Miten teidän mielestä asiaan pitäisi suhtautua. Tapailen henkilöä, joka on ihan suoraan sanonut ettei hänellä ole kummemmin kavereita ja viihtynyt hyvin yksin ja perheenjäsenten kanssa. Perheessä tosiaan on kolme "lasta" hänen lisäkseen, mutta silti.
En pelkää että hän alkaisi mun kavereiden kanssa roikkumaan 24h/7, mutta mitä pitäisi ajatella kun hän on itse sanonut, ettei kaipaa niinkään kavereita ja ystäviä.
Mä lähen kavereiden kanssa ulos, hän odottaa kotona?
En pelkää että hän alkaisi mun kavereiden kanssa roikkumaan 24h/7, mutta mitä pitäisi ajatella kun hän on itse sanonut, ettei kaipaa niinkään kavereita ja ystäviä.
Mä lähen kavereiden kanssa ulos, hän odottaa kotona?
Vastaukset 12
Vanhimmat
niin muakin vältellään. Eikö tossa ole jo selvä konflikti, kun toinen on sosiaalinen ja haluaa mennä ulos ja toinen erakko joka viihtyy yksin. Tosi pitkä suhde varmaan tiedossa...
Murehdit toisen elämää?
Murehdi omaasi. Siinä on yksilölle ihan tarpeeks.
Jos se kiinnostaa sua niin oo sen kanssa.
Itseäni ei kiinnosta ihmiset niin paljoa että jaksaisin olla "kaveri" heidän kanssaan. En näe sellaisessa mitään oikeaa pointtia. Mielummin pelaan tai harrastan jotain tai kehitän itseäni kuin puhun puutaheinää jonkun tyypin/tyyppien kanssa jotka ei mulle merkkaa loppujen lopuksi mitään.
Syvemmät ihmissuhteet kiinnostaa. Ystävät ja rakkaat. Muut sosiaaliset kontaktit on ärsyttäviä ja turhanpäiväisiä mun näkökulmasta katsottuna.
Olet liian riippuvainen miehestä ja kavereista jos et yksin jäädessä keksi muuta tekemistä kuin toisen kotiin odottamisen ja miettimisen siitä mitä toinen tekee. Mies ehkä yksin ollessa lähtee ulkoilemaan, baariin, katsoo elokuvaa, lukee kirjaa, pelaa koneella, remppaa, menee nukkumaan, jne. Kysy siltä mieheltä, miten se saa ajan kulumaan kun lähdet kavereiden kanssa ulos.
hankkia sitä ihmistuntemusta ;) Maailmassa on muitakin kuin übersosiaalisia jatkuvaa vuorovaikutusta kaipaavia ihmisiä.. Toisaalta se hoituu myös esmeks netin välityksellä.
On olemassa oikeitakin ongelmia :)
tavallisella ihmisellä kyllä pitäisi olla pari jonkunlaista ystävää/kaveria. Ei oo normaalia, että aikuisella vielä sosiaaliset suhteet on vain perheen sisällä. Viimeistään nuoruusiässä kuuluu ystävien ja perheen ulkopuolisten ihmisten tulla tärkeämmiksi, kuin lapsuuden perhe. Se on sitä itsenäistymistä.
minun mielestäni kannata ongelmaa tehdä ellei nyt sitten itse halua tehdä siitä ongelmaa. Olen itse "epäsosiaalinen" siinä mielessä, että en kaipaa
ystävien seuraa säännöllisesti. Voin lukea kirjoja ihan tyytyväisenä viikkoja ja saada sen sosiaalisen kontaktin mitä tarvitsen arjesta ja parisuhteesta.
Olen siitä huolimatta sosiaalinen siinä mielessä, että en ole missään mielessä hiljainen, huono tapainen tai syrjäänvetäytyvä juhlissa. Ihmiset ovat vain erilaisia siinä kuinka paljon ystävien seuraa ja läheisiä ystäviä he tarvitsevat.
Ei tuossa ole välttämättä mitään kummoista ongelmaa, sillä eihän kaikkien ihmisten tarvitse käyttäytyä samojen kaavojen mukaisesti. Esimerkiksi minusta on ihan mukava olla ihmisten kanssa tekemissä ja minulla on hyviä kavereita, mutta viihdyn myös aivan hyvin omissa oloissanikin. Monet harrastuksetkin vaativat tietynlaista keskittymistä kuten lukeminen, musiikin kuuntelu, juokseminen tai tietokoneen virittely. Itsensä kehittämisen ja yksinolon, ei siis yksinäisyyden, vastapainoksi sitten yleensä syntyy tiettyä sosiaalista nälkää ja omatkin jutut vähän uudistuvat eikä päädy ainakin kertomaan jotain vanhoja "puujalkavitsejä" yhä uudelleen.
