Erosimme vajaa 5 vuotta sitten minun aloitteestani 20-vuotisesta avioliitosta. Tämä oli miehelle kova paikka vaikka ennusmerkkejä oli ollut paljon näkyvissä. Minulla ei ollut ketään toista vaan asiat muutoin vain ajautuivat siihen pisteeseen. Yritimme tosin kaikkea joten ei siinä nyt ihan ajauduttukaan.
Meillä ei ollut mitään varsinaista riitaa enkä sellaista halunnut joten yritin monin tavoin tulea ex-miestäni erosta. Lapsi asui alussa vuoroviikoin luonamme ja se toimi muutaman kuukauden kohtuullisen hyvin.
Mitä enemmän aikaa kului, sen enemmän laastarisuhteita miehellä alkoi olla. Ei siis mitään pitempiaikaista vaan kerran-kaksi juttuja. Nämä kaikki hän kertoi minulle, ilmeisesti hänellä ei ollut muita joille kertoa.
Välillä asiat olivat aivan solmussa näitten eri naisten kanssa ja lapsenhoitokin vuoroviikoin alkoi olla hankalaa...yritin siinäkin auttaa.
Vajaa vuosi eron jälkeen ex alkoi seurustella ja parin kuukauden päästä tuli kihlaus. Tässä vaiheessa lapsen tapaaminen alkoi jäädä enemmän ja enemmän. Ei ollut enää mahdollista pitää lasta koska uusi nainen ei tullut oikein juttuun hänen kanssaan. Näin exä sanoi ja lupasi yrittää.
Uudella naisella ilmeni sitten vakavia henkisiä ongelmia ja suhde alkoi pikkuhiljaa kariutua.
Lopullisesti se päättyi kun löytyi uusi jonka kanssa hän alkoi seurustella. Tämä nainen ei voinut sietää lastamme (silloin 10v)ja lapsi sen huomattuaan reagoi aika voimakkaasti. Oli mustasukkainen isästään semminkin kun yhteinen aika väheni vähenemistään. Yritin ehdottaa tapaamista jossa katsottaisiin tilannetta porukalla mutta se ei uudelle sopinut.
Lopulta mies muutti toiseen kaupunkiin ja siinä yhteydessä tehtiin lastenvalvojan luona tapaamissopimus. Se perinteinen joka toinen vkl ja 2 viikkoa kesällä yms.
Sopimus alkoi brakata hetimmiten...lopulta mies sanoi suoraan ettei hänellä ole mitään velvollisuutta ottaa lasta, hän ottaa kun heille sattuu sopimaan.Nämä sananmuodot minua ihmetyttivät koska kyllä isä aiemmin oli ihan omasta halustaan lapsen kanssa ollut.
Niinhän tässä sitten on käynyt että lapsi ei enää haluakaan mennnä isänsä luo kun väliä saattaa olla monta kuukautta ja suhde uuteen naiseen on huono. Tämä nainen sanoi suoraan ettei "tykkää" lapsesta.
Kerron tämän siksi kun tällä palstalla monet pohtivat mahdollista eroaan ja sen vaikutuksia.
Omalla kohdallani olin ex-miestä kohtaan todella ystävällinen koska halusin auttaa ja myös sitä että lapsen asema säilyisi hyvänä. En ikinä kommentoinut hänen naisiaan enkä pahaa sanaa sanonut.
Lopputulema on kuitenkin se että tämä nykyinen on haukkunut minut (ikinä tapaamatta ja puhumatta)yhteisille tutuille ja isä ei tapaa lastaan oikeastaan koskaan.
Minä en voi tätä ymmärtää, en tajua miten isä voi olla ilman lastaan ja miten nainen jolla itselläänkin on lapsia voi suhtautua näin.
Erot eivät ikinä ole helppoja ja ihan varmasti (ainakin minullla) oli liian ruuusuinen kuvitelma käytännön asioiden hoitumisesta, tarkoitan nyt lapsia. En olisi eron suhteen voinuut tehdä toisin enkä tiedä olisiko jäätävämpi suhtautuminen muuttanut mitään.En tiedä, en.
Meillä ei ollut mitään varsinaista riitaa enkä sellaista halunnut joten yritin monin tavoin tulea ex-miestäni erosta. Lapsi asui alussa vuoroviikoin luonamme ja se toimi muutaman kuukauden kohtuullisen hyvin.
Mitä enemmän aikaa kului, sen enemmän laastarisuhteita miehellä alkoi olla. Ei siis mitään pitempiaikaista vaan kerran-kaksi juttuja. Nämä kaikki hän kertoi minulle, ilmeisesti hänellä ei ollut muita joille kertoa.
Välillä asiat olivat aivan solmussa näitten eri naisten kanssa ja lapsenhoitokin vuoroviikoin alkoi olla hankalaa...yritin siinäkin auttaa.
Vajaa vuosi eron jälkeen ex alkoi seurustella ja parin kuukauden päästä tuli kihlaus. Tässä vaiheessa lapsen tapaaminen alkoi jäädä enemmän ja enemmän. Ei ollut enää mahdollista pitää lasta koska uusi nainen ei tullut oikein juttuun hänen kanssaan. Näin exä sanoi ja lupasi yrittää.
Uudella naisella ilmeni sitten vakavia henkisiä ongelmia ja suhde alkoi pikkuhiljaa kariutua.
Lopullisesti se päättyi kun löytyi uusi jonka kanssa hän alkoi seurustella. Tämä nainen ei voinut sietää lastamme (silloin 10v)ja lapsi sen huomattuaan reagoi aika voimakkaasti. Oli mustasukkainen isästään semminkin kun yhteinen aika väheni vähenemistään. Yritin ehdottaa tapaamista jossa katsottaisiin tilannetta porukalla mutta se ei uudelle sopinut.
Lopulta mies muutti toiseen kaupunkiin ja siinä yhteydessä tehtiin lastenvalvojan luona tapaamissopimus. Se perinteinen joka toinen vkl ja 2 viikkoa kesällä yms.
Sopimus alkoi brakata hetimmiten...lopulta mies sanoi suoraan ettei hänellä ole mitään velvollisuutta ottaa lasta, hän ottaa kun heille sattuu sopimaan.Nämä sananmuodot minua ihmetyttivät koska kyllä isä aiemmin oli ihan omasta halustaan lapsen kanssa ollut.
Niinhän tässä sitten on käynyt että lapsi ei enää haluakaan mennnä isänsä luo kun väliä saattaa olla monta kuukautta ja suhde uuteen naiseen on huono. Tämä nainen sanoi suoraan ettei "tykkää" lapsesta.
Kerron tämän siksi kun tällä palstalla monet pohtivat mahdollista eroaan ja sen vaikutuksia.
Omalla kohdallani olin ex-miestä kohtaan todella ystävällinen koska halusin auttaa ja myös sitä että lapsen asema säilyisi hyvänä. En ikinä kommentoinut hänen naisiaan enkä pahaa sanaa sanonut.
Lopputulema on kuitenkin se että tämä nykyinen on haukkunut minut (ikinä tapaamatta ja puhumatta)yhteisille tutuille ja isä ei tapaa lastaan oikeastaan koskaan.
Minä en voi tätä ymmärtää, en tajua miten isä voi olla ilman lastaan ja miten nainen jolla itselläänkin on lapsia voi suhtautua näin.
Erot eivät ikinä ole helppoja ja ihan varmasti (ainakin minullla) oli liian ruuusuinen kuvitelma käytännön asioiden hoitumisesta, tarkoitan nyt lapsia. En olisi eron suhteen voinuut tehdä toisin enkä tiedä olisiko jäätävämpi suhtautuminen muuttanut mitään.En tiedä, en.
Vastaukset 57
Vanhimmat
mitäs erosit. Pitääkö elämän sujua niin kuin olet sen ajatellut, jos eroaa niin yhteisille asioille esim: lapset voi käydä noin, kun tulee uusia kasvoja kuvioihin!!!!2/3 erotapauksista on naisten alkuun laittamia, vastuuta hyvät ladyt!!!!
josta yritän pitää kirjaimellisesti kiinni,koska lapsille hyvä nähdä äitiäänki.nytkö ex-vaimolla uusi,niin ongelmia on ruvennut ilmaantumaan,pahiten sieppaa,että pannaan nuorempi lapsista(6v)soittaan,että ottasinko heidät,kun hankala on lapselta kieltääkkään.
Vai vielä vastuuta peräänkuulutetaan naiselta joka on hoitanut asiat mallikelpoisesti, törkeää!
Oletteko te hyvät miehet niin tollikoita että oikeasti jätätte lapset "kun uusia kasvoja tulee kuvioihin". Voi jeesus miten lapsellista!!
Sitäpaitsi luuletko miesten olevan niihin naistenkaan alkuun laittamiin eroihin syyttömiä??? Miettisit vähän mitä tänne kirjoittelet!
kun se minun ex-vaimo lähti elämään sitä omaa ainoaa elämäänsä,niin hänen itsensä sanomana olisi jättänyt lapset aivan minun huolettavaksi,mutta ei kehdannut,lähinnä omien sukulaisten vuoksi.tuossa edellä kirjoitin,että meillä on viikko/viikko systeemi,jossa siinäkin tahtoo olla ongelmia.täällä joku mainitsi sanan uusioteini,joka hyvin kuvastaa ex:n nykyistä mielen tilaa.
Miksi niin monet työntää oman kurjuutensa exän syyksi? Marmatetaan piävästä, viikosta, vuodesta toiseen kuinka ex teki sitä ja tätä jätti tekemättä sitä ja tätä ja on niin itsekäs ja paha ja kaikkea.
Ei ole kenenkään toisen syy, että et kestä jättämistä. Jos se eksä on niinkin paska että siitä viitsii marista jossain keskustelupalstoilla, niin olisko aika katsoa peiliin mikän sinussa on vika kun elämäsi pyörii yhden paskan ympärillä.
Aivan varmasti naisetkin osaa, en sitä kiellä.
Miksi ihmiset sitten käyttäytyvät näin teinimäisesti, mikä kumma on se syy?
Tylsistyminen. Lääkkeeksi halutaan seikkailua, että elämässä jotain jännää tapahtuisi. Harva kuitenkin ymmärtää mihin ryhtyy...
"Tylsistyminen. Lääkkeeksi halutaan seikkailua, että elämässä jotain jännää tapahtuisi. Harva kuitenkin ymmärtää mihin ryhtyy... "
Tuohon ryhtymiskohteisiin voisi liittää myös avioliiton. Se tuntuu olevan joskus suurempi virhe kuin avioliiton aikana tehty syrjähyppy.
Niin luulenpa että akoille tulee ....siinä 40kympin korvilla ikäkriisi, laitetaan omaelämä uusix, nooh siinä menee kyllä exmiehen ja lastenkin elämä uusix. Eläis akat vaan tyytyväisinä ja olis onnellisia mitä on, jos ei ole asiat ihan persiillään. Te ja teidän yx elämä, samperin prinsessat.....vastuuta!!
Oletko miettinyt, että nelikymppisellä lapset alkavat olla jo usein siinä iässä, että ei tarvitse emon kokoajan paapoa, ero ei todellakaan ole vastuun pakoilua, vaan uudenlaisen vastuun ottamista.
Kun lapset kasvavat voi joku rohkaistua VIHDOINKIN irrottautumaan epätyydyttävästä olotilasta, eikä siinä lapsia hylätä...no nuoriahan ne yleensä tuossa vaiheessa jo ovat ja heille oma arvomaailmansa tullut sekä suhteet vanhempiin luotu.
Joka haluaa vain tyytyä tyytyköön, minä ainakin haluan elää...onnellisena ja myös nähdä miten lapseni ovat onnellisia erosta huolimatta!!
Tämä on kyllä naurettavaa...toiset pitävät eronneita säälittävinä reppanoina ja hylkijöinä ja toiset taas omaan napaansa tuijottavina prinsessoina...ehkä joukossa on myös vastuunsa kantavia selviytyjiä, jotka eivät vain tyydy alistumaan.
tunnu olevan mitenkäänpäin oikein ryhdytty....
säälittää vaan lasten puolesta.
tainnut lukea saman tutkimuksen kuin minäkin. Siinä myös todettiin eroon johtaneet syyt, jotka jäivät sinulta mainitsematta. Ensimmäisenä komeili miehen uskottomuus ja toisena väkivalta, kolmantena taisi olla alkoholismi.Pitäisikö sellaista kestää? Kestäisitkö sinä? Kysyn tätä siksi, kun tämän tilaston otit esiin ja peräänkuulutit naisten vastuuta.Eikö tuollaisiin asioihin syyllistyvällä ihmisellä ole lainkaan vastuuta omasta käytöksestä? On sitten mies tai nainen!! Eikö noin toimiva ihminen juuri halua eroa, mutta ei uskalla itse sitä tehdä?
Voi mikä pieni täydellisyys oletkaan. Omasta mielestäsi. Ja miten pahoja muut ihmiset ovat. Mielestäsi.
