Olen nyt elellyt melkein vuoden kaukosuhteessa.. Tapasin mieheni syksyllä ja parin kuukauden tapailun jälkeen sovimme, että "virallistetaan" suhde seurusteluksi..Seurustelumme on siis alkanutkin "etäisesti" . välimatkaa on bussilla parin tunnin verran, ei paljon , mutta sitä ei matkata juuri silloin kun huvittaa.. Ikävä on kova. En vain tiedä kuinka kauan tälläistä jaksaa... Tällähetkellä tilanteemme on tosin ollut se, että miesosapuoli on ollut armeijassa koko seurustelumme ajan. Joten vaikka samassa kaupungissa olisimme asuneetkin, tilanne näkemismäärän suhteen olisi ollut lähes sama. vaikkakin tällä hetkellä yhteistä viikonloppu aikaamme hänen armeijan takiaan syö se, että hän tietysti haluaa myös viettää paljon aikaansabändinsä ja kavereidensa kanssa ajalla, kun on lomillaan. Eikä minulla ole siihen valittamisen sijaa.. Tämä vain, että näemme ehkä maksimissaan 24 tuntia kerran viikkoon tai usein kahteen viikkoon on syvältä. Ei ehkä pitäisi pelätä pahinta ja miettiä liian pitkälle mutta mietityttää muuttuuko tämä asia silloinkaan kun hän pääsee armeijan leivistä.. Kuitenkin hänellä on tämä bändi kotipaikkakunnallaan, tämä varmasti tulee syömään hänen vkonloppuaikaansa jatkossakin. Itse aloitan omassa kaupungissani uuden koulun syksyllä , joka tulee kestämään kolmisen vuotta. Sitä ennen en voi itse ainakaan joustaa muuttamalla hänen luokseen. Hänellä kuitenkin on edessään välivuosi armeijansa jälkeen. Hänellä ei olisi siis "pakottavaa" syytä jäädä sinne, missä tällähetkellä asustaa. Mutta en silti tiedä haluaisinko että hän muuttaisi kaupunkiini. Hänellä ei olisi täällä muita kavereita kuin minä ja en tiedä haluaisiko hän bändinsä takia edes muuttaa ja Itse olen vasta vuosi sitten kaupunkiin muuttanut ja haluaisin itsekin täältä elämää löytää..emme ole asiasta keskustelleet, mutta hän on kovasti koko ajan puhunut vain että hakee töitä intin jälkeen sieltä missä asuu... En tiedä.. tuntuu että teen asioista liian isoja ongelmia, mutta kuinka kauan tälläistä jaksaa? onko tämä seurustelua? oppiiko tälläisessä suhteessa oikeasti tuntemaan ihmistä? Jos teillä on kokemuksia olis kiva kuulla.. kuinka olette selvinneet ja saaneet järjestettyä aikaa toisillenne? ja milloin olette nähneet kavereitanne sun muuta jos aika parisuhteelle on otettu viikonlopusta?.. Tällä hetkellä ajatukset suhteesta on niin vaihtelevat että tosiaan kokemuksen sanat tulisivat tarpeen..
jatkaakko vai eikö jatkaa..
kaukokiitoa
31082
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin aika kinkkisiä hommia noi... itsellä vähän sama ongelma, kun ollaan melkein 24h yhessä eli kokoajan, nyt ollaan siinä pisteessä kun on asuttukkin saman katon alla jo joitain vuosia.. Et toinen meistä haluaa olla kokoajan baarissa hakemassa sitä "omaa" aikaa ja minä istun yksin kotona. Tässä olen pähkäillyt muuttoa toiselle paikkakunnalle, mutta sekin on tosi vaikeeta kun elokuussa alkaa kanssakoulu joka kestää 2 vuotta ja opiskelepaikan olen saanut täältä mistä nyt olen lähtöä tekemässä muualle, tosi vaikeeta itsellekkin, kun ei tiedä mitä tehdä.... Kirjoita jos haluat kirjoitella asiasta ja olet ratkaisuun päässyt.... neuvoja kaipaan minäkin, et mitä tehdä!!!
