Olen seurustellut poikaystäväni kanssa melkein 9kk ja olen korviani myöten rakastunut. Minuun kuitenkin välillä sattuu todella paljon se, etten saa kumppaniltani vastarakkautta. Sanoi "kyllä minä kerron sinulle sitten, kun olen valmis". En uskalla myöskään ilmaista tunteitani, koska mieheni tuntuu ottavan moiset asiat painostuksena.
Olen aikeissa hankkia itselleni omaa asuinpaikkaa, koska kotona asuminen ei enää tunnu "omalta jutulta" ja muutenkin sydän ja tahto puoltaa itsenäistymistä vanhemmista. Otin poikaystävälleni puheeksi yhteen muuttamisen, koska mielestäni ei olisi mitään järkeä maksaa kahta vuokraa, kahta nettilaskua, kahta vesilaskua yms.. kun kerran oltaisiin joko hänen tai minun luonani. Tämäkin keskustelu loppui lyhyeen, sillä mieheni koki keskustelun painostuksesi VAIKKA otin asian vain puheeksi. (Edellisestä suhteestani opin olemaan varovainen sanomisieni kanssa, koska tiedän olevani hyvin suorasukainen ja välillä jokseenkin töksäyttelevä.)
Jotenkin tunnun olevan suhteessamme se joustava osapuoli. Vaikenemme asioista, jotka olisivat minulle tärkeitä, mutta joista mieheni ei tahdo puhua. Tahtoisin viettää aikaa mieheni kanssa, mutta hän on töissä toisella paikkakunnlla eikä tahdo autollisena tulla luokseni, koska eräs toinen suurempi hankita houkuttelee häntä enemmän kuin minä. Hän sanoo "kun minä olen jotain päättänyt, niin se päätös pitää." Minusta tuo ei kaikissa tapauksissa sovi parisuhteeseen.
Nytpä kysynkin, että onko tämän keskustelupalstan lukijoissa ketään, joka kokee tai on kokenut samoin kuin minä parisuhteessaan. Olisi mukava tietää kuinka te olette ongelmanne ratkaisseet.
Olen aikeissa hankkia itselleni omaa asuinpaikkaa, koska kotona asuminen ei enää tunnu "omalta jutulta" ja muutenkin sydän ja tahto puoltaa itsenäistymistä vanhemmista. Otin poikaystävälleni puheeksi yhteen muuttamisen, koska mielestäni ei olisi mitään järkeä maksaa kahta vuokraa, kahta nettilaskua, kahta vesilaskua yms.. kun kerran oltaisiin joko hänen tai minun luonani. Tämäkin keskustelu loppui lyhyeen, sillä mieheni koki keskustelun painostuksesi VAIKKA otin asian vain puheeksi. (Edellisestä suhteestani opin olemaan varovainen sanomisieni kanssa, koska tiedän olevani hyvin suorasukainen ja välillä jokseenkin töksäyttelevä.)
Jotenkin tunnun olevan suhteessamme se joustava osapuoli. Vaikenemme asioista, jotka olisivat minulle tärkeitä, mutta joista mieheni ei tahdo puhua. Tahtoisin viettää aikaa mieheni kanssa, mutta hän on töissä toisella paikkakunnlla eikä tahdo autollisena tulla luokseni, koska eräs toinen suurempi hankita houkuttelee häntä enemmän kuin minä. Hän sanoo "kun minä olen jotain päättänyt, niin se päätös pitää." Minusta tuo ei kaikissa tapauksissa sovi parisuhteeseen.
Nytpä kysynkin, että onko tämän keskustelupalstan lukijoissa ketään, joka kokee tai on kokenut samoin kuin minä parisuhteessaan. Olisi mukava tietää kuinka te olette ongelmanne ratkaisseet.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voin ihan suoraan sanoa että valitettavasti nainen joutuu jossakin vaiheessa painostamaan jotta saa varmistuksen sille mitä mies haluaa ja tuntee jopa silläkin uhalla että suhde katkeaa siihen. Tälllöin usein mies joutuu kohtaamaan tunteensa jos niitä onkaan naista kohtaan.
En viitsisi oikeasti sanoa mitä teidän suhteestanne ajattelen koska näen aika pahan kriisin siinä edessä päin.
