Onko laihdutus sellainen juttu, että se voi muuttaa ihmisen suhtautumisen syömiseen ja ruokaan loppuelämäksi? Laihdutin vuosia sitten, mutta yhä edelleen näen ruoassa ennenkaikkea kalorit. Oikeastaan kaiken ruoan syömisestä tulee hieman syyllinen olo, varsinkin kaiken lihottavan syömisestä vaikka olen normaalipainoinen ja tarvetta varsinaiseen laihduttamiseen ei ole. Pelko lihomisesta on kuitenkin kai jossain taka-alalla koska tuntuu että syyllisyys seuraa aina kun käyn jääkaapilla.
Tällaistako tämä tulee olemaan? en soisi tällaista kenellekään...olisi ihana vaan pystyä nauttimaan hyvästä ruoasta ja olla iloinen ilman että tarvitsee aina tuntea jonkinlaista syyllisyyttä.
vai onko osasyy tämä laihuutta ihannoiva yhteiskunta, jolloin ruoasta nauttiva nainen näyttäytyy sellaisena, joka ei huolehdi itsestään eikä tarkkaile mitä suuhunsa laittaa.
en tiedä mutta ketuttaa se, että aina on mielessä se miten paljon energiaa missäkin ruoassa on. varoituksen sana kaikille jotka nyt laihdutatte, laihdutus-mentaliteetti voi jäädä päälle.
Tällaistako tämä tulee olemaan? en soisi tällaista kenellekään...olisi ihana vaan pystyä nauttimaan hyvästä ruoasta ja olla iloinen ilman että tarvitsee aina tuntea jonkinlaista syyllisyyttä.
vai onko osasyy tämä laihuutta ihannoiva yhteiskunta, jolloin ruoasta nauttiva nainen näyttäytyy sellaisena, joka ei huolehdi itsestään eikä tarkkaile mitä suuhunsa laittaa.
en tiedä mutta ketuttaa se, että aina on mielessä se miten paljon energiaa missäkin ruoassa on. varoituksen sana kaikille jotka nyt laihdutatte, laihdutus-mentaliteetti voi jäädä päälle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eli olen laihduttanut juuri normaalipainoiseksi (tammi-huhtikuu-10kg) ja nyt on ongelmana juuri se, että miten ylläpitää tämä paino.. Tarkkailen hulluna kaloreita, tyydyttyneen rasvan, kuitujen jne määrää ruuassani. Sukulaisissa käyminen on ihan kamalaa kun oikein mitää ei uskalla syödä... :( Ortoreksiaa??? Esim. nytk olen ollut kohta 2kk normaalipainoinen, mutta esim. pitsalle en ole uskaltanut mennä ollenkaan.. :( En osaa asennoitua niin, että kerran kuussa nyt ainakin voi aivan huoleti mässäillä vaikkapa juuri pitsalla (lempiherkkuani).. Miten olette muut laihduttaneet oppineet painonhallintaa laihdutuksen jälkeen.
ethän aiemminkaan olisi lihonut jos olisit tarkkaillut mitä syöt.se vaan on niin jos meinaa hoikkana pysyä,aineenvaihduntakin hidastuu kun ikää lisää kertyy,entistä tarkempi saa olla,mutta ei siitä kannata niin isoa numeroa tehdä,jos otat palan kakkua, jätät jotain muuta pois.
Itse lähinnä harmittelen sitä sisäistä fiilistä. Painoa olen tässä onnistuneesti hallinnut kaikki laihdutuksen jälkeiset vuodet, eikä kiloja ole tullut lisää. Se vaan ettei ruokaan varmasti enää koskaan pysty suhtautumaan pelkällä, puhtaalla ilolla ja nautinnolla, kuten vaikkapa joskus lapsena, jolloin et koskaan miettinyt että onko karkit epäterveellisiä tai että pitääkö jättää jotain muuta syömättä jos syö nyt suklaavanukkaan. Sellaista huolettomuutta kaipaan. En usko että se koskaan enää palaa, paitsi ehkä sitten joskus vanhana mummona, jolloin ei enää niin tarvitse huolehtia siitä onko piukat paikat ja timmi takapuoli. Kun ei se ole sitä kuitenkaan ;)
Hei!
Vähän vastaavanlainen keskustelu löytyy jo listalta, mutta se on pudonnut jo niin alas, että osallistun nyt sitten tähän, jos keskustelu lähtisi täällä paremmin käyntiin.
