Voi jessus sentään, että voi ihminen olla itselleen epärehellinen! Jouluna painoin mukavat 62kg (166cm), mutta nyt vaa'assa nökötti 67,5kg!!! Uskomatonta! Mutta pakkohan se on uskoa... :( Nyt tositoimet käyntiin ja ruokavalio uusiksi.
Miten te ihmiset saatte nälän pysymään loitolla, tai hillittyä "mainostaukonapostelua"?
Tiedän, että paino lähtee vain ja ainoastaan oikealla ruokavaliolla, koska tällä hetkellä liikunnan määrä on suurehko (10km pyöräilyä päivässä, 4 kertaa viikossa bodypump...)
Asennetta NYT!
Miten te ihmiset saatte nälän pysymään loitolla, tai hillittyä "mainostaukonapostelua"?
Tiedän, että paino lähtee vain ja ainoastaan oikealla ruokavaliolla, koska tällä hetkellä liikunnan määrä on suurehko (10km pyöräilyä päivässä, 4 kertaa viikossa bodypump...)
Asennetta NYT!
Vastaukset 14
Vanhimmat
proteiini pitoisella ruualla,,kevyellä liikunnalla,kaikki sokerit, alkoholi,rasvaiset ruuat veks.vaatii vähän itsekuria.ajattele että millainen olet vuoden päästä tuolla tahdilla jos et mitään tee? tsemiä.
Poistin mölysilppukanavat töllöstä aikoja sitten.
Aa, taas tällainen joka hysterioitsee vaikka ei todellista ylipainoa ole kokenut...mä painoin monta vuotta yli sata kiloa. Olen nyt reilusti yli 80-kiloinen. Näen unta että painan joskus alle 80 kiloa.
Tietysti nopea lihominen säikäyttää vaikka ylipainoa ei paljon ole. Ja hyvä siihen on puuttua ettei se nouse niin korkealle kuin eräillä. :O
että en yksinkertasesti syö makeaa kuin joskus. Tavallista sokeria saan vain jugurtista (nekin vähäsokerisia) ja tietysti hedelmistä. Tietty joskus syön jäätelöäki nyt kesällä. Oikeastaan ei ikinä tee mieli makeaa tai muuta epäterveellistä. Luulen, että johtuu juurikin siitä, että olen tottunut syömään niin vähän sokeria tai muita epäterveellisiä ruokia. En myöskään syö paljon ollenkaan rasvaa, paitsi hieman pehmeää. Proteiinia pyrin syömään riittävästi, hiilareita ja rasvoja pyrin siis rajoittamaan. Lisäksi liikun aika paljon, pyöräilen useasti viikossa ja juoksen myös.
Minulla mitat on 168cm ja 49kg ja olen ollut noissa mitoissa jo kauan, enkä oo noihin mittoihin siis laihduttanut (no ehkä kilon tai pari on painoa ollu enempi joskus). Nyt haluaisin kuitenkin laihtua 4kg, jonka pyrin saamaan pois elokuun alkuun mennessä...Vähennän vaan entisestään hiilareiden ja rasvojen syöntiä, ni eiköhän ne kilot sillä lähde.
Miksi ihmeessä sun pitää laihtua tuollaisesta painosta? Ei tiiä itkiskö vai naurasko kun tääl palstal näitä tapauksia näkee.
elikkä ihan vaan siks haluan tästä nykyisestä painostani laihtua, koska tunnen itseni lihavaksi sekä myös näytän isolta. Joo ja tiiän kyllä, että ehkä niitten painoindeksien mukaan ei tarttis laihuttaa, mutta silti.
Painan tällä hetkellä saman verran kuin sinä, mutta lisää pitäsi lihoa. Olen sitä paitsi lyhyempi, vain 163cm. Muiden mielestä olen hoikka, mutta omasta mielestä löllyvä läskikasa.