Jos jollain on hyvät suhteet omiin vanhempiin ja sisaruksiin, niin eihän sen pitäisi olla huono asia verrattuna vaikkapa tilanteeseen, että kyseiset suhteet olisivat täysin poikki. Siis edellyttäen että kyseessä ei ole sentään mikään peräkammarinpoika tai ikäneito, joka elää suunnilleen äidin ruokien ja isän lompakon varassa. Eli on osannut itsenäistyä terveellä tavalla.
Kaikki miehet, etenkään raittiit, eivät välttämättä tunne mitään erityistä tarvetta "käydä kavereitten kanssa kaljoilla" tai muuten vain ravintolassa, jos se nainen on jo löytynyt.
Kokemuksesta voin sanoa, että kyllä tuo asia alkaa rassaamaan pidemmän päälle, vaikka toinen ei siitä ongelmaa tekisikään.
Itseäni ahdistivat ainakin seuraavat asiat:
- Ystävien kanssa hauskanpitäminen (tietää, että toinen ei ole tyytyväinen jäädessään yksin kotiin, vaikka sanookin, että kaikki on ok)
- Yleiset juhlat kuten uusi vuosi (pitää aina itse järjestää tekemistä omille kavereille ja raahata myös kumppani mukaan)
- Yleinen masentuneisuus (väittää, ettei tarvitse seuraa, mutta on aina silminnähden onnellinen jonkin sosiaalisen tapahtuman jälkeen kuten esimerkiksi mökkiviikonlopun kaveriporukalla).
Ehkä erakoiden pitäisi seurustella ainoastaan keskenään; tosin mietityttää, miten ne muodostavat suhteen ;)
Mä olen samaa mieltä joidenkin edellisten kanssa, että kumppanin "kaverittomuus" on ongelma, jos teet siitä ongelman. Tärkeämpi kysymys on, haluatko sinä olla tämän ihmisen kanssa vai et. Ilmeisesti koet, että se, että ihmisellä ei ole paljon kavereita, tekee hänestä jotenkin huonomman. Tietysti voi tulla ongelmia, jos itse olet tosi sosiaalinen ja tapailemasi tyyppi on epäsosiaalinen. Mutta ehkä kannattaisi kuitenkin ensin ottaa selvää, ettei heitä lasta pesuveden mukana pois.
Naisen vielä itse (naisena) ymmärrän, koska naiset osaavat olla tosi kieroja eri tavalla kuin miehet. Selkäänpuukottajia. Mutta miehet eivät tuollaista harrasta, joten jos on mies, niin syytä olisi hyvä vakavasti miettiä!!!
Jos miehellä ei ole miespuolisia kavereita niin mun puolesta suksikoon... Se kertoo että ihminen ei ole normaali... Anteeksi mutta tätä mieltä minä olen...
Tässä pitäisi ehkä vähän määritellä mitä sillä sosiaalisuudella oikein tarkoitetaan. Jos ihmisellä on ns. normaalit sosiaaliset taidot, hän osaa halutessaan ylläpitää hyvinkin vanhoja ystävyyssuhteita, mutta myös luoda uusia kontakteja niihin opiskelu- ja työkavereihin, joiden kanssa juttu tuntuu kulkevan luontevasti.
Toisaalta on aivan luonnollista, että ihminen vaikkapa mies, haluaa olla välillä omissa oloissaan ja keskittyä omiin tekemisiinsä. Minusta olisi aika pinnallista, mikäli jokaiseen tekemiseen pitäisi liittyä joku ylimääräinen sosiaalinen ulottuvuus. Terve ihminen viihtyy myös omassa seurassaan ilman että kokee tuota yksinoloa mitenkään erityisen ahdistavana.
Asiakeskeinen tyyppi toimii enemmän omien aitojen intressiensä mukaisesti eli hän menee vaikkapa kuuntelemaan tiettyä bändiä sen musiikin vuoksi, ei seuran vuoksi. Ihmiskeskeistä tyyppiä taas ohjaa enemmän se seuran tarve kuin itse asia eli vaikkapa em. bändin näkeminen ja kuuleminen livenä.
Se miten tärkeitä sitten nuo lähisukulaiset ovat riippuu esim. siitä asuvatko he samalla paikkakunnalla ja miten suuresta perheestä on ylipäätään kyse.
Mitä tulee sitten miehen kavereihin, niin monestihan nuo wanhat kaverit tuntuvat miehen pidemmältä aika väliltä kuin hänen nykyinen tyttöystävänsä, ja voivat tietää hänen historiastaan monessa suhteessa enemmän kuin kyseinen nainen mm. exien osalta.
ajatellut sellaista, että jotkut kyllä haluaisivat niitä ystäviä, mutta eivät niitä saa, vaan kaikki suhteet jäävät toveri, tai parhaissa tapauksissa kaveri-asteelle