Hei
Itsellä on kokemusta muutamien vuosien takaa suhteesta Helsinki-Jyväskylä. Tilanne oli sama, poikaystäväni suoritti sivaria kaikki viikot ja itse opiskelin yo:lla. Tapaamiset rajoittuivat siis pelkästään viikonloppuihin, ja joskus muiden menojen vuoksi emme pystyneet tapaamaan joka viikonloppu. Ikävä on kova, tiedän sen, mutta kaikki on tuollaisessa suhteessa kiinni tahdosta ja rakkaudesta. Jos oikeasti ajattelet, että teillä voisi olla tulevaisuus samassa kaupungissa, kehotan jatkamaan ja katsomaan, mihin se yhteinen tahdonvoima riittää. Jos suhtaudut epäileväisesti siihen, olisko poikaystävästäsi muuttamaan tai haluaisitko hänen edes muuttavan...tai olisiko edes joku kompromissi tulossa kysymykseen, kannattaa nostaa kissa pöydälle ja keskustella hänen kanssaan. Voihan olla, että hän pohtii samoja asioita. Sain sen käsityksen, että olette vielä aika nuoria? Ei siis kannata hätäillä, mutta asioista on hyvä puhua suoraan.
Jatkamisen puolesta puhun siksi, että parin tunnin välimatka ei saa olla mielestäni rakkauden tiellä. Itse elän jälleen kaukosuhteessa, tällä hetkellä välimatkaa meillä noin 2000 kilometriä. Silti on päätetty, että se on sen arvoista.
Älkää tehkö kaukosuhteissa ainakaan hätiköityjä päätöksiä. Toki kuten kaikissa suhteissa muutenkin, arkarrtuttavista asioista on pakko jutella. Toki jos toinen ei halua jutella tai ei ymmärrä oman huolen merkitystä, kertoo jos siitä toisesta tai suhteen tilasta. Kaukosuhteessa on ongelmana se, että aikaa on vähän olla yhdessä ja sitä vähääa ikaa kun ei voisi käyttää oikein ongelmien selvittelyynkään, koska sitten hyvää hetkeä yhdessä ei oikein pääse muodostumaan. Itse olen 33 v. ja olin äsken puoli vuotta kaukosuhteessa. Mielestäni ikäni teki sen, että halusin nostaa kissan pöydälle ja aloin antamaan lopussa kunnolla vastakaikua takaisinj ja annoin ymmärtää, että hän olisi tervetullut muuttamaan nykyiselle paikkakunnalleni. Lopulta hän itse ymmärsi, että ei taida meidän suhde onnistua, koska hän ei ollut valmis uhraamaan tarpeeksi muuttoonsa minun takia. Itse teen toista tutkintoa täällä kauempana Suomessa ja en voi mitenkään muuttaa muutamiin vuosiin pois. Sanoin hänelle, että emme voi oppia tuntemaan toisiamme kunnolla, ellemme asu samassa asunnossa. KAukosuhteessa on vaara, että menee monta vuotta, ennen kuin pääsee oikeasti tutustumaan toiseen mikä voi olla ajan hukkaa. Eniten tarkkailisin toisen asennetta: onko hänen syy muuttamattomuudelle tai puhumattomuudelle se, ettei vaan halua ajatella asioita sen tarkemmin vai onko kyse siitä, että toinen vilpittömästi haluaisi tulla luoksesi, mutta hänellä on vain hankala muuttaa ja hän yrittää keksiä keinon parhaansa mukaan. Asenne ratkaisee. KAukosuhde ei periaatteisiin kaadu vaan haluttomuuteen.
20-v. olin kaukosuhteessa ulkomaalaisen kanssa jopa kolme vuotta, lopulta hän muutti Suomeen ja seurustelimme viisi vuotta. Sitä aikaa kannatti odottaa ja suhde kaatui ihan muihin asioihin. Hänellä oli aina halu muuttaa ja oikeasti omia opinto- ja työesteitä olemassa, miksi muutto keski. Aina kun tapasimme, hän ei halunnut tavata ketään muuta kuin minua eli käytti ajan meille. Toki nykyään en enää vanhempana odottaisi puolta vuotta kauempaa ennen kuin miettisin ratkaisuja. Nuorena aikaa tuntuu olevan enemmän eikä niin mieti. Jos itsestä tuntuu, että haluaa toisen nopeammin luokseen, sano se sille toiselle, että sinusta tuntuu että toinen voisi muuttaa luoksesi ja että sinulla sitä mahdollisuutta ei ole pariin vuoteen. Kysy, onko hänellä tarkoitus olla pari vuotta kaukosuhteessa vai onko hän ajatellut tehdä asialle parissa vuodessa mitään. Voihan joku mies nuorena vaan pitää naista jossain kaukana muuten vaan ilman suunnitelmia. Katso varmuuden vuoksi ympärillesi ja juttele vaikka baarissa muiden kanssa, jos ei parempaa löydy niin voihan sitä toista odotella.