Mikä helvetin läski kasa minä sitten olenkaa suhun verrattuna, oikea valas! Miten voin uskoa että olen voin olla hoikka... Arvaa miltä musta tuntuu olla tässä ihraisessa ruumiissa, kun mun BMI on 18,5!
koska puhuin siis vain itsestäni. Luulen, että jos näkisin sut, olisit varmaan kans mun mielestä hoikka. Jostain syystä kyllä itseni kokoiset, normaalipainoset tai mua lihavammat tai painavemmat ihmiset voi näyttää musta hoikemmilta mitä mä näytän. En voi sille mitään, jos tunnen näissä mitoissani itseni isoksi. Anteeksi, jos se loukkaa sua, ei ollut tarkoitus todellakaan ketään loukata viestilläni. En ajatellut
yhtään...
mulla oli vaan huono päivä. Yritän opetella syömään normaalisti, ja mulla on pinna vaan tosi kireällä, koska oma keho inhottaa. Ei välttämättä näytä niin läskiltä, mutta tuntuu siltä kuin joka paikassa olisi paljonkin ylimääräistä. Saattaa johtua turvotuksestakin.
Ainakaan minä en voi estää ketään laihduttamista, mutta olen painanut kerran 41 kiloa. Mun bmi oli silloin 15,9, eli sama mitä sä tavoittelet. Täytyy sanoa, että ei ollut sen arvoista laihduttaa niin paljon. Henki meinasi lähteä, koska tuli niin pahat rytmihäiriöt. Kärsin niistä vielä nykyäänkin, vaikkakin lievempinä. Toivottavasti sinä et laihduta liikaa, vaan säilyt terveenä.
että onneksi oot päässyt parempaan kuntoon nyt. Koita jaksaa eteenpäin! Tiiän kyllä itekin kuinka vaikeaa on nostaa painoa, hyväksyä painonnousu ja opetella syömään taas oikealla tavalla. Oon joutunu tuon iteki käymään läpi, kun laihdutin yhdessä vaiheessa liikaa ja jouduin sairaalaan. Nyt viisastuneena koitan laihduttaa järkevällä tavalla, enkä niin paljon...
Hyvää kesää sulle! :)
Te laihdutuksen epäviralliset ammattilaiset, kertokaahan nyt meille läskeille että miten sitä onnistuu kieltäytymään ruoasta. Onko se pelkoa, inhoa vai joudutteko oikeasti taistelamaan itsekurin kanssa kuten me tavalliset tallaajat. Olen joskus ajatellut, näine kaikkine laihdutusongelmieni kanssa, että olispa hyvä jos olis sama asenne kuin anorektikoilla, ettei _halua_ syödä. Minä kun haluan syödä ja se halu estää mua laihtumasta. Älkää ymmärtäkö väärin, liika laihuus ei minua houkuttele, liian laiha ei omasta mielestäni ole kaunis. Normaalipainon alarajoilla on mielestäni ok, sitä alemmas en haluaisi mennä.
Mutta kertokaa nyt salaisuutenne? Jouduitteko koskaan, edes ennen sairautta, kieltäytymään herkuista vaikka mielenne teki? Oletteko ylipäänsä joskus nauttinut herkuista tai hyvästä ruoasta? Vai oletteko vain niitä ihmisiä, joilla ruoka on välttämätön pakko mutta se ei ole koskaan ollut tärkeää. Sellaisiakin on, ja he eivät välttämättä ole anorektikkoja. Itse olen pienestä pitäen ollut pullahiiri ja makean ystävä.
mulla säilynyt aina ennallaan vaikka sairastin anoreksiaa, ajattelin ruokaa jatkuvasti, näin uniakin syömisestä, mutta en vain saattanut syödä, oli pakko laihtua. Lihomisen tai se ettei paino laske pelko, oli suurempi kuin halu syödä.
Usein olin niin nälkäinen, että vain itkin. Kaupassa kävin lähinnä haistelemssa ruoan tuoksua(karkkeja,pullaa, paistettua lihaa,...), ja lappasin kärryyn vain kevyttuotteita.
Enne sairautta olin itsekin ylipainoinen, ja söin varmaan joka päivä herkkuja ja suuria määriä tavallista ruokaa, mutta päätin jossain vaihessa laihtua.
taas on ollu niin, että oon aina ollut alipainon puolella ja ennen sairastumistani söin kyllä herkkuja jonkin verran, mutta olin tosi nirso ruuan suhteen. En oo oikeen välittäny hirveesti oikeesta ruuasta. Kun päätin alkaa laihduttamaan, mun oli jostain syystä tosi helppo vaan jättää syöminen vähemmälle. En laihtunut tyyliin yhessä tai kahessa kuukaudessa (niinku usein anorektikot) vaan n. puolen vuoden aikana enemmänkin oikeaoppisesti, vaikkakin sitten olin jo liian laiha (bmi alle 14).
Itse asiassa jopa tuolloin, ku olin laiha, pystyin syömään joskus vähän karkkia ja jäätelöä, mutta vähensin sitten oikean ruuan syömistä. Ehkä siks ei tarttenu unelmoida herkuista, kun niitä hieman itelleni sallin. Toisaalta taas en pystyny syömään jotai hampurilaisia, pitsaa, sipsejä tms. Laihduin muutenkin kuin itsestään, liikkumalla vaan paljon ja syömällä suht vähän. En kokenut olevani tuolloin mitenkään sairas, vaikka sitten anoreksia mulla diagnosoitiinkin.
Luulenpa, että mun oli siks niin helppo tuolloin ennen laihtua, kun olin teini sillon. Nyt vähä vanhempana tuntuu, et ei ehkä ois niin helppoa laihuttaa noin laihaksi, ja saattasin mennä huonompaan kuntoon jo aiemmin...ärsyttää vaan, kun piti sitä painoa sitten nostaa mun mielestä liikaa. En vaan ihan pysty hyväksymään tätä nykyistä painoani 49kg, en, vaikka oishan se hienoa. Tuo paino mun piti saavuttaa, jotta lääkärikaynnit loppui. No mutta nytpä kukaan ei vois mua lääkäriin pakottaa, koska oon täysikänen, joten voin rauhassa vähän laihduttaa.
Pitää vielä sanoa, että en ihaile anorektikoita enkä halua sellainen ollakaan. Musta luonnostaan laihat ihmiset on kauniita. Iteki haluaisin vaan olla kauniin laiha, hento ja hauras...en hirveän anorektisen näköinen.
Ennen itsekin ihailin laihoja ihmisiä ja halusin olla sellainen. Laihat mallit kuvissa vastasivat kauneusihannettani.
Sitten kiinnostuin burlesquesta eli eräänlaisesta kabareesta, jossa naiset esiintyvät vähissä vaatteissa lavalla mutta kyse ei ole aivan perinteisestä strippauksesta. Tutustuin maailman lukuisiin burlesque tähtiin, joista yksikään ei ole langanlaiha. Esimerkkinä hoikimmasta päästä on varmasti Dita Von Teese. Mutta ah näiden naisten kauneus, seksikkyys, naisellisuus...se vei sydämeni ja avasi silmäni näkemään koko naiskauneuden ihan eri tavalla! Nämä kohtalokkaat viettelijättäret upeine kampauksineen ja vahvoine meikkeineen, korseitteineen ja korkokenkineen veivät sydämeni. Aloin itsekin pukeutua naisellisemmin, ja olen huomannut että olen saanut miehiltä aivan erilaista huomiota kuin silloin kun yritin vaan epätoivoisesti näyttää laihalta ja kuihtuneelta. Nyt olen täynnä elämää, täyttä naista. Minulla on ruista ranteessa, sopivasti pyöreää pohjetta ja kapea uuma. Anorektisena en koskaan näyttäisi näin hyvältä.
Nykyään H&M:n mainoksissa kenottavat tikkusääriset ja perseettömät ja heikon ja hauraan näköiset naiset lähinnä säälittävät. Näin voi kauneusihanne muuttua. Nykyään näen että naisen kauneus ja seksikkyys on kiinni ihan muissa asioissa kuin ranteen paksuudessa tai painoindeksissä. Hoikkakin voi olla kaunis, mutta naisen pitää näyttää vahvalta, itsenäiseltä, näyttää siltä että pitää naiseuttaan arvossa...ei heittäydy heikoksi osapuoleksi, sillä sitähän nainen ei ole!