onko ohi?

Mulla oli keskenmeno viime kesänä. Lapsi oli kyllä suuniteltu ja kun keskenmeno tuli oltiin jo saatu tietää että se oli kuollut muutama viikko ennen. Että kyllä osattiin odottaa sitä. Samana aamuna kun sain keskenmenon meidän piti lähteä matkalle, kaikki oli varattu ja maksettu. Kun keskenmeno alkoi, paniikki iski meihin molempiin ja mieheni ei pystynyt katsoa mun kärsimystä. Hän soitti ambulanssi ja mä tunsin silloin vain että jos hän ei kotona pysty olla mun vieressä tämän läpi niin miten sitten sairaalassa. Tiedän että en silloin, siinä hetkessä, ajatellut järkevästi mutta sanoin hänelle että hänen pitäisi lähteä sille matkalle. Minä menin ambulanssilla sairaalaan ja mieheni lähti meidän suunittelemalle matkalle...

Tietenkin on helppo näin jälkenpäin sanoa että olisin toivonut että hän olisi jäänyt kotiin. Mutta enhän mä voi olla vihainen hänelle, itsehän minä sanoin että hänen pitää mennä. Mutta nyt toivon vaan että hän olisi jäänyt mun viereeni.

Kun hän tuli matkalta hän kysyi mitä mä olin tehnyt kun hän oli poissa? Ja sen jälkeen hän kysyi milloin voidaan yrittää lasta uudestaan. Hänelle oli jotenkin tärkeää tulla isäks ennen kuin hän täytti 30. Huomasin silloin että en haluakaan lasta, ja vaikka yritin sanoa niin hän ei jotenkin kuullut. Nyt olen pitkällä sairauslomalla masennuksen ja burnoutin takia koska en ole vain suoraan voinut sanoa hänelle että en halua lasta enään.

Tuntuu vaan siltä että turvallisuus ja luottamus suhteessa on hävinnyt... Hän ei tukenut mua silloin kun olisin tarvinnut häntä eniten, miten käy sitten ens keralla? Koska vastoinkäymisiä tulee aina! Tunnen itseni niin yksinäiseksi... Ja nyt tuntuu että me eletään vain hänen elämää, mun oma elämä on jotenkin hävinnyt, ja hän ei ole edes huomannut että mulla on ollut huono olo koko talven... Mitä mun pitäis tehdä? En haluais heittää kaiken menemään, mutta tuntuu että mä tukehdun tässä suhteessa. Ja että mä oon yksin, niin kuin mä olin viime kesänä sairaalassa.
3971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luin kirjoituksesi ja tunnistin erän hyvin samankaltaisen ja vastaavan tilanteen omasta elämästäni vuosia sitten...
Minun mielestäni miehesi olisi pitänyt olla sinun rinnallasi tuona vaikeana hetkenä. Miehet eivät tietysti ole ajatusten lukijoita ja tavallaan annoit hänelle itse "luvan/oikeutuksen" lähteä matkalle tilanteesta huolimatta. Silti paha olosi on kasvanut ja luottamus kärsinyt siitä, ettet saanut tarpeeksi lohtua ja tukea ko.tilanteessa.

Mielestäni teidän kannattaisi keskustella asiasta pitkään ja hartaasti. Kerrot rehellisesti, miltä sinusta tuntui tuolloin ja minkälaisen mielipahan se on sinulle aiheuttanut. Rehellisyys, avoimuus ja keskustelu ovat kestävän suhteen kulmakiviä.

Sinun kannattaa itsekin opetella olemaan rehellinen tunteissasi ja kommunikaatiossa. Se ei ole helppoa ja itsekin vasta opettelen, joten en tahdo olla paremmin tietävän asemassa. Kunhan kirjoitin mielipiteeni.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi! Kyllä me nyt keskustellaan asiasta, mutta huomaan että en vielä uskalla sanoa ihan kaikkea mitä päässäni liikkuu. Tiedän että se olis pakko mutta tuntuu niin kurjalta kun näkee miten loukkaa toista. Ja itsehän minä aiheutin tilanteen kun annoin hänelle mahdollisuuden lähteä, olet aivan oikeassa. En voi siitä olla vihainen hänelle. Mutta kun toisalta tunutuu että miksi minun piti antaa hänelle vaihtoehto? Eikö hänen olisi itse pitänyt tajuta mikä oli tärkein siinä hetkessä? Jos mä olisin tosi tärkeä hänelle niin eihän hänen silloin olisi pitänyt edes miettiä muuta kun saada minut sairaalaan...? Vai?

    Tietenkin välitän hänestä ja hänen tunteista, enkä halua loukata häntä enään. Mutta miksi minun tunteet ja hyvinvointi ei olisi yhtä tärkeitä?

