Suomi24.fi, siellä kohdattiin...

...ja tutustuttiin.
Olin eronnut neljän vuoden seurustelun jälkeen ja tuntui että halusin jotain uutta sisältöä elämään. Loin profiilini suomi24.fi treffeihin tositarkoituksella. Pian minulle laittoi viestiä samalla paikkakunnalla asuva mies ja siitä alkoi tutustuminen uuteen ihmiseen. Luulempa ettemme olisi tavanneet muuten, kuin tällä tavoin. Olemme tunteneet toisemme vasta kuukauden verran, mutta tunnemme vetoa toisiamme kohtaan. Katsomme rauhassa päivän kerrallaan miten meidän käy. Yhdessä oleminen on aivan ihanaa ja etenkin toisen lähellä oleminen on sitä jotain, jota ei voi selittää.

Koskaan ei siis voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Toivon parasta sekä itselleni että teille kaikille muillekin rakkauden tavoittelijoille!!

Hyvää Kesää!!

7

1501

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nicolle

      Minäkin tapasin nykyisen mieheni suomi24:n kautta. Hän oli muutaman viikon ajan lukenut profiiliani ennen kuin loi itselleen oman ja otti minuun yhteyttä. Se oli ihastumista ensimmäisellä ja rakkautta melkein toisella silmäyksellä.. Tutustuimme toisiimme ja olimme alusta asti kuin paita ja peppu... Neljä kuukautta olemme asuneet nyt yhdessä ja muutama viikko sitten hän kosi minua.

      Enpä olisi uskonut, että tällaista voisi netin kautta löytää :)

      • ...kuulostaa ihanalta!
        Elämästä ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu.


      • Gwenhvyfar

        Löysin miesystäväni täältä jo itseasiassa viime vuoden lopulla, mutta pääsimme tapaamaan (onneksi!!) vasta nyt toukokuun alussa. Ihastunut olin ulkoiseen olemukseen kuvien perusteella jo syksyllä ja nyt sitten tapamisen myötä rakastuin kokonaisuuteen.

        Olin aina pitänyt deittisaitteja jotenkin "luuserien" paikkana, siis etteivät muualta raukat löydä, niin roikkuvat sitten siellä. Napsahti omaan nilkkkaan ja hyvä näin :))

        Tulevaisuus on yhteinen, suunnitelmia paljon. Onnellisempi kuin ikinä!!
        Tuskin oltaisiin tavattu ikinä, jos ei tätä saittia olisi!


      • Gwenhvyfar kirjoitti:

        Löysin miesystäväni täältä jo itseasiassa viime vuoden lopulla, mutta pääsimme tapaamaan (onneksi!!) vasta nyt toukokuun alussa. Ihastunut olin ulkoiseen olemukseen kuvien perusteella jo syksyllä ja nyt sitten tapamisen myötä rakastuin kokonaisuuteen.

        Olin aina pitänyt deittisaitteja jotenkin "luuserien" paikkana, siis etteivät muualta raukat löydä, niin roikkuvat sitten siellä. Napsahti omaan nilkkkaan ja hyvä näin :))

        Tulevaisuus on yhteinen, suunnitelmia paljon. Onnellisempi kuin ikinä!!
        Tuskin oltaisiin tavattu ikinä, jos ei tätä saittia olisi!

        Tuollaisia viestejä on mukava lukea. Tuo luuseri-mentaliteetti on minua aina hiukan kummastuttanut, mikä treffipalstoilla "roikkuvista" sitten tekee luusereita. Itseäni en kuitenkaan sellaiseksi laske, vaikka ilmoituksia onkin :-).

        Kaikkihan eivät jaksa tai halua hengailla baareissa, lenkkipoluilla tai taidenäyttelyissä. Silloin nämä palstat on ihan hyvä keino etsiä uusia ihmisiä elämään. Myönnän tietenkin sen, että nämä ovat toisaalta liiankin helppoja tapoja, ja kun meitä on moneen junaan muutenkin.

        Ei muuta kuin menestystä teille! Ja vapaammat naiset, postilaatikossani on edelleen tilaa :-)

        Mav


    • minä myös

      Löysin suomi24:stä sielun kumppanin, ystävän, rakastetun. Hän tuli vastaan chatissa silloin kun vähiten odotin.

      Onnellinen

      • olen aiemminkin kertonut,

        tapasin suomi24:n kautta nykyisen avomieheni, kihlattuni, jonka kanssa rakennamme taloa. Lapsia tulee yhteensä 7 taloon; johan niitä nytkin mahtuu tähän väliaikaiseen pieneen ok-taloon;-D! Molemmat olimme eronneita.


      • mv..-

        kyllä on niin ihkua lukea tätä sontaa... voi olla että olen katkera ja olenkin mutta kyllä minä voin kertoa että täältä ei ole löytynyt kuin pitkä helvetti josta yritän päästä eroon.mies joka tyyliin lupaa maat ja mannut mutta kun kaikki mitä suunniteltiin olikin vain niks naks liian kova pala purtavaksi kun hän siis niin väsyi kun tuli vastoin käymisiä ja ottanut vieläkin yhteyttä tosin huonolla ja typerällä tavalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      235
      7067
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      30
      3716
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3288
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      66
      3061
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      99
      2733
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      5
      2633
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      36
      2366
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      41
      2126
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      58
      1861
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      96
      1791
    Aihe