Olen tässä miettinyt, että miten tunnekylmä äitini on hoitanut meitä pikkuvauvoina ja kuinka syvä trauma huonosta hoidosta on tullut? Näin yhteen aikaa painajaisia äidistäni, mutta painajaisessa en koskaan nähnyt hänen kasvojaan. Herättyäni mietin aina, että hänen kasvojensa näkeminen unessa olisi ollut psyykelle liikaa. Monesti myös paniikkikohtaus tulee kun tilanne muistuttaa jotain nuoruuden kokemusta, joka liittyy äitiin. Äitini on tunnekylmä ja kova ihminen, mutta hän osaa tarvittaessa olla fiksu ja käyttäytyy todella fiksusti (tai sanotaanko täydellisesti).
ÄidistäTrauma
JoVauvana?
141814
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Pikkuvauvana eivät muistot jää niin hyvin mieleen.
Vain traumaattiset asiat jäävät mieleen mutta ne ovat yleensä kipua tai kova äänisiä tilantaita.
Yleensä aika kultaa muistot.
Asia, jota luulemme muistoksemme voi olla vain silloin otettu valokuva josta olemme johtaneet jonkin asian.
Oletko sitten ihan yhteydessä äitiisi?
En usko että äitisi olisi voinut jättää jo vauva iän aikaisen trauman sinulle.
Miksei muka äiti olisi voinut aiheuttaa traumoja jo vauvaikäiselle?
Osa traumoista tulee sikiölle/tulevalle vauvalle jo silloin kun sikiö on ÄIDIN VATSASSA!
Jos äidin ja vauvan henkinen yhteys ei toimi kahden ensimmäisen vuoden aikana on jotain peruuttamatonta jo tapahtunut.
Vauva aistii sen ettei "emo" siitä välitä.
Tämä johtunee taas siitä paljon kuinka tätä uutta äitiä on kohdeltu jne. Ketju jatkuu.
Hellä, hyväksyvä, läsnäolo, se on vauvana kaikkein tärkeintä. Vauva ei ole lainkaan niin "tyhmä" olento kuin joku voisi luulla.
Olen keskustellut tästä psykologiksi opiskelevan henkilön kanssa, en osaa niin hienosti tätä asiaa selvittää, maatiainen kun olen.
Omasta äidistä voisin kertoa sen että hän moitti minua kovin siitä että otin pienen vauvani usein syliin "tottuu vielä sellaiseksi" Niin, sellaiseksi että olen olemassa äitinä ja annan hellyyttä, luottamusta.
Toinen asia, uskomatota, mutta äitini myös kehoitti jättämään lapsi sänkyyn huutamaan, "kyllä maailmaan ääntä mahtuu".
Tuohan kertoo aivan selvästi sen millaisin mietelmin itseäni on pidelty.
Olen lukenut odottavan äidin tressistä ja kuinka se vaikuttaa syntyvään, mutta tästä en olekkaan keskustellut opiskelijan kanssa.
Mielenkiintoisia keskusteluja siis luvassa.
Noh mutta emme tietenkään voi tietää mitä viestin aloittajan vauvaiässä tapahtui.
Otettiinko hänet syliin ja saiko hän juuri sitä rakkautta.
Mutta traumoista pitäisi onnistua pääsemään eroon.
Kun itselläni on tuota ikää jo karttunut, niin annan tästä ihan kokemuksen pohjalta kommenttia keskuste-
luun. Noin 30 vuotta sitten meitä jopa neuvolasta
neuvottiin, että vauvan pitää antaa itkeä, eikä sitä saa mennä ottamaan aina syliin tai katsomaan, ettei se totu siihen. Maitoa kehotettiin antamaan 4 h välein, vaikka kuinka itkisi, että oppii oikeaan syömisrytmiin jne. Eräs terveydenhoitaja paheksui sitä, että suomessa lapsia hyysätään niin pitkään. Hän kun oli ollut kehitysmaissa, jossa oli toisin ja lapset joutuivat varhain pyrkimään omatoimisuuteen. Eivät ne asiat ole niin yksinkertaisia, kuin miltä ne usein näyttää.
Ennen pienten lasten äideillä oli taloudellinen tilanne huono mahdollisuudet itse siihen vaikuttaa, olivat heikommat kuin nykyaikana. Se, miten lapsen isä kohtelee puolisoaan, on myöskin merkittävä tekijä. Jos äiti on murheiden ja huolien rasittama, vaikuttaa se hänen tapaansa käsitellä lapsiaan tai lasta.
Voi herranpieksut sentään.
Jos se neuvolan täti on sanonut 30 vuotta sitten, ettei saa lasta ottaa syliin hädässä niin silloin on äidin normaalit vaistot täysin kateissa.
En oo tommosta kuullutkaan.
Pah. Siinä mitkään taloudelliset tilanteet vaikuta, ottaa syliin kun hätä ja turha venkulointi pois.
