihän heitä saa tuomita nopeasti eikä hitaasti vaan paijata ja heidän täysin todellisuudesta irtautuneille jutuilleen nyökytellä.
Jännä juttu miten yleisiä nuo puolison "vammautumiset" ja "kykenemättömyydet seksiin" sitten ovatkaan nykypäivänä.
Ei koske sinua, ymmärrän tilanteesi hankaluuden mutta entä jos vaimosi olisi terve? Pettäisitkö sitten?
Ei siinä puoliso silloin kun hän on terve suojella vaan ihan omaa itseä ja omaa halua ja himoa joka jo periaatteiltaan on tuon rakkauden jota kumppanille tulisi osoittaa vastainen. Mutta joidenkin ihmisten on hankala tyytyä siihen yhteen tikkariin ja alkavat sitten pillittää siellä Supermarketissa ihmisten katsellessa ja vanhempien hävetessä silmät päästään kakaran käytöstä.
Poikkeuksia toki löytyy mutta niitä on lopulta aika vähän, sitäkin enemmän näitä loputtomia tekosyitä joita heidän puolisonsa ei koskaan heille anteeksi antaisi ja kun eivät jää kiinni voivat elää ikuisesti "muka hankalaa" kaksoiselämää ja tehdä siitäkin jotain "draamateatteria".
En ole pikapanojen tarpeessa, seksiä saan kotona ja muutenkin lämpöä ihan yllin kyllin. Itse asiassa mieheni tietää tästä toisesta miehestä ja meidän "suhteesta" ja olemme jopa keskustelleet asiasta mieheni kanssa.En todella tiedä miksi "roikun" tässä toisessa miehessä. Ehkä sitten olen sekopää niin kuin tuo "Harm" sanoo. Mutta eikös me olla joskus kaikki vähän sekasin :-)?
mutta hyvä jos lähdet palstalta. Kiitos!
samat asiat ihmetyttää ja olenkin miettinyt onko ihmiset ahneita ja ovat ehkä lapsenakin sen tikkarin aina saaneet.
Ehkä siinä ei ole tarvinnut pillittää on vaan saatu ja siihen ajatukseen tottuneet on hädissään nyt vain yhden naisen kanssa.
Sinun kysymys jos vaimo olisi terve ja olihan hän ennen tervekin niin pettäisinkö, en ainakaan vaan pettämisen takia.
Tämä sairaus on sitten tosi yleinen suomen maassa joka on meidän kotiin muuttanut ja voin vaan kuvitella niitä muidenkin pariskuntien ajatuksia kun se ei ole helppoa minkään rappaeuttavan taudin kanssa asua.
Sitten aiheeseen, en voi vastata tekopyhästi ettei muka voisi olla joku muukin tilanne kun vaan sairaus joka sekottaa yhteiset suunnitelmat ja haaveet pariskunnilla.
Minä olen jo 50 ja vaimo samaa ikää.
Kyllä uskon että voin vielä unelmoida yhteisestä
seksistä ja hellistä hetkistä naisen kanssa.
En edes häpeä unelmiani.
Vaimo on liikuntakyvytön mutta ei tyhmä.
Siis keskustellaan vieläkin asioista ja lapsista ja lapsenlapsista. Ajatukset toimii vielä.
Pitääkö hävetä sitä että haaveilee enemmästä kun voi saada?
Pitääkö hävetä että unissa on kaikki kauniita ja nuoria?
Voi olla että petän, joskus.
En voi siihen vastata, silti välitän vaimostani.
kannata välitää, sen oma muija rakastu toiseen mieheen, harmistus jäi yksin, nyt se raivoaa kaikille, joiden tilanteet muistuttaa sen omia. Suosittelen terapiaa Harm! Elämä voittaa...
Sikäli kun tietojeni mukaan en ole tullut petetyksi enkä myöskään ole enkä tule pettämään.
Minulla ei ole veteen piirrettyjä viivoja asiassa ja anteeksi en pettämisiä anna.
On vain toden totta hieman ikävä nähdä ihmisiä joilla elämä ei ole voittanut kun heidät on petetty ja kuvottaa näiden pettäjien itsesäälissä ja tunnemaailmassa kimurointi puhumattakaan ylpeilyllä ja puolustelusta omalle himolleen kirjaimellisesti tuhota toinen ihminen.
Jos se tekee minusta jollekin minusta harmistuksen niin onpa tosi ikävää.
Luulin että sinussa on enemmän sisua, jatka omien mielipiteidesi julki tuomista. Jossain tuolla aikaisemmissa keskusteluissa otin kanssasi hiukan "yhteen" ja nautin joka hetkestä. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.
tilannettasi. Se kuitenkin poikkeaa aika tavalla näiden "terveiden" ihmisten pettämisistä.
Elämä on julmaa joskus ja sen vuoksi en ymmärrä miksi ihmisten tulisi olla julmia toisilleen.
Se on sitä ahneutta ja himoa ja umpimielistä itsekkyyttä.
Jospa löydät ratkaisun ja ehkäpä voit saada vaimosi ymmärtämään tilanteen.
Voimia sinulle ja vaimollesi.
tämä foorumilla käynti on vähän tällainen pakon sanelema puolihuvitus.
En jaksa hirvittävästi kirjoitella tästä aiheesta muutenkaan.
Huomioitavaa on että kahdessa viimeisessä ketjussa joissa olen ollut täällä Uskottomuus-palstalla niin on lopulta alettu keskustella allekirjoittaneesta eikä asiasta.
Parempi ohjata se "sisu" johonkin hyödyllisempään.
Sääli, sillä on nautinnollista keskustella ja varsinkin kiistellä asioista ihmisen kanssa joka kirjoittaa näkemyksistään intohimoisesti mutta silti sortumatta alatyyliseen nimittelyyn, mitä minä nyt kiivastuksissani kutsuin sinua "itä-saksalaiseksi makkaraksi", mutta annettakoon se anteeksi kun oli meneillään "emotionaalinen hyökyaalto2:). Muistatko jo?
muistan.
Kyllähän minä nimimerkkisi automaattisesti tunnistin ei minulla sentään niin huono muisti ole. Järjellä ja sydämellä kirjoittavat henkilöt muistaa aina.
Mutta luepa tuo tämän viestiketjuun ensimmäinen vastaukseni tuolle alkuperäiselle kirjoittajalle.
Taisi olla siinäkin makkaraa vähän roikkumassa alahuulesta. Kutsuin häntä "heikkomieliseksi hylkiöksi". Ei siitä alatyyli kovin kaukana ole.
Ja totta kai kirjoittaa aiheesta niin intohimoisesti jonka ajattelee olevan niin oikeudenmukaisuuden vastainen ja kun on nähnyt läheltä sen mitä siitä seuraa.
Tekisi mieli olla kuin isä joka taluttaa lapsosen katsomaan mitä tämä on toiselle lapselle on tehnyt hiekkalaatikolla kun on hajottanut toisen hiekkalinnan ja potkinut hiekat hänen päälleen. Ja voi kun pettämisessä kysymyksessä olisikin pelkkä hiekkalinna...siltä nimittäin joidenkin todellisuudentaju antaa ymmärtää, että "eihän se mitään".
Ei mahda mitään että se minulle vastaa samaa kuin suunniteltuun pahoinpitelyyn tai tappoon (murhaan) syyllistynyt henkilö pyörisi jossain itsesäälissä mitä tuli tehtyä tai kehuskelisi sillä. Reaktioni on vain sama ja täysin luontainen.
Ja tiedän ettei pitäisi sanoa niin pahasti mutta ihmiset vielä ovat sellaisessa ihmeellisessä tunnemyrskyssä samaan aikaan kuin elävät tunnetyhjiössä kumppaniaan tai toisia osapuolia kohtaan. Se on aivan käsittämätöntä aikuiselta ihmiseltä. Tunteet muka niin tärkeitä, eli ne omat tunteet ei toisten ihmisten tunteet kun eihän niillä väliä kun vastuuta ei tarvitse kantaa tai sitä kannetaan sitten muka sääliä ja armoa pyydelleen jälkeen päin.
Se on minun näkemykseni ja sen vuoksi suhtaudun asiaan näin. Pohjautuu varmaan tunnepohjaiselle suojeluvaistolle jossa koen petetyn olevan se heikoin osapuoli jota on pakko suojella ja puolustaa. Jos se tarkoittaa että joku jää jyrän alle niin ei mahda mitään ja en kuitenkaan usko että tässä asiassa se osapuoli taas on kovinkaan syytön.
Mutta kuten sanoin, eiköhän tämä ollut nyt jo tässä etten pura puheitani.
Joskus tulee tilanteita kun itsekin huomaa syyllistyvänsä ylilyönteihin ja yleensä se tapahtuu silloin kun vastapuoli ei osaa esittää asiaansa vähänkään järjellisessä muodossa. Tässä ketjun aloittaja tuntuu nyt olevan totaalisesti eksyksissä ja rationaalisena ihmisenä tartuit tilaisuuteen...inhimillistä jos mikä, kun tietää mielipiteesi asiasta. Minä taas luonteeni mukaan yritän ensin löytää jotain jonka vuoksi tuntisin empatiaa kirjoittajaa kohtaan...myös inhimillistä, mutta joskus myös sinisilmäistä. Toivon kuitenkin, vaikka nyt oletkin turhautunut, että jatkat kommentoimista asioista, joskus sorrut liialliseen paatokseen, mutta meistä ei siihen sortuisi. Se on vain ja ainoastaan sen merkki että uskot asiaasi. Toivottavasti ymmärsit edes puolet mistä kirjoitin:)
siis kirjoitushäiriö eli "kuka meistä ei siihen sortuisi". Katsos joskus kun innostun aivot toimii nopeammin kuin sormet:)
muijaasi on pumpattu, kun et siihen itse pysty.
kiemurtelen tuskissani kun ihan noin uskalsit sanoa.
Muuten tuota ei viitsi edes kommentoida.
Taisi eväät loppua kesken jos et parempaan pysty.
se mikä minua häiritsee on ihmisten yliolkainen suhtautuminen pettämiseen ja aivan kuin se olisi jotakin joka tulisi hyväksyä elämän jonkinlaisena realiteettina ja asiana joka tulee väkisin tapahtumaan.
Tietysti kun ihmisiltä loppuu paukut kesken niin ne keskittyvät nimimerkin mollaamiseen mikä nyt ei kosketa minua tasan pätkääkään. Ei vain jaksa puhua itsestä.
Minua toisin sanottuna ei pelkästään pettäminen vaan ihmisten valehtelu itselleen, oman todellisuuden rakentaminen, pettämisen näkeminen normaalinan toimintona tai tunteena jolle ei voi mitään eli kaikki tämä itsepetos ja omalla kunniattomuudellaan mässäily.
Miksi kuluttaisin aikaa kunniattomien ihmisten seurassa jotka eivät kunnioita toisia ihmisiä? Jotka eivät osaa rakastaa?
En näe mitään syytä siihen, ellei ihan huvittuneena kirjoittele näitä. Ehkä minulla oli hieman nälkää jo niiden näkemieni petettyjen ihmisten puolesta vähän tuntojani purkaa joissakin ketjuissa mutta nyt maha alkaa olla täynnä.
kommentoida.
Meillä on asioista puhuttu, seksistäkin.
Oikeesti sen on vaimo ottanut puheeksi,
puhuttu muista naisista ja ainakin hän sen kuulemma ymmärtäisi.
Itsellä vaan on se miehinen ylpeys joka
ei anna periksi etsiä ketään.
Siis ei voi etsiä vaan pettämisen vuoksi.
Jos joku sattumalta en tiedä miten osuisi
kohdalle se olis ihme.
No taidan vaan taas liikaa pyöritellä tätä asiaa.
Sääliä ei kukaan halua eikä säälistä.
Elämä vaan on joskus tällästä.
Menee aika vaan niin lujaa edellä ettei huomaakaan
kun itsekkin on vanhainkodissa johon on kiltit
ymmärtäväiset ihmiset neuvonut vaimonkin jo laittamaan vuodeosastolle.
Liian rankka päätös vielä.
Mutta siis jos joku tosiaan ihmeellisesti
siis nainen sattuisi tielleni en osaa edes ajatella olisihan se pettämistä.
Silti jotenkin vaan toivon että sellanen ihme tapahtuisi.
Harm.... sinun ihmissuhdetaitosi eivät kyllä ole ihan kohdallaan.
Ihmisiä - vaikka heidän mielipiteensä/elämänsä/ajatuksensa poikkeaisivat kovastikin omistasi, ei pitäisi haukkua ja nimitellä. Vai kertoisitko esimerkiksi miten nimittely mielestäsi parantaa ihmisten välistä vuorovaikutusta?
mutta älä hairahdu toteuttamaan tunnetta jota nyt koet ,tulet katumaan loppu elämäsi jos lankeat , nainen voi aivan hyvin ilman harha askeleita ,tunne kuohu menee ohi ,tulee uusi ihastus vielä ihanampi ,ja niinedlleen ja niinedelleen ,säilytä oma perhe (jos miehesi vielä huolii sinut ) , loppujen lopuksi oma miehesi on kaikkein paras ,miksi vaihtaisit hänet hetken hurmioon joka kestää vain jonkin aikaa ,oletko kasvanut vielä aikuiseksi ,aikuinen ihminen osaa hallita tunteensa ,tietää mistä ne tulee ja minne ne menee ,ei tunekuohun valtaan voi mitään pysyvää rakentaa ,jos et voi vastustaa tunteitasi ,sinun on päästettävä miehesi vapaaksi ,antaa hänelle mahdollisuus löytää tasapainoinen kumpani ,sinä taas voit sitten juosta tunteesi perässä ja sekoilla ihan vapaasti sen jälkeen , olet valinnan edessä , kaikkea ei voi saada kiukkunen lapsikaan ,jotkut rajat täytyy asetaa joka tapauksessa .
Niin, aika moni asia on jotenkin hellyyttävä ja suloinen, kun sen tekee elämänsä keväässä höpsähtänyt nuori ihminen - ja säälittävä ja kulahtanut, kun sen tekee tunne-elämältään teiniksi taantunut tantta,
suurtakaan merkitystä näissä asioissa (kun kuitenkin on kyse aikuisesta)? 50-vuotias voi toimia epäkypsästi ja joku 19-v. olla erittäin kypsä. Itse en katsoisi ikää niin putkinäköisesti. Kait tällaista voi tapahtua kelle vaan ikää, sukupuolta jne. katsomatta. Joku kommentoi, että oletko kasvanut aikuiseksi? Aika typerää, olen ihan fiksu aikuinen ollut tähän asti. Yhtäkkiä sitten en olisikaan aikuinen vai? En ole tantta mutten teinikään. Lähinnä kyse olikin nyt siitä millä unohdan tuon miehen tai pystynkö unohtamaan. Tahtoisin omia kokemuksia kuulla muilta, en mitään nälvimistä ja viisastelua sellaisilta jotka eivät itse ole kokeneet vastaavaa tai edes kyenneet yleensä ihmissuhteisiin. Tää on mun elämä eikä sitä kukaan muu elä kuin minä. Fiksuja kommentteja siis kiitos.
Jotta ymmärtäisit kuinka lapsellista - ja siis oikeinkin sopivaa 13-vuotiaalle pissikselle - tekstisi on, käännän sen:
"Siis mä en ala, mixei tää hirvee tuska mun sisällä tietsä lopu? Mä siis päätin kyl, et mä en sillai ihastu johonki toiseen kun mun kundikaveriin, mut kun mä en siis voi mitään tälle hirveelle kaipaukxelle hei.
Mä siis odotan ja odotan, et se tulis vastaan tai lähettäis niinku textarin hei. Mut kai se on tyhmää, mähän se olin joka ennenkin yhteyxiä otti. Ja siis mä vaan venaan ja venaan ja venaan jotain mitä ei sit kuitenkaan tapahdu..
Siis kumpi tein mielest siis sattuu enemmän - se et pettäää vai se et ei petä ja säästää itteään niinku koko loppuelämän vai!? Ja sit mun kundikaverii mä en kuiteskaan jätä, joten sitä älkää siis yrittäkö hei."
Jos sinusta tuntuu, että täältä ei löydy ymmärrystä tarpeeksi kaikenvoittavalle kaipauxellesi, kokeile vaikka jotain teini palstaa, hei!
samat kaipuut ja rakkaudentuskat ne voi olla niin nuorilla kuin vanhoillakin. Vain ne, jotka eivät ole koskaan syvästi tunteneet eivät sitä ymmärrä ja ovat omatekoisina tuomareina tuomitsemassa.
Varsinaisesta "rakkaudentuskasta" tässä onkin kysymys, kun kuitebkaan ei puolisostaan halua erota.
Helpottaako se sitä syyllisyyttä, kun pukee himonsa ja vaihtelunhalunsa "kaikenvoittavaksi rakkaudeksi"?
umpeenkasvaneet tiukkapipoiset ilman elämää olevat eivät tiedä elämästä mitään. Mieluummin elän unelmaa kuin unelmoin elämästä.
"mieluummin elän unelmaa kuin unelmoin elämästä"
Eikö se ole juuri unelmoimista, että elää yhden kanssa ja ajattelee toista? Mitä ihmeen "unelmaelämää" on kärsiä "jatkuvaa rakkaudentuskaa"?
Aika pervo näkemys onnesta...
mieten niin elän yhden kanssa ja ajattelen toista? Haluatko vain hyökätä aina kaikkien kanssasi eri mieltä olevien kimppuun?
Aika pervo mielikuvitus sulla...
en tajunnutkaan, että tässä keskusteltiin SINUSTA, (joka et ole mitään kirjoittanut) eikä ap:n kirjoituksesta!
Olen kovin pahoillani, etten kyennyt sen vertaa telepaattisesti sinua tulkitsemaan :D
Pitäisi kai ottaa nokkiinsa nuo sun jotkut viestit, mutta olet niin taitava kirjoittaja, että kateeksi käy. Tuo oli kyllä upeasti väännetty pissis-tason tekstiksi. Ehkä mun sisällä asuu pieni pissis :-)Sulle voin sanoa, että ainakin lahjakas olet kirjoittelemaan tänne kommentteja (on tullut lueskeltua aiempiakin juttujas).
Voisitkin kertoa vaihteeksi omasta elämästä. Oletko naimisissa, eronnut? Onko sut petetty, oletko itse pettänyt? Vai oletko onnellisesti yksin tai yhdessä jonkun kanssa? Tämä olisi erittäin mielenkiintoista tietää...
Kannattaa katsahtaa itseään peiliin. Voihan nimittäin olla niinkin, että sinä olet miehelle vain pano. Hän ei kunnioita eikä ikävöi sinua pätkääkään, mutta käyttää hyväkseen silloin, kun itse tätä hyväksi käyttämistä kerjäät.
Turha käyttää sanaa "kaipaus" kun on kyse himosta. Turha esittää säälittävää kun todellisuudessa olet tyhmä!
olla tyhmä, muuta en kait ole väittänytkään. Mutta tuo on tosi, että mua saatetaan käyttää hyväksi. Ehkä käytän itsekin tavallaan häntä samalla lailla. Mitään fyysistä ei ole koskaan välillämme tapahtunut. Tähän asti tämä onkin ollut haaveilua kahden ihmisen välillä...ja siihen se voi jäädäkin, mene ja tiedä.
Sinua oikeasti käytetään hyväksi, ja olet jo henkisesti pettänyt miestäsi. Toinen mies tuntee naisen luonteen, ja tietää sinun vielä rukoilevan häntä fyysiseen suhteeseen. Tämä on miehen puolelta raakaa peliä. Kannattaa myös muistaa, että mitä pidemmälle tässä menet, sitä enemmän toinen mies sinua halveksii, ja oma kulta kotona tuntuu suorastaan pyhimykseltä sinuun verrattuna. Tiesitkö muuten, että jos jatkat suhdetta toiseen, tulet menettämään sekä oman miehesi että sen toisen miehen. Loppupeleissä sinulle ei jää kun huono elintaso ja yksinhuoltajan arki, joka ei ole kovinkaan erikoinen. Tule siis järkiisi ja lopeta suhde. Käytä järkeäsi äläkä anna himoillesi valtaa, sillä siitähän tässä on kyse. Ja se toinen mies tietää sen. Aloita vaikkapa sillä, että poistat sen toisen miehen puhelinnumeron kännystäsi. Älä ylläpidä mitään ns. rutiineja, joilla pettämisesi on mahdollistunut. Tee mukavia asioita miehesi kanssa ja ota perheesi vakavasti. Myöhemmin olet onnellinen, ettet lähtenyt pilaamaan elämääsi täyden utopian takia.
silloin, kun päätät sen loppuvan. Kaipuu muualle kertoo kuitenkin salaista viestiään... Sanoit, että omaa miestä et jätä. Miksi? Mikä hänessä hyvää? Onko hän juuri sinulle sopiva? Mikä hänessä on kuitenkin sellaista, että kaipaat toista?