Sinä et muita ihmisiä ymmärrä, et edes halua. Olet sisimmässäsi tyytyväinen jos lapsesi ei halua enää isäänsä tavata. Näin saat kostosi. Sinä halusit eron... mutta miksi. Olit pettynyt mieheen tai jotain.
Etkö ymmärrä, lapsi kuvastaa sinua isällään. Lapsi on valitettavasti aina enemmän äitinsä peilikuva kuin isänsä. Onko sinulla edes tietoa miten lapsi on isänsä luona käyttäytynyt, mitä isälleen sanonut jne? Et varmaankaan tiedä. Jos lapsi on isälleen tehnyt selväksi ettei halua olla hänen kanssaan, tai jopa jatkuvasti haukkunut ja vähätellyt isäänsä, ehkäpä ajattelemattomuuttaan ja ymmärtämättömyyttään, niin miksi isä "haluaisi" enää lasta luokseen? Ensin vaimo heittää pihalle ja sitten lapsikin vihaa. Kyllä ihmisellä on oikeus olla myös haluttu ja rakastettu, eikä jatkuvasti vain kuulla olevansa huono. Sellaista seuraa sietää välttää ja olla vaikka ennemmin yksikseen.
Sinä et tiedä, enkä tiedä minäkään. Kaikki on pelkkää arvailua, mutta älä tuomitse ketään pelkkien arvailujesi ja muka-tietämyksesi perusteeella.
Mitä kummaa???Minäkö itsekäs? Kuvasin hyvin selvästi että tuin kaikin tavoin ex-miestä eron jälkeen. Olinko siis itsekäs silloin, olisiko pitänyt mieluimmin sanoa että mene psykologille?
Minä olen kaikkea muuta kuin täydellinen mutta siitä en suostu ottamaan syytä että minulla olisi jotain tekemistä sen kanssa että isä ei halua/voi/mikä liekään syy tavata lastaan. Lapsi on lojaali molemmille vanhemmilleen eikä meidän tapauksessa varmasti ole "haukkunut tai vähätellyt isäänsä". Kyse on isäänsä kaipaavasta lapsesta.
Sitävastoin tämä nykyinen nainen on ihan suoraan sanonut ettei tykkää lapsesta. Siinä ei ole arvailua vaan tämä on fakta jonka isä on varmistanut.
Minä en halua kostoa, miksi ihmeessä haluaisin? Minun elämäni on hyvässä mallissa ja samaa olen aina toivonut ex-miehelle. Se mikä tässä huolestuttaa on lapsi ja lapsen isänpuutos.
Sitäpaitsi: vaimo ei heittänyt pihalle. Asioista keskusteltiin ja yritettiin eikä kumpikaan tietenkään ole eroon yksin syyllinen eikä myöskään syytön. Miestä en takaisin ole koskaan halunnut mutta lapsi ansaitsisi isänsä.
olisit saattanut omaan kämppäänsä elettyään ensin kasvatuksessasi ja hellässä huomassasi. Äidinvaisto käyttäytyy juuri niin, kun edessä on se hetki, kun lapsi muuttaa omaan kotiin. Olisiko se syynä siihen, että keskustelit (nalkutit) miehesi mielenkiinnon loppuun. Tästä todisteena, kun et enää miestäsi kaipaa. Tunnet siis, että lapsesi (miehesi) sai jo kasvatuksensa ja siis hänen on pärjättävä nyt sitten omilla eväillään. (Logiikkaa on monenlaista).
Nyt oli kyllä niin erikoinen logiikka että vaatii lisäselvitystä: siis eikö saisi eron jälkeen keskustella? Eikö saisi tarkoittaa toisellekin hyvää? Onko keskustelu nalkutusta?
Pitäisikö minun eroa halunneen kaivata ex-miestäni?
Montakohan kertaa se pitää sanoa että se mikä minua ihmetyttää on se kun isä ei tapaa lastaan vaikka me erottiin ihan sopuisasti. Psykologisoipa sinäkin sen isän päätä välillä!
halunnut tajuta miksi pitäisi yrittää asua ilmapiirissä missä hän ei ajatuksineen kelpaa, joten hänellä taisi elintila loppua.
Yleensä se osapuoli joka yrittää sanella ehdot toisen elämiselle on se osapuoli joka kärsii enemmän. Kun eroaa, pitää sitten myös erota. Vapaus on koittanut ja se tarkoittaa ettet oikeastaan voi kuin ehdottaa. Mikään sopimus ei takaa, että toinen myös noudattaa sitä. Kun tunteet palaa, ne palaa.
Niinpä miehesi on nyt toisen oma. Miehesi ei pärjännyt elämisen ehtojen suhteen sinullekaan niin miten hän nyt sitten pärjäisi tämän uuden kanssa? Lapsesi on nyt tilanteessa missä hän on menettänyt isänsä ainakin kasvatuksellisesti. Sitäpaitsi ei sillä ole merkitystä kuka ihmistä loukkaa. Se sattuu kuitenkin. Ei kukaan halua tulla loukatuksi.
Voisikohan olla niin, että sinä et osaa kirjoittaa niin että se ymmärrettäisi... taikka et itse osaa tai et halua lukea?
Oliko aloituksessaasi edes järkeä kun et kestä kritiikkiä?
Kun miehen mitta vaisesta tulee täyteen, ei mies kestä pihahdustakaan naisen suusta. Kaikki on nalkutusta.
Miksi naisen on sitten väkisin päästeltävä ääniä jos mies on tehnyt selväksi ettei halua kuunnella naista? Jos olet halunnut miehestä eroon, voisit kunnioittaa miehen yksityisyyttä sen verran ettet enää nalkuta, vaan annat miehelle tilaa elää ilman sinua. Kyllä hän lähestyy sinua jos alkaa kokea että ilmapiiri on parantunut ja on tarvetta keskustella.
Jatka elämääsi ilman sitä miestä. Kyllä hän pärjää, aikuinen mies. Jos ei pärjää se on kaiketi hänen ongelmansa eikä enää sinun.
sellaiset asenteet, että en ihmettele miksei kanssasi mikään asia etene.
Hyvä Mama Sariella,
mielestäni kestän kritiikkiä kohtuullisen hyvin. odotan kuitenkin kritisoijalta perehtymistä asiaan sekä perusteluja.
Toki voi olla niin etten osaa kirjoittaa mitä tarkoitan. Tiettyjä kommentteja lukiessani vaan huomioin sen ettei alkuperäistä tekstiäni oikeasti ole luettu vaan on tartuttu vain joihinkin sanoihin, saatu niistä tunnereaktio ja vastattu siihen omaan tunnereaktioon.