    Äänestä

  • lonley kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi! Kyllä me nyt keskustellaan asiasta, mutta huomaan että en vielä uskalla sanoa ihan kaikkea mitä päässäni liikkuu. Tiedän että se olis pakko mutta tuntuu niin kurjalta kun näkee miten loukkaa toista. Ja itsehän minä aiheutin tilanteen kun annoin hänelle mahdollisuuden lähteä, olet aivan oikeassa. En voi siitä olla vihainen hänelle. Mutta kun toisalta tunutuu että miksi minun piti antaa hänelle vaihtoehto? Eikö hänen olisi itse pitänyt tajuta mikä oli tärkein siinä hetkessä? Jos mä olisin tosi tärkeä hänelle niin eihän hänen silloin olisi pitänyt edes miettiä muuta kun saada minut sairaalaan...? Vai?

    Tietenkin välitän hänestä ja hänen tunteista, enkä halua loukata häntä enään. Mutta miksi minun tunteet ja hyvinvointi ei olisi yhtä tärkeitä?

    Mielestäni et ole itsekäs! Täytyyhän sinun ensin huolehtia itsestäsi. Ei sitä kukaan tee sinun puolestasi. Eikä kukaan muu tiedä tuntemuksiasi, jollet kerro niitä. Mielestäni sinun kannattaa ennemmin kertoa noista kaikista tuntemuksistasi pikkuhiljaa miehellesi. Ei pamauttaa yhdellä kertaa, mutta tässä lähiaikoina. Ota vaikka tavoitteeksi, että kerrot yksi asia kerrallaan tämän vuoden loppuun mennessä. Parimpi alkaa vyyhdin purkaminen jostain. Asia on sen verran iso, että se kannattaa selvittää!
    En osaa sano, että onko teillä yhteistä tulevaisuutta, mutta ainahan kannattaa sitä toivoa, jos vain halua on. Mieti siis tarkkaan, mitä sinä haluat! Voihan olla, että teidän ristiriitanne eivät ole niin suuria kuin luulet, jos vain puhutte niistä. Eihän parisuhteessa aina tehdä oikeita ratkaisuja ja voihan olla, että miehesi katuu matkalle lähtöä ja voi olla tyytyväinen suhteeseenne myös ilman lasta.
    Älä suostu mihinkään vastentahtoisesti. Jollet tunne olevasi valmis äidiksi, älä missään tapauksessa hanki vielä lasta. Voihan olla, että olet myöhemmin valmiimpi. Ei ole mikään ihme, että keskenmeno on aiheuttanut kielteisiä tuntemuksia. Ne on parasta käydä läpi, ja mieluiten yhdessä. Toivottavasti tilanne ratkeaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lonley kirjoitti:

Mulla oli keskenmeno viime kesänä. Lapsi oli kyllä suuniteltu ja kun keskenmeno tuli oltiin jo saatu tietää että se oli kuollut muutama viikko ennen. Että kyllä osattiin odottaa sitä. Samana aamuna kun sain keskenmenon meidän piti lähteä matkalle, kaikki oli varattu ja maksettu. Kun keskenmeno alkoi, paniikki iski meihin molempiin ja mieheni ei pystynyt katsoa mun kärsimystä. Hän soitti ambulanssi ja mä tunsin silloin vain että jos hän ei kotona pysty olla mun vieressä tämän läpi niin miten sitten sairaalassa. Tiedän että en silloin, siinä hetkessä, ajatellut järkevästi mutta sanoin hänelle että hänen pitäisi lähteä sille matkalle. Minä menin ambulanssilla sairaalaan ja mieheni lähti meidän suunittelemalle matkalle...

Tietenkin on helppo näin jälkenpäin sanoa että olisin toivonut että hän olisi jäänyt kotiin. Mutta enhän mä voi olla vihainen hänelle, itsehän minä sanoin että hänen pitää mennä. Mutta nyt toivon vaan että hän olisi jäänyt mun viereeni.

Kun hän tuli matkalta hän kysyi mitä mä olin tehnyt kun hän oli poissa? Ja sen jälkeen hän kysyi milloin voidaan yrittää lasta uudestaan. Hänelle oli jotenkin tärkeää tulla isäks ennen kuin hän täytti 30. Huomasin silloin että en haluakaan lasta, ja vaikka yritin sanoa niin hän ei jotenkin kuullut. Nyt olen pitkällä sairauslomalla masennuksen ja burnoutin takia koska en ole vain suoraan voinut sanoa hänelle että en halua lasta enään.

Tuntuu vaan siltä että turvallisuus ja luottamus suhteessa on hävinnyt... Hän ei tukenut mua silloin kun olisin tarvinnut häntä eniten, miten käy sitten ens keralla? Koska vastoinkäymisiä tulee aina! Tunnen itseni niin yksinäiseksi... Ja nyt tuntuu että me eletään vain hänen elämää, mun oma elämä on jotenkin hävinnyt, ja hän ei ole edes huomannut että mulla on ollut huono olo koko talven... Mitä mun pitäis tehdä? En haluais heittää kaiken menemään, mutta tuntuu että mä tukehdun tässä suhteessa. Ja että mä oon yksin, niin kuin mä olin viime kesänä sairaalassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu