Kuinka moni on tällä hetkellä tyytyväinen omaan suhteeseen? Ja kuinka kauan olette seurustelleet?
Itse ainakin voin sanoa että olen täydellisen tyytyväinen omaan suhteeseeni/mieheeni. En voisi sanoa että mikään asia ärsyttäisi minua. Tottakai jokaisessa on omat huonot puolensa, mutta ainakaan miehessäni minua ei mikän piirre pysyvästi ärsytä. Ja olemme siiss seurustelleet 3 vuotta ja asumme yhdessä.
Ja vaikka aiemmin mietin monta kertaa miksi ylipäätään seurustelin entiseni kanssa niinkin kauan (puoli vuotta), vaikka tuntuu että suhteessa melkein kaikki oli huonosti. Mutta nyt ainakin osaan oikeasti arvostaa miestäni, kun olen nähnyt kuinka paljon huonommin asiat jonkun toisen kanssa voisivat olla.
Ja samaa voisin sanoa myös muille joilla on paljon ongelmia omassa suhteessa. Miksi oikeasti tyytyä huonoon suhteeseen kun paljon parempiakin olisi tarjolla?
Itse ainakin voin sanoa että olen täydellisen tyytyväinen omaan suhteeseeni/mieheeni. En voisi sanoa että mikään asia ärsyttäisi minua. Tottakai jokaisessa on omat huonot puolensa, mutta ainakaan miehessäni minua ei mikän piirre pysyvästi ärsytä. Ja olemme siiss seurustelleet 3 vuotta ja asumme yhdessä.
Ja vaikka aiemmin mietin monta kertaa miksi ylipäätään seurustelin entiseni kanssa niinkin kauan (puoli vuotta), vaikka tuntuu että suhteessa melkein kaikki oli huonosti. Mutta nyt ainakin osaan oikeasti arvostaa miestäni, kun olen nähnyt kuinka paljon huonommin asiat jonkun toisen kanssa voisivat olla.
Ja samaa voisin sanoa myös muille joilla on paljon ongelmia omassa suhteessa. Miksi oikeasti tyytyä huonoon suhteeseen kun paljon parempiakin olisi tarjolla?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ollaan oltu yhdessä vajaat neljä vuotta, joista vajaat kolme asuttu yhdessä.
Vaikka välillä on ärsytyksiä ja kränää, niin voittopuolisesti kuitenkin hyvää tai tosi hyvää. Eli jotenkin normaalin ja tasapainoisen tuntuinen suhde. Ja kummallakin on vahva tahto ja päätös siitä, että yhdessä mennään.
Tätä palstaa lukevat tai tänne kirjoittavat ovat varmaan voittopuolisesti hankalassa suhteessa tai ikävässä tilanteessa, joten täällä näkee vähemmän positiivisia tarinoita.
Olen seurustellut 2 vuotta ja asumme yhdessä. Olen maailman onnellisin nainen. :)
Itsekin tuli opittua kokemuksen kautta, että mihinkään ei pidä "tyytyä" vaan on mietittävä mitä suhteelta haluaa. Arvostakaa itseänne, ihmiset!
Minä olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen suhteeseeni. Olemme seurustelleet noin vuoden ja asuneet virallisesti yhdessä pari kuukautta.
Olen tyytyväinen suhteeseen sillä tunnen itseni rakastetuksi. Minua kuunnellaan ja mielipiteilleni annetaan arvoa. Saan osakseni hellyyttä ja huomiota ja ennen kaikkea yhteinen arki on helppoa ja mukavaa! kaikkine pyykin pesuineen ja laskun maksuineen... Tärkeää on myös se, että olemme samoila linjoilla suurissa asiossa ja meillä on samanlaiset tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet. Tästä on hyvä jatkaa :D
Itse olen ainakin huomannut, että en halua antaa helposti periksi ja tämä koskee myös suhteita (niitä huonojakin). Tosin on sitä tullut pariin otteeseen mietittyä jälkikäteen, miksi edes yritin, kun koko homma oli ihan tuhoon tuomittu alunperinkin...
Kuusi vuotta naimisissa, seurustelua takana muutama kuukausi ennen avioitumista. Onneni kukkuloilla ja päättömästi rakastunut yhä.
Huonossa suhteessa on se puoli että siinä ollessa sitä uskoo ettei saa tai ansaitsekaan parempaa. Että juuri se ihminen on se viimeinen tialisuus tulla onnelliseksi, sitten sitä vain yrittää muuttaa vallitsevia olosuhteita ja tulla tyytyväiseksi... turhaahan se yleensä on.
Yhteensopivuus on homman nimi.
***
8 kuukautta takana.
- nähdään 1-2 krt/vk, sekin menee seksin merkeissä
- emme käy viihteellä yhdessä, vaan erillisissä kaveriporukoissa
- poikaystäväni viettää enemmän aikaa kaverityttöjensä kuin minun kanssani
- järjestän pieniä romanttisia hetkiä aina välillä, mutta hän ei mitään vastaavaa
- pelkään, että poikaystäväni on ollut uskoton
tiedän, hirveetä valitusta :D
Sori, mutta mun mielestä toi suhde (nimimerkillä "Onneton") ei kuulosta seurustelulta vaan pelkältä seksi-suhteelta. Tietääkö se kundi, että ajattelet teidän seurustelevan?
Kyllä tää seurustelua on. Oon maininnu jo tuosta, että tuntuu homma menneen pelkäks seksiks. Poikaystävä ihan huolestu ja sanoi, että haluaa olla muutakin jne jne. Mutta minkäs sille voi ku näkee niin harvoin ja vähän aikaa, pakostakin. Ei oikein selibaatissakaan jaksais elää.
Uskon, että näistä ongelmista on viel tie ulos. Tai ainoat ongelmat lienee, etten osaa enää rakastaa täysillä, ennen kuin asiat selvitetty ja suhde "julkistettu" ja toinen on poikaystävän ajoittainen välinpitämättömyys.
Tulipas taas vuodatettua. Arvostan, että ihmiset jaksavat lukea foorumeilla näitä palstoja ja vastailla niihin. Pyrin itekki samaan.
Olen onnellinen :)
Tosin juttu on tuore (5kk) ja nuoria ollaan mut silti on tullut koettua yhtä sun toista et silmät on avautuneet ja tietää mitä haluaa elämäänsä.
Yhdessä ei vielä asuta mutta muuten söpöillään ja nysvätään yhdessä suurimman osan viikkoa.
nyt on juuri se tunne että tullaan olemaan yhdessä ja pitkään !
Meidän suhteessamme oli varsin pahoja ongelmia puoli vuotta sitten, jolloin olin epävarma tunteistani ja halustani jatkaa suhdetta. Vähitellen tämä epävarmuus väistyi ja tunnen oloni vähintäänkin yhtä rakastuneeksi kuin suhteen alussa. Olemme seurustelleet kohta 3 vuotta.
Epävarmuusjakso kuitenkin koetteli miestäni pahemman kerran ja hän joutui omasta mielestään alistuneeseen asemaan sen aikana. Mies kertoo, että yritti itsekin hieman kylmettää itseään tämän jakson aikana, ettei minun epäröinnit satuttaisi.
Tällä hetkellä voisi sanoa, että ongelma on hiukan päinvastainen. Nyt minä olen selvittänyt itselleni tunteeni ja todennut, että ehdottomasti haluan jatkaa tätä suhdetta ja tehdä kaikkeni sen eteen, että se onnistuisi. Miehellä on tullut esiin toisenlaisia tunteita. Hänen mukaansa tunteet minua kohtaan eivät ole enää yhtä voimakkaita, ja häntä on tämä asia vaivannut. Välillä ongelma poistuu [esim. hyvin vietetyn viikonlopun aikana], mutta toisinaan olo tulee takaisin. Mies sanoo, että rakastaa, mutta hänestä tuntuu, että jonkinlainen kiihko puuttuu.
Tuollaisen kuuleminen on tietysti minusta ikävää, enkä tiedä ollenkaan miten toimia. Tavallaan tunnistan itseni puolen vuoden takaa. Vaikeaa on, olisin suonut meille ongelmien jälkeen vihdoinkin auringonpaistetta. Nyt en voi kun odottaa ja toivoa, että mies huomaa minun olevan hänelle juuri se oikea.
Onko kenelläkään ollut vastaavia kokemuksia?
Meillä tosin matkaa vasta 9 kk takana, mutta silti jo useampaan kertaan mahtunut kyseistä haparointia.
Muutamaan kertaan eroamista mietitty, mutta lopuksi päädytään aina tulokseen, että ei missään nimessä.
Rakkaus kukoistaa aina väliin, mutta jossain välissä toinen "hiipuu" väliaikaisesti, syynä usein omia ongelmia tai muuta vastaavaa.
Sitten taas ollaan onnemme kukkuloilla jonkun aikaa, ja tuntuu kuin mikään ei voisi estää tätä rakkautta.
Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä :/
Olemme olleet yhdessä kohta kuusi vuotta, joista viisi kihloissa ja kolme avoliitossa. Olen 27 ja mieheni muutaman vuoden vanhempi. Parin kuukauden päästä menemme naimisiin ja omakotitalon ostimme kolmisen kuukautta sitten. Mies on kausittain reissutyössä toisella paikkakunnalla ja tulee viikonlopuiksi kotiin. Lapsia ei ole, mutta koira on. Tässä parisuhteemme perusasiat.
Alku oli suhteessamme myrskyisä kummankin historian ja kokemusten vuoksi. Oli luottamuspulaa ja mustasukkaisuutta.. moni olisi lähtenyt suhteesta jo heti alussa. Me kuitenkin tehtiin ihan tosissaan työtä luottamuksen saavuttamiseksi. Kolmen vuoden kriisikin käytiin läpi ja siitäkin selvittiin. Viime vuoden keväästä eli viisi vuotta ensitapaamisen jälkeen alkoi uskomattoman ihana kausi meidän parisuhteessa.. minä olen ihan oikeasti onnellinen ja niin on miehenikin. Olemme totta kai rakastaneet toisiamme alusta lähtien, mutta viime keväänä tämä parisuhde jotenkin vain kasvoi suuremmaksi ja syvemmäksi. Riitoja ja erimielisyyksiä pitää olla totta kai parisuhteessa, mutta on turvallista riidellä kun tietää että parisuhteen perustukset on vahvat.
Oman talon osto on tuonut oman positiivisen vaikutuksen parisuhteeseemme, koska nyt on oma talo jota me laitamme yhdessä viikonloppuisin. Mieheni on sanonut, että hän on saanut meidän parisuhteelta enemmän kuin mitä hän koskaan on uskaltanut toivoa ja minusta tuntuu aivan samalle.