mitä teen?. Olen aivan rikki kun sain kuulla, että tyttökaverini oli suudellut ja lääppinyt/ollut lääpittävänä nyt perjantaina baarissa. Ollaan oltu yhdessä yli neljä vuotta, joista n. 3 vuotta kihloissa.
Eli homma oli mennyt niin, että oli baarissa jutellut jonkun tyypin kanssa ja olivat pikkuhiljaa ajautuneet suuteluasteelle. Välillä tyttökaverini oli hakenut lisää juotavaa ja käynyt tanssimassa kavereidensa kanssa ja mennyt sitten taas jatkamaan tämän jätkän kanssa. Luulisi nyt 27 vuotiaan olevan sen verran aikuinen, että tajuaisi vaikka olisi kuinka humalassa tekevänsä väärin ja lopettavansa. Tai kyllä hän sanoo tajunnneensa sen jo silloin ja ajatelleen meitä paljonkin, mutta oli silti jatkanut. Syyksi laittoi viinan sumentaman pään. Tämä varmasti oli yksi asia joka pitää paikkaansa, mutta jostakinhan se alkoi ja suutelua oli kuitenkin kestänyt melkein 4 tuntia, eli koko baariillan.
Nyt ollaan puhuttu asioista ja tiedän varmaan kaiken mitä oli tapahtunut ja avopuoliso sanoo, ettei ikimaailmassa olisi uskonut, että niin tapahtuu, koska rakastuu minua niin paljon. Niin kuitenkin kävi eikä sitä enään saa tapatumattomaksikaan.
Onko kellään omakohtaisia kokemuksia mitä tapahtui tämän jälkeen ja jos olette selvinneet asian yli niin kuinka se onnistui? Itselläni ainakin etoo jo ajatuskin, että kielet ovat olleet toisten suussa jne..
Eli homma oli mennyt niin, että oli baarissa jutellut jonkun tyypin kanssa ja olivat pikkuhiljaa ajautuneet suuteluasteelle. Välillä tyttökaverini oli hakenut lisää juotavaa ja käynyt tanssimassa kavereidensa kanssa ja mennyt sitten taas jatkamaan tämän jätkän kanssa. Luulisi nyt 27 vuotiaan olevan sen verran aikuinen, että tajuaisi vaikka olisi kuinka humalassa tekevänsä väärin ja lopettavansa. Tai kyllä hän sanoo tajunnneensa sen jo silloin ja ajatelleen meitä paljonkin, mutta oli silti jatkanut. Syyksi laittoi viinan sumentaman pään. Tämä varmasti oli yksi asia joka pitää paikkaansa, mutta jostakinhan se alkoi ja suutelua oli kuitenkin kestänyt melkein 4 tuntia, eli koko baariillan.
Nyt ollaan puhuttu asioista ja tiedän varmaan kaiken mitä oli tapahtunut ja avopuoliso sanoo, ettei ikimaailmassa olisi uskonut, että niin tapahtuu, koska rakastuu minua niin paljon. Niin kuitenkin kävi eikä sitä enään saa tapatumattomaksikaan.
Onko kellään omakohtaisia kokemuksia mitä tapahtui tämän jälkeen ja jos olette selvinneet asian yli niin kuinka se onnistui? Itselläni ainakin etoo jo ajatuskin, että kielet ovat olleet toisten suussa jne..
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tämä taitaa olla nykyään liian monelle liian tuttua.
Olen joutunut edellisessä suhteessani monesti tilanteeseen, jossa kiusaus oli suuri mennä suuteluasteelle ja vaikka pidemmällekin. Juoma päähän mukavasti kihahtaneena siinä tanssin pyörteissä jos saa toiselta osapuolelta jotain sellaista, mitä on pitkään kaivannut omalta kumppanilta, niin.... Nykyisessä suhteessani saan niin paljon hellyyttä ja kauniita sanoja ja seksiäkin osakseni, että kun lähden ulos, voin keskittyä hauskanpitoon ja korkeintaan pieneen flirttiin. Tämän perusteella tekisikin mieli kysyä, onko suhteessanne kaikki kunnossa? Onko toisesta tullut itsestään selvä asia? Onko toisella teistä jäänyt aikoinaan juoksut juoksematta?
Suuteleminen sinänsä ei ole vielä ylitsepääsemätön asia, joten suosittelen, että puhutte, puhutte ja puhutte, kunnes kumpikin saa mielensä kevyeksi ja pöydän puhtaaksi. Kokemuksesta sanon vielä tähän senkin, että älkää ihmeessä alentuko koston kierteeseen, siitä ei tule kenellekään hyvä mieli. Tsemppiä!
Meillä kyllä varmasti hellyyttä riittää, suutelua, rakastelu ja kaikkea mitä suhteeseen kuuluukin. Voiskohan syynä olla se, että teen sitä liikaakin.., sillä välillä hän työntää minut pois. Ollaan puhuttu aina asioista ja tuntuu kyllä, että tunnetaan toisemme läpikotaisin..puhutaan rakkaudesta ja tulevaisuudesta päivittäin ja sitten kävi näin, ilman mitään aavistusta asiasta.
"juokusut juoksematta"... Taitaa olla niin päin että on jäänyt juoksut päälle...
Yllättävän monilla naisilla on tapana vetää melko härsikiä flirttiä baarissa "tyttöporukalla". Jos muija haluaa baariin "tyttöjen kanssa" joka viikonloppu, niin minä ainakin huolestuisin. Ennenmin tai myöhemmin tuollaine "itsensä tarjoaminen" johtaa pettämiseen.
Seuraava kommentointi on sitten vain minun mielipiteeni, eikä tietenkään mikään yksi ja ainut totuus.
En oikein allekirjoita Katinkan ajatuksia (juoksut juoksematta tai joltain muulta huomion saaminen) mutta se on hänen ajatuksensa, enkä ole täällä tuomari.Mutta,
27 vuotias ei ole sen aikuisempi kuin parikymppinenkään, vaan ihmisiähän me vaan olemme.
En hyväksy kihlattusi tekoja, mutta jollakin tasolla voin kuitenkin ymmärtää.
Lähde Tepa siitä, että sulla on oikeus tuntea kaikenlaisia ajatuksia, vaikka ne olisi minkälaisia, sillä lailla sinä pääset asian yli eikä voimakkaasti tule sinua häiritsemään myöhemmässä elämässä, oli se sitten nykyisen kumppanin tai jonkun muun kanssa.
Sinuna tarkkailisin(en kyttäisi) kihlattusi tulevaa käyttäytymistä. Tekeekö sen vielä kohtuullisen ajan sisällä uudestaan mieli paariin? Kertoo paljon jos jo ensi viikonloppuna on menossa..
Kihlattusi tulisi varoa törmäämästä tähän suutelukaveriin.Siitä voi seurata suhde/salasuhde, jos kihlattusi ei ole tarpeaksi voimakastahtoinen.
Onko sulla Tepa ystäviä joille voisit purkaa sydäntä? Tai harrastaa jotain, joka veisi toisaalta ajatukset muualle.
Kannattaa kuitenkin jutella asiasta kuitenkin kihlattusi kanssa niin usein kun jommasta kummasta tuntuu siltä. Niin se asia etenisi, kummankin päässä oikeaan suuntaan, eli erehdys-katumus-anteeksianto-ja suhde jatkuu.
Nyt jatkossa kuitenkin pidä silmät auki, äläkä anna mitään tapahtua, mutta tee tuo "valvonta" niin hellävaraisesti ettei kihlattusi huomaa sitä.
Kyllä sinä ja te yhdessä tästä selviätte.Ja nimenomaan yhdessä!
Hyvää jatkoa sinulle.
Jotenkin sattui kohdalleen tuo sun kommentti. Samaa mieltä ja samoja asioita olen ajatellut..
Hänen puoleltaan ollut nyt yhtä itkua ja "älä jätä kulta" sanomisia. Itseltäni tunnun vain ajautuvani kauemmaksi hänestä, vaikka kunnioitan ja ymmärrän miten niin tapahtui, mutta silti ajatus siitä vain puskee kauemmas ja kauemmas..
ja kokemattomuuden piikkiin vaan. tietyssä iässä tarvii ottaa tiettyjä riskejä. mulla oli aika villiä joskus tossa 18-19-vuotiaana. sängystä sänkyyn, vaikka seurustelin. nyt elän vakavasa parisuhteessa 23-vuotiaana ja tätä miestä en ole pettänyt, eikä ole tarvettakaan. muita miehiä on kiva käydä katsastamassa baareissa, mutta juttelu pidemmälle en mene ja teen aikaisessa vaiheessa selväksi, että olen varattu.
ehkä tyttöystäväsi ei ole vielä kypsä vakavaan suhteeseen ja haluaa ottaaselvää siitä mitä todella haluaa. lyhyet suhteet kuuluvat nuoruuteen (toiset elävät tuota nuoruuden vaihetta hieman myöhemmin kuin toiset), eikä kaikkea kannata ottaa vakavasti.
eräs poikaystäväni menetti minut yrittäessään sitoa liikaa. halusin antaa mennä vaan,...
nyt olen aikuistunut ja rauhoittunut ja muut miehet eivät enää kiinnosta, kun niitä on saanut kokea tarpeeksi (ja huomata, ettei kukaan ole täydellinen ja se alkujännitys laantuu hyvinkin nopeasti jokaisen kohdalla).
Niin tuota hassuintahan tässä on juuri se, että hän on ollut aina se, joka on puhunut naimisiinmenosta ja jne. Hänen ideansa on ollut muuttaa yhteen ja maalailla tulevaisuutta. Tottakait olen ollut samaa mieltä kun olen itsekin samoja asioita halunnut.
Hassusti kävi ja kaikki tuntuu olevan sekaisin. En tiedä.
Itse olen usein miettinyt, että missä pettämisen raja menee, enkä ole sitä oikein pystynyt keksimään. Oleellista kai on pystytkö antamaan anteeksi. Täysin ei varmaan kuitenkaan voi unohtaa. Jos päätätte jatkaa yhdessä, et saa käyttää tyttöystäväsi hairahdusta "aseena", vaan teidän tulee aloittaa puhtaalta pöydältä ja sinun on opeteltava uudelleen luottamaan häneen. Jos et pysty siihen, niin on teistä kummankaan hyvin vaikeaa olla onnellinen vaikka yhdessä pysyisittekin. Tai niin minä ainakin luulisin.
Koita jaksaa.
vielä mitä teen. Kaikki on vielä niin sekavaa..nyt viimeiseen kahteen päivään en ole oikeastaan tuntenut muuta kuin inhoa kaikesta. Hukkaan mennyttä aikaa, paljon tehtyjä asioita ja yksi ilta pilaa kaiken..? en tiedä. En tosiaan tiedä.
Joopa, ei se iän karttuminen tee yhtään viisammaksi. Tai että ymmärtäisi ottaa paremmin toisen tunteet huomioon.
Minä vm.65 , n.14 vuotta saman miehen kanssa ollut, en sitä vieläkään osaa.
Toi ravintolasuutelu on vaan ravintolasuutelua.
Jos sen sanotaan olevan vaan kännitouhua, niin se on sitä. Ja tuskin sillä on muuta merkitystä.
Anteeksi kannattaa aina antaa , jos sitä pyydetään. Ja jos tää suutelija on todella pahoillaan ja haluu jatkaa sun kanssa, niin miks ei.
Et Sä siinä mitään menetä, että annat sen itselles näyttää.
Kaikkea sattuu, ja toi nyt on pientä, mun mielestä.
Onneksi asia tuli heti teillä käsittelyyn.
Ja kun oot kertonut, ettei se kuulu sun mielestä teen suhteeseen, niin oot tehnyt minkä voit.
Siihen ihanaan suuteluun voi jäädä koukkuun, eikä välttämättä jää viimeiseksi kerraksi,paitsi jos asiaa hoidetaan nyt asiallisesti.
Rakkaus ei oo tollaisista milläskään...
Ja vaikka jollain olis ton jälkeen käyny miten päin vain, niin tää on teen juttu, ja TE teette sille sellaisen lopun, kuin haluatte.
Elämään !
Ehhh....suudelma tai pari menee vielä erehdyksen piikkiin, mutta tuntikausien nuoleminen vaati jo harkintaa oli kännissä tai ei. Tuosta on aika lyhyt matka sänkypainiin.