Onko aloituksessani järkeä? Jaa-a, siihen on vaikea vastata. Ainakin kerroin omakohtaisia kokemuksia rehellisesti jos vaikka jollekin eroa suunnittelevalle tulisi mieleen miettiä asiaa siltäkin kannalta.
Mitä tulee ex-miehen kanssa keskusteluun johon tuossa jossain viestissäsi viittasit niin enhän se ollut minä joka tarjoutui puhumaan vaan olin saatavilla kun toinen halusi puhua. Ja sitten sekin on nalkutusta? Niin tai näin niin aina väärinpäin.
Edelleenkin sanon että A) minä halusin erota B) en ole halunnut enkä halua miestä takaisin C) sivistyneet ihmiset voisivat olla sen verran väleissä että lapsen asiat hoidettaisiin yhdessä D) on outoa jos mies ei halua tavata lastaan. Se on perin kummallista.
Ja perusteet väitteellesi ovat...?
Miks niin harvat naiset ymmärtää tän ?
Naiset LUULEE ett miehen tarvittee keskustella, koska naisen tarvittee.
Mies ei halua puhetta vaan tekoja.
Kun nainen on aikansa puhunut sen ääni alkaa sillä tavalla särisemään korvissa ettei vaan jaksa. Niinkun sirkkeliä päivät pitkät kuuntelisit.
Sitä sietää jos nainen käyttäytyy sopivasti. Elää siinä miehen kanssa. Mutt kun nainen ei sitten siihen suostu. Nainen tekee ihan vääriä asioita ja selittää perusteeksi että mies muka sitä tahtoo. Tai siksi kun mies ei tee ja "jonkunhan nää on tehtävä". Hakee sillä hyväksyntää.
Nainen ei tajua ett ei mies hyväksy naista siksi kun se uhrautuu miehen puolesta.
Mies hyväksyy naisen siksi kun nainen hyväksyy miehen, tykkää siitä, on hellittävän ja hellii itse. Kuuntelee, ymmärtää.
Sitt kun ollaan sillä tasolla että nainen vaan hokee miehelle "sä et ymmärrä" pitäisi naisen ymmärtää itse että avioliitto on ohi, ja yhteiselämä, ja kaveruuskin. Nainen kuitenki takertuu mieheen, roikkuu vielä vaikka on erottu.
Mies tahtoo jatkaa elämää, unohtaa naisen, mutt nainen ei anna.
Tämä metropåliksen oli kait jotenkin yleisenlainen kommentti mutta varmistanpa silti jos se vaikka olisi mulle tarkoitettu.
On tullut jonkun kerran todettua että se oli MIES joka halusi puhua ja roikkuakin jos sitä termiä haluaa käyttää. Olisiko mun siis eron jälkeen pitänyt kylmästi sanoa että mene muualle puhumaan? Onko siinä jotain pahaa jos yrittää olla väleissä?
Älä sinä välitä.
Olet tavalline nainne. Eikö se riitä ?
Hmm. Ehkä se ei riitä. Et muuten täällä voivottelis tilannetta.
Kannattaako tuota jauheskella - edes. Mennyt on mennyttä. Miehes ei halua sitä muistella ei nähtävästi ainakaan sun kanssa, niin miksipä et sinäkin siirtyisi elämässä eteenpäin.
Kaikille asioille ei löydy ratkaisua tai vastausta vaikka kuinka haluaisi. Väkisin viäntämällä saa aikaan vaan riitaa. Sitä paitsi kukaan lukija ei sinua tunne eikä kukaan pysty kymmenessäkään kirjoituksessa kertomaan itsestään ja elämästään juuri mitään - sinäkään. Vain omat puolensa.
Miehen kannan puuttuessa luonnollisesti herää kyseenalaistaminen suhteen kaksipuolisuudesta, että miehelläkin on näkymyksensä asiassa. Ymmärräthän ? Ja monella on kokemusta siitä kun mies on työnnetty syrjään ja nainen vaan on oikeassa. Siksi sellainen itsensä myönteisesti esiin tyrkyttäminen ei aina uppoa.
Mutta. Muuta en voi neuvoa kuin mieti mikä elässä on mielekästä.
Tuota noin, tämähän on keskustelupalsta ja uskon tällä aiheella olevan laajempaakin kiinnostusta.
Avasin keskustelun avioeropalstalla just siksi että ne monet jotka eroa viritttelevät mielessään tulisivat ajatelleeksi etteivät ne asiat eron jälkeen ehkä suju ihan niinkuin luulee.
Pointtini on tämä lapsen tapaamisjuttu vaikka taustoitinkin tilannettani laajemmalti.
En lainkaan katso tätä valittamiseksi vaan kerronpa vaan omia kokemuksiani. Meillä on asiat hyvon, se vain harmittaa että isä katosi lapsen elämästä. Ehkäpä sinä viisaana miehenä voit valaista miten sellainen on mahdollista.
Minäkin erehdyin vastaamaan, kun näköjään kommentoijille vaan itse pottuilet. Älä siis vaivaudu kommentoimaan kuirjoituksiani, koska kuitenkaan en osaa oikein nähdä tilannettanne. Hyvää jatkoa.
En ole pottuillut kenellekään, pyydän anteeksi jos jotain sanontaani sellaiseksi on luultu.
Koska tämä on keskustelupalsta, olen halunnut keskustella. Minusta on vain kiva jos asioita perustellaan ja moni on niin tehnytkin, kiitos siitä.
Mitäs sitten jos haluaa säilyttää ylpeytensä rippeet minä-keskeisyydellä. Antaa niitten vaan kirjuuttaa, purkaa mieltään, lisätään vettä myllyyn vaan.
Mitä olen ymmmärtänyt, jos ero ei ole riitainen, ollaan useinkin hyvää pataa keskenään kunnes toiselle tulee uusi kumppani. Sulla näyttää olevan taipumuksia mennä vähän pitemmälle kuin "olla hyvää pataa" kun olet alussa noinkin paljon exää jeesannut. Niinkuin olet huomannut, ei olisi kannattanut kuvitella saavasi siitä jotain ns. palkkaa. Mies otti sen mitä tarvitsi ja nyt sen antaa joku toinen. Tämmöistä tää on.
Luepa vaikka tuota uusperhe-palstaa niin näet kuinka kammotuksia sekä nyksät että eksät ovat.
Mä olen itse pohtinut kans tätä teemaa siitä vinkkelistä mitä käy kun mies on luuseri ja nyksänainen narsisti. Eipä silloin just lapsia mietitä.
Mä inhoan yleistyksiä ja pitääkin muistaa että on kaikenlaisia luusereita molemmissa sukupuolissa ja elämänvaiheissa.
Lienee parasta että vain elät lapsesi kanssa hyvää elämääsi eteenpäin ja annat olla. Ehkä asiat isän ja lapsen kesken joskus vaikka lutviutuvat, ihan ilman sinuakin :)
Älä välitä ilkeämielisistä kommenteista, olet toiminut ja varmasti toimit vastaisuudessakin kuten hyvän äidin kuuluu.
Lapsen isällä oli ehkä alkuun hirveä pelko yksin jäämisestä ja siksi lasta pidettiin vastuullisemmin, kun hän sitten on tottunut elämään uudessa kuviossa ei enää vanhat velvollisuudet kiinnosta varsinkaan, jos päätä väännetään kokoajan toiseen suuntaan. Kaikkia ei voi ain amiellyttää, mutta silti pitäisi kuunnella sisintään ratkaisuissa mitä tekee.
Omalla exälläkin oli ihan sama...laastareita, laastareita...kaikenlaista naispyöritystä, jonka jaloissa lapsi välillä jäi yksin kotiin, kun ei "mahtunut" heidän ohjelmaansa (sain näistä kuulla vasta jälkikäteen). Lapsen (13v) oli kuulemma hyvä oppia itsenäisyyttä, ainakin silloin, kun exän mieli paloi uuden luo. Itsekeskeistä ja ajattelematonta, mutta valitettavasti katselin liikaakin sormien läpi moista touhua yrittäen ymmärtää toisenpalavaa halua hankkia joku uusi.
Varmasti sinulla on aika vaikea tilanne, koska et halua lapsen ja isän välien kokonaan tulehtuvan, mutta toisaalta taas inhottavaa väkisin viedä hänet ei-toivottuna exäsi luo. Toisaalta taas olisihan sinulla oikeus myöskin siihen "omaan aikaan", sekin on tärkeää.
En kyllä lakkaa ihmettelemästä ihmisiä, koska itselläni ei ole ollut nuorison kanssa koskaan senkummempia ongelmia olivatpa ne sitten omia tai vieraita.
Ehkä jotkut pitävät toisen lapsia kilpailijoina, mikä on aika sairasta. Lapsiin tutustuminen avoimesti ja ottaminen heidän mukaan tekemisiin omaakaan aikaa unohtamatta on ainakin minulle ollut palkitsevaa.
Aivan. Ihmettely on ehkä päällimmäisin tunne: miten isä voi hylätä lapsensa varsinkaan kun ei ole mitään riitatilannetta.
Eihän minulla tai lapsella ole mitään hätää, meidän elämä rullaa mallikkaasti. Ei se siitä huolimatta poista tuota kummastusta elämän asioista.
Tämän aloitukseni perimmäinen syy nimenomaan avioero-palstalle kirjoitettuna oli tuoda esiin se etteivät ne asiat aina suju eron jälkeen niinkuin sitä suunnitellessa kuvittelee. Ainakin minä luulin sinisilmäisesti että isä kantaisi osavastuunsa lapsestaan koska oli siihenkin asti ns. hyvä isä.
Niin ja mitä tulee tuohon mainitsemaasi "omaan aikaan". Ei sellaista voisi kuvitellakaan sanovansa ääneen, äitikö muka tarvitsisi omaa aikaa, huono äitihän sellainen on.
"oma aika" on todellakin joillekkin oikea kirosana, mutta itse voin sanoa olevani hyvä äiti, en parempi kuin muut ,mutta hyvä, vaikka osaan nauttia myös niistä hetkistä, jolloin ei lapset luonani ole.
Lapset on laina sanotaan ja heistä pitää osata myös luopua, kun sen hetki tulee.
Ehkä sinäkin olet niitä ihmisiä, jotka haluavat, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla jaksaessasi kuunnella exäsi vuodatuksia. Ehkä myös koit syyllisyyttä jättävänä osapuolena. Ehkä hän osasi sopivasti tätä tilannetta myös hyödyntää.
Uusien kumppanaiden pitäisi lähteä aina liikkeelle sillä ymmärtämyksellä ja ajatuksella, että myös toisella on ollut elettyä elämää ja hyväksyä se. On niin helppo teoriassa sanoa miten pitäisi olla, mutta me ihmiset olemme niin erilaisia. Joskus on vain niin, että yrittää ymmärtää asioita vaikkei niitä hyväksyä tarvitse, kuitenkin yrittäen toimia itse mahdollisimman hyvin ja oikein.
En oikeastaan vieläkään näe mitään pahaa siinä että kuuntelin exmiestä eron jälkeen. En yleensäkään ole mikään riidanhaastaja vaan pyrin rauhanomaisiin ratkaisuihin. Olet varmasti oikeassa myös siinä että ehkäpä huonolla omallatunnolla oli vaikutuksensa. Minä kuitenkin tein sen lopullisen lähtöpäätöksen kaiken yrittämisen jälkeen.
Erostamme on jo kauan ja varsinaista riitaahan meillä ei koskaan ollutkaan. Meillä olisi kaikki ainekset olla asiallisissa väleissä ja hänellä tilaisuus olla lapsensa kanssa.
Näin ei nyt vain ole ja siihen tässä on tyydyttävä.
Olen itsekin seurustellut miehen kanssa jolla oli lapsia ja olisin kyllä suuresti ihmetellyt jos ei hän olisi lapsiaan tavannut. Itseasiassa en voisi ollakaan sellaisen miehen kanssa. Meillä aikuisilla on entinen elämä ja se on muistettava paitsi itse niin niiden uusien kumppaneidenkin. Helpommin näköjään sanottu kuin tehty...
voi sietää mieheni ex-avoketta.
Hän on ollut todellinen häirikkö elämässämme koko yhdessäolomme ajan(3vuotta).
Itse miehestä aikoinaan erosi,toisen takia..ja nyt kun tuli TAAS sille naiselle ero, alkoi häneltä jälleen se "tuen etsiminen" mieheltäni.
Ja kyllä,raivostuttaa.
Ehti se nainen tempasta entisen suhteensa aikana toisen lapsenkin,joten eiköhän sitä tukea pitäis jostain muualta hakea kun meidän perheestämme. ;)
Lisäksi kun tuo etälapsi nykyisin tulee,roikkuu hän isänsä puntissa joka ikinen sekunti,ja takana päin irvistelee minulle rumasti(lapsi vajaat 5v),ja lällättelee.
On siis aivan outoa käytöstä,tainnut olla liian paljon muutoksia tuon lapsen elämässä joten alkaa tunne-elämäkin järkkymään.
En ymmärrä miksi pitää HETI uuden suhteen kanssa tehdä lapsia?Miksei ensin katsoisi mihin se suhde on menossa,ja keskittyisi niihin jo olemassaoleviin lapsiin..ja JOS suhde kestäisi,ja haluaisi myöhemmin lapsia..tekisi sitten vasta niitä.
Liian paljon joutuu pieni lapsi kärsimään oman äitinsä teoista!
Ilmeisesti asiat tuppaavat usein isän puolelta menemään tuohon suuntaan silloin kun kuvioihin astuu uusi kumppani. Omasta erostani on kohta neljä vuotta ja lapseni ovat aikuisia, yhdellä on jo oma perhe, mutta loma-aikoina ja välillä viikonloppuina opiskeleva nuoriso käy kotona. Meillä exäni jäi vanhaan kotiimme ja minä muutin muualle. Exällä oli uusi nainen kuvioissa alusta alkaen, vaikka tämän naisen oma avioero ei vielä siihen aikaan ollut selvä. Aluksi nuoriso yöpyi vanhassa kodissaan ja kävi minulla kylässä. Päätin, että en mitenkään puutu heidän menemisiinsä ja olemisiinsa, vaan saavat olla siellä, missä haluavat. Ehdotin exälleni, että voisimme sopia jotenkin siitä, että jompi kumpi olisi aina kotipaikkakunnalla silloin kun nuoriso tulee käymään. Oli kuulema hyvä ajatus, mutta ei käytännössä toteutunut kertaakaan. Exäni vietti viikonloppunsa muualla tai uusi nainen oli hänen luonaan, joten vähitellen nuoriso siirtyi majailemaan minun kotiini.
Isän ja lasten suhde ei koskaan ole ollut kovin läheinen, mutta nykyään kontaktit taitavat olla aika vähäiset. Joulut, pääsisäiset ja muut juhlapyhät nuoriso viettää minun luonani. Näin vaan ovat asiat menneet. Minustakin tuntuu surulliselta exäni ja lastenpuolesta. Olen itse menettänyt isäni varhain ja olisin kovasti toivonut, että aikuisilla lapsilla ja isällään olisi läheinen suhde. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.
Eron jälkeen on vaan hyväksyttävä se, että kaikki asiat eivät mene siten kuin on haaveillut. Entisessä perheessä voi tapahtua paljon asioita, joita ei ikipäivänä olisi voinut kuvitella tapahtuvat, mutta siihen on vain sopeuduttava. Minun exäni menee tänä kesänä naimisiin. Kirkkohäät tulossa ja exän ja minun avioeroon liittyvät asiat kokonaan käsittelemättä, käsittelemättä ne taitavat jäädäkin ja senkin asiankanssa on vaan elettävä. Lapset vastustavat eikä tytär edes suostu menemään häihin. Pahalta tuntuu minustakin, mutta tosiasiat on vaan hyväksyttävä ja pyrittävä keskittymään omaan elämään. Jokainen aikuinen ihminen vastaa itse valinnoistaan ja on valmis myös kantamaan valintojensa seuraukset.
Minä hain aikanaan avioeroa, koska en kesänyt enää sitä, että silloinen mieheni halusi avoimesti seurustella toisen naisen kanssa. Ensimmäisen tapauksen annoin anteeksi, mutta en enää toista. Olisin tietysti voinut jäädä siihen avioliittoon... Eron hakemisesta olen kuitenkin tyytyväinen. Useimmat asiat elämässäni ovat nyt paremmin kuin ennen. Kun jotain uutta saa, niin entisestä on luovuttava. Jonkinlaista haavaa/arpea pitkästä, eroon päättyneestä avioliitosta kannan aina mukanani.
Niinpä niin, emme tosiaan ole ainoita joilla on tämä samankaltainen tarina.
Eteenpäin mennään ja kaikki hyvin, kylläpä se lapsikin varmaan hyvin pärjää ilman isää. Vaikka minua asia harmittaakin.
Lapsi ei ikinä puhu isästään enkä minäkään sitä puheeksi ota...luulen kyllä että hän asiaa miettii ja mitä enemmän murkkuikä tulee, sen enemmän tuollaiset asiat pohdituttaa. Mutta uskon että pärjätään.
Ymmärräthän, että se nainen on kuullut vain miehen kertomuksen asiasta. Jos nainen rakastaa miestä ja välittää hänestä, nainen tietenkin luottaa hänen kertomiinsa. Siksi nainen on muokannut mielipiteensä sinusta pääosin miehen puheiden pohjalta. Satutko tietämään mitä kaikkea mies on sinusta ja teistä, teidän suhteestanne kertonut? Välitätkö edes? Pitäisikö välittää? Jos miestä on eronne sattunut hän reagoi siihen tavallaan, kuten me kaikki. Sille asialle sinä et voi mitään, eikä kukaan. Vain kukin voi omia asenteitaan muuttaa, mutta jos tunteet hallitsevat liikaa se voi olla vaikeaa. Olisko kuitenkin parempi, että lapsi tapaa isää isän ja lapsen ehdoilla, ei siis sinun. Ehkä se isä huomaa ettet puutu tilanteeseen ja lähestyy lasta uudelleen. Ja siten kun lapsi ei ole sinun ja miehen avioliiton symboli, ehkä se nainenkin alkaa nähdä lapsen erillisenä ihmisenä. Ehkä ei, mutta siihenkään sinä et voi vaikuttaa.
Olen ottanut selvää että lasten tapaamisesta sovitaan kirjallisesti ja se tehdään sos.virastossa. Meillä on kolme lasta jotka olettaisin jäävän asumaan kanssani ja isä voisi tavata niitä normaalisti kahden viikon välein mikä nyt tapana on.
Eikö se ole niin että kun tehdään tapaamissopimus niin sen mukaan eletään? Etkö sinä tehnyt sopimusta entisen miehesi kanssa?
Meillä vaimo mietiskellyt eroa jo pidemmänaikaa varmaan jotain 2 vuotta ja suunnitellut mielessään varmaan asiat juuri noin kun kirjoitat , mutta minä isänä ( ja tarkoitan nimenomaan perhekeskeisenä isänä) ilmoitinkin että voinhan minäkin ottaa mieluusti vastaan tuon lähivanhemman roolin ihan jo siitäkin syystä että minulla työrytmi ja kaikki sopivat paremmin lasten arkirytmiin. Kauhea poruhan siitä tuli kun tämän ehdotin ja tosiaan mullahan ei todellakaan ole mitään tuota sos.virastossa tehtävää tapaamissopimustakaan vastaan ole koska siellähän nimenomaan selvitetään nuo soveltuvuus näkökulmat lastenhoidon kannalta. No tästä päästiin siihen että vaimoni ehdottelee mulle jotain "kulissi liiton" jatkamista johon en tietenkään voi suostua. Mutta kaikki selviää kyllä aikanaan.
mikä hillitsee vaimoasi.hän on varmasti ottanut selvää mitä saisi yhteiskunnan tukena ja elatusmaksuina,kyllä minunki ex-vaimo on nyt katkera kun tappelin lähihuoltajuuden joka oli meidän tilanteessa lasten kannalta paras ratkaisu.
sitä minäkin luulin , että kun sopimus tehdään... niin sillä selvä.Sopimuksessa lähdetään lapsen oikeudesta tavata etä vanhempaa, mutta etä vanhemmalla ei ole velvoitetta tavata lastaan.häntä ei siis voi pakottaa tapaamaan lastaan.
sillä joka on lähi vanhempi on velvoite antaa lapsen tavata etää.
Jos hankaloitaa tapaamisia voi joutua raastupaan.
Tiedän erään jolla oli aito ja todellinen syy(lapsen toistuva pahoinpitely)yrittää estää tapaamisia ja monien uhkasakkojen jälkeen, sekä lääkärin lausuntojen jälkeen sai tapaamiset valvotuiksi.Tästä tapauksesta on jo vuosia. Onhan niitäkin hölmöjä, jotka koittavat tehdä kiusaa etälle ja tekevät kaikkensa, jotta tapaamiset eivät onnistuisi.lapsi siinä suurimman hinnan maksaa... eikä varmasti ole syyllinen aikuisten eroon ja myös omaan eroonsa etästä!Kysymyksessä on siis myös lapsen ero kaikkine surutöineen. me aikuiset löydämme laastari suhteen jne mutta lapsella ei ole sellaista mahdollisuutta.
erossa lapsi jäi minulle ja sitouduin (virkailijan mielestä) reiluihin tapaamisoikeuksiin. Unohtui vain kirjata kenelle tapaamiset pitäisi ilmoittaa, kun itsestään selvää (pienen lapsen kohdalla) on että lähivanhemmalle.On siinä millä varoitus ajalla tapaaminen tulisi ilmoittaa( mulla vuorotyö) ja jopa ukaasi, jos ei siihen mennessä ilmoitusta ole tullut, niin tapaaminen peruuntuu.Nyt siis etä sopii tapaamiset ala-aste ikäisen kanssa ja peruu sekä muuttelee niitä kuinka tykkää, enkä ole aina perumisista /muutoksista tietoinen.Voin kyllä ottaa lapselta luurin pois ja jopa kieltää tapaamiset... mutta kuka siitä kärsii? etä vai lapsi? lisäksi hän kiristää lapsen kautta elatus maksuja pienemmäksi, jos pitää kesällä sen sopimuksessa mainitun kaksi viikkoa.siihen en ole sentään suostunut!Joten mieti tarkkaan mitä paperiin laitat, äläkä usko, että asiat välttämättä menee niin miten ajattelet.
Jos ihminen haluaa olla ilkeä niin se on.On sitte kyseessä mies tai nainen!ja kaiken maksaa kuitenkin se syytön eli lapsi.
Ihmetellä täytyy tota sunkin vaimosi katkeruutta eihän tässä isän lähivanhemmuudessa ole kyse muusta kuin tasa-arvosta ,jos miehessä ei mitään vikaa ole ja muutenkin on kaikinpuolin kykenevä hoitamaan lapsensa niin tottakai kannattaa hakea lähivanhemmuutta. Eikös ne naiset muutenkin nykyään vaadi kaikessa sitä tasa-arvoa.Mun tapauksessa raha ei ratkaise ainakaan omalta osaltani mitään , tulot riittävät vaikka emäntä ei maksais lutin latia ja työkin on viellä ihan normaalia päivätyötä ei siis mitään uraohjuksen 24 h työtä.
Juuri tämmöinen iso epäkohta on Suomessa: etä saa rikkoa sopimuksen mennen tullen mutta lähi saa rikkomisesta seuraamuksia.
Se on tietysti totta että jos ihminen haluaa olla tyhmä ja ilkeä, se on sitä vaikka sopimukset olisi mitä.
Kannattaa teidän eroa suunnittelevien muistaa etteii ne tapaamisasiat todellakaan mene niinkuin luulette!
On hienoa nähdä otoksia isistä jotka oikeasti haluavat lapsen huoltajuuden. Sitä en kuitenkaan usko että se äiti olisi katkera huoltajuuden menetyksestä raha-asioiden takia vaan siksi ettei saanut lapsia itselleen.
Se on varmasti juuri näin ja samahan tietty koskee myös miehiä ihan yhtä katkeriahan hekin ovat lastensa "menetyksestä", kysymyshän minun mielestäni onkin että se osapuoli joka tavallaan "menettää" (jos nyt näin voisi edes sanoa)ymmärtäisi myös sen että jos on hakeutunut sellaiseen elämän tilanteeseen ettei pysty mitenkään normaalitoimin hoitamaan lapsiaan pystyisi nielemään sen katkeruutensa ja hyväksymään sen että onkin etävanhempana. Tämä keskusteluhan täällä nimenomaan koskee katkeria etäisiä , vaikea ottaa kantaa miksi etäisä ei halua edes tavata lapsiaan saattaapi nimittäin olla että päätös isän pistämiseksi etävanhemmaksi onkin tehty heppoisin perustein , näitähän tapauksia nyky suomessa tapahtuu ihan viranomais siunauksellakin. Kaikesta huolimatta aiankin minulle on tärkeätä että lapsilla olisi mahdollisimman hyvät oltavat aina.
Sitäpaitsi eihän kukaan tässä elämässä voi kaikkea edes saada.
Normaali, terve ihminen rakastaa ja arvostaa lapsiaan ja haluaa heille parasta. Useat eroavat pystyvät sopimaan nämä lapsen asuinpaikat ja tapaamiset oikein mallikkaasti.
Sitten on näitä katkeria lähivanhempia jotka estävät etältä tapaamiset ja vastaavanlaisia etiä jotka unohtavat lapsensa.
Nämä ihmiset ovat keskenkasvuisia ja tunnevammaisia.
Varmasti on tapauksia jossa viranomaispäätökset eivät ole olleet oikeudenmukaisia, niitähän on kaikilla elämänalueilla. Uskon kuitenkin että suurin osa näistä katkerista vanhemmista on ihan itse aiheuttaneet ongelmansa väärillä valinnoilla.
Kannattaa ehkä mieluimmin alkaa puhua erosta ja lasten järjestelyistä sen miehen kanssa kuin niitä yksin miettiä. Elämä ei mene välttämättä niin kuin sinä sen suunnittelet, sitähän tässä avauksessakin tarkoitan.
Siksi toiseksi, usko huviksesi, se tapaamissopimus on pelkkä paperi ilman mitään arvoa JOS se tapaajavanhempi ei halua sitä noudattaa.
**hymy** onhan se niin, että asioiden haluaisi menevän niinkuin saduissa, mutta todellisuus on juuri sitä, että harvoin asioita noudatetaan kuten pitäisi.
Itse yritän järjestää omat menoni silloin, kun tiedän, että olen "vapaa", exällä taas sattuu aika usein näitä "voitasiko siirtää" ja "voisitko pitää pari päivää". Hän elää enemmän omaan tahtiin ja lapset siinä sivussa, minä taas mietin miten oman aikatauluni sovellan lasten kanssa olemiseen.
Toisaalta luulen, että niin kauan kuin mietit ja odotat hänen hoitavan osuutensa se jäytää sinua etkä varmasti voi hänen toimintaansa ymmärtää, ehkä vastauksia on turha edes hakea, tuhlaat vain energiaasi. Pärjäät kyllä lapsesi kanssa, shit happens, mutta ei toisen hölmöily ole sinun syysi. Muista vaan siinä vaiheessa, kun hän taas tulee sinulle avautumaan, vieläkö jaksat kuunnella, vieläkö kannattaa ymmärtää.......
Näinhän se on että minua kyllä jäytää se että isä on hylännyt lapsensa koska en voi sitä ymmärtää. Tiedän että pitäisi olla sitä ajattelematta koska meillä on asiat ihan hyvin mutta minkäs sitä pohdiskelevalle luonteelleen voi :)
Silloin joskus kun isä vielä tapasi lasta, oli tuo tapaamisten siirto hyvin tuttua. Niin minäkin tein että järjestin omia menoja toisen mukaan.
....samanlainen pohdiskelija, joka toivoisi, että kaikilla on asiat hyvin valitetavasti itsensä monesti unohtaen....
En nosta itseäni jalustalle, mutta monesti tulee vain omille nilkoille, kun on liian kiltti. Toisaalta taas oman edun tavoittelu ja itsekeskeisyys yököttää..en sellaiseen pysty.
Minäkin ärsyynnyn monesti exäni töttöilyistä, mutta sitten yritän ajatella asiaa niin, että elän itse lapsilleni oman arvomaailmani mukaan antaen heille aikaani ja tukeani (otan myös omaa aikaa, en ole marttyyri). Jos harmittelisin exäni tekoja tuhlaisin vain aikaani ja pahoittaisin oman mieleni, häntä se ei haittaisi.
Nyt 6v eron jälkeen lapsien ollessa jo nuoria aikuisia olen iloinen, että heihin on todella hyvät ja läheiset välit. Emme roiku toisissamme, mutta välitämme puolin ja toisin.... ole sinäkin iloinen siitä, että todennäköisesti sinulla tulee olemaan rakastavia läheisiä, jotka eivät sinua unohda vielä keinutuolissakaan.
Kiitos kun muistutit taas siitä mikä oikeasti on tärkeää ja mihin kannattaa keskittyä. Meidän vanhempi lapsi on jo aikuinen ja omillaan ja meillä on ihanan luontevat ja lämpimät välit. Nuorempi on vasta 12, esimurkku, ja just yks päivä sanoi että hänellä on maailman paras äiti.
Kyllä siis kaikesta normaalielämän ärsytyksistä huolimatta asiat lasten kanssa ovat hyvin ja se minun pitäisi itsekin muistaa.
Kun olin 11, isäni kuoli, ja tiedän millaista on elää ilman isää. Siksikin olen suoraansanottuna pahoittanut mieleni lapsen puolesta kun isä on mutta ei ole kuitenkaan.
Mutta tosiaan...kannattaa keskittyä hyviin asioihin ja uskoa siihen että nuorempikin selviää isommitta traumoitta aikuisuuteen.
Minullakaan ei ole halua itseäni jalustalle nostaa, päinvastoin useinkin tiedostan epätäydellisyyteni. Siihen uskon että rehellisyydellä, kunnioituksella, rakkaudella pärjää. Ja jos ei niin se asia ei sitten ollutkaan sen arvoinen.
Voit olla onnellinen yhteydestäsi lapsiisi ja miehesi huomaa vielä jonain päivänä sen tyhjän aukon, jonka hän on sisälleen jättänyt.
Tottakai lapsi kaipaa molempia vanhempiaan, mutta lapsi on myös ihmeen kestävä ja sopeutuva olento, itse ei voi muuta kuin tehdä parhaansa.
Sinänsä mielenkiintoinen tällainenkin keskustelunavaus, koska huomaa kuinka ihmeellisiin asioihin ihmiset puuttuvat ja takertuvat. Monella on varmasti omissa asioissaan niin paljon selvitettävää ja keskeneräistä, että se sitten purkaantuu täällä. Rakentavana keskustelun ja asioiden pohtimisen sijaan sättimistä.
Nämä ero-raha-lapsi-asiat taitavat olla muutenkin niin paljon tunteita nostattavia, että mielipiteitä ja puhumista riittäisi tuntikausiksi.
Ihanaa kesää...löydä aikaa myös itsellesi. Joskus tuntuu että kaikki menee pieleen ja ei jaksaisi, mutta kun kaatuu on ainoa tapa jatkaa eteenpäin hammasta purren. ;D
mennä isänsä luo joka toinen viikonloppu. Se joka on rekkamies henkeen ja vereen niinkuin isänsä. En tiedä mitä tehdä. Olen laittanut lapsia vähän väkisin tapaamaan isäänsä, mutta välillä lipsunut pitämällä heitä kotona. Vaikka kyse onkin vain lyhennetystä viikonlopusta la-su-aamu, jonka isä on heille järjestänyt. Mutta eivät paljon enempää nähneet isäänsä ennen eroakaan. Tuli illalla 8-10 aikaan ja oli kiukkuinen ku mikä ja lähti aamulla 4-6 aikaan...
raataa perheen elannon eteen ja ei saisi olla edes väsynyt. Siinäpä on vaikea taiteilla perheenelannon ja suhteen välillä. Tämän tulosyhteiskunnan vaatimukset ovat niin kovat että siinä joutuu suhteet koville. Herrojen rikastumisen takia duunari tai pienyrittäjä tekee hullun lailla töitä ja palkaksi akka lähtee lätkimään.