VL 99 % keskustalaisia

Asiaa seurannut

Taitaa muutama KD joukossa olla myös.

12

574

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja johtuu siitä, että 60-luvulla ei ollut uskossa jos ei äänestänyt silloista Maalaisliittoa. Ihmiset melkein pakotettiin maalaisliittolaisiksi. Tosin Suomessa on salainen lippuäänestys, mutta kukapa taivaspaikkaansa vaarantaisi äänestämällä toisin.

      Sitäkin olen SRK:lta odottanut, että oikaisisi porukalleen tämänkin asian ilmoittamalla, ettei autuus ole puoluevalinnasta kiinni. Mutta kun ei, niin ei.

      • ihan noin,

        että 60-luvulla ei ollut uskossa, jos ei äänestänyt maalaisliittoa. Ainakin minun lähisukulaiseni äänestivät liberaaleja, vaikka olivat tiukan oikeaoppisia veeälliä. Sukulaistalossa maalla kävivät sitten kovaa poliittista vääntöä isännän kanssa, joka oli maalaisliittolainen. Siinä kinattiin siitä, kummat vievät leivän toisten suusta, maalaiset kaupunkilaisten vai kaupunkilaiset maalaisten. Vl-uskon kanssa tämä ei näyttänyt olevan mitenkään ristiriidassa, koska meillä oltiin vl-opin jyrkkiä kannattajia ja siinä jonkinlaisia mielipidejohtajiakin.


      • ihan noin, kirjoitti:

        että 60-luvulla ei ollut uskossa, jos ei äänestänyt maalaisliittoa. Ainakin minun lähisukulaiseni äänestivät liberaaleja, vaikka olivat tiukan oikeaoppisia veeälliä. Sukulaistalossa maalla kävivät sitten kovaa poliittista vääntöä isännän kanssa, joka oli maalaisliittolainen. Siinä kinattiin siitä, kummat vievät leivän toisten suusta, maalaiset kaupunkilaisten vai kaupunkilaiset maalaisten. Vl-uskon kanssa tämä ei näyttänyt olevan mitenkään ristiriidassa, koska meillä oltiin vl-opin jyrkkiä kannattajia ja siinä jonkinlaisia mielipidejohtajiakin.

        Olen syntynyt ja kavanut vahvassa vl-ympäristössä Pohjois-Suomessa. Kotiseudullani tilanne oli juuri niinkuin kerroin. On tietysti mahdollista, että muualla Suomessa eivät rajat olleet niin jyrkkiä kuin meillä täällä pohjoisessa. Samoin lienee nykyäänkin.


      • Pohjois-Suomessa,
        Joosua kirjoitti:

        Olen syntynyt ja kavanut vahvassa vl-ympäristössä Pohjois-Suomessa. Kotiseudullani tilanne oli juuri niinkuin kerroin. On tietysti mahdollista, että muualla Suomessa eivät rajat olleet niin jyrkkiä kuin meillä täällä pohjoisessa. Samoin lienee nykyäänkin.

        mutta kaupungissa. Meilläkin tilanne oli juuri noin kuten kerroin. Ehkä siinä ero meni kaupunki-maaseutu-akselilla. Isäni vastusti tiukasti maalaisliittoa, mutta puolusti yhtä tiukasti vl-käsityksiä, eikä ollut tavallinen vl-rivijäsen. Sitä en tosin tiedä, kuinka avoimesti hän saattoi puhua poliittisista näkemyksistään vl-piireissä. Tuo sukulaistalo, josta kerroin, ei ollut vanhoillislestadiolainen.

        Muuten, Kimpimäki, joka oli SRK:n nokkamiehiä, oli poliittiselta kannaltaan liberaali.


    • Mie22

      Ketkä kansanedustjat ovat VL:iä? Onko europarlamentaarikkojakin?

      • ketä olis mutta.....

        jakaahan Sukari mahtavia vaalirahoja,ja kylpee kaunitrten kanssa porealtaassa,,,,ja veli suurperhettä rakentanna...


    • Asijan tuntia

      Eivät kaikki äänestä keskustaa, kyllä moni äänestää kokoomustakin. Varmasti useammat äänestävät kokoomusta kuin kristillisdemokraatteja. Kaikki demokraatithan ovat jotakin kommunistien jälkeläisiä, nääs. Eikä semmoisten äänestäminen uskovaiselle sovi.

      • Vai heititkö läppää?


    • -Poliitikko-

      Vl:ille sallittuja puolueita ovat vain Keskusta ja Kokoomus. Sanopa yksikin vl-kansanedustaja joka edustaa muita puolueita?

      Oikea suhde on varmaankin: Keskusta 70 %, Kokoomus 30 %.

    • politbyroooooo

      Kristillisdemokraatti eli KD.
      Uskontoa ja politiikkaa ei vl:ssä hyväksytä sotkea keskenään.

      • "Uskontoa ja politiikkaa ei vl:ssä hyväksytä sotkea keskenään."

        Tämä seuraava tapaus ei ainakaan ole vitsi.

        Naapurin isäntä liittyi hänkin vennamolaisiin silloin kun SMP oli Suomen politiikan huipulla.
        Niin vain kävi, että paikallinen ry pisti isännän valinnan eteen, piti valita joko usko tai Maalaisliitto.

        Se oli kova paikka hänelle. Valitsi kuitenkin uskon ja luopui SMP:stä monien ankarien puhuttelujen jälkeen. Oli hiljaista miestä tämän jälkeen, ei puhunut kummastakaan enää, ei uskosta eikä politiikasta. Selvästi näki, että hän kärsi tästä tapahtumasta koko loppuelämänsä ajan. Luulen, ettei hän ymmärtänyt.


    • kokoomuksen kannattaja

      VL:istä ehkä enemmistö on keskustan kannattajia, mutta esittämäsi luku on hiukan verran yläkanttiin. Meissä vl:issä on todella paljon myös kokoomuksen kannattajia. Toisaalta kristillisdemokraattien kannattajia en tiedä ainuttakaan.

      Meidän suvussa taitanee kaikki olla kokoomuksen kannattajia, ja on paljon myös muita vl:iä, jotka ovat puhtaita kokoomuslaisia. Tämän lisäksi tiedän ainakin muutaman vl:n, jotka ovat SDP:läisiä. Myös puolueettomia vl:iä löytyy. ELi eivät äänestä puolueen mukaan, vaan henkilöiden mukaan. Itse olen kerran äänestänyt myös vihreää kansanedustajaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      934
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      878
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      718
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. Lämmöllä muistelen niitä hetkiä...

      Silloin vuosia sitten! H.
      Rakkaus ja rakastaminen
      78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe