Minulla on painokompleksi. Ollut jo aika kauan, olen ollut dieetillä viimeiset neljä vuotta..
olen aika lyhyt ja painoa on liikaa verraten pituuteeni. 56/158 .
Olen aloittanut monta uutta harrastus juttua tänä syksynä. Melkein koko elämäni olen tanssia harrastanut ja harrastan edelleenkin kaksi kertaa viikossa. Aloitin nyt syksylä vähän raskaamman harstuksen ja toivon, ettei se vaan liakasi kasvattasisi lihaksia ja paino alkaisi vain nousta!
Päivisin tulee ihan kunnolla käveltyä. Aamulla en syö mitään, ei vain ole nälkä. En ole iltasyöppö, joten minulla ei ole ongelmia kiertää jääkaappi iltaisin. Asun yksin, joten ei ole ongelmia, mitä ruokaa pitäisi tehdä.
Yleensä päivälliseksi syön kuppikeittoa, maksalaatikkoa tai yksinkertaisesti leipää.Myös siitä Nalle pikariisipuurosta tykkään. Teen sen puoliksi veteen ja nautin kevyen kiisselin kera. Karkkia en juurikaan syö, joskus jos on syönyt liian suuren aterian tekee mieli(!) suklaata. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta siksi koitan, etten syö vatsaani ihan täyteen.
Minulla on matka edessä n. kuukauden kuluttua. Haluaisin ennen sitä saada vähän ylimääräistä ois, mutta vaikka tiedän, kuinka se onnistuu niin en saa aikaiseksi muuttaa tapojani.
Kertokaa, kuinka saada alulle n. 5kilon painon pudotus. Ja kait se on ihan mahdollista pudottaa sen verran kuukaudessa..?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko tosiaan 56 cm pitkä ja painat 158 kg? Pyörimälläkö kuljet?
Juu...tätä tämä syksy teettää! En osaa enää yksinkertaistakaan asiaa kirjoittaa..
Eli laita numerot toisinpäin. Paino kyllä olikin kilon vähemmän (kävin aamulla vaa`alla ), eli 55kg..