Ja edelleen - miksi kaipaamasi mies ei ota sinuun yhteyttä, koskaan? Hän ei kaipaa sinua? Ellei, niin se vie tuskaltasi pohjan. Ei ole mitään mieltä kaivata ihmistä, joka viis veisaa sinusta.
Kun tulee päivä, jolloin et enää kaipaa tuota toista, niin.... hyvin todennäköisesti kolmas mies tupsahtaa elämääsi. Etkä läheskään niin varmasti pysty vakuuttamaan itseäsi sanomalla "omaa miestä en jätä". Joillakin ihmisillä vain kestää pienen ikuisuuden myöntää, että ovat jo ajat sitten kulkeneet purkista ulos. Uskollisuuden tulisi perustua omaan tahtoon olla uskollinen - koska niin haluaa. Sinä et taida haluta? Uskollisuus on syvältä, jos tuntee olevansa suljettuna purkkiin!
..olla uskollinen. Tiedän, että toimin typerästi haaveillessani toisesta. Meillä on oman miehen kanssa asiat ok. Olemme puhuneet tästä ihastumisestakin ja hän ymmärtää tiettyyn rajaan asti. Olen sanonut miehelleni, että jos hänelle joskus sattuu jotain samankaltaista toivoisin että hänkin puhuu siitä suoraan, eikä toimi selän takana. Ehkä odotan liikoja, pystyykö mies siihen? Mieheni on kiltti ja haaveilemani mies kovempi (vähän "äijä"). Ehkä haen sitten jotain karskiutta ja jännitystä, mikä tietenkin on typerää koska itsellehän siinä hallaa tekee. Mies kuitenkin haluaa vain yhtä ja tiettyä asiaa. Mulla ei ole seksinnälkä vieraisiin miehiin. Eli aika epätodennäköistä että mitään oikeasti sattuisi
tuo että miehesi on kiltti, mitä sillä nyt milloinkin tarkoitetaan. Monet tuttavat ovat eronneet asian vuoksi - harvemmin erotaan siksi, että nainen on kiltti. Hämmästyttävän usein se menee niin, että nainen unohtaa itsensä ja kaikki tarpeensa - elää vaan miehelleen ja lapsilleen, haluaa rakastaa heitä, olla uskollinen, hoitaa, tehdä ja toimia...on siis tavallaan liian "kiltti". Mutta sitten tapahtuu jotain - esim. ajattelee tai tekee toisin kuin ennen (tai vaikkapa 10 vuoteen) jonkin sinänsä vähäpätöisen asian, joka muodostuu varsinaiseksi riesaksi, vaikkei se sitä olekaan!
Itse tapasin muutamia vuosia sitten nykyisen "bestikseni". Nauroin hänen kanssaan kippurassa mahasta pidellen ja peläten, että pissat tulee housuun. Se oli aivan ihanaa! Muistin että edellisestä kerrrasta oli vierähtänyt yli 20 vuotta. Jäin tätä hämmästelemään. Samalla tulin surulliseksi, kun mieheni kanssa minulla ei oikeastaan ikinä ole ollut niin hauskaa, lähellekään. Kysyin monesti itseltäni miksi ei, koska alunperin ja juurin olen arvostanut huumorintajua yli kaiken. Miksi siis olen valinnut miehen, jonka kanssa ei huumori täsmää ollenkaan... eikä musiikkimakukaan. Joilla kummallakaan ei olisi sinänsä mitään merkitystä, ellei huumori ja rokki merkitsisi minulle samaa kuin elämä.
Minulla kesti vuosia, kunnes voin myöntää itselleni, etten enää rakasta miestäni. Siihen väliin on mahtunut ihan kaikkea ja edessä on ero, vaikka mieheni ei haluaisi erota.