Kysymys voi olla että joudut ehkä kohtaamaan sen ettei mies tunne lähimainkaan samaa sinua kohtaan kuin sinä häntä.
Tekisi mieli kysyä minkä ikäinen olet ja hänen ikäänsä. Olette varmaankin nuoria ja hän on vanhempi?
Mielestäni vaikuttaa siltä että hän ottaa sinut itsestään selvyytenä ja asiana josta voi luopua helpostikin. Hän pitää sinua kämmenellään kukkasta niin kauan kuin et vain yritä murtaa hänen tahtoaa tehdä teidän suhteelle mitä hän tahtoo kysymättä sinulta.
En tarkkoja kertyneitä vuosia tahdo kertoa, mutta sen verran voin sanoa, että alaikäinen en ole ja mieheni on minua 3 vuotta vanhempi.
Miehet rakastavat mukavuutta. On kivaa, että olet olemassa kun hän tarvii sinua. Tunteet eivät välttämättä ole samalla tasolla sinun tunteittesi kanssa. Hän ei halua sitoutua, olla vaan. tässä tulee esille naisten ja miesten ero.
Minä odotin ja odotin aikoinaan. Asuimme monta vuotta yhdessä ja halusin perheen. Sanoin poikaystävälleni, että jos et nyt hanki kanssani perhettä, niin lähden etsimään lapsilleni isää. Hän suostui. Lapsemme ovat nyt jo aikuisia.
En kuitenkaan ihan kamalasti kannata pakottamista. minun tapauksessani se johti hyvään lopputulokseen.
Mieti onko hän sinua varten.
sun kannattaisi muuttaa omillesi. Et sä siihen poikaystävääsi tarvi tai ketään muutakaan. Opettele ensin millainen olet kun et ole jonkun kanssa saman katon alla, pitämään huolta kodistasi ja itsestäsi. Jokaisen tulisi elää edes jonkun aikaa yksin, siinä oppii paljon itsestään jos haluaa oppia. Kuulostat hiukan ripustautujalta ja siksi tekisi terää, että hommaat sen asunnon.
Se voi olla, että piankin päädytte saman katon alle, mutta toisaalta itse olen sitä mieltä, että pitkä seurustelu on vain hyväksi. Kun on totaalisen rakastunut sitä hakee sitä symbioosia ja kun se elämä ei kuitenkaan sitä voi olla, niin jollei osaa elää omaa elämäänsä suhteessakin ennuste on mun mielestä huono...
Eli itsenäisty hieman, se voi olla se syy miksi poikaystäväsi ei halua muuttaa yhteen (mikä on mielestäni fiksua). Omat siivet täytyy löytyä ihmiseltä, ei mitään "vanhempien suojista poikaystävän huomaan" ihmisiä kukaan tahdo jaksaa, sorry vaan.
Minut on pienestä asti opetettu selviämään omatoimisesti, sillä vanhempieni ammatit olivat hyvin aikaa vieviä eikä meille lapsille/nuorille juurikaan jäänyt aikaa. Eli minulla ei siis suoraan sanottuna ole peukalo keskellä kämmentä erilaisten kotitöiden sun muiden suorittamisessa.
Ja minusta tuntuu, että vaikka kuinka asuisin yksin, en löytäisi itsestäni mitään uutta. Edes menneen masennuksen aikana ja sen jälkeen olen kerennyt tutkailla itseäni ehkä enemmän kuin olisi ollut tarvis.. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta niin se vain on.
Sattuneesta syystä tulen asumaan vielä 6 kuukautta yksinäni (Yhteensä 8kk), eikä tämä nyt niin erikoiselta tunnu. Käyn töissä, maksan asumisestani ja ruoistani, vedestäni yms.
harkitse tarkkaan mitä haluat,pidä kiinni siitä mitä haluat,mutta silti valmiina kompromissiinkin tarpeentullen - toi seurusteluaika on vielä aika lyhyt,mutta senkin aikana luodaan pitkäänkin suhteeseen pelisääntöjä joita on vaikeempi muuttaa sitten vuosien päästä kun ei enää jaksa antaa ja antaa periksi aina ja aina
pois pää unelmalinnasta ja katse todellisuuteen- jos jotkut asiat on jo tossa vaiheessa vaikeita ei ne aikanaan parane vuosien vieriessä,varsinkaan itsestään