On liiankin tuttua, että "vain pari pusua"-selitykset muuttuvat "vain pelkkää seksiä"-selityksiksi. Ts. omalla kohdallani exän suutelut johtivat ennen pitkää laajamittaiseen pettämiseen.
Olepa Tepa tarkkana, ettet joudu kusetetuksi!
Siis siinä, että jos kerran suutelua on kuitenkin kestänyt niin kauan ja aikaa on ollut tajuta kännissäkin, että jotain on vialla. On hän sen kuulemma tajunnut ja kertonut tälle jätkälle tekevänsä virheen sen tuhannen kertaan, mutta silti jatkanut ja jatkanut..
Ei siis hirveästi osoita kunnioitusta toista kohtaan ja kun vielä ajattelen mitä kaikkea olen häntä kohtaan tehnyt niin..Huh Huh Niinhän se homma menee, että kun kerkiät ajatella, että kaikki menee hyvin ja elämä on mallillaan niin saat huomata kuinka jostain päästä kusee. Eli voiman ja vastavoiman laki pätee näemmä ihmissuhteisiinkin.
Se on itsekin koettu, että huipulta on vain yksi tie ja se on alaspäin. Mitä korkeampi huippu sitä kovemmalla ryminällä tullaan alas.
Kerrompa seuraavasta tulevasta 4v:sta.
Tulee aik aettä pitäis mennä naismissiin etc... 1,3 skidiä, oma kämppä, oma auto etc...
Alat empimään naimisiin menoa ja eukkos hermostuu etteikö kelpaakkaan??? Eihän tässä muutaku että en mä tiedä pyustynkö luottamaan suhun.
Menee 1v ja homma etenee omalla painollaan niin akuan että huomaat että muijas on löyträny muk aparemman elämän jonkun toisen kanssa, ja loppujen lopuks paljastuu että ovat tapailleet jo useamman kk.
Että silleen, joten lycka till vaan...
Ehkä tilanteen tekee pahaksi juuri useiden tuntien imuttelu, ehkä kaikki olikin harmitonta, kuka tietää? Mikäs teidän tilanne on nyt?
Tilanne on tämä, että olen välillä pystynyt olemaan ajattelematta asiaa, mutta silti vituttaa välillä niin älyttömästi ettei sanotuksi saa (=kismet). En tiedä pää on täynnä kysymyksiä ja kunnon vastauksia en känniselityksen lisäksi ole saanut...sillä kyllähän sitä kännissäkin tajuaa hetkittäin mitä tekee vaikka olisi kuinka sekaisin. Välillä tunnen niin suurta inhoa, että..Toivottavasti asia vain unohtuisi ja tulisi muuta ajateltavaa, sillä hulluksihan tämä mustasukkaisuus tekee. Kaikenlaista vakuuttelua rakkaudesta olen kuullut sen jälkeen päivittäin, mutta silti on välillä olo, että mitä merkitystä sillä on. Kaikkista pahinta tässä on se, ettei itse pysty tekemään asialle yhtään mitään ja tehtyä ei saa tekemättömäksi ei sitten millään. Ilmeisesti seurustelu ja yhdessäolo on juuri sitä tuskan aiheuttamista ajoittain. Palauttaa ainakin maanpinnalle ja pistää miettimään, ettei elämä todellakaan ole niin ruusuilla tanssimista, kuin itse haluaisi. No värikkääpi elämä ainakin on nyt ollut -huonossa mielessä.
Mulle ja poikaystävälleni kävi sama juttu mutta suutelijana olin minä. Olin todellakin aika kännissä ja päätin kai näyttää poikaystävälleni että huolii mut joku muukin.. Meillä oli sitä ennen ollut riitoja mm. siitä miltä poikystäväni halusi mun näyttävän ja olin aika loukkaantunut siitä. Keskustelimme asioista seuraavana päivänä ja poikystäväni antoi anteeksi vaikka sitä ajattelikin vielä useasti sen älkeen ja valitettavasti vieläkin riidoissamme hän käyttää tätä aseenaan mua vastaan vaikka olen monta kertaa pyydellyt anteeksi ja katunut käytöstäni.