ANNE MÄKINEN

Vuosi oli 1986 ja paikka Manhattan Club Tampereella. Tapasin sinut, Anne Mäkinen, siellä ja oltiin yhdessä vähän aikaa. Rakastuin sinuun, mutta en uskaltanut tunnustaa sitä sinulle. Olen katunut sitä lähes siitä asti, kun erottiin.
Olen kantanut sinua sydämessäni kaikki nämä vuosikymmenet. Ikävöin sinua usein. Muistatko mitä kirjoitit minulle, kun erottiin? Syytit itseäsi kaikesta ja minä olin niin kersa ja raukka, että en kertonut sinulle mitä oikeasti tunsin sinua kohtaan. Syy eroomme oli minussa, ei sinussa. Anna anteeksi!

Elämänkokemuksieni perusteella olen varma siitä, että sinä olit elämäni nainen, jonka päästin menemään luotani. Syytän ikuisesti itseäni siitä.
Rakkaus sinuun ei ole kuollut.
43110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ota anneen yhteyttä ja kerro tätä asiaa hänelle?

Äänestä
  • Olen kai pelännyt miten hän suhtautuisi minuun nyt. En tiedä mikä hänen nykyinen sukunimensä on, enkä edes tiedä missä hän asuu. Itse en enää asu Suomessa, joten sekin on ollut pieni este.
    Tietysti haluaisin tavata hänet, mutta en tiedä miten se käytännössä tapahtuisi. Ehkä näin on hyvä. Saan pitää ne muistot, joita minulla hänestä on ja niitä ei kukaan voi ottaa minulta pois.

    Äänestä

  • J. V. kirjoitti:

    Olen kai pelännyt miten hän suhtautuisi minuun nyt. En tiedä mikä hänen nykyinen sukunimensä on, enkä edes tiedä missä hän asuu. Itse en enää asu Suomessa, joten sekin on ollut pieni este.
    Tietysti haluaisin tavata hänet, mutta en tiedä miten se käytännössä tapahtuisi. Ehkä näin on hyvä. Saan pitää ne muistot, joita minulla hänestä on ja niitä ei kukaan voi ottaa minulta pois.

    saman nimisen omalta paikkakunnaltani. siksi tämän viestin katsoinkin. mutta eiköhän noita samannimisiä ole pilvin pimein...

    Äänestä

  • erään.. kirjoitti:

    saman nimisen omalta paikkakunnaltani. siksi tämän viestin katsoinkin. mutta eiköhän noita samannimisiä ole pilvin pimein...

    Samannimisiä on Suomessa varmaan satoja ellei tuhansia, mutta minulle on olemassa vain yksi.
    Jos se Anne, jonka tunnet, olisi juuri se, jota tarkoitan, pystyisi hän kertomaan sinulle asuinpaikkani Tampereella, sillä vietimme useita viikkoja yhdessä siellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jukka V. kirjoitti:

Vuosi oli 1986 ja paikka Manhattan Club Tampereella. Tapasin sinut, Anne Mäkinen, siellä ja oltiin yhdessä vähän aikaa. Rakastuin sinuun, mutta en uskaltanut tunnustaa sitä sinulle. Olen katunut sitä lähes siitä asti, kun erottiin.
Olen kantanut sinua sydämessäni kaikki nämä vuosikymmenet. Ikävöin sinua usein. Muistatko mitä kirjoitit minulle, kun erottiin? Syytit itseäsi kaikesta ja minä olin niin kersa ja raukka, että en kertonut sinulle mitä oikeasti tunsin sinua kohtaan. Syy eroomme oli minussa, ei sinussa. Anna anteeksi!

Elämänkokemuksieni perusteella olen varma siitä, että sinä olit elämäni nainen, jonka päästin menemään luotani. Syytän ikuisesti itseäni siitä.
Rakkaus sinuun ei ole kuollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu