Kaipaisin hieman neuvojanne, miehet (ja miksei naisetkin). Nimittäin mieltäni askarruttaa muutama asia, joista olen yrittänyt udella omalta rakkaaltanikin, mutta ei sitä osaa olla objektiivinen niin läheisen ihmisen vastausten suhteen...
Elämme jonkinlaista välivaihetta suhteessamme alkuhuuman ja vakiintumisen välillä. Itselläni huuma jatkuisi, mutta poikaystäväni alkaa osoittaa laantumisen merkkejä. Ikäeroakin välillämme on; poikaystäväni on 3 vuotta nuorempi kuin minä (minä 25, poikaystäväni 22).
Eli juttu menee näin: minä käyn päivisin töissä, poikaystäväni on työtön. Asumme toistaiseksi yhdessä, mutta muutamme erilleen poikaystäväni toiveesta ensi kuun alusta lähtien. Takana on suhteemme pahin kriisi, joka vaikutti ratkaisevalla tavalla meihin molempiin ja rikkoi pahasti välillämme ollutta luottamusta. Se on poikaystäväni peruste erilleen muuttamiselle; haluaa oppia tuntemaan minut paremmin, ennenkuin muutetaan pysyvästi yhteen.
Välillä minusta tuntuu tosi pahalta, kun poikaystäväni huitelee illat pitkät ulkona kavereidensa kanssa. Toki vietämme yöt ja aamut yhdessä, mutta eilinenkin meni häneltä baarissa ja tänään pelataan naapurissa. Arki sujuu kutakuinkin niin, että ensin olen päivän töissä, tulen illalla väsyneenä kotiin, poikaystäväni pelaa tietokoneellaan, katsotaan hetki tellyä yhdessä ja sitten nukkumaan...Ja sama toistuu seuraavana iltana. Kaipaisin kai enemmän yhteistä aikaa, kun suhteemme elää herkkyysvaiheessa...Olen epävarma poikaystäväni tunteista, sillä itse en osaa vielä luottaa täysin.
Onhan minullakin omia menojani ja viihdyn hyvin yksin. Välillä vain tuntuu, että jään vaille huomiota ja olen ehkä yksinäinenkin. Eri elämänvaiheet erottavat ja on vaikea samaistua toisen ongelmiin.
Johtuuko poikaystäväni etääntyminen kriisitämme (kriisi alkoi pienestä, paisui hirvittäviin mittoihin ja olimme erossa 3 päivää)? Pitäisikö minun olla huolissaan, sillä ero ennen kriisiä ja sen jälkeen on huikea? Olenko vain liian vaativa; pitäisikö minun keskittyä enemmän omaan elämääni ja lakata murehtimasta suhteemme kohtaloa? Tälla tavoinko te miehet käyttäydytte siinä vaiheessa, kun suhde vakiintuu? Mitä silloin ajattelette tyttöystävästänne? Onko hän edelleen viisain, kaunein, rakkain? Mitä ystävät merkitsevät elämässänne? Ajavatko ne tyttöystävän edelle?
Painiskelen näiden kysymysten kanssa syvällä ja hartaasti, sillä ensimmäistä kertaa eläissäni olen "normaalissa" suhteessa ja sitoutunut. Eli opettelemista tämä on minullekin... En tiedä, mikä on suhteen toivottava elinkaari ja milloin huolestua, milloin olla tyytyväinen. En tiedä, onko kaikki hyvin vai ei... Totutteleminen uuteen tilanteeseen vie voimia.
Kiitos, että jaksoitte lukea sekavan sepustukseni loppuun ja vielä enemmän kiitos, jos jaksatte kommentoida.
Elämme jonkinlaista välivaihetta suhteessamme alkuhuuman ja vakiintumisen välillä. Itselläni huuma jatkuisi, mutta poikaystäväni alkaa osoittaa laantumisen merkkejä. Ikäeroakin välillämme on; poikaystäväni on 3 vuotta nuorempi kuin minä (minä 25, poikaystäväni 22).
Eli juttu menee näin: minä käyn päivisin töissä, poikaystäväni on työtön. Asumme toistaiseksi yhdessä, mutta muutamme erilleen poikaystäväni toiveesta ensi kuun alusta lähtien. Takana on suhteemme pahin kriisi, joka vaikutti ratkaisevalla tavalla meihin molempiin ja rikkoi pahasti välillämme ollutta luottamusta. Se on poikaystäväni peruste erilleen muuttamiselle; haluaa oppia tuntemaan minut paremmin, ennenkuin muutetaan pysyvästi yhteen.
Välillä minusta tuntuu tosi pahalta, kun poikaystäväni huitelee illat pitkät ulkona kavereidensa kanssa. Toki vietämme yöt ja aamut yhdessä, mutta eilinenkin meni häneltä baarissa ja tänään pelataan naapurissa. Arki sujuu kutakuinkin niin, että ensin olen päivän töissä, tulen illalla väsyneenä kotiin, poikaystäväni pelaa tietokoneellaan, katsotaan hetki tellyä yhdessä ja sitten nukkumaan...Ja sama toistuu seuraavana iltana. Kaipaisin kai enemmän yhteistä aikaa, kun suhteemme elää herkkyysvaiheessa...Olen epävarma poikaystäväni tunteista, sillä itse en osaa vielä luottaa täysin.
Onhan minullakin omia menojani ja viihdyn hyvin yksin. Välillä vain tuntuu, että jään vaille huomiota ja olen ehkä yksinäinenkin. Eri elämänvaiheet erottavat ja on vaikea samaistua toisen ongelmiin.
Johtuuko poikaystäväni etääntyminen kriisitämme (kriisi alkoi pienestä, paisui hirvittäviin mittoihin ja olimme erossa 3 päivää)? Pitäisikö minun olla huolissaan, sillä ero ennen kriisiä ja sen jälkeen on huikea? Olenko vain liian vaativa; pitäisikö minun keskittyä enemmän omaan elämääni ja lakata murehtimasta suhteemme kohtaloa? Tälla tavoinko te miehet käyttäydytte siinä vaiheessa, kun suhde vakiintuu? Mitä silloin ajattelette tyttöystävästänne? Onko hän edelleen viisain, kaunein, rakkain? Mitä ystävät merkitsevät elämässänne? Ajavatko ne tyttöystävän edelle?
Painiskelen näiden kysymysten kanssa syvällä ja hartaasti, sillä ensimmäistä kertaa eläissäni olen "normaalissa" suhteessa ja sitoutunut. Eli opettelemista tämä on minullekin... En tiedä, mikä on suhteen toivottava elinkaari ja milloin huolestua, milloin olla tyytyväinen. En tiedä, onko kaikki hyvin vai ei... Totutteleminen uuteen tilanteeseen vie voimia.
Kiitos, että jaksoitte lukea sekavan sepustukseni loppuun ja vielä enemmän kiitos, jos jaksatte kommentoida.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mikä estää sun poikaystävää hakemasta TÖITÄ???!!!!!!!
Jos sillä on aikaa pelata päivisin tietokoneella pelejä, niin aivan varmasti sillä olis aikaa myös soitella eri paikkoihin ja kysellä töitä. Mun mielestä ei tasa-arvon kannalta ole oiken, että sä käyt töissä, hommaat ruuan ja lellittelet sun miestäs, kun se taas ei näytä tekevän juuri mitään "hyödyllistä". Kehotan sua kuitenkin pitämään kiinni omasta elämästä, omista ystävistä, harrastuksista ja kaikesta muusta aktiviteetista, josta sä pidät. Älä unohda omaa naiseuden arvoasi.
Klassisen tuntuisesti teidän suhteenne on näyttänyt etenevän. Kun muistelen omaa elämääni taaksepäin, niin en kyllä muista käyttäytyneeni poikaystäväsi tavoin koskaan. Tosin en ollut työttömänäkään, joten olimme siinä mielessä "tasa-arvoisia".
Mainitsit, että "välirikko" alkoi kriisistä. Jos ette ole pystyneet puhumaan asiaa selväksi, joku osa on jäänyt painamaan poikaystäväsi mielen syövereitä, voi olla, että kriisi jää pysyväksi. Parisuhteen pitäisi olla niin terveellä pohjalla, että kerran kun asiat on puhuttu halki, niihin ei enää puututa sen koommin. Ja nimenomaan niin, että asioista PITÄÄ pystyä puhua terveessä hengessä! Näin vältytään siltä, että seuraavan riidan tullessa kaivettaisiin taas vanhat asiat esiin!
Ehkä poikaystävälläsi on vaihe, jossa hänen pitää tutkia sisintään, hän ei ole varma tunteistaan, koska seuraava luonnollinen vaihe suhteessa olisi syvempi vakiintuminen, perheen perustaminen jne jne. Hän ei välttämättä ole henkisesti valmis ottamaan sitä harppausta, joka olisi edessä. Toisaalta hän voi ajatella (tai ainakin luulisi!) ettei hän halua olla kenenkään elätettävänä. Eli työttömyys "painaa" mieltä. Ja tulee painamaan myös tulevaisuudessa, ellei hommaa itselleen töitä tai hankkiudu johonkin muuhun juttuun, jossa saisi ruokittua henkistä minäänsä. Pelkillä tietokonepeleillä hän ei koskaan voi saavuttaa henkistä minäänsä täydellisesti.
Jo sekin, ettei teillä ole yhteistä "laatuaikaa" kertoo siitä, että jokin on todella pahasti pielessä. Parisuhde rakentuu kuitenkin kahden ihmisen, myöhemmin ehkä useammankin(lasten muodossa), väliseen kanssakäymiseen, johon ihan varmaan kuuluu muutakin kuin töllön katsominen ja sen jälkeen nukkuminen.
Oletko yrittänyt ehdottaa hänelle jotain teille yhteistä harrastusta. Hyvän liikunnan tms. parissa oppisitte tuntemaan toisenne paremmin. Sen ei tarvitse olla välttämättä kilpailuhenkistä, vaan nimenomaan henkistä puolta kasvattavaa, jossa molemmat ovat voittajia. Häviäjää ei ole!
Jotta välttyisit itse henkiseltä hajoamiselta, niin kannattaa panostaa itseensä. Jos jäät murehtimaan epäonnistunutta suhdetta, et pääse elämässäsi eteenpäin. Vaikka tuntuisikin pahalta, niin kannattaa katsoa elämää valoisin silmin eteenpäin. Tapaile ystäviäsi ja tee heidän kanssaan asioita, joita et välttämättä ole suhteenne aikana ehtinyt/voinut tehdä. Silloin poikaystäväsikin voi havahtua, että sinullakin on elämää, etkä ole pelkästään häntä varten.
Kysyit miten miehet käyttäytyvät, kun vakiinnutaan? Siihen ei varmaankaan ole vakio vastausta olemassa. Toiset voivat taantua todella lujaa, toisilla voi vauhti taas lisääntyä. Itse olen sitä mieltä, että asioiden ei pitäisi hirmuisesti muuttua. Silloin tehdään asioita "pariskuntien" kesken yhdessä, välillä tietysti poikien kesken. Läpi elämän on kuitenkin niin, että on "poikien juttuja" Siitä ei vain pääse mihinkään. Ihminen on laumaeläin! Asioihin pitää vain pystyä sopeutumaan tilanteen vaatimalla tavalla, eikä vetäytyä kuoreensa.
Jos/kun itse taas joku päivä vakiinnun, niin kyllähän asia on niin, että vierelläni oleva ihminen menee kaiken muun edelle, oli tilanne mikä hyvänsä. Vrt. edellinen kappale. Eri elämän tilanteet vaativat erilaista sopeutumista/näkemystä asioihin. Tottakai ystäviäkin pitää olla, mutta ei ne saa ajaa missään tapauksessa tyttöystävän edelle. Tässä tietysti voi miespuoliset helposti joutua leimatuiksi, "mammanpojiksi", jos kieltäytyy jostain liian hyvästä kavereiden kesken olevasta asiasta. Itse olen sitä mieltä, että sellaiset kommentit kuuluvat joukkoon "kateellisten panettelua!" ´Kuten sanoin, niin parisuhteessa kaverijuttuja tehdään hyvin usein pariskuntien kesken tai ainakin pitäisi tehdä, jos pitää. Tietysti joskus yksinkin, mutta "raja se on puuron syönnilläkin!"
Lopuksi vielä, että tottahan toki suhteen toivottava elinkaari on koko elämä, ja hyvällä syyllä koko suhteen ajan molemmat osapuolet joutuvat opettelemaan elämää ja puolisonsa aivoituksia. Aina kun tulee sellainen olo, ettei kaikki ole kohdallaan, pitäisi pystyä puhumaan toisen kanssa mikä mättää. Jos ongelmat sivuutetaan viikon mykkäkoululla, ei kaikki taida olla kohdillaan.
Mutta ei kannata huolestua, taitaa kertomasi mukainen tilanne olla liiankin tuttu nykyään itsekullakin!
"Pohjalta on hyvä nousta ja elämässä ei ole kuin yksi suunta ja se on eteenpäin!"
Tsemppiä sulle syksyyn! :)
ElwoodBlues
En voinut olla kirjoittamatta kehuja edellisen viestin kirjoittajalle! Vitsi mikä mies! x)
Tässähä meinaa heppu mennä hämilleen!
Mutta sanonpa, että elämä opettaa ja kasvattaa. On tehnyt sen allekirjoittaneellekin! :)
ElwoodBlues
Missä sä asut???
...Treella! :)
Entäpä itse?
ElwoodBlues
..kovin on kaukana aina nuo rotumiehet.. =( Itse täällä pk-seudulla..
..suhteellista.
Eihän täältä ole sinne suuntaan kuin vajaa parin tunnin matka, melkeinpä millä ajopelillä tahansa! :)
ElwoodBlues
....tarinaa! :)
Jos haluut, ni kirjottele ihmeessä itestäs tarkemmin [email protected]. Ei tarvii kaikkii juttui kirjotella väldesti "kaikkien" nähtäväx! :)
ElwoodBlues