Olen laihtunut itse 12 kiloa. Olen täysin samanlaisessa kriisissä. Laihtuminen on kirous, sillä ajattelen tällä hetkellä ruokaa jatkuvasti. Mietin mitä voin syödä, jotten vaan missään tapauksessa lihoaisi? Mielummin haluisin päästä vielä parista kilosta eroon. Aluksi olivat "olet laihtunut"- kommentit todella imartelevia, nyt ne luo painetta säilyttää nykyiset mitat. joku kirjoitti, että kaikki naiset miettivät tällaisia, mutta en tiedä onko jatkuva miettiminen enää tervettä. Tämä tuottaa kamalasti ahdistusta.
Sekavaa tekstiä, vaikea jäsentää tätä ahdistusta...
Lisäksi treenaan tällä hetkellä melko ahkeraan, joten minun olisi saatava tämä ruoka-asia haltuun, jotta treenit kulkisivat. Itselläni ei toisin sanoen ollut varsinaisena tarkoituksena alun perin laihtuminen, vaan liikunnan ilon löytyminen. Kun löysin oman lajini, alkoi paino pudota. Apuaaa...Haluan syödä normaalisti! Löytää tasapainon...
Omakohtaista kokemusta löytyy täältäkin. Olen jo yli nelikymppinen ja erisorttisia syömishäiriöitä löytyy 14-15 iästä noin kolmeenkymmeneen. Välissä on kärsitty ties mistä-reksiasta, bulimiasta ja BEDistäkin, vaikkei sillä silloin mitään nimeä ollut. Kalorikammo, pelko ja syyllisyys täydellisen hallinnan menettämisestä on kummitellut peikkona taustalla vaikka tässä välillä on opiskeltu pitkään, hankittu perhe, lapsia synnytetty jne.
Suhde ruokaan, tasapaino, tyytyväisyys itseen, elämään, parisuhteeseen, uraan jne. on pikkuhiljaa mutkien kautta jotenkin löytynyt. Painoasiakin on pysynyt ihme kyllä pysynyt tasapainossa, kun on saanut itsensä vihdoinkin "ymmärtämään" olennaisen merkityksen. Itsellä se on ollut sitä, että elämä ei lopu eikä pallo karkaa täydellisesti, vaikka välillä sattuisi tulemaankin pehmeyttä vyötärölle ja lantiollekin. Itsellä ainoa kriteeri nykyään on, että vaatteiden pitää mahtua "kinnaamatta" päälle. Liikuntaa on pakko pitää kuvioissa ihan siksi että henkisesti raskasta ja fyysisesti kuormittavaa työtä jaksaisi tehdä. Kaloreita en ole laskenut enää vuosiin, herkkuja syön silloin tällöin katumatta, fyysinen olo ilmoittaa kyllä kun on yliähky tai sokerihumala. Välillä jos tuntuu tulleen liikaa ylimääräistä, seuraa ruuan kasvispainottamista ja liikunnan tehostamista. Arkisyöminen on pääosin terveellistä ja ennen kaikkea säännöllistä. Välillä tulee herkkuputkiakin, mutta normi arki astuu kuvioihin ja ruokailuun.
Syömishäiriöajan asiat nousee välillä mieleen, toisinaan herään muistelemaan menneisyyttä lähinnä pohtien, miten järjetöntä ajan tuhlausta on ollut jatkuvasti soimata itseään jonkun kismet-patukan tai viinerin takia, illat pitkät suunnitella itsensä kuriin panemista seuraavan päivänä jos on tullut syödyksi karkkeja jne...Tai jos kyläreissulla onkin tullut eteen pitopöytä kun on suunnitellut syövänsä pakollisen kahvin lisäksi korkeintaan marie-keksin tai korkeintaan pullasiivun. Kuinka hirveää itsensä ruoskimista seurasi jos tuli syödyksi reilu annos ruokaa ja jälkiruokaa päivällisellä vaikka oli sallinut edellispäivänä itsensä syömään vain salaattia. Ihmisen aineenvaihdunta hidastuu, mutta mikähän ihme siinä on että oma paino nyt vaivattomasti on pysynyt samalla kymmenluvulla monta vuotta vaikka kaikki ruuat onkin olleet "sallittuja"? Itsellä homman klaaraus vei pitkään, toivottavasti muilla viisaus löytyy helpommin.