tarinani

Olin vasta 14-vuotias kun aloin seurustella 23- vuotiaan miehen kanssa. Ensimmäiset pari kk sujui loistavasti ja olin onnellinen.

Muistan ensimmäisen kerran, kun mies löi, edelleen todella hyvin. Kiusoittelin miestä autossa leikilläni, kun hän ajoikin tien sivuun ja hyppäsi ulos autosta, lähtien kävelemään kauemmas. En ymmärtänyt tilannetta ja lähdin perään. Tartuin miestä hihasta ja hän heitti minut selälleni asfaltille. Nousin seisomaan ja mies löi nyrkillä minua kasvoihin, retuutti autoon ja vei kotiin. Matalla ei puhuttu mtn.

Seuraavana päivänä mies soittele kuin ei mtn. Ja sama homma jatkui puoli vuotta. En uskaltanut jättää ja luulin että turpiin saaminen oli oma vikani. Muutaman kerran tulin myös raiskatuksi.
Mies muutti luojan kiitos toiselle paikkakunnalle ja minä myös. sen jälkjeen en ole miestä nähnyt kuin kerran vahingossa.

Vieläkään 6 vuoden jälkeen, en ole onnistunut solmimaan minkään laista pysyvää ihmissuhdetta.
Jos mies alkaa huutamaan tai käyttäytyy agressiivisesti pelkään suunnattomasti.
4628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

toivon sinulle.minusta yksikin lyönti oli sitten syy mikä tahansa on liikaa

Äänestä
  • Kaikkien pitäisi ymmärtää että jos oma rakas lyö edes kerran pitäisi lähteä.

    Äänestä

  • lilliii. kirjoitti:

    Kaikkien pitäisi ymmärtää että jos oma rakas lyö edes kerran pitäisi lähteä.

    Toivottavasti tämä kokemus on kovettanut sua ja olet kasvattanut itsellesi jonkinlaisen suojeluvaiston ja selkärankaa. Sun vanhemmatkin oli varmaan autuaan tietämättömiä tämän miehen olemassaolosta? Seuraavan mahdollisen tapausken kanssa rikosilmoitus kehiin vaan ja suhde poikki samantien.

    Äänestä

  • KJHkjd. kirjoitti:

    En tiedä kovettiko se. Pikemminkin vei uskon ihmisiin. Uskon että kaikilla on joku tarkoitus käyttää jollain tapaa hyväksi, ehkä joskus hankin vielä vakavan suhteen. Toivon niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lilliii. kirjoitti:

Olin vasta 14-vuotias kun aloin seurustella 23- vuotiaan miehen kanssa. Ensimmäiset pari kk sujui loistavasti ja olin onnellinen.

Muistan ensimmäisen kerran, kun mies löi, edelleen todella hyvin. Kiusoittelin miestä autossa leikilläni, kun hän ajoikin tien sivuun ja hyppäsi ulos autosta, lähtien kävelemään kauemmas. En ymmärtänyt tilannetta ja lähdin perään. Tartuin miestä hihasta ja hän heitti minut selälleni asfaltille. Nousin seisomaan ja mies löi nyrkillä minua kasvoihin, retuutti autoon ja vei kotiin. Matalla ei puhuttu mtn.

Seuraavana päivänä mies soittele kuin ei mtn. Ja sama homma jatkui puoli vuotta. En uskaltanut jättää ja luulin että turpiin saaminen oli oma vikani. Muutaman kerran tulin myös raiskatuksi.
Mies muutti luojan kiitos toiselle paikkakunnalle ja minä myös. sen jälkjeen en ole miestä nähnyt kuin kerran vahingossa.

Vieläkään 6 vuoden jälkeen, en ole onnistunut solmimaan minkään laista pysyvää ihmissuhdetta.
Jos mies alkaa huutamaan tai käyttäytyy agressiivisesti pelkään suunnattomasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu