Naiset, miten käy, jos paljastuu, että kundi käyttää
mielialalääkkeitä?
Onko niin, että joka tapauksessa juttu ratkeaa siihen, vai vaikuttaako kokonaisuus? Käyttäytyminen, ulkonäkö, muut henk.kohtaiset mieltymykset?
Kuinka paljon pelottaa aloittaa suhde henkisesti rikkinäisen tms. kanssa? Vai pelottaako edes?
mielialalääkkeitä?
Onko niin, että joka tapauksessa juttu ratkeaa siihen, vai vaikuttaako kokonaisuus? Käyttäytyminen, ulkonäkö, muut henk.kohtaiset mieltymykset?
Kuinka paljon pelottaa aloittaa suhde henkisesti rikkinäisen tms. kanssa? Vai pelottaako edes?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mielialalääkkeet ovat niin yleisiä, että jos lääkkeiden käyttämättömyyden ottaa yhdeksi kumppanin hakukriteeriksi, niin samalla rajaa aika paljon ihmisiä pois.
Minusta yleensäkin lääkkeiden käyttö sairauden hoidossa kertoo siitä, että ihminen hoitaa itseään ja se ei ole ikinä huono asia. Jos pystyy pitämään huolta itsestään, silloin pystyy pitämään huolta ja välittämään myös toisesta.
tämän on tietysti vain minun mielipiteeni, mutta akselilla käyttää- ei käytä, jos kerran lääkäri on lääkityksen katsonut tarpeelliseksi, vastaus on käyttää.
Tietysti ihanne olisi, että tavoittaisi niin ehjänä kestäneen ihmisen, että tosiaankin tulisi toimeen "omillaan", mutta harva meistä vähänkin ikää keränneet on selvinneet ehjin nahoin elämästä.
Ja katsetta pitää kääntää myös itseensä, onko itse niin erinomaisen ehjä, että voi vaatia sitä myös toiselta. Monesti sekin, ettei ole mitään lääkitystä, johtuu pelkästeen siitä, ettei ole lääkitystä hakenut, aloittanut tai jatkanut.
Mielialalääkkeitä käyttävän kanssa elämisen suurin riski on se, että jättää lääkkeet ottamatta.
Joku voi olla eri mieltä.
...pakkohoitoon päätyneen ihmisen olisi hyväkin niitä lääkärin määrämiä lääkkeitä napsia, ettei tarvitse lääkitsemätöntä ihmistä uudestaan ja uudestaan toimittaa sairaalaan lataamaan ittensä siviilikuntoon.
Itse olen miettinyt samaa, vaikkakin tietty toisin päin. Olen sinkkunainen ja joudun käyttämään vielä ainakin jonkin aikaa mielialalääkettä. Ja tietty mietin miten miehet siihen suhtautuu.
Ihan heti en ole kellekään kyllä asiasta kertonut, vasta kun ollaan tutustuttu kunnolla. Yhdelle miehelle olen siis kertonut ja hän ei asiasta pelästynyt.
Mutta nyt kysymys on taas ajankohtainen ja mietin, että onko siitä ihan oikeesti edes kerrottava, kun ei ole mistään vakavasta taudista kyse kohdallani. Pelottaa siis toisen reaktio...
lääkkeitä ja riippuu toisesta kerronko. Jotkut puhuu noista asioista hyvinkin avoimesti ja musta se on ok, sillon itekin saatan jotain kertoa. Jos asia ei tuu puheeksi en kovin nopeesti kerro, mut mielellään kyllä jossain vaiheessa. Ei se salailukaan tunnu kivalta, esim. jos toinen on yötä ja pitää salaa ottaa lääkkeet. Helpointa ois jos toinenki käyttäs ja asia tulis jotenki luontevasti puheeksi.
Voithan ap. silleen yleisesti puhua lääkkeistä ja kattoo miten nainen noin yleensä suhtautuu. Nykyään niin monilla on tai on ainaki ollu joku lääke et tuskin se suhdetta kaataa.
Itselläni on ollut lääkkeitä jo vuosia ja elän normaalia elämää...kaikille naisystäville olen kertonut eikä ne oo siitä mitään numeroa tehnyt, todennut vaan et oot tasapainonen ihminen ja jos tarviit lääkkeitä se ei oo ongelma. Useat syövät jotain tänä päivänä.
väliä sillä on. Täällä sinkut oottaa. Itelle kelpais, ei haittaa.
Isekkin käytän mielialalääkkeitä... Tosin "Paniikkioireisiin" lukee paketissa, mutta silti.
Aloin juuri seurustelemaan erään naisen kanssa, eikä ole kyllä aikomustakaan kertoa lääkityksestä :/
Ehkä teen väärin, tuttavani ovat sanoneet minulle että olen viimeisen 6kk:n aikana muuttunut paljon. (Aloin ottaa lääkkeitä silloin) Mutta kukaan ei ole sanonut että se olisi huonompaan suuntaan.
Ajattelin että asian voisi hoitaa jättämällä lääkkeet "vahingossa" näkyvälle paikalle, ja jos/kun kysyy niin saan selville haittaako.
Jos suhde kariutuu siihen, niin eipä ollut senkäänarvoinen nainen.
Vuosia sitten tapaillessani erästä miestä, hän kertoi täysin avoimesti olevansa masentunut ja käyttävänsä lääkkeitä. Siitä syystä suhdekin eteni todella hitaasti. Mietin pitkän aikaa, että pystynkö seurustelemaan sellaisen miehen kanssa.
Syy siihen oli se, että edelleen olen aika herkkä ja melankolinen ja muut voivat herkästikin vaikuttaa mielialoihini. Olen ollut joskus masentunut ja lopetin koko jutun siksi, että pelkäsin olevani vain terapeutti toiselle ja päätyväni itsekin samaan jamaan. Siihen samaan tilaan, jossa olin jo joskus ollut ja joka oli yhtä helvettiä niin kauan kuin sitä kesti.
meitä naisia arvostat tässä asiassa.
Luulenpa että suurin osa ei olisi moksiskaan.
Jos suhde tommoseen kaatuu..ei siinä toista
arvosteta..käyttäähän moni verenpaine -astma ym.
lääkitystä..!!