Mitä ne kehitysmaatkin tätäh kuuluu?
syyttää kaikesta kun ei itsellä mene asiat putkeen. Ainahan se terapia auttaa löytämään ne lapsuuden salatut traumat, ethän raukka itse voi enää vaikuttaa tämänhetkiseen tilanteeseesi kun pitäisi aikamatkustaa menneisyyteen paijaamaan itseään vauvana ja antamaan sitä turvallista ja rakastavaa syliä mitä et nyt muista saaneesi. Minä, minä, minä ja minun tarpeeni. Entäs minä, minä ja minun olemattomat muistoni?
aloittajakin tietää varmasti (ja kaikki muutkin), että PITÄISI päästä eroon. Mutta se kun ei aina käy ihan käden käänteessä, noin vain. Ja joskus ei ollenkaan ilman ammattilaisen apua.
ihmiset voit aloittaja jättää lukematta. On äitejä ja äitejä jo muinoin kun monet saivat onnekseen mutta valitettavasti myös melkein tuhokseen oikeasti pahoja äitipuolia näillä äitipuolilla oli ehkä sinia vanhempia lapsia.
Yleensä nämä äitipuolien pojat tai poika käytti hyväkseen äidin uuden miehen tyttöä. Useat tytöt karkasivat kotoaan, yms. Monet kasvoivat nuorisokodeissa vahvemmat selvisivät opiskelemalla , työn avulla. Se mitä lapsuus jätti kaltoinkohdeltujen ihmisten muistoihin, tämä saitti ei ole oikea paikka selvittää asioita.
Saatte olla varma että hyväksikäyttäjät roska väkineen kyttää palstoja jne..Tiedät varmasti itse kuinka yritit varastelemalla täyttää hyväksikäytön tyhjyyttä ehkä lapsellisuuttasi viellä puolustat hyväksikäyttäjääsi jne.
jos asioista on jo vuosikymmeniä ja olet läpäissyt kriisin tiedämme että olet vahvoilla kohtamaan hyväksikäyttäjien valheet yms. Jos taas tapauksesi on lähimenneisyydessä älä jää tänne
täällä kirjoittaa tosi sairasta porukkaa että rehellistä henkilökuntaa.
Tsekkaa "tunteet"-palstalta "Katkeruus" otsikon alta linkkin nimeltä äiti saastuttaa elämäni
esimerkiksi "narsistinen persoonallisuushäiriö" googletuksella. Narsistien uhrien tuki ry tekee työtä juuri aloittajan kuvailemien asioiden parissa. Suosittelen meistä monelle... valitettavasti!
Olen 6 lapsisesta perheestä keskimmäinen. Kyllästynyt täysin 1 sisarukseen joka ei ole paikkaansa elämässä löytänyt. Hän ei ole koskaan tehnyt edes töitä, kun sen verran että työvoimatoimiston pakkotyöllistetyt 6 kk. että on taas saanut työttömyyspäivärahaa seuraavat noin pari vuotta. ihmissuhteet on aina onnistunut pilaamaan jollain konstin. Alku näytti hänelläkin lupaavalta mutta sit sekaantu mieheen joka osasi käyttää viinaa ja siihen sortui siskonikin, tosin ei mikään alkoholisti. Mutta syy tähän hänen epäonnistumiseensa on kuulemma äiti joka on hänen mielestä kylmäkiskoinen ja ahne joka ei lapsiaan rakasta. Siskoni (kohta 47v.) ei näe äidissä mitään hyvää, hänenkin mieluinen puheenaihe alkaa useasti sanoilla muistan kun lapsena......
Hänen mielestä hänen huono onni johtuu äidistä. Olemme saanut samallaisen kasvatuksen kaikki ei se mitään tähänpäivään verrattuna ruusuista ollutkaan mutta se oli silloin. Sen sanon sinulle että joka äitiään haukkuu se tavallaan haukkuu itseään ja valittaa omaa surkeuttaan, kun ei ole tehnyt valintoja silloin kun on ollut mahdollisuus, vaan mennyt aina sieltä missä aita on matalin. Meistä kuudesta 5 on pärjännyt keskiverroin. Olemme työläisperheestä lähtöisin ja koulutuksen on jokainen maksanut itse joka sen on halunnut.
Niin minunkin sisaruksista juuri ne valittaa joilla on asiat huonosti, käytännössä perseellään. (tietenkin)Äidistä kaikki johtuu, ketä muuta haukkuisi. Kun he katsovat peiliin he näkevät siellä äitinsä mutta ei sitä ääneen sanota.
Kyllä äiti on pienen lapsen maailman tärkein henkilö ja ihminen, joka eniten vaikuttaa lapsen elämään. Ei kai kukaan tosissaan väitä, että monilapsisessa perheessä kaikkia lapsia kohdellaan "samalla tavalla". Mistä ne mustat lampaat tulevat? Toinen lapsi on läheisempi kuin toinen, vaikkei sitä äiti ääneen tunnustaisikaan. Ja, onhan lasten luonteissakin eroja. Toinen on herkempi kuin toinen, joten nk. samanlainen kohtelukin voi olla pahasta. Lasten erilaisuus pitää ottaa huomioon ja sitä pitää kunníoittaa.